Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät 2014 Tammi 557 s.
lainattu kirjastosta

"Sano aivan mitä haluat, mutta tässä asiassa on vain yksi, lopullinen totuus." 

Joen viskilasi oli jälleen tyhjä, vaikka hän oli vasta täyttänyt sen. Ulkona oli hämärtynyt. Kaikki muut olivat nukkumassa.
Sanomalehdessä oli sisäsivuilla julkaistu pieni uutinen, joka kertoi eläinoikeusaktivistien kiistelleen eläintutkijan kanssa. Eläintutkijan. Omasta mielestään hän tutki ihmisen näköjärjestelmää. Hänen ryhmässään jotkut tekivät kokeita terveillä koehenkilöillä, ihmisillä, mutta ketäs sellainen kiinnosti. Hänen ryhmänsä neljää tietokonemallintajaa, niitä, jotka nuorten kuvitelmissa pelastaisivat koko maailman, ei mainittu.
Ilmeisesti ei ollut mitään merkitystä, miten asiat oikeasti olivat. Vain se merkitsi, miltä ne näyttivät.
Jokainen sai ne näyttämään siltä, miltä halusi.

Alina ja Joe tapasivat Italiassa olleessa konferenssissa. He rakastuvat ja Joe muuttaa Suomeen, jonne sopeutuminen ei olekaan kovin yksinkertaista. Alinan mielestä Joe panostaa perheeseen liian vähän ja etsii tieten tahtoen huonoja puolia työstään Helsingin yliopistossa ja uudesta asuinmaastaan. Alinan ja Joen epäonnistuneesta avioliitosta jää jäljelle yhteinen poika Samuel, joka jää Suomeen äitinsä kasvatettavaksi, kun Samuelin isä palaa takaisin Yhdysvaltoihin. Vuosien päästä kun Samuel on jo aikuinen, Alina soittaa entiselle miehelleen siitä, että heidän poikansa on Yhdysvalloissa. Samuelista on vuosien saatossa tullut eläinten oikeuksien puolustaja ja Joe pitää eläinkokeita välttämättöminä tutkimukselleen.

Olen lukenut ennen Valtosen Finlandia-palkinnon voittanutta teosta ainoastaan kaksi Finlandia-voittajaa. Sofi Oksasen Puhdistus ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi olivat kumpikin minulle pienoisia pettymyksiä. Finlandian voittaa usein kirja, joka ei minua aiheensa puolesta kiinnosta, joten olen yleensä jättänyt palkitut kirjat muille lukijoille. Viime vuoden lopulla Finlandian sai kuitenkin kerrankin sen oloinen romaani, että en voinut jättää kirjaa lukematta. Olin kiinnostunut Valtosen kirjasta jo keväällä hieman katalogitekstin perusteella, mutta kirja oli unohtunut syksyn saapuessa. Kuitenkin mitä enemmän kirjasta kuulin, sitä enemmän se kuulosti minun jutultani. En joutunut pettymään vaan sain jopa enemmän kuin osasin odottaa.

Etukäteen ajattelin saavani eläinkokeita tekevän isän ja eläinaktivistipojan näkemysten vastakkainasettelua. Sain, mitä odotinkin, mutta kirja on paljon muutakin. Samuelin vanhempien eron jälkeiset ongelmalliset välit leimaavat Alinan ja Joen pojan kasvua. Monessa muussakin kirjassa on tullut ilmi, miten pienet asiat vaikuttavat lopputulokseen. Jos Alina olisi suhtautunut pienen poikansa matkaan isänsä luokse suopeammin, olisiko Samuel välttynyt katkeruudelta isäänsä kohtaan? Nykyhetki ja mennyt vuorottelee kerronnassa, ja siksi syy-seuraussuhteita jää miettimään. Selittääkö mennyt nykyhetken?

Kirja on runsas aiheiltaan ja kooltaan. Silti siinä ei ole mitään liikaa. He eivät tiedä mitä tekevät on kirja siitä, miten asiat eivät ole mustavalkoisia. Se on jännitysnäytelmä ja kritiikkiä nykyajan ilmiöitä kohtaan. Se kysyy, miksi ennakkoluulot voittavat terveen järjen käytön. Miksi on niin helppoa uskoa pahinta kanssaeläjistä? Se ei ole kuitenkaan liian osoitteleva ja provosoiva, vaan se herättää juuri sopivasti tunteita ja saa ajattelemaan. Luin kirjan loppuratkaisun kyyneleet silmissä.

Vaikka kirja sijoittuu melkein meidän aikaamme, teknologian kehitys on mennyt vielä pidemmälle. Joen tytär Rebecca on iAm-laitteen lumoissa, ja muutkin pitävät sitä käänteentekevänä keksintönä. Kirjasta on luettavissa myös piikkejä medikalisaatiota kohtaan. Koulussakin tunnutaan ihannoivan sosiaalisen kanssakäymisen vaivattomuutta niin paljon, että siellä ollaan valmiita hyväksymään lääkitys niille oppilaille, joilta se ei suju täydellisesti. Rebeccan trendien perässä pysymisen ja suosittuna olemisen tarve on saanut hänet altistamaan elämänsä mainostauluksi.

Minulle tämä on viime vuoden paras kotimainen. Tietenkin vielä voi tulla vastaan jokin tämän ylittänyt, mutta sellaisen teoksen olisi oltava huikea, sillä näin loistavaa teosta on vaikea ylittää. Huh, jo toinen kirja tässä kuussa, jonka jäljiltä olen häikäistynyt. He eivät tiedä mitä tekevät on runsas, upea ja puhutteleva teos.

Siinan mielestä meillä alkaa olla jo riittävästi kirjallisuutta maamme sota-ajoista, mutta meillä ei todellakaan ole yhtään liikaa kirjallisuutta tämän kirjan teemoista.
Mai Laakso kuvaa tätä kirjaksi, joka on hyvin yhteiskuntapainotteinen mutta johon on samalla saatu sisällytettyä perhetragedia, johon vaikuttavat monet eri tekijät.
Juhanin mukaan kirja täytti täydellisesti sen, mikä hänen mielestään on kirjan tärkein tehtävä: avata uusia näkökulmia.
Marile arvelee, että kirja on kaikista hänen lukemistaan kotimaisista kirjoista hengeltään kansainvälisin.
Omppu jäi kirjaa lukiessaan kaipaamaan edes muutamaa suvantohetkeä, jolloin olisi pystynyt hengittämään huohottamatta.
Tomi Norha hämmästeli ensin kirjan kerronnan arkisuutta mutta huomasi sitten kirjan suurimman ansion olevan se, että kirja kuvaa tätä päivää, nykyhetken ongelmia ja mahdollisuuksia.

Liane Moriarty: Hyvä aviomies

Liane Moriarty: Hyvä aviomies 2014 (The Husband's Secret 2013) WSOY 442 s. suom. Helene Bützow
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Vaikka totta puhuen, olisiko kirjeen avaaminen mikään iso juttu? Kuka tahansa nainen avaisi sen saman tien. Cecilia listasi mielessään ystävänsä ja sen, mitä he vastaisivat, jos hän soittaisi heille nyt ja kysyisi mielipidettä.
Miriam Openheimer: Kyllä. Avaa se.
Erica Edgecliff: Onko tuo vitsi, avaa se heti paikalla.
Laura Marks: Sinun pitäisi avata kirje ja lukea se minulle ääneen.
Sarah Sacks: Sarahilta ei kannattaisi edes kysyä, koska hän ei kyennyt tekemään päätöksiä. Jos Cecilia kysyi, halusiko hän kahvia vai teetä, hän istui kokonaisen minuutin otsa syvässä rypyssä, kuin olisi miettinyt tuskaisesti kummankin juoman etuja ja haittoja, ja sanoi lopulta: "Kahvia. Ei, hetkinen, teetä!" Tällaisen päätöksen tekeminen aiheuttaisi Sarahille aivohalvauksen.
Mahalia Ramachandran: Ei missään tapauksessa. Se olisi äärettömän epäkunnioittavaa miestäsi kohtaan. Et saa avata kirjettä.
Mahalialla oli isot ruskeat eettiset silmät, ja hän oli välillä turhan varma itsestään.
Cecilia jätti kirjeen keittiön pöydälle ja meni panemaan kattilan tulelle. 

Cecilia Fitzpatrickin virheetön perheidylli alkaa murtua, kun hän löytää ullakolta aviomiehensä  John Paulin kirjoittaman kirjeen. Mitä ihmettä kirje, joka käsketään lukemaan vasta John Paulin kuoleman jälkeen, voi sisältää? Kun Cecilia vihdoin lukee kirjeen, hän toivoo, että ei olisi ikinä kirjettä nähnyt. Kirje paljastaa salaisuuden, jonka kuulemisen jälkeen elämä ei enää voi palata samoihin uomiin.  

Alustavasti ajattelin, että kirja saattaisi muistuttaa Gillian Flynnin hyytävää Kilttiä tyttöä. Kirjojen samankaltaisuus jää kuitenkin hyvin etäiseksi, ja enemmänkin kirja toi mieleeni joidenkin vuosien takaisen koukuttumiseni kohteen Täydelliset naiset. Sekä Täydellisissä naisissa että Hyvässä aviomiehessä pinnan alle on kätketty salaisuuksia, vaikka ensisilmäyksellä naispäähenkilöiden elämä vaikuttaa täydelliseltä. Cecilian lisäksi kirjassa käsitellään myös Tessin ja Rachelin elämää. Aluksi elämät vaikuttavat erillisiltä, mutta alusta asti on odotettavissa, että jossakin vaiheessa naisten kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Olisin todennäköisesti pitänyt kirjasta enemmän, jolleivät ennakko-odotukseni kirjasta olisi olleet vääränlaisia. Hieman pintaa syvemmältä raapaisevana viihdekirjallisuutena Hyvä aviomies toimii mainiosti.

Välillä kirja sai minut koukkuunsa, mutta kirjan ote ei pitänyt loppuun asti. Odotin, että kirja olisi ollut jännittävämpi, ahdistavampi ja vähemmän ennalta arvattava. John Paulin salaisuus ei tullut minulle kovin radikaalina yllätyksenä. Tosin kirjailija taisi haluta ennen kaikkea keskittyä paljastuksen seurauksiin eikä niinkään paljastusta edeltävän jännityksen rakentamiseen.

En oikein ymmärtänyt, miksi täysin tarinan kannalta turhalta tuntunut Berliinin muuri oli mainittava niin useassa kohdassa. Ensin Cecilia etsii lapselleen Berliinin muurin palasta ullakolta ja löytää vahingossa John Paulin kirjeen. Myöhemmin kirjassa oli monia Berliinin muuriin liittyviä takaumia, jotka eivät mielestäni tuoneet kirjaan mitään kovin merkittävää lisää.

En suosittele kirjaa, jos haluaisit lukea selkäpiitä karmivaa jännitystä, mutta jos kaipaat jännityksellä ja salaisuuksilla kuorrutettua viihdettä, Hyvä aviomies voi olla juuri oikea valinta.

Loppuhuomautuksena sanon vielä, että kansi on minusta lumoavan kaunis ja kiehtova. Se oli katalogin kuvauksen lisäksi asia, joka sai minut kiinnostumaan kirjasta.

Muualla: Sonjan lukuhetket, Oota, mä luen tän eka loppuun, Lukuholistin maistiaiset, Rakkaudesta kirjoihin, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kirjasähkökäyrä, Ja kaikkea muuta, Leena Lumi, Kirjavinkit, Kasoittain kirjoja, Ei vain mustaa valkoisella, Kujerruksia, Eniten minua kiinnostaa tie, Nenä kirjassa, Booking it some more, Lukuisa, Ihminen välissä, Kirjus, Kirjan pauloissa, Salamatkustaja ja Kirsin kirjanurkka

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Haruki Murakami: Norwegian Wood
Alkuperäinen ilmestymisvuosi ja nimi: 1987 Noruwei no mori Sivumäärä: 296 Englanniksi japanista kääntänyt: Jay Rubin Suomenkielinen käännös: Norwegian Wood

Kirjablogien seuraaja ei helposti ole voinut välttyä kuulemasta Haruki Murakamin viime vuonna suomeksikin käännetystä Norwegian Woodista. Olihan tämä Murakamin kirja Blogistanian Globalia 2012 -kisan kakkonen, ja kirjabloggaajat ovat lukeneet ja arvioineet Norwegian Woodia ahkerasti. En ollut tainnut edes kuulla Murakamin nimeä ennen kuin aloin aktiivisesti lukea kirjablogeja. Norwegian Wood meni lukulistalleni ilman, että edes kunnolla tiesin, mistä kirja kertoo. Nimittäin en lue kovin huolellisesti arvosteluja kirjoista, jotka aion pian lukea. Luen arvosteluja sitten kirjan lukemisen jälkeen senkin edestä. Tästä huolimatta olin yllättynyt, miten totaalisen tietämätön olin siitä, mitä on odotettavissa. Toisaalta ehkä tämä selittyy sillä, että Norwegian Woodin arvioita on blogeissa ilmestynyt enemmän viime vuoden puolella, jolloin en vielä erityisen paljon kirjablogeja seurannut, joten vaikka tiesin blogisuosiosta, en arvioita montaa kuitenkaan ollut silmäillyt.

I had learned one thing from Kizuki's death, and I believed that I had made it a part of myself in the form of a philosophy: "Death is not the opposite of life but an innate part of life."

Kirjaa voisi kuvata rakkaustarinaksi, mutta minulle se oli paljon enemmän. Norwegian Wood kertoo elämästä ja kuolemasta, näin vaatimattomasti sanoen. Kirjan alussa 37-vuotias Toru Watanabe, kirjan minä-kertoja, kuulee Hampurin lentokentällä The Beatlesin Norwegian Woodin, joka tuo Torulle mieleen monia muistoja nuoruudesta, varsinkin Torun suuresta rakkaudesta Naokosta. Naoko oli ensin Torun parhaan ystävän Kizukin tyttöystävä. Kizuki kuitenkin päätyi tekemään itsemurhan 17-vuotiaana ja jätti jälkeensä vain Torun ja Naokon tuskan ja yksinäisyyden. Toru haluaa jättää menneisyyden taakseen ja lähtee Tokioon opiskelemaan yliopistossa. Naoko ja Toru kohtaavat sattumalta eräänä päivänä metrossa, ja he alkavat tämän kohtaamisen jälkeen viettää paljon aikaa yhdessä. Naokon mieli ei kuitenkaan kestä kaikkia häntä kohdanneita raskaita tapahtumia, ja hän päätyy pitämään välivuoden ja menemään poikkeukselliseen mielisairaalaan, jossa potilaiden on tarkoitus auttaa itseään ja toisiaan. Toru jatkaa elämäänsä Tokiossa ja kohtaa Midorin, jonka kanssa Torulle kehittyy ystävyyssuhde. Midori kuitenkaan vaikuttaa haluavan jotakin muutakin kuin vain ystävyyttä. Mihin ratkaisuun Toru päätyy, kun sydän tuntuu vetävän häntä kahteen vastakkaiseen suuntaan?

Minua Murakamin Norwegian Wood muistutti hieman reilu kuukausi sitten lukemastani Jeffrey Eugenidesin The Marriage Plotista. Yhtäläisyyksiä olivat ainakin yliopistoympäristö, rakkaustarina, jonka toisella osapuolella on mielen sisäisiä ongelmia ja eräänlainen kolmiodraama.

Norwegian Wood on traaginen, mutta koskettavan kaunis kertomus aikuistumisesta ja sen kivuista. Norwegian Wood ei ole kovin juonipainotteinen kirja vaan kasvukertomus. Tietenkin kirjassa myös tapahtuu asioita, mutta kirja etenee hitaasti. Tähän kirjaan tuollainen sopi. En olisi varmaankaan ollut yhtä vaikuttunut, jos kirja olisi ollut nopeatempoisempi.

Musiikilla on suuri rooli kirjassa. Ei kovin yllättäen varsinkin The Beatles soi kirjan aikana monen monta kertaa, ja tätä arviota kirjoittaessani olenkin kuunnellut The Beatlesin kappaleita.

Pidin kirjan henkilöistä. Ainoana poikkeuksena voisi ehkä mainita Torun ystävän Nagasawan, jonka tapa kohdella naisia sai minut välillä näkemään punaista. Kirjaa lukiessa tuntui siltä kuin olisi saanut uusia tuttavuuksia, ja heidän seurastaan ei olisi halunnut luopua lopun lähestyessä.

Aion ehdottomasti lukea Haruki Murakamin kirjoja lisää jatkossa. Todennäköisesti seuraavana Murakamina luen tänä keväänä suomeksi käännetyn 1Q84:n, jonka itse asiassa jo ennätin varata kirjastosta.

Valloitan Norwegian Woodilla Japanin, ja Murakami on yksi luettu kirjailija lisää Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.

1960-luvun Japaniin ovat matkustaneet lisäkseni muun muassa Katja / Lumiomena, Jenni S. ja Sara / P.S. Rakastan kirjoja.

*****

Sarah Winman: When God Was a Rabbit

Sarah Winman: When God Was a Rabbit

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2011 Sivumäärä: 325 Suomenkielinen käännös: Kani nimeltä jumala

Ennakko-odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat todella kovat. Olen lukenut tästä niin monta ylistävää arviota, että suhtauduin tämän lukemiseen innokkaan pelokkaasti. Entä jos minä petynkin pahasti? Entä jos When God Was a Rabbit ei olekaan minun kirjani? Edellinen lainaaja palautti tämän hieman myöhässä, ja kun vihdoin sain viestin saapuneesta kirjasta, varovainen hymy hiipi kasvoilleni.

Ensin en täysin tavoittanut sitä jotakin, mikä muille on tehnyt tästä niin loistavan kirjan. Ehkä tämä johtui niin kovista odotuksista, että odotin tämän kirjan olevan jotakin ylimaallisen ihanaa. Alun pienoisesta pettymyksestä huolimatta lopulta pidin tästä kirjasta valtavasti. Varmaankin siksi, etten heti tempautunut täysillä kirjaan mukaan, minulla ei ollut minkäänlaista ongelmaa toisen osan kanssa. Pidin siitä ainakin yhtä paljon kuin ensimmäisestäkin osasta.

Useimmat teistä jo ovat tämän kirjan tainneet lukea, enkä halua pilata mahdollista tulevaa lukukokemusta niiltä, jotka eivät tähän kirjaan ole vielä tarttuneet, joten juonesta en kerro paljon. Kirja on Ellyn kasvutarina, jota kuvataan useamman vuosikymmenen ajan. Voisin sanoa kuten takakansi, että kirja kertoo rakkaudesta sen monissa muodoissa.

Kanilla kirjassa ei ole kovinkaan suurta roolia. Muuten kirja on aika realistinen, mutta alussa Ellyn kani puhuu hänen kanssaan. Toisaalta tämän voi laittaa lapsen mielikuvituksen piikkiin, joten ehkä tässä kirjassa ei varsinaisesti ollut fantasiaelementtejä. SPOILER ALERT! Itse asiassa kani nimeltä Jumala (kirjoitan sen isolla, sillä minuakin häiritsi godin pienellä kirjoittaminen, vaikka se oli nimi) kuolee sivun sata paikkeilla. Olin tästä järkyttynyt, niin kuin aina olen kirjoissa kuolevista eläimistä. Järkytyin niin pahasti, että poikaystäväni tuli lohduttamaan minua, kun jatkoin lukemista kyynelten läpi. Pakkohan kanin oli jossakin vaiheessa kirjaa kuolla, koska kirja kertoi niin pitkästä ajasta, että ei kani voi elää niin pitkään, mutta oli se silti surullista. SPOILERIT PÄÄTTYVÄT! En ole ainoa, joka on ihmetellyt, miksi kanin nimi kirjoitettiin pienellä. Päädyin siihen, että ehkä se johtui siihen, että haluttiin erottaa, milloin puhutaan kristinuskon Jumalasta ja milloin Ellyn kanista, mutta se olisi muutenkin ollut niin selvää, että lähinnä god pienellä kirjaimella häiritsi.

Mietin kirjaa lukiessani, minkä arvoinen lukukokemukseni on. Loppupuoli kosketti minua niin paljon, että päädyin kahden arvosanan välillä siihen korkeampaan. Tästä ei tullut yhtä lempikirjoistani, mutta silti kirja oli hyvin vaikuttava.

Sarah Winman on taas yksi seuraamisen arvoinen esikoiskirjailija. Näitähän kertyy nyt paljon, mikä ei tietenkään ole huono asia.

Kania on lukenut niin moni, että mainitsen vain pienen osan kaikista arvostelijoista: Zephyr, Susa, Sara, Villasukka kirjahyllyssä ja Emilie.

*****