lauantai 21. joulukuuta 2013

Kirjabloggaajien joulukalenteri 21.12.2013

Hei taas pitkästä aikaa! Mikäpä olisi parempi tapa katkaista pitkä bloggaamistauko kuin joulukalenteriluukun julkaiseminen. Tänään on jälleen se hetki vuodesta, johon nämä laulun sanat sopivat: Kolme yötä jouluun on. Laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen.
Joidenkin kirjojen maailmaan haluaisi päästä. Odotimme 11-vuotiaina ystäväni kanssa Tylypahkan kirjeitä, mutta niitä ei vain ikinä kuulunut. Pöllöt ilmeisesti eksyivät matkalla. Edelleen olen sitä mieltä, että jos johonkin fiktiiviseen maailmaan pääsisin tutustumaan, haluaisin nähdä Tylypahkan. Arkinen Tylypahkakin on varsin houkutteleva paikka, mutta erilaisten juhlien aikaan Harry Potterin opinahjo olisi vielä upeampi vierailukohde.

Harry Potterin joulut olivat olleet varsin ankeita ennen kuin hän aloitti koulun Tylypahkassa. Hän saattoi saada sedältään ja tädiltään joululahjaksi esimerkiksi setänsä vanhat sukat ja joulun lämpö oli muutenkin kaukana Harryn kohtelusta. Kun Harrylle paljastui, että hän on velho ja hän aloitti opinnot Tylypahkassa, hän osasi odottaa elämänsä parasta joulua. Ensimmäinen joulu Tylypahkassa vieläpä ylitti Harryn odotukset. Vaikka joululahjat voivat sisältää näkymättömyysviitan tai velhoshakkinappuloita, taikamaailmassakin joulu on juhla, jolloin perhe ja muut läheiset ovat tärkeintä. Tosin välillä joulunakin on selviteltävä, kuka on avannut Salaisuuksien kammion tai lähettänyt arvokkaan luudan yllätyslahjaksi.

Kuvanottohetkellä tapahtui jotakin maagista. Tosin joku jästi voisi väittää kameran vain tärähtäneen.
       
Tylypahkan joulukoristelut ovat omaa luokkaansa. Harryn ensimmäisenä lukuvuonna Suuri sali on koristettu mistelin ja piikkipaatsaman oksilla. Salissa on peräti kaksitoista joulukuusta, joista osa kimmeltää jääpuikkojen ja osa satojen kynttilöiden ansiosta. Ympäri linnaa on myös haarniskoja, jotka on lumottu laulamaan joululauluja. Tylypahkan joulupöydässä ei myöskään kukaan joudu näkemään nälkää.

Harry had never in all his life had such a Christmas dinner. A hundred fat, roast turkeys, mountains of roast and boiled potatoes, platters of of fat chipolatas, tureens of buttered peas, silver boats of thick, rich gravy and cranberry sauce - and stacks of wizard crackers every few feet along the table. These fantastic crackers were nothing like the feeble Muggle ones the Dursleys usually bought, with their little plastic toys and their flimsy paper hats. Harry pulled a wizard cracker with Fred and it didn't just bang, it went off with a blast like a cannon and engulfed them all in a cloud of blue smoke, while from the inside exploded a rear-admiral's hat and several live, white mice. Up on the High Table, Dumbledore had swapped his pointed wizard's hat for a flowered bonnet and was chuckling merrily at a joke Professor Flitwick had just read him. 
(J.K. Rowling: Harry Potter and the Philosopher's Stone)
ennen kuorrutusta
Jollei halua aivan taikamaailman herkkuihin tutustua joulun aikaan, muut maat ovat hyvä ja vaihtelua tuova vaihtoehto. Joulupiparit ja -tortut kuuluvat jouluun, mutta niiden lisäksi voi tutustua esimerkiksi ranskalaiseen jouluherkkuun, jouluhalkoon. Jouluhalkoa saatettiin jopa tarjota Harry Potterin neljäntenä lukuvuonna, jolloin Beauxbatonsin oppilaat olivat vierailulla Kolmivelhoturnajaisten vuoksi. Olen syönyt jouluhalkoa pari kertaa elämässäni, mutta en ollut sellaista ikinä itse leiponut ennen eilistä. Käytin tätä reseptiä, mutta tuorejuusto oli appelsiininmakuisen sijasta suklaanmakuista. Lähikaupasta kun ei saanut muunlaista makeaa tuorejuustoa. Ensi kerralla metsästän jostakin appelsiininmakuista, sillä nyt jouluhalosta tuli minunkin makuuni hieman liian suklainen.
kuorrutuksen jälkeen
Lopputulos ei ollut maailman kaunein, mutta maistui ihan hyvältä ja seuraavalla kerran jouluhalko on ehkä parempaa silmänruokaakin. Ensi jouluna voisin kokeilla vaikkapa italialaista panettone-joulukakkua tai saksalaista stollen-hedelmäkakkua.

Eilen joulukalenterin luukku avautui Lukutoukan kulttuuriblogissa ja huomenna uutta luukkua voi käydä kurkkimassa Kolmas linja -blogista.

Minkä kirjan joulu on sellainen, jonka haluaisit kokea ja miksi? 
Maagista ja rauhaisaa joulua!

29 kommenttia:

  1. Haluaisin kokea muumien joulun. Se tuli ensimmäisenä mieleen. Vai vietetäänkö sitä ollenkaan kirjoissa vai vaan sarjassa? No, se tuli mieleen. Sitten tuli mieleen Bridget Jonesin joulu, se vaikutti ihanalta. :) Peppi pitkätossun joulu voisi myös olla hauska. :) Voisin näköjään luetella näitä vaikka kuinka pitkään! Mutta hauska ajatus, itselläkin oli mielessä kertoa jonkun fiktiivisen hahmon joulusta.

    Ihanaa, kirjaisaa joulua vielä kerran, Annami! Kolme yötä enää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut yhtään Muumi-kirjaa, joten en tiedä, vietetäänkö Muumi-kirjoissa joulua. Hävettää hieman tunnustaa tällainen yleissivistyksen puute, mutta ajattelin kyllä parantaa tämän puutteen ja lukea jonkin Muumi-kirjan, koska ensi vuosi on Tove Jansson -juhlavuosikin. Peppi pitkätossun joulu olisi varmaankin hauska ja unohtumaton kokemus. Harmi, kun näistä kirjallisista jouluista voi vain haaveilla.

      Joulu meni jo, mutta toivotan oikein ihanaa uutta vuotta. &hearts,

      Poista
  2. Krista, eikös Taikatalvessa vietetä jouluakin? Oli aika haikea juhla muistaakseni.

    Tylypahkan jouluun voisin minäkin sujahtaa vierailemaan. Vaikuttivat aika kiehtovilta juhlilta paukkukaramelleineen.

    Astrid Lindgrenin joulukuvauksista parhaiten ovat mieleeni jääneet Eemelin vaivaistalon väelle järjestämät pidot sekä Pepin hieman myöhästyneet juhlat Annikalle ja Tommille.

    Oikein ihanaa joulua, Annami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikin kirjallinen joulu olisi varmasti kokemisen arvoinen. Harry Potterit olen kuitenkin lukenut niin monta kertaa, että joulukuvauksetkin ovat jääneet hyvin mieleen.

      Toivotan nyt joulun sijaan ihanaa uutta vuotta. :)

      Poista
  3. Harry Potterin joulut olivat kyllä ihania! Näin muuten kerran unta, että yliopistomme oli muuttunut sellaiseksi Tylypahkan näköiseksi ja se oli tosi ihanaa ja jännittävää. Pettymys oli katkera, kun heräsin ja tajusin, että minun on suunnattava ihan tavallisen näköiseen yliopistoon.

    Niin, ja vastauksena esittämääsi kysymykseen tule lukemaan oma kalenteriluukkuni 25.12 ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etukäteen jo hieman arvailinkin, mistä joulusta aiot kertoa. :) Miksi ihmeessä Turun yliopisto ei muistuta Tylypahkaa? Tämä on suuri vääryys. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  4. Olipa mukava palata Tylypahkan tunnelmiin. Vaikka luin potterit aikuisiällä, veivät ne minut täysillä mukaansa uskomattomaan seikkailuun. Mielenkiinnolla odottelen aikaa kun lapsemme ovat tarpeeksi vanhoja näiden kirjojen pariin. Heillä on mieletön mielikuvitusseikkailu edessä. Sopivan jännittävää joulua toivotellen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Pottereita lapsena, nuorena ja aikuisena ja aina ne ovat olleet tunnelmaltaan yhtä maagisia ja juoniltaan vetäviä. Sopivan jännittävää uutta vuotta! :)

      Poista
  5. Minulta on edelleen kaikki Potterit lukematta, mutta pidän ovea auki; saatan joskus ne lukaista, mutta nyt ei ole niiden hetki. :)

    Yritän tässä miettiä kirjoja, joissa on vietetty joulua, mutta ei tule yhtään mieleeni, apua! Tai no, luin juuri Keplerin Hypnotisoijan ja kyllähän siinä lopussa vietettiin joulua. Ei kyllä ihan mun juttu se heidän joulu (Mäkkärissä ja sairaalassa, heh) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sinun nyt kuuluu Potterit lukea. Olen aivan kateellinen, että voit vielä lukea ne ensimmäistä kertaa. :)

      Juu ei kuulosta ihan ihanteelliselta joululta. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  6. Tylypahkan jouluun olisi ihana piipahtaa, siinä on taikaa... Kivan jouluinen luukku - oikein hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Toivottavasti joulusi sujui hyvin ja hyvää uutta vuotta!

      Poista
  7. Voi, ihanat Potterit! Mikä siinä onkin, että kaltaiseni wanharouva sai niistä melkein kyyneleen silmään ja unohtumattoman lukukokemuksen (alkuperäiskielellä vieläkin maagisempi), jonka toistan aina säännöllisin väliajoin. Minäkin haluaisin joulun Hogwartsissa. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kunpa Tylypahka olisi oikeasti olemassa. (Tai ehkäpä se onkin ja se on vain hyvin piilotettu meiltä jästeiltä.) Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  8. Nautin Pottereista, mutta saisikohan Tylypahkassa lukea jouluna rauhassa vai joutuisiko johonkin seikkailuun? Olisiko Alcottin Pikku naisten joulu muuten ihana, mutta pitäisi herätä anivarhain kirkkoon? Ehkä valitsisin Melukylän joulun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylypahkassa saattaisi tietenkin olla seikkailuun joutumisen vaara. Minä taitaisin silti olla valmis kokeilemaan Tylypahkan joulua seikkailun uhallakin. Minulle taidettiin lapsena lukea Melukylän lapsia, mutta en enää lainkaan muista, millainen joulu kirjoissa oli. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  9. Maagista joulua myös sinulle! Pottereiden lukemisesta alkaa olla jo sellainen tovi, etten oikeastaan edes muista noita joulujuttuja. Tai toisaalta, ne eivät varmaan ole jääneet sillä tavalla mieleen, kun en ole niitä lukenut mukulana. Sitä vastoin, Velho ja leijona tulee varmasti ensimmäisenä mieleen, jos alan miettiä jotain kirjallista joulua, että se varmaan sitten! Joutuisin toki taistelemaan susien ja velhon kanssa, mutta mitäpä pienistä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnettäköön, että jouduin minäkin hieman lunttaamaan. ;) Velhon ja leijonan joulun muistan minäkin jotenkin, ja Narniaan olisi tietenkin kiva päästä. Minulla taitaa olla vain vääränlainen vaatekaappi. :( Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  10. Kiva luukku! Minulle Potterit ovat jouluelokuvia juuri siksi, että niissä joulut ovat niin ihania. Kelpaisi minullekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pottereiden jouluissa on juuri sopivan jouluinen ja maaginen tunnelma. Tänä vuonna oma joulutunnelmani jäi hieman vaisuksi, vaikka siksi, että lumi puuttui. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  11. Tylypahkan joulu(t) kuulostaa ihanalta, samoin muumiperheen joulu Kuusi -tarinassa (Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia), jompaan kumpaan olisi mukava osallistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että kirjallisista jouluista nauttiminen taitaa jäädä vain mielikuvamatkailun tasolle, mutta kyllähän Tylypahkan (ja muista kirjallisista) jouluista nauttiminen onnistuu lukijan roolissakin. Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  12. Oi että, Harry Potterin joulut olisivat kyllä ehdottomasti mahtavaa kokea! Kivaa, että olet palannut bloggaustauolta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin kateellinen Harrylle, Ronille ja Hermionelle (tosin elämäni taitaa olla paljon helpompaa, mutta on heidän elämissään kadehdittaviakin piirteitä). Bloggaaminen pitkästä aikaa tuntuu kyllä kivalta. Toivottavasti keväällä ehdin lukea ja blogata, sillä tänä syksynä aikaa ei oikein riittänyt kumpaankaan kunnolla.

      Poista
  13. Tylypahkan joulun minäkin haluaisin kokea. (Ei siellä toki enää taistella, Harryhän hoiti kaiken..:D) Pottereista tuleekin yleensä joulufiilis, koska luin kirjat samana syksynä huipentuen joululahjaksi saatuun päätösosaan. Vaikka olin jo parikymppinen, Potterien taika imaisi vahvasti mukaansa. Sanomansakin puolesta mitä parhainta joululukemista.
    Toisena vaihtoehtona olisi Uuden Kuun joulu. En muista nyt yhtään kerrottiinko kirjoissa Emilian jouluista, mutta muun kuvailun, aikakauden ja miljöön perusteella arvelisin viihtyväni siellä kynttilänvalossa. Erityisesti tahtoisin tavata Jimmy-serkun. ;)
    Kiitos kivasta luukusta ja hauskaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloin lukea Pottereita silloin, kun kirjoja oli ilmestynyt vasta kolme. Uutta osaa täytyi aina odotella pari vuotta ja se odotus oli kyllä niin piinaavaa. Tosin lukuelämyskin oli sitten aivan mahtava, koska kirjaa oli odottanut niin paljon.

      Minäkään en muista, kuvataanko kirjoissa Emilian joulua, mutta jos kuvataan, se olisi varmasti mukava kokea.

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  14. Kiva luukku! Potteritkin ovat kivoja, mutta itse haluaisin viettää joulun jossakin sota-ajasta kertovan romaanin tunnelmissa. Monessa Suomen sodista kertovassa romaanissa sivutaan vaikka lyhyestikin joulunviettoa, ja olisin halunnut kokea millaista se on silloin ollut, kun perheen miehet ovat olleet rintamalla ja kaikesta on ollut puutetta. Varmasti ihan pienetkin asiat ovat tuntuneet valtavan suurilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota-ajan joulu saisi varmasti arvostamaan elämän pieniä iloja paljon enemmän. Hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  15. Kommentoin "hieman" jälkijunassa, mutta tämä oli niin kiva luukku ja kysymys, että olen roikottanut tätä postausta kännykän selainikkunoissa nyt jo yli viikon :)

    Haluaisin päästä viettämään joulua Alcottin Pikku naisten, Astrid Lindgrenin Melukyläläisten tai Kesäkumpulaisten (Marikki) kanssa, tai sitten Ulla-Lena Lundbergin luotolaisten seurassa. Kaikki nuo joulut (ainakin sota-aikaa elävien ja muutenkin melko köyhien Marchien ja sodanjälkeistä säännöstelyä elävien Luotojen asukkaiden) ovat aineellisesti vaatimattomia, mutta sitäkin lämminhenkisiä, ja kaikissa perheissä on vähintään yksi ehtoisa emäntä häärimässä herkkuja, koristeita ja muuta jouluista tunnelmaa tuovaa, sekä valmistelemassa lapsille ihania yllätyslahjoja <3

    Onnellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!