tiistai 31. joulukuuta 2013

Kirjavuosi 2013

Vuosi 2013 oli kirjavuotena huikaiseva. Aloin kirjablogata ja lukeminen muuttui harrastuksena aiempaa yhteisöllisemmäksi. Sain vuoden aikana monia lukuvinkkejä enkä mitenkään ehtinyt lukea kaikkea, mitä olisin halunnut. Vuoteen on mahtunut kolme isommassa tai pienemmässä porukassa yhdessä luettua kirjaa, kirjabloggaajien yhteinen lukuhaaste, Blogistanian kesälukumaraton ja kirjabloggaajien joulukalenterin luukun julkistaminen. Osallistuin elämäni ensimmäisille kirjamessuille ja nautin messuista heti kokonaiset kolme päivää. Näin ihailemiani kirjailijoita, ostin liikaa kirjoja ja tapasin ihania kirjabloggareita. Kirjavinkkien ja -keskustelun lisäksi bloggaaminen on tutustuttanut minut moneen hienoon ihmiseen, joiden ystävyydestä olen todella kiitollinen.

Vuosi lukuina

Luin vuoden 2013 aikana 163 kirjaa ja 52237 sivua. Lista kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista löytyy täältä. Listassa on myös kymmenisen opiskelun vuoksi luettua kirjaa, mutta ensi vuonna en aio enää listata blogissani lukemiani tenttikirjoja. Luin 79 kirjaa englanniksi, kaksi ruotsiksi ja loput 82 teosta suomeksi. 49 lukemistani kirjoista oli kotimaisten kirjailijoiden luomuksia. Bloggasin 126 lukemastani kirjasta ja ensi vuoden puolella aion blogata vielä muutamasta tämän vuoden luetuista. Luin 34 itse ostettua tai lahjaksi tai palkinnoksi saatua kirjaa, kymmenen arvostelukappaletta, yhden poikaystävän hyllystä lainatun teoksen ja 118 kirjaston kirjaa. Mieskirjailijoiden kynästä oli 55 lukemistani kirjoista, 106 kirjoista oli naisten kirjoittamia ja kahden tekijöissä oli sekä mies että nainen. En vieläkään tiedä, miksi luen selvästi enemmän naisten kuin miesten kirjoja. Minun täytyy ehkä kohta keksiä itselleni jokin haaste, joka saisi minut tarttumaan useammin mieskirjailijoihin. Kirjojen määrä vaihteli kuukausittain melko paljon. Kesäkuussa ehdin lukea ensimmäisen lukumaratonini siivittämänä 24 kirjaa, ja marraskuussa lukuaikaa söivät muun muassa muutto ja seminaarityön kirjoittaminen, joten silloin lukusaldo jäi kahteen kirjaan.

Vuoden lukuelämykset

Vaikuttavimmat dystopiakirjat

Neal Shusterman: Unwind
Kazuo Ishiguro: Never Let Me Go
Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
George Orwell: 1984
Johanna Sinisalo: Auringon ydin


Muut vaikuttavat kirjat (listassa vain kirjoja, jotka luin tänä vuonna ensimmäistä kertaa):

Bernard Beckett: Genesis
Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
Haruki Murakami: 1Q84 osat 1 ja 2 ja 3
Hanne-Vibeke Holst: Mitä he toisilleen tekivät
Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa
Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia
Marisha Pessl: Yönäytös
Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
John Green: The Fault in Our Stars


Päivitän ehkä vielä luettujen listaa tänään, jos ehdin jossakin välissä lukea tällä hetkellä kesken olevan kirjan loppuun. Ulos en ainakaan ole enää menossa tänä vuonna, sillä pelkään ilotulituksia sen verran paljon.

Mitä on luvassa ensi vuonna?

Kerroinkin jo, mihin lukuhaasteisiin aion ainakin osallistua. Tammikuussa rakas blogini täyttää vuoden, joten ensi kuussa aion tätä syntymäpäivää ainakin jotenkin juhlistaa. Aikomuksenani on pitää jossakin vaiheessa teemaviikko, ja on minulla muitakin bloggaamiseen liittyviä vielä toteuttamattomia suunnitelmia. Toivon, että ehdin ensi vuonna lukea enemmän kuin vuoden 2013 viimeisinä kuukausina ja tietysti kirjoittaa kirjoista blogiinikin.  

Kirjaisaa ja onnellista uutta vuotta!

12 kommenttia:

  1. Hienoja kirjoja olet lukenut ja upean määränkin vielä. Toivottavasti ensi vuosi tuo tullessaan vähintään yhtä hyviä luku- ja blogikokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. :) Viime vuosi oli monella tapaa hyvin antoisa ja tämäkin vuosi on kyllä ainakin alkanut mukavasti. Samaa toivon sinulle.

      Poista
  2. Luit kyllä hurja määrän! :D Miulla on vielä pitkä matka tuohon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen vähän tällainen kirja-ahmatti, mutta eihän määrä ole se tärkein asia vaan kirjojen laatu. :)

      Poista
  3. Oikein hyvää uutta vuotta myös sulle, Annami! =)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää mennyt kirjavuotesi. Ihanaa uutta vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosi oli kyllä hyvä kirjavuosi. Sitä samaa sinulle. :)

      Poista
  5. Hieno lukuvuosi sinulla, Minna!
    Vaikuttavimmissa dystopiakirjoissasi vain Unwind on minulle tuntematon, ja muista sinuun vaikutuksen tehneistä olen lukenut kolme. Ja kyllä vain, olen pitänyt kovasti juuri näistä kirjoista.
    Hyvääa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unwind onkin noista vaikuttavimmista dystopiakirjoista ainoa, joka edustaa ulkomaista nuorille aikuisille suunnattua dystopiaa. Luin sitä jonkin verran viime vuonna, mutta tuo oli kuitenkin ainoa, joka päätyi viiden "parhaan" joukkoon. Huomenkellotytön tiedän tehneen vaikutuksen sinuunkin, mutta minua jäi mietityttämään, mistäköhän kahdesta muusta pidit. Kiitos samoin!

      Poista
  6. Todella kivalta vaikuttava blogi! Oohh mikä määrä kirjoja, kateeksi käy, kun tuntuu ettei lukiossa ehdi lukea kuin muutaman romaanin kuukaudessa :C

    http://quotidienne2014.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. No en kyllä minäkään tänä syksynä ehtinyt opintojen ohessa paljon lukea. :) Tietenkin lukuajan määrä riippuu paljon siitä, millaisia kursseja milloinkin on. Viime lukuvuonna oli tenttipainotteisempaa ja syksyllä oli enemmän kirjoittamista, joten vapaa-aikaa kului enemmän opiskeluun. Hyvää uutta vuotta!

      Mukava idea tuo runon kirjoittaminen päivässä. Minua hieman harmittaa, että oma runojen kirjoittamiseni on jäänyt, joten ehkä minunkin pitäisi jotenkin haastaa itseni.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!