Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2009 Sivumäärä: 499 Suomenkielinen käännös: Vieras kartanossa
Kiinnostuin tästä Sarah Watersin kirjasta lukemieni ylistävien blogiarvioiden ja Blogistanian Globalia 2011 -voiton tähden.
Kirjan minä-kertojasta tohtori Faradaysta tulee sattuman kautta suuressa Hundreds Hall -maalaiskartanossa asuvan Ayresin perheen luotettu ystävä. Tohtori Faradayn äiti on ollut aikoinaan Hundreds Hallissa lastenhoitajana, ja tohtori Faradaysta on sydäntäsärkevää nähdä kartano nykyisessä rapistuneessa tilassaan. Hundreds Hallissa alkaa tapahtua outoja asioita. Seiniin ja kattoon ilmestyy salaperäisiä polttojälkiä, autioista huoneista kuuluu mystisiä ääniä ja lopulta talossa on peräti tulipalo. Ayresien uusi palvelustyttö Betty uskoo, että taloa asuttaa jokin pimeä voima, ja pian tämä uskomus tarttuu myös perheen poikaan Roderickiin. Tohtori Faraday ei ole ikinä paikalla näiden outojen asioiden tapahtuessa vaan kuulee niistä jälkikäteen. Hän ei pysty uskomaan mihinkään yliluonnolliseen voimaan, joka aiheuttaa outoja tapahtumia, vaan hän yrittää selittää tapahtumat järjellä.
Sarah Waters on kiistämättä taitava kirjailija. Minä ainakin huomasin välillä pelkääväni niin kuin olisin ollut itse todistamassa outoja sattumuksia. Vaikka kirjan juoni eteni hitaasti, silti The Little Strangeria luki mielenkiinnolla eteenpäin koko ajan. Missään vaiheessa minua ei alkanut kyllästyttää.
Minulle tuli kirjasta hieman mieleen The Others -elokuva, josta pidän valtavasti. Molemmissa on piinaavaa psykologista jännitystä. Mitään todella kamalaa ei suurimmaksi osaksi oikeasti tapahdu, mutta silti lukija(/katsoja) seuraa tapahtumia sydän kurkussa. Ennen kuin menin lukemaan Juonittelua-blogissa olevaa juonikeskustelua (johon tutustumista ennen kannattaa muuten lukea kirja), olin aivan vakuuttunut siitä, että jotakin hyvin karmivaa kartanossa piili. Nyt en enää ole yhtään niin varma. Suosittelen käymään lukemassa tuota juonikeskustelua, jos on jo lukenut kirjan. Jos kirjaa ei ole lukenut, suosittelen sen lukemaan pikimmiten.
Kirjassa oli myös romanttinen sivujuoni, mutta se oli melko laimea, ja osasin hyvissä ajoin aavistaa, miten romanssissa käy. Muutenkin kirja oli joiltakin osin ennalta arvattava. Kirjan loppupuoli ei ainakaan minua mitenkään erityisesti yllättänyt. Tämä on ehkä pieni miinus lukunautinnolle, mutta silti pidän kirjaa loistavana. Surullinenhan kirja oli. Siitä nyt ei pääse mihinkään. Ayreseja kohtasi vastoinkäyminen vastoinkäymisen perään, eikä loppuratkaisusta kannata odottaa lohdullista.
Olen näköjään vielä ihan kirjan tunnelmissa, sillä rappukäytävässä kulkenut asukas sai ihoni kananlihalle. The Little Stranger on kyllä pelottavin lukemani kirja pitkään aikaan.
PIENOINEN JUONIPALJASTUSVAROITUS! Tohtori Faraday joutuu lopettamaan Caroline Ayresin rakkaan koiran Gypin, koska tavallisesti rauhallinen Gyp on purrut Hundreds Hallissa vieraana olleen perheen lasta. Gypin lopetus kuvattiin kirjassa todella koskettavasti. Kuka voisi olla liikuttumatta, kun tohtori Faraday pohtii, mitä Gyp miettii ennen kuolettavan piikin antoa? SPOILERIT PÄÄTTYVÄT.
Watersin muut kirjat menivät ehdottomasti alati paisuvalle lukulistalleni. En yhtään ihmettele, miksi kirjabloggarit pitivät Watersin romaanin suomenkielistä käännöstä vuonna 2011 suomennetuista kirjoista parhaana.
Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.
Tästä kirjasta on yllättävän vaikea kirjoittaa. Ehkä se johtuu siitä, miten paljon olen tästä kirjasta tehtyjä arvioita lukenut. Hieman monisanaisempia arvioita voi käydä lukemassa muun muassa Aletheian, Marian / Sinisen linnan kirjasto, Penjami Lehdon, Lauran / Lukuisa ja Katjan / Lumiomena blogeista.
*****
