lainattu kirjastosta
"Tiedätkö mikä kaksihaarainen kieli on?"
"Sellainen joka on halkaistu kahtia?"
"Joo, niin kuin käärmeen- tai liskonkieli. Paitsi että joskus... se ei ole käärmeen eikä liskon suussa."
Hän otti savukkeen huuliltaan ja työnsi kielensä ulos. Sen kärki oli halkaistu kahtia, täsmälleen kuin käärmeellä. Katselin lumoutuneena, kun hän nosti kielen oikeanpuoleista haaraa ja nappasi tupakan taidokkaasti kielen muodostaman V:n pohjukkaan.
"Vau..."
Silloin näin ensimmäistä kertaa kaksihaaraisen kielen.
"Hommaisit sinäkin tällaisen", hän sanoi, ja asiaa sen kummemmin ajattelematta huomasin nyökytteleväni.
Lui on muiden silmissä Barbie-tyttö, joka tapaa käärmekielisen Aman. Ama saa Luinkin kiinnostumaan kielen halkaisusta ja myös itsestään. Tatuointi- ja lävistysliikkeen omistava Shiba tekee Luille ensin kielilävistyksen ja sitten alkaa suunnitella Luille tatuointia, joka voi koitua Luille hieman liian kalliiksi...
Koska olen asioinut parissa (tosin suomalaisessa) lävistysliikkeessä, rohkenisin kommentoimaan sitä, miten oudolta kirjan lävistys- ja tatuointiliike vaikuttaa. Ihmettelin suuresti, kun Luin kielilävistys tehtiin lävistyspyssyllä. Lävistyspyssyllähän nyt ei saisi tehdä edes niitä korvareikiä muun muassa siksi, että kudos vahingoittuu enemmän, jos tylsä koru runnotaan voimalla kudoksen läpi. Kirjan lävistäjä-tatuoijan Luille esittämät kommentit ovat myös vähintään kummallisia ja tatuoinnin maksun ottaminen ns. luonnossa kuulostaa myös hyvin epäammattimaiselta.
Kirjan henkilöt olivat välillä oudon tunteettomia, vaikka lopussa näkyi jo selvästi myös vahvoja tunteita. Lui ei välillä hätkähtänyt tilanteista, joista mielestäni moni olisi hämmentynyt. Kirjan henkilöt jäivät melko etäisiksi ja ainoastaan Shiba onnistui herättämään minussa sen kummempia tunteita. Nekin tunteet olivat lähinnä inhonsekaisia.
Kirjassa ei ollut kovin kummoista juonta. Jonkinlaisen sanoman huomasin lopussa tavoittaneeni, mutta kirja ei onnistunut koskettamaan. Lähinnä mieleen jäivät hieman erikoiset ihmiset ja järkyttävän yksityiskohtaiset kuvailut. Välillä voin pahoin ja olisin todennäköisesti jättänyt kirjan kesken, jollei Käärmeet & lävistykset olisi ollut vain hieman yli 100-sivuinen. Kirja ei vain jaksanut kiinnostaa loppuun asti.
Luen välillä melko shokeeraaviakin kirjoja, mutta tämä kirja taisi olla hieman liikaa sietokyvylleni. Rehellisesti sanottuna en ymmärrä, miksi kirja on ollut Japanissa niin arvostettu ja menestynyt, mutta ehkä vika on sitten vain minussa lukijana. Kirja oli ihan hyvin kirjoitettu, mutta mikään kirjan elementeistä ei vain oikein riittänyt herättämään minussa muita tuntemuksia kuin vastenmielisyyttä.
Kansi on ehdottomasti liian kaunis sisältöön verrattuna. Tupakka tuo jonkinlaista rosoa, mutta muuten kirja vaikuttaa kannen perusteella ehkä jopa melkein nuortenkirjalta. Minä en sitä sellaisena kuitenkaan pitäisi.
Kirja kuulosti idealtaan sellaiselta, että voisin kiinnostua. Kirja ei kuitenkaan innostanut, enkä varmaan lue enää mitään Hitomi Kaneharalta. Sen voin sanoa, että hän kirjoittaa poikkeuksellisen rohkeasti, joten varmasti tällaisellakin kirjallisuudella on lukijansa.
Käärmeitä & lävistyksiä muissa blogeissa:
Lukuhoukka lukee ja kirjoittaa, Kirjanurkkaus, Vinttikamarissa ja Kaleidoscope.
