perjantai 23. elokuuta 2013

Lukija blogin takana

Hei! Olen Minna, vuosi sitten turkulaistunut innokas lukija ja opiskelija. Hauska tutustua. Rakastan kissoja, kirjoja, kasvisruokaa ja joitakin k:lla alkamattomia asioita.

Luen kirjoja melko monipuolisesti, mutta tietysti minullakin on genrejä, joita luen mieluummin kuin muita. Nämä minulle mieluisat genret tosin voivat vaihdella, ja minulla saattaa olla kausia, jolloin luen erityisen mielelläni tietynlaista kirjallisuutta. Kohta en ehkä luekaan tällaista kirjallisuutta enää melkein lainkaan, koska genre ei tunnu enää tuoreelta tai jokin muu vain sattuu houkuttelemaan enemmän. Lukeminen on minulle tärkeä harrastus ja tapa paeta todellisuutta ja unohtaa arjen murheet. Välillä kaipaan eskapismia enemmän ja välillä vähemmän, ja tämäkin vaikuttaa siihen, millaista kirjallisuutta milläkin hetkellä luen. Blogini sisältämät kirjat heijastavat vahvasti siis sitä, millainen elämänvaihe ja mielentila minulla milloinkin on. Joskus kerron blogissani myös elämästäni, mutta nämä viittaukset ovat yleensä kirjabloggauksien sivuhuomautuksia. En vietä niin jännittävää ja vaiheikasta elämää, että minun olisi arkeni tapahtumista kovin järkevää kirjoittaa. Haluan myös pitää blogini ennen kaikkea kirjablogina.

Yleensä yritän keksiä minulle mieleisistä kirjoista myös jotakin negatiivista ja epämieluisista vastaavasti jotakin positiivista. Usein tämä onnistuukin, mutta jos negatiivisten tai positiivisten piirteiden keksiminen ei helposti luonnistu, en niitä väkisin koeta miettiä. Luen melko harvoin kirjoja, jotka ovat minusta aivan surkeita. Kuitenkin näitäkin joskus joukkoon mahtuu, sillä olen äärimmäisen huono jättämään kirjoja kesken. Tämä onkin taito, jota minun olisi opeteltava, sillä maailmassa on liikaa oikeasti hyviä kirjoja, jotta olisi aikaa tuhlattavaksi niihin, jotka eivät vain ole minun kirjojani. Kuitenkin kirjat jakavat mielipiteitä hyvinkin vahvasti, ja jos sanon jotakin kirjaa loistavaksi tai surkeaksi, joku muu lukija voi olla täysin päinvastaista mieltä. Tämä on luultavasti sanomattakin selvää, mutta haluan korostaa, että blogini sisältää subjektiivisia näkemyksiäni lukemistani kirjoista.

En opiskele pää- tai sivuaineenani mitään kirjallisuuteen tai suomen kieleen liittyvää. Minulla ei ole siis minkäänlaista oikeaa tietoa siitä, miten kirjakritiikkejä olisi kirjoitettava. Bloggaukseni ovatkin jotakin aivan muuta kuin kirjakritiikkejä, ja kirjabloggauksissani painottuu vahvasti oma lukukokemukseni, johon vaikuttaa oma elämänkokemukseni, kiinnostuksen kohteeni ja niin edelleen. Olen pitänyt lukemisesta seitsenvuotiaasta lähtien ja olenkin vuosien aikana ehtinyt lukea paljon. Lukeminen on tärkein harrastukseni, ja sen takia haluaisin, että blogistani kuultaisi intohimo lukemiseen ja kirjoihin.

Pyydän välillä kirjakustantamoilta arvostelukappaleita. Arvostelukappaleet ovat kuitenkin vain pieni osuus blogissani arvostelemistani kirjoista, ja pyrin kirjoittamaan arvostelukappaleista samalla tavalla kuin muillakin tavoilla käsiini saamistani teoksista. Tosin arvostelukappaleet pääsevät yleensä lukupinoni päällimmäisiin kirjoihin, niitä en ikinä jätä kesken, ja niistä kirjoitan aina blogiini. Suurimman osan kirjoista lainaan kirjastosta. Ostan kirjoja myös itselleni, mutta valitettavasti joudun ostamaan kirjat yleensä alennusmyynneistä tai käytettyinä opiskelijuuteni vuoksi. Haluaisin tukea enemmän etenkin kotimaisten kirjailijoiden työtä, mutta tällä hetkellä se on lähinnä haave, joka toivottavasti vielä toteutuu. Merkitsen blogiteksteihini, mistä kirja on päätynyt luettavakseni.

Kirjoitan blogiini melkein kaikista lukemistani kaunokirjoista. Lähinnä olen jättänyt joistakin lukumaratonilla lukemistani kirjoista bloggaamatta, sillä muuten olisin saanut täydellisen bloggausjumin bloggaamattomien kirjojen vuoren äärellä.

Vuorovaikutuksellisuus on yksi kirjabloggaamisen upeimpia piirteitä. Vastaan aina saamiini kommentteihin, vaikka vastaamisnopeuteni vaihtelee. Ilahdun suuresti saamistani kommenteista ja olen iloinen siitä, miten innokkaasti blogiani on kommentoitu. Haluan myös kiittää kaikkia blogini lukijoita, sillä ilman teitä kirjabloggaaminen olisi aivan erilaista. Bloggauksia on paljon mielekkäämpää kirjoittaa, kun tiedän, että blogitekstejäni käy joku lukemassakin.

34 kommenttia:

  1. "Blogini sisältämät kirjat heijastavat vahvasti siis sitä, millainen elämänvaihe ja mielentila minulla milloinkin on."
    Niin totta, joskus blogini vanhempia kirjoituksia selatessani huomaan, että oma päiväkirjahan tässä on kyseessä. Asia ei ehkä lukijalle samalla tavalla välity, mutta itse muistaa aika syvästikin, millaisessa elämäntilanteessa jotakin kirjaa on lukenut, mitä silloin on miettinyt jne.
    Kiva esittely, hauskaa "tutustua" näinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se tietenkään lukijoille ole niin selvää, kun he eivät tarkalleen tiedä, mitä bloggaajan mielessä on liikkunut kirjaa lukiessa. Jonkin kirjan voi myös kokea hyvin eri tavoin eri elämäntilanteissa, ja aina ei ole oikea hetki jollekin kirjalle. Jos jokin raskas aihe tulee minua liian lähelle, en ehkä pysty lukemaan koko kirjaa. Mielenkiintoista kuulla, että muillakin nämä mielentilat ja elämäntilanteet vaikuttavat lukemiseen ja kirjavalintoihin. :)

      Kiitos.

      Poista
  2. Kivaa ja mielenkiintoista tutustua myös bloggajan "siviiliminään", kiitos, kun kerroit itsestäsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä hieman kertoa, millainen ihminen tätä blogia kirjoittaa. :)

      Poista
  3. Ammaa komppaan, joskus hätkähtää itsekin kun lukee omia juttujaan, sama kirja voi eri ajankohtana merkitä eri asiaa.

    VastaaPoista
  4. Oli kiva kuulla sinusta lisää :). Minäkin komppaan Ammaa; on mukava selailla joskus omia blogikirjoituksia vaikka parin vuoden takaa ja muistaa, että tuon kirjan luin kun olin surullinen, tuon kun olin iloinen, tuon luin siksi että...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Ne kirjan aikana olleet tunnelmat jäävät todellakin hyvin mieleen ja muistuvat jälleen, kun blogitekstejä lukee uudelleen.

      Poista
  5. Kiva juttu! Edes pieni ripaus persoonallisuutta blogin takana antaa ihan eri fiiliksen juttujen lukemiseen.

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava esittely! Komppaan kaikkia samalla. :)

    VastaaPoista
  7. Oli kivaa lukea tämä! Ja minäkin komppaan kaikkia, Hannaakin! :D

    VastaaPoista
  8. Hauska tavata! Minäkin hymistelen samanmielisenä muiden kanssa. Itseäni myös naurattaa se, kuinka tuskallisen kauan alkupään lyhyiden juttujen kirjoittaminen sujui, kun kielitaito oli sen verran ruosteinen. Nyt voi tarinoida pitkään ja nautinnolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo alkupään jutut ovat minullakin todella lyhyitä eivätkä kovin hyviä. Ajan kanssa jutut ovat ainakin pidentyneet, ja toivon, että laatukin olisi hieman parantunut. :)

      Poista
  9. Hauska tavata näinkin!

    Ja hei, nyt tätä blogia on tosiaan paljon helpompi lukea, kun ei ole sitä mustaa taustaa =) Kiitos vaihdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihto piristi minuakin, joten eipä mitään. Hyvä, että blogiani on nyt miellyttävämpää lukea. :)

      Poista
  10. Olipa mukava esittely, kiva tavata! Vaikka kirjat ovatkin ns. pääosassa, niin kyllä minusta on kiva myös "treffata" itse lukija. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirjat ovat tietysti se tärkein juttu kirjablogissa, mutta kyllä minustakin on mukava nähdä, millainen ihminen kirjabloggauksia kirjoittaa. :)

      Poista
  11. Hyva esittely, taidan matkia tata esittelyideaa jossain vaiheessa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Matki vain, niinhän minäkin matkin, sillä onhan näitä esittelyjä muissakin blogeissa ollut. :)

      Poista
  12. Tämä oli kiva lukea! Minusta blogi herää aina ihan uudella tavalla henkiin, kun vähän tietää millainen tyyppi siellä bloggaa 8)

    Törmäillään Turun kaduilla - ehkä kirjastossa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. :)

      Kirjastoon saatamme joskus samaan aikaan osuakin. Saa vapaasti tulla nykimään hihasta, jos joskus minut siellä huomaat, sillä olen yleensä kirjastossa niin kirjojen lumoissa, että en huomaa ulkomaailmaa. :)

      Poista
  13. Tätäkin kautta oli mukava tutustua, vaikka täytyy myöntää että aika paljon taustaasi muuta kautta tiedänkin :) Mutta erittäin hyvä idea tämä esittely, ehkäpä matkin tämän itsellenikin jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä bloggauksessa tainnut tulla mitään huikaisevia paljastuksia, sillä olemme sen verran olleet yhteyksissä blogimaailman ulkopuolellakin. Minäkin matkin tämän, joten voit vapaasti matkia matkijaa. :)

      Poista
  14. Hellou, Annami, leidi ruudun takaa! =D Mukava esittely.

    VastaaPoista
  15. Hei Minna-Annami! Kiva esittely. Itsekin olen miettinyt, että josko jonkin puolivuotisjutun omasta blogi-minästäni värkkäisin.

    Niin totta tuo mitä sanoit, että blogin kirjat ja se miten niistä kirjoittaa heijastaa kulloistakin itseä. Kirjoittaminen myös muuttaa itseä, sekin siinä on houkuttavaa! Jokainen kirjoittaa omalla tavallaan, voisi tutkia miten. Itse olen huomannut, että haluan kirjoitukseni aina muodostavan kauniin, pyöreän kokonaisuuden. Joku listaa, joku kirjoittaa aina ihailtavan kevyentuntuisesti, joku hauskasti, joku asiatyyliin.

    Toivotan sinulle edelleen lukemisen ja kirjoittamisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällaisen esittelyn kirjoittaminen on ollut minulla jo hetken mielessä, ja nyt sen tulin toteuttaneeksi. Mielelläni luen sinunkin esittelysi, jos sellaisen kirjoitat.

      Blogimaailmassa on monenlaisia lukijoita ja kirjoittajia, ja blogien seuraaminen on siksikin hyvin antoisaa. Emme me ole mitenkään samasta puusta tehtyjä, vaikka kaikki kirjabloggaamme.

      Samaa toivotan sinullekin.

      Poista
  16. Kiva lukea sinusta! Ja kiitos muistutuksesta, on ollut ajatuksissa jo pitempään että pitäisi itsekin kirjoittaa jonkinmoinen esittely. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Toivottavasti saat oman esittelyn kirjoitettua. Tykkään lukea muiden esittelytekstejä.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!