Merja Mäki: Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret

Kansi: Iines Partanen

Merja Mäki: Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret 2014 Nordbooks 289 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Kunnon kotimenninkäiset eivät murehtineet monestakaan asiasta elämässään. Heitä kiinnosti vain töppöstensä kunnossapito ja ruohosipuli-istutusten säännöllinen tarkistaminen. Kotimenninkäiset keräilivät kauniita esineitä, mutta jopa arvokkaimpiakin aarteitaan he saattoivat heittää surutta pois. Ei kunnon kotimenninkäinen välittänyt, oliko sen häntä muuttunut köynnöksen kaltaiseksi. Eikä se seikka hämmästyttänyt kastekeiju Sorileina Lelainaa lainkaan. Sen sijaan Sorileina oli ällikällä lyöty siitä, että Tillinka oli kutsunut häntä
ystäväksi.
Mutta sillä hetkellä, kun sana lausuttiin, oli kuin käytävän hämärä hehku olisi muuttunut hetkeksi lämpimäksi loisteeksi. Hetkiseksi Villi-Viima lakkasi puhaltamasta, ja käytävissä kulki Vienotuuli, lempein ja hymyilevin kaikista maailman tuulista. Ja, aivan huomaamatta, Tillinkan ja Sorileinan välille solmittiin lanka, niin hento ja ohut, ettei sitä voinut silmillä nähdä tai käpälillä tuntea.

Hymhi-mätäsmiettiäinen löydetään kuin jäätyneenä, katse kiinnittyneenä tyhjyyteen. Tillinka-kotimenninkäinen ja Sorileina-kastekeiju lähtevät matkalle hakemaan ystävänsä avuksi Avilaa, Hyisissä vesissä asustavaa olentoa. Heidän avunhakuretkensä saattaa kuitenkin osoittautua kohtalokkaaksi niin Hymhille kuin heille itselleen.

Merja Mäeltä on ilmestynyt aiemmin Venesataman Tillinka ja meriseikkailu -niminen fantasiakirja. En ole Mäen esikoisteosta lukenut, vaikka Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret on itsenäinen jatko-osa kyseiselle kirjalle. Toinen osa sisältää hyvin itsenäisen tarinan, joka ei kärsinyt käsittääkseni lainkaan siitä, että ensimmäisen osan tapahtumat ovat minulle tuntemattomia.

Mäki on päästänyt mielikuvituksensa valloilleen, ja kirja pursuaa toistaan kiehtovampia lajinimiä. Kastekeiju, kotimenninkäinen, pihlajapeikko, vain muutamia mainitakseni. Monissa fantasiakirjoissa käytetään hyväksi fantasiakirjallisuuden klassikoista tuttuja olentoja, mitä en pidä huonona asiana, mutta itsekeksityt lajit tuovat tähän kirjaan persoonallisen sävyn. Nautin myös kirjailijan tavasta herättää luonto henkiin ja kuvailla sitä inhimillisenä olentona. Kun aurinko lähti laskeutumaan, merenpinta ryhtyi kääntyilemään levollisesti ja säyseästi. Se nautiskeli punaisista ja oransseista auringonsäteistä pinnallaan ja keimaili mielissään. Merenpinta oli mielestään taatusti kauniimpi kuin sisar taivaanranta, olkoonkin, että taivaanranta oli sonnustautunut iltapilviin ja purppuranpunaan.

Vaikka seurasin mielenkiinnolla Tillinkan ja Sorileinan jännittävää matkaa, kirjan parasta antia on kuitenkin Tillinkan ja Sorileinan orastavan ystävyyden kuvaus. Tillinka haluaisi selvitä esteistä itse, ilman apua, mutta hänen on opittava retken aikana, mitä tarkoittaa ystävyyden vastavuoroisuus. Kotimenninkäiset eivät arvosta maallista mammonaa, mutta oikea ystävän arvon he kyllä huomaavat, ainakin lopulta.

Kirjailija mainitsee kotisivuillaan kohderyhmäksi alakouluikäiset ja myös vanhemmat lukijat. On sanomattakin selvää, että en enää kuulu pääasialliseen kohderyhmään, mutta silti Mäen luoma sadunomainen seikkailufantasia oli varsin nautinnollista luettavaa. Tarina ei kuitenkaan saanut minua niin upoksiin itseensä kuin jotkin fantasiakertomukset ovat saaneet, mutta en tiedä, oliko vika iässäni vai jossakin muussa seikassa. Jotkin fantasiakirjat saavat unohtamaan todellisuuden, mutta Mäen kirjan pauloista tempauduin montakin kertaa arkiseen maailmaan. Pääasiassa Mäen fantasiamaailma oli sen verran mieluisa uusi tuttavuus, että uskon lukevani myös ensimmäisen osan jossakin vaiheessa.

Youtubessa voi käydä katsomassa kirjalle tehdyn kirjatrailerin.

♥♥♥¾

Mäen kirja sopii kirjabingossa ruutuun Fantasia.