lainattu kirjastosta
But she'd been gone for over two weeks. Just disappeared without sending a comm, without a good-bye, without any warning. She'd even missed Scarlet's eighteenth birthday, though she'd bought the ingredients for Scarlet's favorite lemon cake the week before.
None of the farmhands had seen her go. None of the worker androids had recorded anything suspicious. Her portscreen had been left behind, though it offered no clues in its stored comms, calendar, or net history. Her leaving without it was suspicious enough. No one went anywhere without their ports.
But that wasn't the worst of it. Not the abandoned portscreen or the unmade cake.
Scarlet had also found her grandmother's ID chip.
Her ID chip. Wrapped in cheesecloth spotted red from her blood and left like a tiny package on the kitchen counter.
The detective said that's what people did when they ran away and didn't want to be found - they cut out their ID chips. He'd said it like he'd just solved the mystery, but Scarlet figured most kidnappers probably knew that trick too.
Scarlet on kirjasarjan toinen osa, joten bloggaus sisältää paljastuksia ensimmäisen osan juonesta!
Scarlet Benoit'n isoäiti on ollut kadoksissa yli kaksi viikkoa ja poliisi on päättänyt lopettaa tapauksen tutkinnan, sillä he ovat varmoja siitä, että Scarletin isoäiti on kadonnut vapaaehtoisesti. Scarlet ei jaa poliisien mielipidettä vaan aloittaa oman etsintäretkensä, johon hän saa apua mystiseltä Wolfilta. Toisaalla Cinder on karkaamassa vankisellistään. Hän ei ole vielä tottunut ajatukseen, että hän on prinsessa Selene, Lunar-kansan oikea johtaja. Vallan kaapannut kuningatar Levana haluaa saada Cinderin käsiinsä keinolla millä hyvänsä, sillä hän ei halua menettää kruunuaan kyborgi-prinsessalle.
Marissa Meyerin Scarlet on ollut minulla kesken poikkeuksellisen kauan, sillä aloin lukea sitä jo kaksi ja puoli kuukautta sitten. Kirjan lukeminen ei kestänyt pitkään siksi, että kirja olisi huono vaan siksi, että lukufiilikseni ei vain ole ollut oikea. Olen valittanut, ettei YA-spefi ole oikein maistunut eikä tämänkään lukeminen oikein edistynyt juuri siksi, että kirja on kyseistä genreä.
Scarlet oli joiltakin osin ensimmäistä osaa parempi mutta joiltakin osin myös huonompi. Kirja oli hieman vähemmän ennalta arvattava, vaikka nytkin kaikki käänteet eivät yllättäneet. Kirjan varsinainen päähenkilö Scarlet ei kuitenkaan ollut minusta yhtä kiehtova hahmo kuin Cinder, mutta onneksi kirjassa riitti kyllä Cinderiakin. Ennen sarjan lukemista jotenkin luulin, että kirjat ovat itsenäisiä teoksia, koska minulle oli selvinnyt, että kussakin kirjassa on eri päähenkilö, mutta toisen osan luettuani huomaan olleeni täysin väärässä. Toista osaa lukiessa ei ole samanlaista maailmaan ja ideaan kohdistuvaa alkuviehätystä kuin sarjaan tutustuessa, mutta The Lunar Chronicles -sarjan idea onneksi jaksaa kiinnostaa enemmän kuin yhden kirjan verran.
En ole lukenut paljon satumukaelmia, mutta Meyer näyttää, miten vanhoja ideoita kierrätetään tyylikkäästi. Sarja ei tunnu hetkeäkään tunkkaiselta tai ennen kuullulta vaan kirjailija on onnistunut ottamaan valitsemistaan saduista tuttuja piirteitä, joita hän käyttää aivan uudella tavalla. Scarletin hahmo perustuu pieneen Punahilkkaan, mutta Scarlet ei onneksi ole niin avuton kuin moni perinteisten satujen naishahmo. Vaikka Scarletista ei tullut minulle niin mieleinen kuin Cinderista, Scarlet on myös varsin onnistunut hahmo. Jään odottamaan mielenkiinnolla, millaisen hahmon Meyer on luonut Tähkäpää esikuvanaan, sillä seuraava osa Cress perustuu kyseiseen satuun.
Toista osaa lukiessani en nähnyt punaista (pun intended) niin usein kuin Cinderin parissa. Lähinnä yksi kohtaus, jossa Cinderin äitipuoli Adri haukkuu Cinderiä prinssi Kaille ja toteaa, etteivät kyborgit ole muuta kuin rasite ahkeralle yhteiskunnalle sai minut raivoihinsa. Adri kohteli Cinderia miehensä kuoleman jälkeen kuin orjaa ja pakotti Cinderin tuomaan kaikki kovalla työllä ansaitsemansa rahat Adrin käytettäviksi. Kukakohan tässä kuviossa on se ahkera ja kuka rasite? Adri kohtelee Cinderia niin epäoikeudenmukaisesti, että en voi muuta kuin inhota ilkeää äitipuolta sydämeni pohjasta. Meyer on onnistunut luomaan hyvin voimakkaita tunteita herättävän hahmon.
Tarina käy vain jännittävämmäksi sarjan edetessä ja luen varmasti kolmannen osan kesän aikana, vaikka se ei omien kirjojen kesään sovikaan. The Lunar Chronicles on aika koukuttava sarja ja molempien lukemieni osien jälkeen on tullut tunne, että tätä on pakko saada lisää.
♥♥♥♥¼
The Lunar Chronicles
Cinder 2012
Scarlet 2013
Cress 2014
Winter 2015
Kirjaneito ei malta odottaa, minne seuraavat osat tarinan vielä vievät.
Katinka suosittelee viihdykkeeksi.
Scarletin lukemisen myötä voin rastittaa ensimmäisen lokeron kesäisessä kirjabingossa. Se sopisi useampaankin lokeroon, mutta päätin sijoittaa sen kuuluu kirjasarjaan -lokeroon. Lokeroiden rastittelu on aluksi varmasti aika helppoa, sillä minusta tuntuu, että kaikki parina seuraavana viikkona lukemani kirjat sopivat bingon johonkin lokeroon, mutta varmasti bingoilusta tulee ajan myötä vain haastavampaa, koska vaikeimmat lokerot jäävät jäljelle.
Minustakin Scarlet oli vähemmän ennalta arvattava kuin Cinder ja yhteyksiä alkuperäiseen satuun oli hiukan vähemmän. Sarjan kirjoja onkin niin mukava lukea, juoni ei tunnu täysin kopioidulta ja satuelementit ovat enemmänkin vain hauska lisä.
VastaaPoistaMinullekin jäi Scarletista melko lailla samanlaiset fiilikset kuin sinulle ja Cress odottelee minua pöydän reunalla. Tartun siihen varmasti pian! :)
Niinpä. Cinderissa minua hieman ärsytti, miten aikaisessa vaiheessa ja helposti lopun "suuri paljastus" oli arvattavissa. Marisin poikaystävällenikin jo etukäteen, että on niin arvattavissa, mitä lopussa tapahtuu ja olen todella yllättynyt, jos niin ei tapahdu. Niin tapahtui ja se oli ehkä ainoa todellinen valittamisen aihe ensimmäisen osan kohdalla. Tämä ei onneksi ollut yhtä ennalta arvattava.
PoistaCress vaikuttaa ainakin takakannen perusteella myös todella hyvältä.