keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Katsaus kirjahyllyni uusimpiin tulokkaisiin

Keväällä onnistuin kirjalakkoilemaan välillä huonommalla ja välillä paremmalla menestyksellä. Ainakin kirjalakkoilu opetti minut harkitsemaan paremmin, mitä kirjoja itselleni hankin. Olen osannut jättää ostamatta edullisia löytöjä, joiden tarpeellisuutta omassa kirjahyllyssä olen epäillyt.

Lupasin itselleni jo keväällä, että kesäloman alettua teen ostoksia Adlibriksesta. Ostoskorin sisältö muuttui pariinkin kertaan, mutta lopulta päädyin tilaamaan neljä kirjaa. Muut kuin Vera Valan kirjan lasken nimipäivälahjaksi, sillä olin vähän ennen tilauksen tekemistä saanut hieman rahaa nimipäivälahjaksi.

Muutama vuosi sitten Suomenkin televisiossa esitetty Flashforward on yksi lempisarjoistani. Minua harmitti ihan suunnattomasti se, että sarjaa tehtiin vain yksi kausi, mutta ehkäpä jonkinlaista lohdutusta tuo mukanaan Robert J. Sawyerin Flashforward-kirja, johon samanniminen televisiosarja perustuu. Vera Valan Villa Sibyllan kirous kuuluu ehdottomasti kesälukemistooni. Aloitin viime vuonna kesäni Valan dekkarilla, ja vaikka tällä kertaa en saanut uusinta Valaa käsiini aivan kesän alussa, haluan matkustaa mahdollisimman pian Italiaan kirjan sivujen siivin. Katie Crossin Miss Mabel's School for Girls -fantasiakirjaa olen jo ehtinyt hieman aloittaa. Michelle Gagnonin Don't Look Now oli täysin pakko saada luettavaksi mahdollisimman pian, sillä Kukaan ei kaipaa sinua koukutti minut Noan ja Peterin tarinaan pahasti. Sarjaan koukkuuntumisen vuoksi uskon lukevani Gagnonin kirjan heti kuin vain sopiva hetki koittaa.

DJ Stalingradin Eksodus tarttui mukaani Akateemisen kirjakaupan alennusmyynnistä. En muista kirjasta aiemmin kuulleeni, mutta takakansiteksti sai minut pienen epäröinnin jälkeen hankkimaan kirjan omakseni. Ainakin Katrin bloggaus lupaa hyvää. Richard Morganin Musta mies oli myös heräteostos alennusmyynnistä, mutta takakannen luettuani en voinut jättää kirjaa ostamatta. Tässä höyryjunan lailla etenevässä scifi-trillerissä hän haastaa pohtimaan ennakkoluuloja sekä geneettisen manipuloinnin seurauksia. Pelottavinta ei ole kykymme äärimmäiseen väkivaltaan vaan viehtymyksemme petokseen ja moraaliseen rappioon.

Max Barryn Jennifer Valtiovalta ja Michael Gerberin Barry Trotter and the Shameless Parody on molemmat hankittu edullisesti Maijalta, joka halusi siivota kirjahyllyjään. Molemmat kirjoista kiinnostavat kovasti. Barry Trotteria luen mahdollisesti jo maratonin aikana, jos kaipaan jotakin (toivottavasti) hauskaa luettavaa. Sergei Lukjanenkon Yöpartion olen saanut Retalta ja Aleksander Mellin Lapsihallitus on myöskin Retalta saatu vaihtari. Jean Websterin Setä Pitkäsääri oli oikeastaan heräteostos, jonka hankin käytettynä. Olen kuullut Setä Pitkäsäären nimen ennenkin, mutta vasta vähän aika sitten kirja alkoi kiinnostaa niin paljon, että se meni lukulistani kärkipäähän.

Seuraavan kerran aion kirjaostostella vasta syksyllä, mutta luettava ei todellakaan ole loppumassa kesken. Jatkan elokuun loppuun pääosin omien lukemattomien parissa ja uskon lukevani näistä uusistakin kirjoista monta kesän aikana.

Oletteko lukeneet joitakin kirjahyllyni uusimmista tulokkaista? Jos olette, mitä kirjoista piditte?

14 kommenttia:

  1. Kirjojen haaliminen on ihanaa, mutta tosiaan: kaikkia maailman kirjoja ei sentään ole pakko itse omistaa, "melkein kaikki" riittää hyvin ;) Kirjasto täydentää omaa hyllyä mukavasti!

    Setä Pitkäsääri tuli televisiosta joskus kauan, kauan sitten lapsuudessani - muistan ihastuneeni siihen ikihyviksi ja lukeneeni sitten kirjankin. Olen pyöritellyt Pitkäsäärtä käsissäni viimeksi aivan hiljattain, miltähän tuntuisi lukea se nyt? Usein nämä lapsuuskokemukset ovat uusintaluennassakin yhä ihastuttavia, vaikkakaan aina eivät... Ehkäpä voisin koettaa :)

    Antoisia lukuhetkiä kesääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkia ei todellakaan tarvitse omistaa. Olen myös pikkuhiljaa opetellut luopumaan kirjoista, joita tuskin lukisin uudestaan. Jollen näitä kahta asiaa olisi oppinut, kirjahyllytilani olisi piakkoin täynnä. Suurimman osan kirjoista lainaan kirjastosta, mutta en oikein osaisi olla ympäröimättä itseäni kirjoilla. Tämä on sukutaipumus, sillä lapsuudenkodissani oli aivan hurjan paljon kirjoja. :)

      Setä Pitkäsääri on jostakin syystä jäänyt minulla lukematta lapsuudessa. Moni lapsuuden suosikki on ollut todella hyvä näin aikuisenakin luettuna. Kokeilematta ei voi tietää. :)

      Kiitos samoin! :)

      Poista
  2. Minulla on juuri nyt luettavana Sibyllan kirous, ja olen kirjasta kyllä pitänyt. Teen aika ajoin pyhiä päätöksiä olla ostamatta kirjoja, mutta sitten jossain vaiheessa löydän itseni ostoksilta. Erityisesti nettikirjakauppoihin on liian helppo langeta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että olet Sibyllan kirouksesta pitänyt. Minäkin luen sen varmasti piakkoin. Minäkin aina välillä teen näitä päätöksiä. En keväälläkään ihan täysin lupauksessani pitäytynyt, mutta olin kuitenkin itsehillintääni melko tyytyväinen. Ainakin opin harkitsemaan tarkemmin, mitä kannattaa todella ostaa.

      Poista
  3. Vera Valan uusimman teoksen aion taatusti lukea ja hankkia omaan hyllyyni, mutta se taitaa siirtyä syksylle koska kyseisen sarjan toinen osa on vielä lukematta. Yöpartiokin on herättänyt kiinnostukseni ja se on lukulistalla :)

    Odottelen jo mitä olet mieltä uusista ostoksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ehdit lukea pian Koston ikuisessa kaupungissa. Minusta se oli jopa hieman parempi kuin sarjan aloitusosa. :) Yöpartio on kiinnostanut jo varmaan vuoden. Nyt kun se on ihan omanakin, pitäisi vihdoinkin saada aikaiseksi lukea kirja.

      Eiköhän niitä mielipiteitä ala kuulua aika pian. :)

      Poista
  4. Olen lukenut noista vain Setä Pitkäsäären, lapsena. Siinä on nyt aikuisena mietittynä yksi oudon tuntuinen juttu. Huomaat sen, kun luet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tunnen itseni hieman hölmöksi, koska en ihan tajua lukemisen jälkeenkään, mitä asiaa tarkoitat. :)

      Poista
  5. Katsoin vain muutaman jakson tuosta Flashforward-sarjasta, mutta kirjana se voisi olla oikeastaan tosi mielenkiintoinen. Miss Mabel’s School for Girlsin nimi on ainakin hyvä, kerro ihmeessä oliko myös hyvä tarina :) En ole aikaisemmin kuullut Eksoduksesta, mutta erittäin mielenkiintoiselta kuulostaa!

    Itse luin juuri Setä Pitkäsäären ensimmäistä kertaa ja pidin siitä kovasti. Tottakai se oli vähän vanhanaikainen, ja jotkut asiat esimerkiksi kirjoitustyylissä ärsyttivät, mutta sitten kun otin tarinan vastaan sellaisena kuin se oli, nautin lukemisesta todella paljon. Luin kirjan ehkä juuri oikeaan aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja oli aika erilainen kuin sarja. Sarjassa on otettu asiaan melko erilainen lähestymistapa, mutta pidin kirjastakin. Miss Mabel's School for Girls on ollut tähän mennessä hieman pettymys, mutta moni on siitä tuntunut pitäneen, joten ehkä vika on vain lukijassa.

      Minä tykkään vanhanaikaisista vivahteista kerronnassa, sillä ne luovat kirjaan tietynlaisen vanhan ajan tunnelman, josta pidän. Kiva kuulla, että sinäkin pidit kirjasta kovasti.

      Poista
  6. Kivoja hankintoja. Eksodus oli minusta mielenkiintoinen ja puhutteleva, toivottavasti pidät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin lukevani kirjan melko piakkoin. Se ainakin vaikuttaa lupaavalta.

      Poista
  7. Ääh. Mua niin harmittaa myös se että FlashForward lopetettiin. Rukoilen vähän väliä että joskus, EDES JOSKUS sille annettaisiin uusi mahdollisuus tai edes tehdä ratkaisun kaikkiin kysymyksiin. Kaikki uutiset jne FlashForwardista on pääosin vuodelta 2010, joten sen on varmaankin kaikki unohtanut. Ekan kauden olen katsonut varmaan monia kymmeniä kertoja. Olen harkinnut myös tuota kirjan ostoa, kun olen niin rakastunut tähän sarjaan. Eikös kirjassa päähenkilönä ole Lloyd Simcoe eikä Mark Benfordia ole koko tarinassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin harmittaa se ihan kamalasti. Juu kirjan (yhtenä) päähenkilönä on Lloyd Simcoe ja muutenkin kirja on aika erilainen. CERN ja muutenkin fysiikka on keskeisessä osassa ja ihmiset näkevät välähdyksen tulevaisuudesta 21 vuoden päästä eikä puolen vuoden. Kirjakin oli hyvä, mutta olisin saanut siitä ehkä enemmän irti, jos olisin perehtyneempi fysiikkajuttuihin. Nyt osa niistä meni hieman yli ymmärryksen.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!