saatu toiselta bloggaajalta
For many of us, the hospital was as much a refuge as it was a prison. Though we were cut off from the world and all the trouble we enjoyed stirring up out there, we were also cut off from the demands and expectations that had driven us crazy. What could be expected of us now that we were stowed away in a loony bin?
The hospital shielded us from all sorts of things. We'd tell the staff to refuse phone calls or visits from anyone we didn't want to talk to, including our parents.
"I'm too upset!" we'd wail, and we wouldn't have to talk to whoever it was.
As long as we were willing to be upset, we didn't have to get jobs or go to school. We could weasel out of anything except eating and taking our medication.
In a strange way we were free. We'd reached the end of the line. We had nothing more to lose. Our privacy, our liberty, our dignity. All of this was gone and we were stripped down to the bare bones of our selves.
Naked, we needed protection, and the hospital protected us. Of course, the hospital had stripped us naked in the first place - but that just underscored its obligation to shelter us.
18-vuotias Susanna Kaysen lähetetään masennuksen vuoksi sairaalahoitoon. Alunperin sairaalahoidon on tarkoitus kestää muutama viikko, mutta Susanna päätyy olemaan psykiatrisessa sairaalassa lähes kaksi vuotta. Kaksikymmentä vuotta tapahtuneen jälkeen Susanna kirjoittaa kokemuksistaan kirjan, jossa hän kuvailee muita sairaalan asukkeja ja päästää lukijan ajoittain myös oman päänsä sisään.
Olisin halunnut lukea Kaysenin muistelmateoksen jo viime vuonna, mutta juuri kun ajattelin lainaavani kirjan, huomasin Girl, Interruptedin poistuneen kirjaston kokoelmasta. Lainattavissa oli enää ruotsinkielinen ja kirjan lukeminen vain siirtyi. Mainitsin alkuvuonna tilanteesta Elegialle, joka tarjoutui ystävällisesti lähettämään kappaleensa minulle (kiitos!). Hyväksyin tarjouksen riemuissani ja nyt omien kirjojen kesän myötä päädyin kirjan myös lukemaan. Olen nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan muutaman kerran, ja pidän siitä suuresti.
Kirja on kerrottu episodimaisesti. Minua häiritsi etenkin se, etteivät luvut olleet kronologisessa järjestyksessä. Melko alussa kerrotaan erään henkilön kuolemasta ja silti hän on monessa seuraavassa luvussa elossa eikä hänen itsemurhaansa pohdita kuin muutamassa luvussa. Myös eräs psykiatrisen sairaalan asukki karkaa, mutta kohta taas kerrotaan tapahtumista, joissa hän oli mukana ollessaan hoidossa. En ymmärtänyt, miksi tällaiseen omituiseen kerrontaratkaisuun on päädytty.
Kirjan tapahtumat olivat melko tuttuja, sillä suuri osa niistä on siirretty melko uskollisesti valkokankaalle. Tosin joitakin on jätetty pois ja joitakin asioita lisätty, mutta pääosin elokuva on hyvin uskollinen kirjalle. Kirja on elokuvaa parempi väline pohdiskeluun, joten sitä oli enemmän, mutta minusta suurin osa pohdiskelusta jäi hieman pintaraapaisuksi. Lopussa Susanna kertoi siitä, miten muut suhtautuvat Susannan visiittiin psykiatrisessa sairaalassa ja miten hän lopulta totesi parhaaksi olla kertomatta menneisyydestään.
Tarina ja henkilöt jäävät hieman etäisiksi. Uskaltaisin jopa sanoa, että harvinaista kyllä elokuva on parempi kuin kirja. Elokuvan katson varmasti vielä monta kertaa, mutta kirjalle riitti aivan hyvin yksi lukukerta. Odotin kirjalta elokuvan perusteella enemmän.
♥♥♥¼
Elegian mielestä kirja kannattaa lukea huumorimielellä, sillä mitenkään erityisen syvällinen saati koskettava kirja ei ole.
Nulla dies sine legendo -blogissa todetaan, että kirjan lukemalla saattaa jopa oppia jotain itsestään.
Girl, Interrupted on ensimmäinen luettu teos TBR100-listaltani ja saan kirjan luettuani ruksia yli kirjabingon tositarinaan perustuva -ruudun.
Elokuva on yksi suosikeistani, en ole edes tiennyt että se pohjautuu samannimiseen kirjaan! Joskus, mutta harvoin, käy niin että kirja on huonompi kuin elokuva.
VastaaPoistaMinulle toisena esimerkkinä tulee mieleen Sinkkuelämää, vaikka kirjan pohjalta onkin tehty tv-sarja (elokuvat eivät mielestäni olleet televiosarjan veroisia, vaikka kyllä nekin kirjan voittivat). Elokuva on yksi minunkin suosikeistani ja pitäisikin katsoa se varmaan uudelleen, sillä nyt voisin verrata, miten elokuva tarkalleen ottaen eroaa kirjasta.
PoistaMinä pidän elokuvasta todella paljon ja siksi aikoinaan luin kirjan. Se oli melko hämmentävä, sillä olin odottanut sen olevan lineaarisempi, mutta se olikin hyvin hyppelevä. Ihan mukava kirja, mutta pidän siitä, että elokuvassa tapahtumat on järjestelty melko kronologisesti.
VastaaPoistaPieni huomio: katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa ehkä n. 13-vuotiaana. Silloin olin sitä mieltä, että Susannahan on täysin terve, mitä hän tekee sairaalassa. Vanhempana olen kuitenkin huomannut, että olihan Susannalla tarvetta sairaalahoitoon.
Minäkin pidin kirjan ei-lineaarista kerrontaratkaisua hämmentävänä. Onkohan Kaysen vain kirjoittanut tapahtumista siinä järjestyksessä, jossa ne ovat tulleet hänelle mieleen vai mistäköhän ratkaisu oikein johtuu?
PoistaEn jostakin syystä muista, onko minulla ollut tuollaisia ajatuksia elokuvaa katsoessani. Kirjassa kyllä tuli ilmi, että Susanna kyllä tarvitsi hoitoa (esimerkiksi tilanne, jossa hän alkoi epäillä, onko hänellä lainkaan luita).
Olen nähnyt kyseisen elokuvan muutamaan kertaan ja tykännyt siitä aika lailla. En tiennyt, että elokuva perustuu kirjaan, mutta tuskin kirjaa luenkaan, sillä elokuva oli itsessään jo erittäin hyvä. :)
VastaaPoistaJännä kyllä, kuinka muuten tuntuu lähes poikkeuksetta olevan niin, että kirja on elokuvaa parempi. Itselle ei ainakaan tule mieleen vastakkaisesta asetelmasta kuin Kingin Vihreä maili/Kuoleman käytävä sekä Harrisin Uhrilampaat, jotka tosin olivat hyviä myös kirjoina mutta eivät mielestäni yltäneet elokuvan tasolle. Niin, ja Brian Selznickin Hugo Cabret -kirjaa en jaksanut lukea kuin muutamia kymmeniä sivuja, mutta elokuvaversio on mielestäni aivan loistava.
En mitenkään kovin lämpimästä kirjaa suosittele, sillä et menetä kovin paljoa, vaikka olisitkin nähnyt vain elokuvan.
PoistaTuo on todellakin aika mielenkiintoista. Elokuvissa on oma visuaalisuuden tuoma oma viehätyksensä ja esimerkiksi juuri pari päivää sitten katsomassani kolmannessa Harry Potterissa on hienot lavastukset ym., mutta silti kirja on vain parempi. Kirjassa ei ole tarvinnut kiirehtiä niin paljon, sillä elokuvat yritetään supistaa yleensä kahteen tuntiin ja se ei monesti riitä kirjan tapahtumien kunnolliseen läpikäymiseen. Elokuvissa oikaistaan ja välillä jätetään minusta olennaisiakin yksityiskohtia läpikäymättä. Kirjoissa voidaan myös käydä paremmin läpi tapahtumien herättämiä tunteita ja ajatuksia, elokuvissa esimerkiksi ajatusten kuuleminen on minusta hieman kornia.