Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (+BINGO!)

Petri Laine & Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen 2014 Kuoriaiskirjat 187 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Petri Laine ja Anne Leinonen ovat kumpikin kokeneita spefi-kirjailijoita, mutta en ollut aiemmin tutustunut kummankaan tuotantoon, vaikka Anne Leinosen hiljattain ilmestynyt Ilottomien ihmisten kylä on vaikuttanut jo ennen tämän novellikokoelman lukemistakin todella kiinnostavalta.

Kuulen laulun kaukaisen kuulosti takakansitekstin perusteella niin kiehtovalta, että ajattelin uskaltautua tutustumaan Laineeseen ja Leinoseen novellien muodossa. Olen todella huono lukemaan novelleja, ja tämä novellikokoelma taisi olla kuluvan vuoden ensimmäinen kosketukseni novelleihin. Kuulen laulun kaukaisen luettuani mietin kuitenkin, miten paljon hienoja kirjallisia elämyksiä menetän novellikammoni vuoksi.

Tänään kosketin maailmaa

Kokoelma alkaa vetävällä avaruuslennon aikana tapahtuvalla kauhukertomuksella. Tänään kosketin maailmaa puistattaa jo ensimmäisellä sivulla, sillä lukijalle selviää heti, että novellin päähenkilö Vera on joutumassa hengenvaaraan. Kerronnan aikamuoto vaihtuu preesensistä imperfektiin ja hyytävän aloituksen jälkeen aletaan kertoa, miten Vera päätyi alun tilanteeseen. Novellin miljöö tuo tunnelmaan lisäsäväyksen, sillä maanpinnalle tippuva meteoriitti konkretisoi avaruuden tuntemattomat vaarat.

Vera on kosmonautti, joka on toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa avaruuteen pääsystä. Nyt hänen olonsa on lähinnä tyhjä ja hän tietää tehneensä uransa eteen uhrauksia. Perheen perustaminen tuntuu mahdottomalta.

Avaruuslentäjät näkevät meteoriitin räjähtävän ja saavat tietää sen tippuneen Siperiaan. Veraa tieto järkyttää muita enemmän, sillä Venäjä on hänen kotimaansa. Meteoriitti ei ole kuitenkaan lähelläkään tavallista vaan avaruudesta on tippunut maan päälle ennenkokematon kauhu.

Kauhistuttavan tilanteen kertominen on koukuttava tapa aloittaa, ja tässä novellissa se on mielestäni myös toimiva keino. Lukijalle jää aloituksesta huolimatta jännitettävää. Heti alusta asti on selvää, että avaruuslento ei pääty hyvin. Kauhistuttavia tapahtumia seurataan aluksi etäältä, mutta avaruuslentäjät kokevat kuitenkin tapahtumat läheisiksi maanpinnalla olevien läheistensä vuoksi. Jo alun perusteella on selvää, että jotakin kauheaa on tapahtumassa myös maanpinnan yläpuolella.

Ässä

Ässä sijoittuu jatkosodan aikaan ja novellissa keskitytään joukkoon taistelulentäjiä. Kaikkein taitavin taistelulentäjä Reino selviytyy monesta hengenvaarallisesta tilanteesta. Reinon onni vaikuttaa oikeastaan jo liiankin hyvältä. Mikä on Reinon onnen salaisuus? Jotkut alkavat jo epäillä, että Reino on vakooja.

Aavistin jo etukäteen, etten pidä toisesta novellista yhtä paljon kuin ensimmäisestä. Novelli ei todellakaan ollut huono vaan idea liiankin onnekkaasta sotalentäjästä oli ihan onnistunut, mutta sodan aikana tapahtuvat tarinat eivät yleensä jaksa ylläpitää mielenkiintoani. Jotenkin novelli tuntui muutenkin kokoelman aloitusta vetelämmältä. Idea ja loppuratkaisu eivät olleet yhtä riipiviä. Ehkä niiden ei ollut tarkoitustakaan olla. Tänään kosketin maailmaa on mielestäni luokiteltavissa kauhuksi, kun taas Ässä on ennemminkin sotakertomus yliluonnollisin vivahtein. Sodan kuvaus nousi välillä oikeastaan enemmän pinnalle kuin varsinainen Reinon kuoleman väistely.

Lumen kevät

Novellin minäkertojana toimiva päähenkilö on lähetetty planeetalle, joka on surkeista luonnonoloista huolimatta geologien ja arkeologien unelmakohde. Päähenkilö vaistoaa, ettei planeetta ole autio, vaikka todisteet väittävät muuta. Planeetalla alkaa sattua salaperäisiä kuolemantapauksia, mutta päähenkilön omin silmin näkemä ruumis katoaa kuin tuhka tuuleen. Lukija saa hyvin pian tietää, että päähenkilöllä on salattavaa. Novellin idea toi hieman mieleeni Harstadin Darlah - 172 tuntia kuussa. Jännite voimistuu hiljalleen, mutta en pitänyt novellia yhtä kauhistuttavana kuin kokoelman aloittavaa avaruuteen sijoittuvaa novellia.

Kuvat eivät valehtele

Kuvat eivät valehtele on kokoelman toinen historiallinen novelli. Novelli sijoittuu Neuvostoliittoon ja päähenkilönä on puolueen virkamies Vasili Tupakov. Tupakov on oppinut täyttämään käskyt turhia kyselemättä, mutta eräänä päivänä hän saa salaperäisen kirjeen. Kirjeen kirjoittaja väittää tuntevansa Vasilin, vaikka Vasililla ei ole muistikuvaa kirjoittajasta. Vasilin lausahtama "En tiedä enää, kuka on ystävä, kuka vihollinen." kuvaa hyvin Vasilin mieleen ujuttautuvaa epäluottamusta. Onko hänen koko elämänsä valetta? Tästä novellista mieleeni tuli aika vahvasti Orwellin Vuonna 1984. Kuvailisin novellia dystopiseksi, sillä Neuvostoliiton ihmisten elämien hallinta on viety astetta todellisuutta pidemmälle lisäämällä kertomukseen scifi-elementti. Voisin kuitenkin hyvin kuvitella, että Neuvostoliiton aikana olisi voitu turvautua novellissa esiteltyyn kojeeseen, jos sellainen vain olisi ollut saatavilla.

Kuulen laulun kaukaisen 

Kokoelman viimeinen novelli, joka on antanut nimensä koko kokoelmalle, on teoksen ainoa rakkauskertomus. Kielletty rakkaus eri muodoissaan on varsin tyypillinen aihe, mutta novellin asetelma ei kuitenkaan ole aivan perinteinen. Haalea ja Kuulas ovat olentoja, jotka ovat yhtyneet toisiinsa siitä huolimatta, että niin ei saisi tehdä. Yhtymisen seuraukset ovat saaneet heidät pakenemaan, sillä muuten Kuulas vangittaisiin ja Haalea tapettaisiin. He laskeutuvat levähtämään autiolta vaikuttavalle planeetalle, koska Kuulas on pian jakautumassa ja hän ei voi jatkaa matkaa pidemmälle. Planeetalta löytyy yllättäen suojelija, jolta saatu apua saattaa muuttaa kaiken.

Mikään novelleista ei todellakaan ollut huono, mutta pidin muutamasta enemmän kuin muista. Tänään kosketin maailmaa ja Kuvat eivät valehtele olivat minulle kokoelman helmiä. Ensimmäinen karmi selkäpiitä, sillä kirjan tarjoama uhkavisio oli todella pelottava ja jollakin tapaa myös mahdollisen tuntuinen. Vaikka avaruutta on tutkittu, se on vielä kuitenkin myös tuntematon. En pitäisi mitenkään mahdottomana, että sieltä tulisi maan pinnan päälle jotakin ennalta arvaamatonta, vaikka ehkäpä novellin meteoriitin mukanaan tuoma vaara ei olekaan todennäköisimmältä tuntuva mahdollisuus. Olisi ollut ihme, jollei Kuvat eivät valehtele olisi ollut mieleeni, sillä 1984 on yksi lempiklassikoitani. Novellissa oli kuitenkin myös sopivasti omaperäisyyttä. Kaikki novellit tarjosivat juuri sitä, mitä pelkään, että en saa novelleilta. Novellien juonet olivat hyvin rakennettuja ja tarinat toimivat hyvin novellin mittaisina. Minkään novellin loppu ei töksähtänyt ja jättänyt kaipaamaan venytystä.

♥♥♥♥¼

Muualla: Routakoto

Kuulen laulun kaukaisen sopii hyvin kirjabingon Alle 200 sivua -lokeroon. Voin myös ensimmäistä kertaa huudahtaa BINGO! Dekkarina luin Charlaine Harrisin Real Murders -kirjan, fantasiakirjaa edusti Merja Mäen Venesataman Tillinka & Vaaralliset vuoret, romantiikkaa toi mukaan Kiera Cassin The Selection ja Marissa Meyerin Scarlet kuuluu kirjasarjaan. Vaatimattomana tavoitteenani on saada koko ruudukko täyteen heinäkuun loppuun mennessä, mutta se saattaa osoittautua liian haastavaksi. Seuraavan bingon uskon kuitenkin saavani torstaisen lukumaratonin aikana.