maanantai 11. helmikuuta 2013

J. K.Rowling: The Casual Vacancy



J.K.Rowling: The Casual Vacancy

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2012 Sivumäärä: 503 Suomenkielinen käännös: Paikka vapaana

Ensinnäkin tätä kirjaa lukiessa täytyy unohtaa, että kyse on kirjasta, jonka on kirjoittanut Harry Potterin luoja. Tämä kirja on täysin erilainen kuin Potterit, ja on täysin turhaa alkaa vertailla The Casual Vacancya Pottereihin. Minä ainakin olen iloinen, että Rowling ei yrittänyt kirjoittaa uutta Potteria, koska hän olisi väistämättä epäonnistunut.

Barry Fairbrother on pienen kunnan nimeltään Pagford kunnanvaltuutettu. Kun Barry kuolee kirjan alussa ja jättää vapaaksi yhden paikan valtuustossa, alkaa kilpailu siitä, kuka sen saa. Kunnanvaltuuston Internet-sivulle alkaa ilmestyä Ghost of Barry Fairbrother -nimimerkin tekemiä syytöksiä ehdokkaita vastaan. Nämä järkyttävät Pagfordin asukkaiden elämää. Kenen elämästä tehdään paljastuksia seuraavaksi? Kirja on kerrottu eri kaupunkilaisten näkökulmista, ja tämä kerrontatapa saattaa aluksi aiheuttaa sekaannusta siitä, kuka on kukakin. Kuitenkin kirjan edetessä joistakin pagfordilaisista alkoi pitää ja joitakin melkeinpä inhota.

Ensimmäisten sadan sivun ajan olin melkeinpä pettynyt, ehkäpä osittain niin monien henkilöhahmojen vuoksi, mutta sitten tempauduin tarinaan mukaan enkä olisi halunnut lopettaa lukemista. Välillä tuntui siltä kuin kirjassa olisi ollut liikaakin surullisia ja raakoja tapahtumia, raiskauksesta ja huumeidenkäytöstä viiltelyyn, mutta loppujen lopuksi tämä kirja oli hyvä juuri tällaisena ehkäpä jopa inhorealistisena kuvauksena Pagfordin elämästä.

Olen asunut suurimman osan elämästäni pienellä paikalla, ja tiedän, miten pikkukylän spekulaatiot voivat riistäytyä käsistä. Toisaalta melkeinpä kaikilla Pagfordin asukkailla oli niin suuria salaisuuksia, etteivät juorut aina olleet kovin kaukana totuudesta.

Kiinnitin huomiota siihen, että monien kirjan teini-ikäisten suhde vanhempiinsa oli negatiivinen, jopa inhoava, mutta joillakin oli todella syytä siihen. Tietenkin teini-ikäisillä on yleensäkin kiistansa vanhempiensa kanssa, mutta The Casual Vacancyssa oli monia vanhempia, jotka olivat täysin epäkelpoja lasten kasvattamiseen. Silti ei voinut olla täysin vihainen siitä, miten kaltoin joitakin lapsia kohdeltiin. Sen jälkeen kun huumeista riippuvaisen Terrin taustaa oli avattu, huomasin, että ei kaikki ole niin mustavalkoista ja tunsin empatiaa Terriä kohtaan.

Kirjan henkilöistä pidin erityisesti sosiaalityöntekijä Kaysta ja teini-ikäisestä Sukhvinderistä. Sukhvinderin kohtaama kiusaaminen oli suututtavaa, ja olin iloinen siitä, että uusi oppilas Gaia yritti ystävystyä hänen kanssaan. 

Rowlingin ensimmäistä aikuisille suunnattua kirjaa on luettu monessa blogissa. Muun muassa NorkkuLankakeijuValkoinen kirahviOlga ja Anu ovat kertoneet kokemuksiaan kirjasta.

**** 1/2

2 kommenttia:

  1. Minulla nököttää tämä kirja tuossa tietokoneen vieressä. =D Siskoni toi sen juuri, on lukenut sen - joululahjaksi kun sai sen - ja sanoi juuri samaa, että alku on hieman hankalaa ja henkilöitä miljoona, mutta loppujen lopuksi hän piti kirjasta. En tiedä, missä vaiheessa itse alan kirjaa lukea; joskohan vielä tällä hetkellä kesken olevan kirjan jälkeen. Kevään myötä... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea. Äläkä todellakaan pelästy, jollei alku nappaa. Itse vähän pelästyin, kun kirjan alun lukeminen tuntui tahmealta ja kirja on vielä aika paksu, mutta onneksi jaksoin lukea enkä luovuttanut. Toivottavasti pidät tästä sitten, kun saat luetuksi. Aika synkkähän The Casual Vacancy on, mutta hyvä kirja silti.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!