keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Elokuvissa: Maleficent - Pahatar

Maleficent - Pahatar
2014 K12
1 h 37 min
ohjaaja: Robert Stromberg

Pahatar (nuorena Ella Purnell ja Isobelle Molloy) on maagisessa Moorsin valtakunnassa elävä keiju. Hän tapaa nuorena ihmispoika Stefanin (nuorena Michael Higgins), mutta vuodet ja Stefanin vallanhimo etäännyttävät kaksi ystävystä. Moorsin viereisen ihmisten asuttaman kuningaskunnan hallitsija yrittää valloittaa Moorsin. Hän kuitenkin epäonnistuu ja haluaa kostaa Pahattarelle (aikuisena Angelina Jolie). Kuningas lupaa tyttärensä ja valtaistuimen miehelle, joka päihittää Pahattaren. Stefan (aikuisena Sharlto Copley) huijaa kuningasta tuomalla nähtäville Pahattarelta irtileikkaamansa siivet. Hän saa vihdoin janoamaansa valtaa, mutta Pahatar kostaa kiroamalla hänen tyttärensä.

Hetken mietittyäni päätin kirjoittaa bloggauksen Pahattaresta, sillä elokuva esittää Prinsessa Ruusunen -sadun hieman toisesta näkökulmasta. En ainakaan tällä hetkellä bloggaa muista kuin kirjallisista elokuvista, mutta kelpuutin Pahattaren sellaiseksi. Lisäksi elokuvabloggauksien kirjoittajana olen vielä melko harjaantumaton, joten harjoituskin tekee ihan hyvää.

Pidin elokuvan tarinasta enemmän kuin alkuperäisestä Prinsessa Ruusunen -sadusta. Satu ei kuulunut lapsenakaan suosikkeihini, ja varttuneen näkökulmasta monet perinteiset sadut kärsivät mustavalkoisuudesta ja miesten ylistämisestä. Pidin siitä, miten Pahattaren motiivit tekonsa takana kuvaillaan. Alkuperäisessä sadussa hän vain harmistuu siitä, ettei häntä ole kutsuttu juhliin, mutta en pidä sitä kovinkaan uskottavana syynä hirmuiselle kiroukselle. Elokuvassa Auroran kironnut keiju on inhimillinen vaikkakin jossakin vaiheessa kostonhimonsa sokaisema. Pidin myöskin siitä, että naiset ovat elokuvassa keskeisemmässä roolissa kuin miehet (tai varsinkin prinssit). Satujen auttamattomana heikkoutena on usein se, miten avuttomina satujen naishahmot kuvataan.

Angelina Jolie on kuin luotu Pahattaren rooliin. Toinen päähenkilöistä Elle Fanning prinsessa Aurorana jää Jolien varjoon. Muutkaan hahmot eivät ole niin persoonallisia kuin Pahatar, mikä laimensi elokuvan vaikuttavuutta. Jolie tekee kuitenkin sen verran loistavan näyttelijäsuorituksen, että jo sen näkemisen vuoksi elokuva kannattaa katsoa.

Ihmisten asuttaman kuningaskunnan rajamailla oleva maaginen Moors on kuvattu upean satumaisesti. Moors on tulvillaan erilaisia satuolentoja ja olisin voinut katsella koko puolitoistatuntisen vain satumaassa kisailevia olentoja. Alun tyyni ja leikkisä tunnelma tekivät elokuvan aloituksesta minulle mieleisen, vaikka tiesin koko ajan, että seesteisyys katoaa pian. Niinhän se hävisikin, kun ihmiskuningas tuli paikalle sotaratsuineen ja valloitusaikeineen.

Elokuva etenee paljolti kertojaäänen (jonka henkilöllisyys paljastetaan lopussa) johdattelemana, ja tämäkin lisää elokuvan satumaista tunnelmaa.

Välillä henkilöiden toiminta ei ollut kovinkaan järkevää, ja poikaystäväni mietti, miksei Stefan antanut Pahattaren siipiä takaisin tultuaan kuninkaaksi. Niin olisi todennäköisesti voitu välttää konflikti eikä Stefanilla vielä siinä vaiheessa ollut mitään syytä vihata Pahatarta. Tämä ei tietenkään elokuvan tarinan kannalta olisi ollut otollinen ratkaisu, sillä tuollainen ratkaisu olisi saanut elokuvan koko jännitteen poistumaan. Elokuvaa ei olisi sellaisena kannattanut edes tehdä.

Pahatar on melko yksinkertainen mutta hurmaava satu kerrottuna poikkeuksellisesti pahiksen näkökulmasta. Suosittelen sellaisille satumaisten kertomusten ystäville, jotka ovat kuitenkin jo hieman kyllästyneet satujen tyypilliseen maailmankuvaan.

♥♥♥½

Muualla: No, But I Read the Book ja Lukunurkka.

16 kommenttia:

  1. Itse en mitenkään erityisesti Angelina Joliesta pidä, mutta voi olla että katson tämän elokuvan silti. Erilainen näkökulma perinteiseen tarinaan kiinnostaa ja elokuvan visuaalinen puolikin näyttää ainakin kuvien perusteella mahtavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvan visuaalinen puoli on aivan ihana. Olin aivan hurmaantunut Moorsiin ihan alusta lähtien. Kyllä noidenkin syiden takia elokuva kannattaa käydä katsastamassa. :)

      Poista
  2. Katsoitko tämän 2D:nä vai 3D:nä? =) Kumpi kannattaisi valita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin 2D:nä. Luulisin, että 3D:nä esim. Moors olisi näyttänyt vieläkin eloisammalta, mutta 2D:kin oli minusta ihan hieno. Koko elämyksen saadakseen varmaan kannattaa valita 3D, vaikka minä en tietysti tiedäkään, millainen se on. Muistaakseni jostakin luin, että joku muu suositteli 3D:tä. :)

      Poista
  3. Oi, kiva Annami kun bloggasit tästä! En tiedä mitä villejä kuvitelmia minulla oli tästä elokuvasta nimen perusteella, joka kuulostaa siltä ettei missään nimessä ole elokuva minun makuuni. Mutta tällainen "vaihtoehtoinen Prinsessa Ruusunen" kuulostaa siltä, että tällaisen prinsessasatujen suuren ystävän on aivan pakko nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä voisi olla ihan sinun elokuvasi, sillä pääasiassa kuvaisin elokuvaa adjektiivilla "ihana". :)

      Poista
  4. Kiitos jutusta Annami! Tämä on kiinnostellut, mutta teatteriin asti en ole vieä päässyt. Joliesta kyllä ihan tykkään, karismaattinen tyyppi, ja ilahduttaa se että juoni kuulostaa vähän Wickediltä. Siinäkin Wizard of Ozin tarina-asetelma on flipattu päälaelleen ja saadaan hommaan vähän toisenlaista näkökulmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut Wickedistä, mutta en ole sitä nähnyt/lukenut. Satujen tarinat ovat itse kullekin sen verran tuttuja, mutta tarinan tarkastelu poikkeavasta näkökulmasta voi tuoda satuun kaivattua tuoreutta.

      Poista
  5. Kiinnostavaa tuo, että elokuvassa naiset pääsevät enemmän esiin. Jo on aikakin!

    PS. Hienosti bloggaat myös elokuvasta. Sen yhden kerran, kun olen itse elokuvasta kirjoittanut, tunsin itseni jotenkin avuttomaksi, kun olen tottunut bloggaamaan vain kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Saduissa naiset ovat lähinnä avuttomia ja odottavat pelastavaa prinssiä. Ei sellainen ole enää 2000-lukua.

      Kiitos. Elokuvista bloggaaminen on ihan mukavaa vaihtelua, ja aloin harrastaa sitäkin, kun huomasin, että katson aika paljon kirjoihin perustuvia elokuvia. Ajattelin, että niistä tehdyt bloggaukset sopivat hyvin kirjablogiin.

      Poista
  6. Tämän haluan niin nähdä! Ensinnäkin I love Angelina Jolie! Siis aina ja ikuisesti, minun ykkössuosikkini naisnäyttelijöistä. Olen nähnyt melkein kaikki hänen leffansa. Toiseksi, tämän tyyppisiä elokuvia on välillä hauska katsoa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään Angelina Joliesta. Tosin taidan pitää hieman enemmän Helena Bonham Carterista, jonka lasken suosikkinaisnäyttelijäkseni. Toivottavasti pidät elokuvasta. :)

      Poista
  7. Tämä kuulostaa hyvältä, mutta minulla on joku käsittämätön ongelma Angelina Jolien kanssa :D Ehkäpä tämä rooli olisi poikkeava niistä, joissa hänet olen aiemmin nähnyt, ja jopa hyvällä tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Angelina Jolie tuntuu jakavan mielipiteitä. :D Älä nyt ainakaan Jolie-kammon vuoksi jätä tätä katsomatta, jos elokuva muuten kiinnostaa.

      Poista
  8. Tämän leffan haluan nähdä. Ainoa asia, mikä arveluttaa, on Disney. En ole Disney-elokuvien ylin ystävä, koska niistä tulee lähinnä mieleen imelyys ja mahtipontinen musiikki. Mutta aion ottaa riskin. Saa nähdä, mitä Disney saa irti tummista sävyistä. Angelina Jolieta vastaan minulla ei ole onneksi mitään! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli ehkä hieman imelyyttä, mutta ei kuitenkaan mielestäni ylitsevuotavan paljon. Toivottavasti riski kannattaa. :)

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!