Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Hyvää pääsiäistä kaikille ihanille lukijoilleni! 

Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012 Sivumäärä: 141

Olen tässä kuussa kunnostautunut Blogistanian Globalia -kilvassa menestyneiden kirjojen lukemisessa. Jos kunnostautumiseksi voi sanoa sitä, että olen lukenut yhden viime vuonna sijoittuneen ja yhden 2011 menestyneen kirjan. Aki Ollikaisen viime vuonna ilmestynyt menestyksekäs esikoisromaani meni lukulistalle myös osittain Blogistanian Finlandia 2012 -voiton tähden. En tainnut viime vuonna lukea yhtään sinä vuonna ilmestynyttä kotimaista kirjaa, joten tämä vääryys pitää sitten korjata tämän vuoden puolella. Silti olen keskittynyt tähän mennessä lukemaan lähinnä tänä vuonna ilmestyneitä kotimaisia teoksia, ja ainoa viime vuoden puolella ilmestynyt lukemani kotimainen kirja on ollut Vera Valan ihana Kuolema sypressin varjossa. Nyt sitten olen lukenut ruhtinaalliset kaksi vuonna 2012 ilmestynyttä kotimaista kirjaa. Finlandia-voittaja Jää odottaa omassa kirjahyllyssä, joten kyllä se kolmaskin kirja tulee luettua toivottavasti pian. 

Wikipedian mukaan suuret nälkävuodet olivat 1866-1868 aikana ollut viimeisin laajamittainen nälänhätä Suomessa. Näiden vuosien aikana Suomen väestöstä kahdeksan prosenttia, eli noin 150 000 ihmistä, menetti henkensä. 

Nälkä on se kissanpentu jonka Paju-Lauri pisti säkkiin ja hukutti avantoon. Se raapii pienillä kynsillään ja kynsäisyistä tulee vihlova kipu, sitten uusi raapaisu ja taas uusi, kunnes pentu uupuu ja putoaa säkin pohjalle ja painaa siellä raskaana, vetää säkkiä alas, kerää voimansa ja aloittaa uuden myllerryksen.

Nälkävuosi jakautuu kolmeen kertomukseen. Kaikkein lohduttomin on Marjan, Juhanin, Mataleenan ja Juhon toivoton taistelu nälkää vastaan. Juhani on jätettävä kotiin kuolemaan, kun muu perhe lähtee etsimään paikkaa, jossa olisi heillekin ruokaa. Nälkävuodessa kuvataan myös hyväosaisten Renqvistin veljesten, Teon ja Larsin, elämää. Heitä ei nälkä vaivaa, mutta ei nälkävuosien vaikutusten seuraaminen sivustakatsojanakaan ole helppoa. Vaikka Teo vaikuttaa melko niljakkaalta ja epämiellyttävältäkin mieheltä, hän tekee kirjan loppupuolella kirjan ehkä kaikkein inhimillisimmän teon. Kirjan kolmas näkökulma on senaattorin. Tämä jäi ainakin minulle etäisimmäksi, ehkä siksi, että senaattorin mietteitä kuvataan vain lyhyesti.

Myönnän olleeni etukäteen hieman ennakkoluuloinen kirjan pituuden takia. Voiko alle 150 sivuun tiivistetty tarina koskettaa ja tulla iholle? Nälkävuoden luettuani täytyy vastata myöntävästi. 
 
Nälkävuosi on riipivä kirja. Se tarttuu lukijan mieleen. Epätoivo valtaa lukijan, ja piinaavan nälän voi tuntea melkein omassa vatsassaan. Niin kuin moni on jo sanonut, Nälkävuosi on pieni suuri kirja. Tätä kirjaa voi suositella ihan kaikille. Aki Ollikaisen esikoisen lukemisen jälkeen tajuaa, miten hyvin asiat nyky-Suomessa kuitenkin loppujen lopuksi ovat.  

Nälkävuosi on kirja, jonka tuska tulee lähelle lukijaa. Lukukokemusta ei voi oikein kuvata miellyttäväksi, sillä kirjan tapahtumat ovat niin kauheita. Kaikkialla on kuolemaa ja kärsimystä, mutta niinhän asiat valitettavasti olivat suurina nälkävuosina 1866-1868.

Aki Ollikaisen kielenkäyttöä ei voi kuvailla kuin taitavaksi. Lukija ei voi olla eläytymättä varsinkin Marjan, Mataleenan ja Juhon raskaaseen matkaan. Myönnän, että yhdessä vaiheessa silmäni täyttyivät kyynelistä, sillä niin raastava tarina välillä oli.

Odotan mielenkiinnolla Ollikaisen tulevia kirjoja. Toivottavasti hän yltää uudelleen Nälkävuoden tasolle, vaikka tämä onkin aika korkealle asetettu rima. 

Nälkävuoden toivottomuuden ovat kokeneet myös muun muassa Elina, Laura / Lukuisa, Katri, Paula / Luen ja kirjoitan ja Sara / P.S. Rakastan kirjoja.

*****