Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1811 Sivumäärä: 405 Suomenkielinen käännös: Järki ja tunteet
Olen tänään melkein juossut Tampereen Stockmannilla etsimässä Anssi Kelan uutta tänään ilmestynyttä levyä. Pelkäsin nimittäin, että myöhästyn Turkuun vievästä junasta, mutta jos en olisi käynyt Stokkalla, en olisi saanut levyä käsiini tänään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olen Anssi Kelan uutukaisen onnellinen omistaja ja ehdin junaan. Viimeksi hankin levyhyllyyni uutta sisältöä vajaa vuosi sitten, joten Anssi Kelan levyn osto oli kertomisen arvoinen uutinen. Lisäksi tajusin fanittaneeni kyseistä miestä yli puolet elämästäni. En ole vielä ehtinyt lukea Kelan kirjoittamia kirjoja, mutta ne ovat lukulistallani, joten niistä hyvin todennäköisesti saattaa tulla juttua tänne ehkä piankin.
Kukkaruukusta asiaan eli Anssi Kelan tuoreesta levystä bloggauksen varsinaiseen aiheeseen: Jane Austenin Sense and Sensibility -esikoisromaaniin. Luin tätä kirjaa harvinaisen pitkään, sillä sain luetuksi kirjan vasta tänään melkein kaksi viikkoa lukemisen aloittamisen jälkeen. Ei kirja huono ollut, mutta tämä klassikko ei vain missään vaiheessa temmannut minua mukaani.
Sisarukset Elinor ja Marianne rakastuvat molemmat miehiin, jotka tuottavat heille sydänsuruja. Elinor suhtautuu tunnekuohuihin järkevästi, kun taas Mariannen sydänsurut murtavat täysin. Kirjan naispäähenkilöt eivät onneksi ole näin mustavalkoisia, vaan myös Elinorissa on järjen lisäksi tunnetta ja Mariannessa tunteen lisäksi järkeä.
Epäilen, että minulla saattoi olla väärä fiilis kirjan lukemiseen. Ei missään vaiheessa vain tuntunut siltä, että tämän pariin on pakko palata, vaan luin monta muuta kirjaa loppuun, vaikka tämä odotti keskeneräisenä. Tänään päätin ottaa Sense and Sensibilityn mukaan junamatkaluettavaksi, ja Austenin lukeminen onnistui voittamaan italian tehtävien tekemisen. Kyllä tehtäviäkin hieman sain tehtyä ja sanakokeeseen luettua, mutta nyt Sense and Sensibility on luettu, vihdoin ja viimein. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon vuosia sitten. Mitään suurta ihastusta tuskin sekään on minussa herättänyt, kun nyt jälkeenpäin en ole edes täysin varma, olenko sen joskus lukenut. Ehkä Jane Austenin romaanit eivät vain ole minun juttuni, mutta aion kyllä tänä vuonna lukea Austenia lisää. Niin saan luettua 1800-lukuhaasteeseen sopivia kirjoja luettua, ja toivottavasti jossakin vaiheessa Austen kolahtaisi hieman enemmän. Jos päädyn useamman kirjan luettuani siihen, että Austen ei vain iske, niin ainakin voin suosiolla luovuttaa ja myöntää, että minä yritin parhaani, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä, mitä olisin halunnut.
Jotkut kirjan käänteistä yllättivät minut. En esimerkiksi olisi osannut arvata loppuratkaisua, ja hieman sen uskottavuus jäi mietityttämään. Mariannen luonteen perusteella en olisi osannut odottaa sitä, mitä hän kirjan lopussa päätyy tekemään.
Kirjan dialogi oli kohteliaisuusfraasein kyllästettyä. Näinhän tietenkin kuului keskustella 1800-luvun alkupuolella. Välillä kuitenkin se, miten mitään ei sanota suoraan, tekee lukemisesta raskasta. Lukijan täytyy jatkuvasti lukea rivien välistä. Kuitenkin kirjassa oli ehkä kiinnostavinta sen miljöö. Minua kiehtoi lukea pitkästä aikaa kuvausta 1800-luvun elämästä kirjailijalta, joka on itse elänyt 1800-luvulla.
Lukemassani painoksessa oli varsinaisen Austenin kirjoittaman romaanin jälkeen vielä Toby Tannerin analysointia kirjasta. Pidin sen lukemisesta. Loppuluvusta sai muun muassa tietää jotakin Austenin romaanin synnystä. Tanner kertoo, että Austenin esikoisromaanin ongelmien syyksi on esitetty sitä, miten kirja on syntynyt. Austen kirjoitti sen ensin kirjeromaanimuotoon 19-vuotiaana vuoden 1795 paikkeilla, ja vasta monta vuotta myöhemmin muokkasi sen lopulliseen muotoon, jossa se myös julkaistiin.
Osallistun kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.
Jane Austenin esikoiseen ovat tutustuneet muun muassa Jokke, Saraseeeni, Sara / Saran kirjat ja raitasukka.
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!