Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2011 Sivumäärä: 368
Myönnän heti alkuun, että olisin voinut pitää tästä kirjasta enemmän, jollen olisi lukenut juuri tätä ennen Lauren Oliverin Deliriumia, joka sai minut odottamaan innoissani toisen osan lukemista. Ei ole kauan siitäkään, kun luin Neal Shustermanin loistavan Unwindin, joka on todellakin lukemisen arvoinen kirja. Lauren DeStefanon myös dystopia-todellisuuteen sijoittuva romaani ei ollut niin hyvä kuin edelliset, mutta en tietenkään voi olla vertaamatta Witherin lukemista edellä mainittuihin lukukokemuksiin. Jollen olisi lukenut viime aikoina niin loistavia dystopia-romaaneita, DeStefanon kirja olisi voinut olla minulle nautittavampi lukukokemus. En minä sitä nytkään silti huonona pitänyt.
Yritys luoda täydellinen ihmisrotu on johtanut siihen, että ihmiset syntyvät täydellisen terveinä vain kuollakseen nuorina. Miehet sairastuvat 25-vuotiaina ja naiset 20-vuotiaina mystiseen virukseen, josta kukaan ei selviydy hengissä. Tiedemiehet eivät ole luopuneet toivosta vaan yrittävät epätoivoisesti löytää virukseen parannuksen. Jotta ihmiset eivät kuolisi sukupuuttoon, nuoria tyttöjä kidnapataan ja pakotetaan moniavioisiin parisuhteisiin miesten kanssa. Tyttöjen on tarkoitus synnyttää lapsia, jotka takaisivat ihmislajin jatkumisen.
Rhinen vanhemmat ovat kuolleet, ja hän elää kaksoisveljensä kanssa. He tietävät vaaran, että Rhine saattaa joutua siepatuksi. Eräänä päivänä Rhine vastaa lehti-ilmoitukseen, jossa etsitään luuytimen luovuttajia. Oikeasti tämä on ansa, ja Rhine päätyy Lindenin vaimoksi. Linden on murheen murtama, sillä hänen suuresti rakastamansa vaimo on kuolemassa virukseen. Kuolemaisillaan oleva vaimo on saanut Lindenin suostuteltua menemään uusiin naimisiin, ja Rhine on yksi Lindenin kolmesta uudesta vaimosta. Rhine ei kuitenkaan aio tyytyä kohtaloonsa vaan alkaa heti vangiksi päädyttyään suunnitella pakoa.
Witherin idea oli ihan hyvä. Kirja saa miettimään, mitä vaaroja geneettisellä muuntelulla saattaisi olla. Minä ainakin myös pohdin, pitäisikö ihmisten elinikää edes saada pidennettyä nykyisestä. Enhän minä tietenkään haluaisi, että maailmassa olisi esimerkiksi syövästä kärsiviä ihmisiä, mutta en myöskään tiedä, onko kirjassa ollut tavoite täydellisyydestä oikea suunta. Silti Wither ei herättänyt minussa niin paljon ajatuksia ja vahvoja tunteita kuin Delirium tai varsinkaan Unwind. Silmiini ei edes tullut kertaakaan kyyneliä, vaikka kirjassa oli useita surullisia tapahtumia, joiden olisi luullut saavan tuntemaan vahvasti. Mielestäni kirjan idean pohjalta olisi saanut kirjoitettua paremmankin romaanin.
Vaikka Wither ei saanut minua odottamaan malttamattomasti seuraavan sarjan osan lukemista, kirja jäi silti sen verran jännittävään kohtaan, että aion toisen osan joskus lukea. En seuraavaa osaa kuitenkaan lue varmaan ihan heti.
Arvostelustani saa todennäköisesti sellaisen kuvan, että en pitänyt kirjasta paljon yhtään, mutta ei asia ihan niinkään ole. Syytän melko nuivalta vaikuttavasta suhtautumisestani dystopia-yliannostusta. Seuraavaksi aion lukea jotakin aivan muuta. Kuitenkin dystopia-kirjallisuuden ystäville voin suositella myös Witheriä. Suositteluni ei ehkä ole niin lämpimä kuin joitakin muita dystopia-romaaneja koskien, mutta jos kyseinen genre viehättää, Wither on varmasti jonkun muun mieleen enemmän kuin minun.
Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.
Jenna piti Witheristä minua enemmän.
*** 1/2
P.S. Tänään on tehty historiaa, ja Tahdon2013-kansalaisaloite on allekirjoitettu yli 50 000 kertaa alle vuorokaudessa. Silti jokainen allekirjoitus on yhä tärkeä. Jos siis sinäkin haluat Suomen avioliittolaista tasa-arvoisemman, yksi tapa yrittää vaikuttaa on aloitteen allekirjoittaminen. Sen pystyy tekemään nopeasti kotikoneen ääreltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!