Vuosisatojen pölyttämää? Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä

Kansi: Päivi Veijalainen / Huhtikuu

Jules Verne: Maailman ympäri 80 päivässä 2008 (Le tour du monde en 80 jours 1872) Minerva 237 s. suom. Kristina Haataja
lainattu kirjastosta

"Maailman ympäri kahdeksassakymmenessä päivässä?"
"Niin."
"Hyvä on, minä näytän."
"Milloin?"
"Heti."
"Sehän on sulaa hulluutta!" huusi Andrew Stuart, jota vastaväittäjän itsepintaisuus alkoi jo ärsyttää. "Eiköhän pelata mieluummin?"
"Jakakaa sitten kortit uudestaan", sanoi Phileas Fogg,"sillä jaoitte ne väärin."
Andrew Stuart tarttui kuumeisin käsin kortteihin mutta laski ne sitten yhtäkkiä pöydälle.
"Kyllä vain, herra Fogg, minä lyön vetoa neljätuhatta puntaa."
"Rauhoittukaa, Stuart hyvä", lausahti Fallentin, "tämähän on vain leikkiä."
"Olen tosissani joka kerta kun sanon lyöväni vetoa", huomautti Andrew Stuart.
"Hyvä on", virkkoi Phileas Fogg ja kääntyi muiden puoleen:
"Minulla on kaksikymmentätuhatta puntaa talletettuna Baring-veljesten pankissa. Panen ne mielelläni likoon..."
"Kaksikymmentätuhatta puntaa", huudahti John Sullivan. "Sellainen summa, ja riskeeraatte sen, vaikka jokin pieni ja mitätön seikka voi aiheuttaa viivytyksen ja tuhota koko hankkeen!"
"Ei ole mitään viivytyksiä", vastasi Phileas Fogg tyynesti.
"Mutta herra Fogg, kahdeksankymmentä päivää on lyhin mahdollinen aika!"
"Lyhin mahdolllinen aika hyvin käytettynä riittää mainiosti."
"Mutta jottei aika ylittyisi, on laivasta hypättävä suoraan junaan ja junasta taas suoraan laivaan!"
"Minä hyppään matemaattisesti."
"Älkää laskeko leikkiä!"
"Kunnon englantilainen ei koskaan laske leikkiä, kun kysymyksessä on kunnon vedonlyönti", vastasi Phileas Fogg.

Englantilainen herrasmies Phileas Fogg ei ole innokas matkustaja, ja tämän piirteen vuoksi ranskalainen Jokapaikanhöylä haluaa Foggin palkolliseksi. Jokapaikanhöylä ei kuitenkaan osaa aavistaa, että heti hänen ensimmäisenä työpäivänään uusi isäntä lyö vedon, joka vie isännän ja palvelijan matkalle maailman ympäri. Tavoitteena on matkustaa maailman ympäri lyhyimmässä mahdollisessa ajassa 80 päivässä. Jollei Fogg onnistu tavoitteessaan, hän joutuu maksamaan 20 000 puntaa. Juuri ennen Foggin lähtöä on tapahtunut suuri pankkiryöstö ja poliisivoimat pitävät Foggin vedonlyöntiä vain verukkeena paeta tekonsa seuraamuksia. Wilbur Fix -salapoliisi lähteekin jahtaamaan herrasmiesrosvoksi epäilemäänsä Foggia.

En tiedä, onko kukaan ehtinyt ihmetellä, mitä kävi alkuvuonna keksimälleni idealle lukea ennen 1900-lukua ilmestyneitä kirjoja parin kuukauden välein. Aloitin Grimmin satuja helmikuun alussa ja olen edelleen noin sivulla 50. Minulle on käynyt valitettavasti niin, että ymmärrän hyvin, miksi kuuluisat sadut ovat niitä kuuluisia ja vähemmän kuuluisat ovat jääneet tuntemattomammiksi. Odotin saduilta paljon enemmän ja ajattelin lukevani kirjan muutamassa viikossa, mutta kirja vain pölyttyy sohvan viereisessä hyllyssä eikä lukeminen edisty. En halunnut ideani täysin lakastuvan, joten vajaa neljä kuukautta ensimmäisen vanhan kirjan lukemisen jälkeen aloitin kolmannen. Tällä kertaa valitsin kirjan, joka sopii myös Vive la France! -haasteeseeni. Sekään ei ole oikein edistynyt, sillä kaksi ensimmäistä haastekirjaa eivät olleet minun kirjojani. Kolmannen ehdin jo keskeyttääkin, joten ajattelin tällä kertaa kokeilla jotakin muuta kuin modernia ranskalaista kirjallisuutta.

Vernen klassikkoteos olikin ratkaisu kaikkiin ongelmiini (tai haasteongelmiin nyt ainakin). Aloin lukea kirjaa eräänä toukokuisena aamuna ja minun oli pakko lukea kirja loppuun saman päivän aikana.

En lapsena pystynyt seuraamaan kirjaan pohjautuvaa piirrettyä, sillä vietin viikonloppuni yleensä isäni luona, jolla ei ollut telkkaria. Muistan kuitenkin katsoneeni piirrettyä silloin harvoin, kun siihen oli mahdollisuus, mutta kirja tuntui kuitenkin melko tuoreelta, sillä en ollut tietoinen koko juonesta ja olin unohtanut paljon siitäkin vähästä, jonka olin jo nähnyt sarjassa.

Eri kulttuurien kanssa kohtaamiset jäivät melko vähäisiksi, koska Fogg ja Jokapaikanhöylä matkustavat niin kiireesti, mutta esimerkiksi neidon pelastaminen polttouhriksi joutumiselta viestitti kulttuurieroista. Jotkin Foggin matkaa sulavoittaneet sattumukset tuntuivat hieman liiankin otollisilta, mutta toisaalta Fogg ja Jokapaikanhöylä eivät täysin vaikeuksiltakaan välttyneet. Kirja on aika vauhdikas ja huomasin välillä jännittäväni, mitä Foggille ja Jokapaikanhöylälle käy, vaikka osasinkin arvata loppuratkaisun.

Aiemmissa suomennoksissa on käsittääkseni käytetty Jokapaikanhöylästä alkuperäistä nimeä Passepartout. Koska Foggin uskollinen palvelija on tullut Suomessakin tutuksi Passepartoutina myös piirretyn televisiosarjan ansiosta, en ymmärtänyt, miksi nimi on yhtäkkiä pitänyt suomentaa. Suomennoksessa oli myös toinen minua häirinnyt piirre, sillä pari kertaa kerronnassa käytettiin sanaa dorka. Internet ei tehnyt minua viisaammaksi siitä, miten vanha sana on, mutta minusta tuntuu, ettei sitä 1800-luvulla ole käytetty. Ainakin minun korviini se kuulostaa enemmän modernilta sanalta, vaikka tosin voin olla täysin väärässäkin.

Tietenkin esimerkiksi väkilukuun liittyvät ja matkustusiaikoihin liittyvät tiedot ovat vanhentuneita, mutta kirja tarjosi vallan ihastuttavan aikamatkan 1800-luvun loppupuolelle. Tarinassa on myös vanhanaikaisia käytössääntöjä ja kielessä käytöstä poistuneita sanoja, mutta tarina tuntui edelleen hyvin mielenkiintoiselta. Vanhan ajan seikkailukertomukset viehättivät minua lapsena ja niin näköjään viehättävät nykyäänkin. Aion ehdottomasti lukea Verneä myös lisää ja todennäköisesti seuraavaksi tutustun Vernelle ominaisempiin tieteiskirjoihin. Sukelluslaivalla maapallon ympäri ja Matka maan keskipisteeseen kuulostavat ainakin hyvin potentiaalisilta ehdokkailta seuraavaksi tutustumisretkeksi Vernen kirjojen maailmaan.

♥♥♥♥½

Reta ihastui kieleen ja kaikkitietävään kertojaan, joka esittää hahmot hieman pilke silmäkulmassa.
Titanian mielestä kirja on mahtava ja vauhdikas lukukokemus.
Suvin mielestä matkanteko on analyyttista ja kiireistä, eikä paikantuntua ole lähes laisinkaan maiden ja kaupunkien kuvailuista huolimatta.
Alienin suosikkihahmoksi nousi Passepartout, kun taas Fogg jäi hienoisen värittömäksi.
Nannalle kirja tuotti pienoisia pettymyksiä suomennosratkaisuiden ja löyhemmän jännitteen myötä.

Vuosisatojen pölyttämää? Emily Brontë: Humiseva harju

kansi: Eden Upton Eddisin Maria Louisa, Lady Penrhyn -teos

Emily Brontë: Humiseva harju 2012 (1. painos 1976) (Wuthering Heights 1847) Karisto 451 s. suom. Kaarina Ruohtula
lainattu kirjastosta

- Eikä ole! hän tiuskasi. - Se ei ole huonoin vaan paras syy! Toiset syyt merkitsivät vain omien oikkujeni tyydyttämistä ja Edgarin toiveiden täyttämistä. Mutta tämä syy tarkoittaa sen ihmisen parasta, jonka vallassa ovat myös kaikki tunteeni Edgaria ja omaa itseäni kohtaan. En osaa oikein ilmaista asiaa, mutta varmaan sinulla ja jokaisella ihmisellä on sellainen tunne, että oman olemuksensa ulkopuolella ihmisellä on, tai hänellä pitäisi olla, jokin toinen olemassaolon muoto. Mitä hyötyä siitä on, että minut on luotu, jos koko minuuteni olisi tässä? Elämäni suurimmat kärsimykset ovat olleet Heathcliffin kärsimykset - jokaisen niistä olen myötäelänyt; hän on minun elämäni tärkein sisällys. Jos kaikki muu tuhoutuisi, mutta hän jäisi, jatkuisi elämäni; mutta jos kaikki muu jäisi ja hän tuhoutuisi, muuttuisi koko maailma minulle aivan vieraaksi. En tuntisi enää kuuluvani siihen, olevani osa siitä. Lintonia kohtaan tuntemani rakkaus on kuin puiden lehvistö. Tiedän, että aika muuttaa sen niin kuin talvi muuttaa metsän toisen näköiseksi. Rakkauteni Heathcliffia kohtaan on kuin ikuinen peruskallio - siitä on vähän silmän iloa, mutta se on välttämätön. Nelly, minä olen Heathcliff - hän on aina, aina mielessäni - ei ilona, sen enempää kuin itsekään olen itselleni aina iloksi - vaan osana ominta itseäni - älä siis enää puhu meidän erostamme, sellainen on mahdoton, ja -

Keksin aloittaa blogissani sarjan, jossa kirjoitan ennen vuotta 1900 ilmestyneistä teoksista. Ne saavat olla tai olla olematta klassikkoja, mutta kirjojen on oltava sellaisia, joita en aiemmin ole lukenut. Haluaisin nimittäin lukea esimerkiksi The Picture of Dorian Grayn ja Draculan jälleen uudelleen, mutta uudelleenluetut kirjat eivät kuulu Vuosisatojen pölyttämää? -sarjaan. Aikomuksenani on tutustua vanhaan kirjaan ainakin joka toinen kuukausi, mutta tietenkin saan tehdä tutkimusretkiä useammankin, jos minulla riittää innostusta ja aikaa. Koska Vuosisatojen pölyttämää? ei ole varsinainen haaste, aion jatkaa sarjaa niin kauan kuin itselläni kiinnostusta riittää. Sarja on siis toivottavasti pitkäikäinen. Sarjan nimi Vuosisatojen pölyttämää? tulee siitä, että aion miettiä, ovatko lukemani teokset kestäneet aikaa vai tuntuvatko ne jo niin pölyisiltä, että niitä ei voi lukea yskimättä.

Olin onnistunut pitämään itseni melko tietämättömänä Humisevan harjun juonesta, ja hyvä niin. Jos et ole vielä lukenut Humisevaa harjua etkä halua kirjasta tietää liikoja, en suosittele lukemaan tekstiäni.

Herra Lockwood vuokraa Heathcliffilta Rastaslaakson kartanon ja kiinnostuu Humisevan harjun asukkaiden menneisyydestä. Hän saa taloudenhoitajansa Nelly Deanin palaamaan ajassa 30 vuotta taaksepäin, jolloin Catherine Earnshaw'n isä palaa eräältä kaupunkireissultaan mukanaan koditon poika, jota hän ei hellennyt jättää orpona kadulle. Catherine toivottaa isänsä ottopojan tervetulleeksi sylkäisemällä häntä päin, mutta pian Heathcliffista ja Cathysta tulee erottamaton ja rasavilli parivaljakko. Cathyn veli Hindley sen sijaan on kateellinen isänsä Heathcliffille antamasta huomiosta ja alentaa Heathcliffin aseman palvelijaksi heti isänsä kuoleman jälkeen. Cathy ja Heathcliff rakastuvat, mutta Cathy päätyy järkiavioliittoon Edgar Lintonin kanssa. Heathcliff lähtee Humisevasta harjusta hyvästejä jättämättä, koska hän ei kestä tietoa Edgarin ja Cathyn tulevasta avioliitosta. Heathcliff palaa Cathyn avioitumisen jälkeen, ja Edgarin Isabella-sisko hullaantuu Heathcliffiin. Heathcliff janoaa kostoa. Hän alkaa toteuttaa kostoaan vastaamalla Isabellan liehittelyyn ja tekemällä hänestä vaimonsa ja hyvin onnettoman naisen.

Emily Brontë (1818-1848) oli Brontën kirjailijasisaruksista keskimmäinen. Paha vilustuminen johti ensin tuberkuloosiin ja lopulta kuolemaan, kun Emily oli vain 30-vuotias. Vuotta ennen Emilyn kuolemaa ilmestynyt Humiseva harju jäi hänen ainoaksi romaanikseen, mutta se on saavuttanut klassikon aseman.

Yritin ensin lukea Brontën kirjaa alkuperäiskielellä englanniksi, mutta luovutin melko pian. Humisevan harjun palvelija Joseph käytti niin vahvaa murretta, että arvelin pystyväni nauttimaan kirjasta paremmin suomennettuna. Kyllähän vaikka alla olevasta kohdasta ymmärtää osan Josephin sanomasta, mutta ainakin minun lukemistani näin vahva murre hidasti ja vaikeutti niin paljon, että päätin lukea kirjan englanniksi vasta sitten, kun tiedän tarinan kunnolla. Ehkä hieman ihmettelin, että Kaarina Ruohtula oli suomentanut Josephin puheen enimmäkseen lähes kirjakielellä (tosin mm. esimerkkilainauksen kakarat ei ole kirjakielinen sana). Mielestäni olisi ollut ihan mukava kääntämisratkaisu, jos Joseph olisi käyttänyt jotakin suomen kielen monesta murteesta. Tosin jos suomentaja olisi näin tehnyt, suomennoksessa käytetyn murteen puhujat olisivat voineet kokea suomennoksen lukemisen oudoksi, sillä kirja ei kuitenkaan sijoitu heidän kotinurkilleen. Silti jäin toivomaan, että Josephin puhe olisi suomennettu hieman eri tavalla.

'"T' maister nobbut just buried, and Sabbath nut oe'red, und t' sahnd uh't gospel still i' yer lugs, and yah darr be laiking! shame on ye! sit ye dahn, ill childer! they's good books eneugh if ye'll read 'em: sit ye dahn, and think uh yer sowls!"*

Koin Humisevan harjun aika vahvasti. Romaani piti minua niin hyvin otteessaan, että siirsin parina iltana nukkumaanmenoa siihen, että olen lukenut vielä tämän luvun ja sitä seuraavan ja niin edelleen siihen asti, kunnes en enää jaksanut pitää silmiäni auki. 

Huomasin miettiväni, olisivatko asiat menneet aivan toisin, jos Heathcliffia olisi kohdeltu lapsuudessaan toisin tai jos hän olisi saanut elämänsä rakkauden Cathyn. Vaikka henkilöt ovat olemassa vain kirjan sivuilla, silti toivoin vahvasti heille erilaista kohtaloa. Pyrin myös pitkään selittämään Heathcliffin käytöstä ja luonnetta rankalla lapsuudella, mutta vaikka Heathcliffin persoonaan olisi miten vaikuttanut ympäristö, häntä ei vain jaksa puolustella mielessään koko kirjan aikaa. Minä menetin uskoni Heathcliffiin viimeistään siinä vaiheessa, kun hän tappoi Isabellan koiran.

Brontën Humiseva harju oli minulle todella positiivinen yllätys. Odotin jotakin austenmaista eivätkä Jane Austenin kirjat ole ainakaan vielä saaneet minua lumoutuneeksi, joten Humisevan harjun jopa hienoisia kauhun vivahteita saava romantiikka oli enemmän minun juttuni. Minun on kuitenkin hyvin vaikeaa pitää kirjaa suurena rakkaustarina, sillä päähenkilöt olivat luonteiltaan ja tunteiltaan sen verran kieroutuneita. Naimakaupat tehtiin hyvin laskelmoidusti. Kirjassa näkyy tietysti oma aikansa esimerkiksi vahvana ihmisten jaotteluna luokkiin, mutta kirja ei maistunut ummehtuneelta vaan edelleen raikkaalta kuvaukselta intohimosta ja tapahtuma-ajastaan.

Innostuin myös katsomaan yhden Humisevan harjun elokuvasovituksista. Valikoin monien joukosta versioista uusimman eli vuonna 2011 ilmestyneen. Elokuvassa kehyskertomus oli jätetty kokonaan pois, ja siinä ei kerrota nuoremman Catherinen tarinaa lainkaan. Katsoin elokuvan heti saatuani kirjan päätökseen, ja elokuva tuntui hieman tyngältä, koska minulla oli niin vahvasti muistissa myös kirjan loppuosa Cathyn kuoleman jälkeen. Elokuva keskittyi ehkä kirjaa enemmän Cathyn ja Heathcliffin traagiseen rakkaustarinaan, kun taas kirja esitteli hyvin epämiellyttäviä ja kostonhimoisia piirteitä Heathcliffista. Eipä Heathcliff kovin rakastettava Humisevan harjun alkupuolellakaan ollut, mutta hän vain pahenee kirjan edetessä.

* - Isäntä on vasta hiljan haudattu, sapatti ei ole vielä ohi, teillä on vielä korvissanne evankeliumin sanat ja silti uskallatte leikkiä. Hävetkää! Istukaa paikoillanne, kakarat. Täällä kyllä riittää hyviä kirjoja luettavaksi, istukaa ja ajatelkaa sielujanne.

Tätä Brontën ainoaksi romaaniksi jäänyttä ja klassikoksi muodostunutta teosta on luettu todella monessa kirjablogissa: Valikoiva kirjatoukka, Nipvet, Kirjan viemää, Lumikin luetut, Humisevalla harjulla, Insinöörin kirjahylly, Kirjahullun mietteitä, Varpun kirjakorneri, nadjan kirjasto, Kirjaurakka, Lähiöneidon lokikirja, kujerruksia, Satun luetut, 100 kirjaa, Ruohonkortta, kirjavaa, Sallan lukupäiväkirja, Jokken kirjanurkka, Leena Lumi, Kirjakaapin avain, Turun Tilda, Kirjakammari, Kirjavinkit, Kirjaimellisesti, Book Hunter, Morren maailma ja Maailman ääreen.

Humiseva harju inspiroi myös Kate Bushia ja sen pohjalta syntyi hieno Wuthering Heights -kappale.

Jane Austen: Sense and Sensibility

Jane Austen: Sense and Sensibility
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1811 Sivumäärä: 405 Suomenkielinen käännös: Järki ja tunteet

Olen tänään melkein juossut Tampereen Stockmannilla etsimässä Anssi Kelan uutta tänään ilmestynyttä levyä. Pelkäsin nimittäin, että myöhästyn Turkuun vievästä junasta, mutta jos en olisi käynyt Stokkalla, en olisi saanut levyä käsiini tänään. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Olen Anssi Kelan uutukaisen onnellinen omistaja ja ehdin junaan. Viimeksi hankin levyhyllyyni uutta sisältöä vajaa vuosi sitten, joten Anssi Kelan levyn osto oli kertomisen arvoinen uutinen. Lisäksi tajusin fanittaneeni kyseistä miestä yli puolet elämästäni. En ole vielä ehtinyt lukea Kelan kirjoittamia kirjoja, mutta ne ovat lukulistallani, joten niistä hyvin todennäköisesti saattaa tulla juttua tänne ehkä piankin.

Kukkaruukusta asiaan eli Anssi Kelan tuoreesta levystä bloggauksen varsinaiseen aiheeseen: Jane Austenin Sense and Sensibility -esikoisromaaniin. Luin tätä kirjaa harvinaisen pitkään, sillä sain luetuksi kirjan vasta tänään melkein kaksi viikkoa lukemisen aloittamisen jälkeen. Ei kirja huono ollut, mutta tämä klassikko ei vain missään vaiheessa temmannut minua mukaani.

Sisarukset Elinor ja Marianne rakastuvat molemmat miehiin, jotka tuottavat heille sydänsuruja. Elinor suhtautuu tunnekuohuihin järkevästi, kun taas Mariannen sydänsurut murtavat täysin. Kirjan naispäähenkilöt eivät onneksi ole näin mustavalkoisia, vaan myös Elinorissa on järjen lisäksi tunnetta ja Mariannessa tunteen lisäksi järkeä.

Epäilen, että minulla saattoi olla väärä fiilis kirjan lukemiseen. Ei missään vaiheessa vain tuntunut siltä, että tämän pariin on pakko palata, vaan luin monta muuta kirjaa loppuun, vaikka tämä odotti keskeneräisenä. Tänään päätin ottaa Sense and Sensibilityn mukaan junamatkaluettavaksi, ja Austenin lukeminen onnistui voittamaan italian tehtävien tekemisen. Kyllä tehtäviäkin hieman sain tehtyä ja sanakokeeseen luettua, mutta nyt Sense and Sensibility on luettu, vihdoin ja viimein. Minulla on hämärä muistikuva, että olisin lukenut Ylpeyden ja ennakkoluulon vuosia sitten. Mitään suurta ihastusta tuskin sekään on minussa herättänyt, kun nyt jälkeenpäin en ole edes täysin varma, olenko sen joskus lukenut. Ehkä Jane Austenin romaanit eivät vain ole minun juttuni, mutta aion kyllä tänä vuonna lukea Austenia lisää. Niin saan luettua 1800-lukuhaasteeseen sopivia kirjoja luettua, ja toivottavasti jossakin vaiheessa Austen kolahtaisi hieman enemmän. Jos päädyn useamman kirjan luettuani siihen, että Austen ei vain iske, niin ainakin voin suosiolla luovuttaa ja myöntää, että minä yritin parhaani, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä, mitä olisin halunnut.

Jotkut kirjan käänteistä yllättivät minut. En esimerkiksi olisi osannut arvata loppuratkaisua, ja hieman sen uskottavuus jäi mietityttämään. Mariannen luonteen perusteella en olisi osannut odottaa sitä, mitä hän kirjan lopussa päätyy tekemään.

Kirjan dialogi oli kohteliaisuusfraasein kyllästettyä. Näinhän tietenkin kuului keskustella 1800-luvun alkupuolella. Välillä kuitenkin se, miten mitään ei sanota suoraan, tekee lukemisesta raskasta. Lukijan täytyy jatkuvasti lukea rivien välistä. Kuitenkin kirjassa oli ehkä kiinnostavinta sen miljöö. Minua kiehtoi lukea pitkästä aikaa kuvausta 1800-luvun elämästä kirjailijalta, joka on itse elänyt 1800-luvulla.

Lukemassani painoksessa oli varsinaisen Austenin kirjoittaman romaanin jälkeen vielä Toby Tannerin analysointia kirjasta. Pidin sen lukemisesta. Loppuluvusta sai muun muassa tietää jotakin Austenin romaanin synnystä. Tanner kertoo, että Austenin esikoisromaanin ongelmien syyksi on esitetty sitä, miten kirja on syntynyt. Austen kirjoitti sen ensin kirjeromaanimuotoon 19-vuotiaana vuoden 1795 paikkeilla, ja vasta monta vuotta myöhemmin muokkasi sen lopulliseen muotoon, jossa se myös julkaistiin.

Osallistun kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.

Jane Austenin esikoiseen ovat tutustuneet muun muassa Jokke, Saraseeeni, Sara / Saran kirjat ja raitasukka.

*** 

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1892 Sivumäärä: 365 Suomenkielinen käännös: on ainakin osa Sherlock Holmesin seikkailut I-II -kirjoja

Kaikkihan tuntevat tavalla tai toisella Sherlock Holmesin. Minä olen muistaakseni teini-ikäisenä lukenut äidilleni kuuluvia Sherlock Holmes -kirjoja, vaikka en niistä enää paljon mitään muistakaan, koska siitä on kulunut niin monta vuotta. Tämä kirja osui silmiini Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnissä, ja halpa hinta ja alennusmyyntihulluus houkuttivat minua ottamaan sen mukaani. 

Minkäänlaista erityistä juonikuvausta on vaikea, melkein mahdoton, tehdä, sillä tämä kirja koostuu kahdestatoista novellista, joissa Sherlock Holmes ratkoo toistaan oudompia tapauksia. Mikään novelleista ei ollut mielestäni ylitse muiden. Kaikki olivat viihdyttäviä, vaikka paria lukiessa arvasin loppuratkaisun ainakin osittain ennen sen kertomista. Sherlock Holmes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hahmo. Jos hänet kohtaisi, hän kertoisi sinulle yksityiskohtia elämästäsi, jotka ehkä olisit halunnut jättää salaisuudeksi. Kun ihmettelisit, miten hän onnistui, hän saisi sinut näkemään selvästi, mistä ne voi päätellä helposti. Watson on novellien minäkertoja. Hän on Holmesin uskollinen, mutta ei niin tarkkanäköinen apuri. Hän ihailee Holmesia eikä halua jättää tilaisuutta käyttämättä, jos hänellä on mahdollisuus olla osallisena jossakin Holmesin tutkimassa kiehtovassa tapauksessa.

Huono puoli tässä kirjassa on, että ei tätä ihan heti halua lukea uudestaan. Loppuratkaisut ovat jo selvillä ja hyvin muistissa. Tämä on siis ehkä hieman turha kirja olla itsellä, mutta luultavasti tämän voi sitten vuosien päästä kaivaa kirjahyllystä ja lukea seikkailuja uudestaan, kun ei enää muista, mitä tässä sitten kävikään.

Novellit ovat hyviä luettavia, sillä ne lukee nopeasti eikä jää harmittamaan, että joutuu lopettamaan lukemisen jännittävässä kohdassa. En oikein tiedä, miksi minä luen niin vähän novelleja. En edes muista, milloin viimeksi olisin novellikokoelman lukenut. Ehkä pitäisi yrittää lukea niitä enemmän, sillä ainakin tämä kirja oli kiinnostavaa ja joutuisaa luettavaa.

Sherlock Holmesin seikkailut voisi varmaan lukea klassikoksi, joten suosittelen kaikenlaisia lukijoita tutustumaan niihin.

Osallistun tällä kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.

Sherlock Holmesin kanssa ovat seikkailleet minun lisäkseni ainakin Sara, Jokke ja Katinka.

Seuraavaksi alan lukea minulle ensimmäistä kirjaa Joyce Carol Oatesilta. Jännittävää saada selville, mitä pidän. Tästä kirjasta en ole lukenut yhtään arvosteluakaan, mutta esittelytekstin perusteella vaikuttaa kiinnostavalta.

*** 1/2