Sarah Lotz: Kolme & arvonta

Kannen kuvat: plainpicture/Bildhuset,
Masterfile

Sarah Lotz: Kolme (The Three 2014) 2014 Karisto 491 s. suom. J. Pekka Mäkelä
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Jotenkin olin palannut takaisin saapumisaulaan. En muista miten minä olin sinne kulkeutunut tai oliko joku yrittänyt pidätellä minua siinä kammottavassa salissa. Ajelehdin joukon mukana ja vaistosin, että minua tuijotettiin, mutta sillä hetkellä he eivät olleet sen tärkeämpiä kuin elokuvan avustajat. Ilmassa tuntui jotakin samankaltaista raskautta kuin juuri ennen myrskyn puhkeamista. Ajattelin: Ja hitot, nyt tarvitaan drinkki. Se ei ollut lainkaan minun kaltaistani, koska minähän olin ollut kuivilla jo kymmenen vuotta. Unissakävelin alueen toisessa laidassa olevaa irlantilaishenkistä pubia kohti. Pukupöljien porukka oli keräytynyt baaritiskin ääreen tuijottamaan televisiota. Heidän joukossaan punakka ääliö puhui muka-cockneymurteella aivan liian kovaa, paasasi WTC-iskuista ja toisteli kaikille, että hänen piti päästä Zürichiin puoli kuudeksi tai "päitä putoilisi". Paasaus päättyi kesken lauseen minun lähestyessäni ja minulle tehtiin tilaa kuin tartuntatautipotilaalle. Tietenkin olen sittemmin oppinut, että murhe ja kauhu ovat tarttuvia. 
Television ääni oli täysillä ja uutisankkuri - sellainen amerikkalainen botox-hirvitys, jolla oli Tom Cruise -hampaat ja liikaa meikkiä - jaaritteli suoraan kameraa kohti. Hänen takanaan näkyi kuva jonkinlaisesta suosta ja sen yllä leijuvasta helikopterista. Ja sitten luin alareunan otsikon: Maiden Airlinesin kone pudonnut Evergladesiin.
He ovat väärässä, ajattelin. Stephen ja tytöt olivat Go!Go!:n koneessa, eivät tuolla.
Ja sitten minä tajusin. Jokin toinenkin kone oli pudonnut.

Neljä lentokonetta tippuu saman päivän aikana, ja vain kolme ihmistä jää henkiin. Kaikki kolme eloonjäänyttä ovat lapsia. Ensin lasten selviytymistä pidetään ihmeenä, mutta sitten salaliittoteoreetikot ja uskonnolliset piirit alkavat muodostaa omia teorioitaan. Onko neljänneltäkin lennolta jäänyt henkiin lapsi ja ovatko lapset tuhoa mukanaan tuovia Ilmestyskirjan ratsastajia? Saattaisiko kenties avaruusolioilla olla osansa onnettomuuksissa?

Onnettomuuksista selviytyneet lapset eivät ole enää samanlaisia kuin ennen traagisia tapahtumia. Tietenkin lento-onnettomuus ja läheisten menettäminen ovat niin suuria asioita, ettei ole lapsien muuttuminen ole ihmekään. He eivät kuitenkaan tunnu surevan menetettyjä perheenjäseniään, ja heidän lähettyvillään sattuu selittämättömiä asioita. Jotkut ihmiset vakuuttuvat siitä, että pelastuneet lapset ovat pahoja.

Sarah Lotzin Kolme kuului kirjoihin, joita odotin todella malttamattomana. Kolmen piti ilmestyä jo heinäkuun puolessavälissä, mutta heinäkuu meni ilman Kolmea. Eilisaamuna vihdoinkin ovikello soi ja postinkantaja ojensi minulle odotettua pakettia. Vaikka liian monikin kirja odottaa keskeneräisenä, en voinut olla aloittamatta Kolmea heti, kun sain sen käsiini. Yöllä olin saanut luettua viimeisetkin sivut.

Kolme ei tarjonnut minulle aivan niin huikeaa lukuelämystä kuin odotin, mutta kirja on vetävä ja nopealukuinen. Janosin lisää tietoa lapsista ja odotin, mitä loppu tuo tullessaan. Pelkäsin ennalta arvattavampaa lopetusta, mutta onneksi kirjailija ei sellaiseen sortunut. Nautin kirjan poikkeuksellisesta rakenteesta, ja odottamaton lopetus saa kirjan jäämään pyörimään mielessä.

Kirjassa ei ole vain yhtä kertojaa, ja Kolme sisältää Mustasta perjantaista kirjoitetun teoksen. Elspeth Martinsin koostama kohukirja sisältää onnettomuuden uhrien äänittämiä viimeisiä viestejä, chat-keskusteluja, lehtiartikkeleita, sähköpostiviestejä ja haastatteluja. Minusta perinteisestä kaunokirjan rakenteesta poikkeaminen on aina varsin piristävää. Tähänkin tarinaan eri näkökulmat ja fiktiiviset dokumentit tuovat todellisuuden tuntua. Tosin en aivan unohtanut tarinan olevan keksitty, vaikka kannessa muuta väitettiinkin.

Dokumentaarinen rakenne toi mieleeni Max Brooksin World War Z -teoksen. Pidin Brooksin kirjan rakenteesta paljon, mutta loppua kohden aloin kuitenkin kaivata parempaa kontaktia henkilöhahmoihin. Vaikka Kolmessa tarina kerrottiin myös monesta näkökulmasta, tietyt kertojat toistuivat monta kertaa ja heihin sai kirjan edetessä otteen. Mielestäni Kolmessa rakenne on onnistuneempi ja koukuttavampi kuin Brooksin zombikirjassa.

Odotin, että kirja olisi vielä kauhistuttavampi. Jotkin kohdat tuntuivat hieman hyytäviltä, mutta en kuitenkaan pelännyt missään vaiheessa kunnolla. Vaikka Kolmesta ei tullutkaan yhtä suosikkiani toisin kuin odotin, kirja oli varsin mukaansatempaava enkä eilen malttanut paljon muuta tehdä kuin lukea. Kirjan kotisivu on myös ihan mielenkiintoinen.

♥♥♥♥¼

Arvon kerran luetun kappaleen Sarah Lotzin Kolmea. Kirjan arvontaan voi osallistua laittamalla kommentin, jossa mainitsee osallistuvansa arvontaan. Jos haluat osallistua mutta sinulla ei ole omaa blogia, laita kommenttiin myös sähköpostiosoite. Arvontaan voi osallistua elokuun 13. päivään (keskiviikko) kello 18.00 mennessä.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

Maria Gripe: Salaisuus varjossa

Maria Gripe: Salaisuus varjossa 1985 (Skuggan över stenbänken 1982) Tammi 278 s. suom. Eila Kivikk'aho
lainattu kirjastosta
 
Carolin istui Nadjan kanssa takan ääressä ja näin hänen kuiskaamalla kertovan, mitä kaikkea hän näki hiilloksessa, kuin olisi kertonut satua, ja minusta alkoi tuntua, että Carolinin kannalta voi sittenkin olla parempi, että kaikki loppuu alkuunsa. Tämä ei kuitenkaan vastaisi hänen odotuksiaan. Ei mitään paistettuja omenoita. Eikä satuja. Hänet passitettaisiin kuitenkin Svean luo keittiöön. Ja siellä hän totisesti saisi tuta, ettei tänne kyläilemään tultu vaan talon uudeksi piiaksi.
Svean mielestä naurettavimpia tässä maailmassa olivat ihmiset jotka eivät tienneet paikkaansa. Olipa sitten kyseessä niin sanottu herrasväki, joka alentui "rahvaan" tasolle, tai palvelusväki joka koppaillen "nosti nokkaansa", samantekevää, yhtä paha niin tai näin. Moisia rikkomuksia kuvaamaan ei tahtonut löytyä kyllin voimakkaita sanoja. Ne olivat "loukkaus jumalia kohtaan"!
Isoäidin kertoman mukaan tämä oli Carolinin ensimmäinen työpaikka perheessä, ja mahtoiko tyttö edes tajuta, mitä se merkitsi.
Äiti parka, hänen täytyi ottaa lukuun myös isoäidin tunteet. Miltä sekin näyttäisi, jos hän erottaisi isoäidin suositteleman tytön jopa ilman koeaikaa? Ei niin voi tehdä. Tilanne oli kaikkea muuta kuin hauska.
Hän joutui usein välikäteen. Nytkin oli hankaluuksia tiedossa tekipä mitä tahansa. Piti vain päättää, kumman suututtaisi, Svean vai isoäidin. Omaan mielipiteeseen ei ollut varaa. Ja niin kävi melkein aina. Kun toisilla oli luja tahto, niin sai siinä pyristellä ennen kuin pääsi irti kaikkien muiden mielipiteistä. Se nieli voimia, eikä sitä sitten enää jaksanut ajaa läpi omaa tahtoaan. Mikäli enää tiesikään, mitä tahtoi.

Berta on 14-vuotias 1900-luvun alkua elävä tyttö, jonka perheeseen tulee uusi sisäkkö Carolin. Svea-taloudenhoitaja suhtautuu alusta asti Caroliniin epäilevästi mutta sallii Carolinin kuitenkin jäädä perheeseen. Carolinin ja Svean voimakkaat tahdot ovat jatkuvasti törmäyskurssilla ja Svea pelkää Carolinin tavoittelevan omaa paikkaansa. Carolinissa on kieltämättä jotakin salaperäistä. Mihin hän katoaa öisin?

Eräs kirjabloggaaja (ehkä Maria?) kehui Gripen Varjo-sarjaa jonkin Facebook-keskustelun aikana. En ollut sarjasta ennen kuullut, joten otin heti selvää, millaisesta sarjasta on kyse. Sarja kuulosti kiinnostavalta, joten päätin pyytää ensimmäistä osaa kirjaston varaston uumenista luettavakseni. Huomasin kirjan eräpäivän lähestyvän uhkaavaa vauhtia, joten kirjaan oli vihdoin tartuttava.

Ensisivuista lähtien pidin kirjan kerrontatyylistä ja tunnelmasta. Gripe on onnistunut luomaan kirjaan sopivan yliluonnollisen tunnelman, ja Carolinista hän on tehnyt varsin mystisen hahmon. Tosin onnistuin arvaamaan muutaman juonenkäänteen melko helposti, mutta silti kirja oli lukunautinto loppuun asti.

Varsinaisten juonikuvioiden lisäksi kirjassa on vahvasti läsnä 1900-luvun alun yhteiskunnalliset kamppailut. Svea ja Carolin kiistelevät tulisesti siitä, pitäisikö naisilla olla oikeus äänestää. Myöskin luokkajako herättää ajatuksia. Svean mielestä jokaisen ihmisen on tunnettava paikkansa ja siinä asemassa, johon synnytään, pitää myös pysytellä. Carolin taas on aivan eri linjoilla. Bertan pikkusisko Nadja näkee painajaisia, sillä lehdissä kerrotaan, että Titanicissa halvimmilla lipuilla matkustaneet lapset lukittiin hytteihinsä. Kirja on kirjoitettu 1980-luvulla, joten Gripe on tietysti tiennyt, että naiset saivat äänioikeuden. Kirjassa onkin paljon parempia perusteluja naisten äänioikeuden puolesta kuin sitä vastaan, mutta en tiedä, onko alkuperäisissäkään äänioikeuskeskusteluissa esitetty Svean mielipiteitä parempia argumentteja yleistä äänioikeutta vastaan.

Jos muutama juonenpätkä olisi jäänyt solmimatta lopussa, odottaisin ehkä toisen osan lukemista enemmän. Nyt ensimmäinen osa toimii aika hyvin itsenäisenäkin teoksena, mutta tykkäsin ideasta ja tyylistä sen verran, että myös muut osat menevät lukulistalle.

Toivoisin, että nuoret osaisivat pyytää luettavakseen myös varastoon päätyneitä kirjoja. Sieltä voi löytyä nimittäin oikeita helmiä ja mielestäni esimerkiksi Gripen kirja on varsin piristävää vaihtelua nykyisin kirjoitettaviin nuortenkirjoihin.

♥♥♥♥¼

Pauliinalle kirja on kouluvuosien suosikki, jonka hän luki uudestaan.
Maria kuvailee kirjan kertovan ystävyydestä ja sisaruudesta, identiteetin etsimisestä ja luokkaeroista.
Sara on kirjoittanut sarjan kolmesta ensimmäisestä kirjasta.
Vauhkon mukaan kirja sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita historiasta, perhesuhteista, salaisuuksista ja vanhoista valokuvista.
Kertomus jatkuu -blogissa todetaan Carolinin haastavan Bertankin kyseenalaistamaan perheensä ja yhteiskunnan tarjoamia arvoja.

Carolyn Keene: Kitty och falskmyntarligan

kannen kuva: Andreas Bennwik

Kitty och falskmyntarligan 2008 (The Secret of Candlelight Inn 1997) B. Wahlströms 174 s. ruots. Nina Lunabba (suomennettu nimellä Neiti Etsivä ja kadonnut opaskoira)
ostettu alennusmyynnistä

Hon satte på sig skon, sprang nerför kullen och fram till Marisa, som just hjälpte Bess att ta på Casey halsbandet. 
- Marisa, det är telefon till dig, meddelade Kitty. Någon som heter Eric vill prata med dig.
- Jag undrar varför han ringer mig här, sa Marisa när hon och Misty gick in genom ytterdörren tillsammans med Kitty. Hoppas att det inte har hänt något. 
Kitty följde med henne ut i köket för att hämta mer hushållspapper. Marisa tog luren.
- Hej, Eric, sa hon. Vad är det som står på?
Sedan lyssnade hon ett slag, och Kitty såg hur hon bleknade. Hon grep tag i kanten på diskbänken, och med andra handen kramade hon luren så hårt att knogarna vitnade.
- Sitter du på polisstationen?

Paula Drew'n ystävä Bess Marvin ottaa väliaikaisesti hoidokikseen tulevan opaskoiran. Bessin sokean ystävän Marisan kautta Paula sotkeentuu väärennettyjen setelien arvoitukseen. Viimeksi väärää rahaa levisi ympäri River Heightsia 25 vuotta sitten. Onko vanhalla ja uudella rikoksella jotakin yhteyttä toisiinsa?

Neiti Etsivästä ja Dana-tytöistä kirjoittaneen Carolyn Keenen takana on joukko haamukirjoittajia. Neiti Etsiviä ilmestyi englanniksi 175 osaa, joista on suomennettu 105. En löytänyt syytä sille, miksi Neiti Etsivien suomentaminen lopetettiin, vaikka ne ymmärtääkseni aika suuressa suosiossa Suomessakin olivat. Muistan olleeni hyvin pettynyt, kun suomennoksia ei enää kuulunutkaan, mutta onhan näitä ilmestynyt suomeksikin huikea määrä.

Ahmin Neiti Etsiviä ala-asteikäisenä. Saatuani ensimmäisen kirjastokorttini raahasin aluksi kotiin vain korkeita pinoja Paula Drew'n seikkailuista kertovia kirjoja. Luin kaikki Neiti Etsivät, jotka suinkaan käsiini sain ja luinkin melkein kaikki suomennetut osat. Yläasteella luin muutaman uudelleen, mutta ne tuntuivat silloin liian yksinkertaisilta eikä niiden viehätys ollut säilynyt. Löysin tämän ruotsinkielisen Neiti Etsivän Akateemisen kirjakaupan loppualennusmyynnistä enkä voinut vastustaa kirjaa reilun kahden euron hintaisena. Käyn virkamiesruotsin kurssia, joten yritän käyttää ruotsin kielen taitoani myös vapaa-ajalla tavallista enemmän.  

Suhtauduin kirjaan kuitenkin hieman epäluuloisesti. Minulle on jäänyt päällimmäiseksi mieleen teini-iän pettymys juonen yksinkertaisuuteen. Aluksi kiinnitinkin huomiota yksinkertaiseen kieleen, joka tosin oli hyvä asia ruotsiksi lukemisen kannalta, ja epäloogisuuksiin. Käyköhän Paula Drew ollenkaan koulua, sillä kirjassa puhutaan muun muassa Paulan poikaystävän valmistautumisesta tentteihin, mutta Paula tuntuu voivan keskittyä täysillä arvoitusten ratkaisemiseen? Minulle ei ole jäänyt mieleen, opiskeleeko Paula ylipäätään jotakin enkä myöskään löytänyt Internetistä tietoa asiasta.

En ole lainkaan varma, olenko lukenut kirjan joskus suomeksi. Juoni ei herättänyt mitään mielikuvia, mutta lapsuudessani ahmin Neiti Etsiviä niin paljon, että olen saattanut tämänkin osan lukea. En osannut arvata loppuratkaisua ja lopussa mahdollisia syyllisiä olikin monta. Arvelin, että arvaisin väärentäjien henkilöllisyyden helposti, mutta kirja onnistuikin yllättämään minut täydellisesti. (Edit. Huomasin lapsuudenkodissani käydessäni, että siellä on hyllyssä juuri tämän kirjan suomennos, joten olen lukenut tämän Neiti Etsivän yhdeksänvuotiaana.) Jännittävyydessä kirja ei tietenkään vedä vertoja aikuisille suunnatuille dekkareille, mutta vaaroja oli kuitenkin sen verran, että en jäänyt kaipaamaan enempää.

Kitty och falskmyntarligan on hyvin sopiva välipalakirja. Sen lukee nopeasti, mutta sen parista on helppo siirtyä jonkin muun kirjan pariin. Kirjan myötä minulle jäi halu lukea myös muita Neiti Etsiviä ruotsiksi. Ehkä käsiini osui poikkeuksellisen mielenkiintoinen Neiti Etsivä, sillä eihän tämä kirja ollut tylsä. Päinvastoin teos oli jopa iloinen ja piristävä yllätys. Pidin siitä enemmän kuin aiemmin aloittamastani Helen Wellsin samantyyppisestä kirjasta Vicki och spöket vid forsen. Ainakin tämän Neiti Etsivän juoni on monimutkaisempi kuin Kitty/Vicki-kirjojen*, vaikka Kitty/Vicki-sarjassa minua hurmaa päähenkilön lentoemännän ammatti.

Ruotsinnoksen nimi kuvaa paljon paremmin juonta kuin suomennettu nimike. Suomennoksen nimi viittaa vain pieneen yksityiskohtaan, kun taas ruotsinkielinen nimi Kitty och falskmyntarligan antaa paljon kokonaisvaltaisemman kuvan juonesta. Oli mielenkiintoista huomata, että englanninkielinen nimi taas viittaakin eri asiaan kuin suomen- ja ruotsinkielisten käännösten nimet. Englanninkielinen nimi kuulostaa mielestäni ehkä mielenkiintoisimmalta, mutta ruotsinkielisellä nimellä on eniten yhteyttä kirjan tarinaan.

* Helen Wellsin Vicki-kirjojen päähenkilö on suomennettu Kittyksi, kun taas Carolyn Keenen Paula Drew on ruotsinkielisissä teoksissa Kitty. Siksi puhuinkin bloggauksen ajan Neiti Etsivästä nimellä Paula, koska koin tavan selkeämpänä.

Marisha Pessl: Yönäytös

kannen kuva: Corbis/SKOY

Marisha Pessl: Yönäytös 2013 (Night Film 2013) Otava 721 s. suom. Laura Beck
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

"Tiesittekö todella? Koska minulle se oli mysteeri."
"Te olitte ärsyttänyt häntä jotenkin." Hän hymyili yllättyneelle ilmeelleni. "Kai te olette huomannut, miten ilma Cordovan ympärillä vääristää kaiken. Kun häntä pääsee lähemmäs, valon nopeus hidastuu, informaatio sekoittuu, rationaalliset ihmiset muuttuvat epäloogisiksi ja hysteerisiksi. Se on käyristynyttä avaruustaikaa, samalla tavoin kuin jättiläismäisen auringon massa taivuttaa aluetta ympärillään. Ihminen ohjentaa kätensä koskeakseen jotakin aivan lähellä olevaa ja huomaa ettei se ole koskaan siinä ollutkaan. Olen saanut kokea sen itsekin."

Ashley Cordova menehtyy 24-vuotiaana. Kuuluisan elokuvaohjaajan, Stanislas Cordovan, Ashley-tyttären kuolema vaikuttaa masentuneen nuoren naisen itsemurhalta, mutta toimittaja Scott McGrath ei voi tyytyä tähän vastaukseen. Hän on tutkinut Stanislas Cordovan elämää jo vuosia sitten. Silloin Scott sai huonon maineen toimittajana ja hänen vaimonsakin lähti toisen miehen matkaan. Nyt Scottista tuntuu, että hänellä ei ole enää mitään menetettävää, mutta hän saattaa olla väärässä. Kestääkö Cordovien elämä lähempää tarkastelua? Joutuuko Scott kohtaamaan omat painajaisensa?

Haettuani Yönäytöksen postista selailin kirjaa täysin ihastuneena. Tässähän on kuviakin! En kuitenkaan aloittanut kirjaa ennen lukutaitokampanjaa, sillä kampanjaviikko ei oikein ollut sopiva hetki yli 700-sivuisen romaanin lukemiselle. 

Yönäytös on romaaniksi poikkeuksellisen visuaalinen kokemus, ja se sopiikin elokuva-aiheen kanssa hyvin yhteen. Kirjassa on populaarikulttuuriviittauksia esimerkiksi Pulp Fictioniin, ja nämä yhdistävät Pesslin teoksen sulavasti todellisuuteen. Yönäytöksen tarinaa viedään eteenpäin tavallisen kerronnan ohella muun muassa valokuvien, lehtiartikkelien ja Mustan Taulun, cordoviittien salaisen ja suljetun Internet-sivuston, avulla. Tällainen toteutus tuokin kirjaan aivan erityisen loppusilauksen.

Romaanin pahaenteinen tunnelma kietoutuu lukijan ympärille. Se tukehduttaa ja riipii sisältäpäin. En ole pitkään aikaan kokenut mitään näin synkkää ja karmivaa ja olen hieman ihmeissäni, että en katsellut Yönäytöstä myös nukkuessani. Ehkä minun on oltava iloinen, sillä kirjan pelottavuus oli omaa luokkaansa jo hereillä ollessakin.

Luulin jo pettyväni loppuun, kunnes Pessl tarjoilikin jotakin, mikä oli juuri sopiva lopetus tälle kirjalle. Harvoin tulee lukeneeksi kirjan, joka on aivan loistava ensimmäiseltä sivulta viimeiselle ja josta ei olisi tarvinnut jättää yhtään mitään pois. Onhan Yönäytös varsinainen tiiliskivi, mutta olen samaa mieltä Annikan kanssa siitä, että kirja ei tunnu 700-sivuiselta. Tietenkin tähän vaikuttaa se, että kirjassa on runsaasti muutakin kuin tekstiä, mutta myös vetävä juoni on osasyy kirjan nopealukuisuuteen.

Olen lukenut kirjan, jonka maailmasta olisin halunnut pitää tiukasti kiinni. En oikein tiedä, miten mikään tuntuu miltään Yönäytöksen tarjoaman lukuelämyksen jälkeen. Olen viime päivien aikana pelännyt ja haukkonut henkeäni. Olen uskonut kirjan tarinaan, vaikka se kulkee luonnollisen ja yliluonnollisen rajamailla. Kauhuelokuvien ystävänä olen todella harmissani, että Stanislas Cordovan elokuvia ei oikeasti ole. Tosin en tiedä, olisinko menettänyt loppuelämäni unet, jos voisin mennä katakombeihin katsomaan cordoviittien seurassa esimerkiksi Isolaatti 3:a tai Peukaloruuvia.

Suosittelen kirjaa lukijalle, joka on valmis kohtaamaan pelon.

Pelottele julmuus pois itsestäsi.

Yönäytöstä on katseltu myös näissä blogeissa: Rakkaudesta kirjoihin, Järjellä ja tunteella ja Oisko tulta?

P.S. Olen myös aivan innoissani siitä, että näen muutaman viikon päästä Marisha Pesslin. Hänen nimittäin pitäisi tulla Turun kirjamessuille.

Charlaine Harris: Dead Ever After

Charlaine Harris: Dead Ever After 2013 338 s. (ilmestynee suomeksi nimellä Sydänverellä huhtikuussa 2014)
lainattu kirjastosta

Dead Ever After on The Southern Vampire Mysteries -kirjasarjan päätösosa, joten jos ei kaikkia aikaisempia kirjoja ole lukenut ja ne aikoo vielä lukea, en suosittele lukemaan bloggaustani. Jonkinlaisia paljastuksia edellisten kirjojen tapahtumista nimittäin tekstini varmasti sisältää. Olen lukenut kaikki kirjat englanniksi, mutta sarjastahan ilmestyy toiseksi viimeinen osa suomeksi tämän vuoden loppupuolella. Tuskin olen täysin väärässä, jos veikkaan, että Dead Ever After suomennetaan vuonna 2014 tai 2015.

When I'd been a child, some people have regarded me with a blend of unease and disgust. Telepathic children can say the worst things at the worst times, and no one likes them for it or forgets that they blurted out something private and secret. Telepathy in a child is nothing short of terrible. Even I, the actual telepath, had felt that way. Some people had been absolutely frightened by my ability, which I hadn't had the skill to conceal. After I'd gained some control over what I said when I "overheard" something startling or awful from the thoughts of a neighbor, I'd seldom seen that expression. I'd forgotten how painful it could be.

Sookie on herättänyt Samin henkiin käyttämällä isoäidiltään perinnöksi saamaansa cluviel doria. Kaikki eivät ole tyytyväisiä Sookien toimintaan pelastavana enkelinä, ja jopa Sam on yllättävän etäinen. Sookiella on muitakin murheita, sillä Eric-vampyyrin on määrä hylätä Sookie. Ericin luoja nimittäin on sopinut Ericin menevän naimisiin Freydan, Oklahoman vampyyrikuningattaren kanssa. Sookien sydänsurut muuttuvat hänen huolistaan vähäisimmiksi, koska osa Sookien lukuisasta vihollisjoukosta päättää lähteä kostoretkelle ja saa Sookien telkien taakse syytettynä murhasta.

Pidin alunperin ideasta, että vampyyrit ovat tulleet ihmisten tietoisuuteen, koska se erotti The Southern Vampire Mysteries -sarjan vampyyrikirjojen massasta. On tietenkin ihan luonnollista, etteivät vampyyrit ole ainoa yliluonnollinen laji Sookie-kirjojen todellisuudessa, mutta silti sarjan edetessä mukaan on tullut hieman liikaa kaikkea uutta. Viimeisessä kirjassa eräs henkilöistä tekee jo sopimuksen paholaisen kanssa. En olisi halunnut Harrisin tuovan mukaan vielä tällaistakin, koska jo Sookien keijusukujuurille kohottelin hämmentyneenä kulmiani.

Vähän vaikuttaa siltä, että Harris kierrättää vanhoja ideoitaan, jottei hänen tarvitsisi keksiä uusia. Ensimmäisessä kirjassa Sookien veljeä Jasonia syytetään murhista, joihin hän ei ole syyllinen, ja juuri edellisessä osassa Sookien rakastettu Eric lavastetaan syyllikseksi murhaan. Viimeisessä osassa eräät Sookien lukuisista vihollisista päättävät saattaa Sookien tilanteeseen, jossa Sookie joutuu syyttömänä kalterien taakse. Minä ainakin aistin jonkinlaista toisintoa edellisien osien juonista. Dead Ever Afterissa tuodaan kyllä hyvin esille, miten paljon Sookien tilanne muistuttaa Jasonin menneisyyttä. Silti olisin ehkä halunnut Harrisin keksivän jotakin hieman omaperäisempää viimeiseen kirjaan. En kaikkia käänteitä osannut ennustaa, mutta silti ne yllätyksetkään eivät tuoneet kovin kummoisia väristyksiä. 

Aloin ensin seurata True Blood -sarjaa ja vasta sitten innostuin lukemaan kirjoja. Välillä minua on häirinnyt, miten eri tavalla asiat menevät televisiossa. Esimerkiksi True Bloodin viidennellä kaudella (spoilerivaroitus!) Tara muutetaan vampyyriksi, kun taas kirjasarjan viimeisessä osassa hän on tuore äiti. Selvästi toisistaan eroavat juonet tietenkin tekevät sarjan seuraamisesta mielekkäämpää, vaikka olisi lukenut myös kirjoja, mutta aika usein minun mielessäni pyörii liikaa, että ei tämä näin mennyt Harrisin kirjassa.

Ilmeisesti minua on melko vaikea miellyttää päätösosilla, sillä petyn todella helposti kirjasarjojen loppuratkaisuihin. Luin juuri ennen Dead Ever Afteria Lauren Oliverin dystopiatrilogian viimeisen osan Requiemin, ja se petti odotukseni vielä pahemmin kuin The Southern Vampire Mysteriesin päättävä kirja. Dead Ever Afteria lukiessa en ollut kuitenkaan tyytyväinen siihen, kenen kanssa Sookie lopulta päätyi yhteen. Se kysymys oli aika keskeinen, koska Sookien rakkaussotkut ovat olleet tärkeässä osassa Harrisin sarjassa. Loppu ei herättänyt oikein mitään kunnollisia tunteita paitsi ärtymystä siitä, että eihän tämän nyt näin kuulunut mennä.

Sookie-kirjat eivät ole mitään kaunokirjallisia mestariteoksia, mutta hyvin ne ovat jaksaneet viihdyttää. Lopun jättämistä negatiivisista tuntemuksista huolimatta vietin mielelläni vielä kerran päivän Sookien ja kumppanien seurassa. Minulla on jopa hieman haikea olo siitä, että olen saanut luettua viimeisen Sookie-kirjan. Reilu kolme vuotta sitten taisin aloittaa kirjojen parissa, ja nyt tämäkin sarja on luettu. En tiedä, kestäisikö tämä kirjasarja uusintalukua. Jos kaipaan Sookien, Ericin ja Billin seuraan liikaa, onhan vielä tv-sarja. Tosin olen hieman kyllästynyt True Bloodiin, ja viidennen kauden käänteet eivät olleet oikein mieleeni. Siksi en ole vielä edes alkanut katsoa kuudetta kautta, vaikka aiempina kesinä olen odottanut True Bloodin uutta kautta melkein yhtä paljon kuin tuoreita mansikoita ja valoisia öitä.

Viimeisen Sookie-kirjan ovat ehtineet lukea ainakin Satu, Maija (jonka bloggauksesta muuten selvisi, että lokakuussa ilmestyy vielä After Dead -niminen kirja, jossa on hieman joidenkin henkilöiden sarjan jälkeisistä vaiheista), Ponna ja Minna Vuo-Cho.

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1892 Sivumäärä: 365 Suomenkielinen käännös: on ainakin osa Sherlock Holmesin seikkailut I-II -kirjoja

Kaikkihan tuntevat tavalla tai toisella Sherlock Holmesin. Minä olen muistaakseni teini-ikäisenä lukenut äidilleni kuuluvia Sherlock Holmes -kirjoja, vaikka en niistä enää paljon mitään muistakaan, koska siitä on kulunut niin monta vuotta. Tämä kirja osui silmiini Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnissä, ja halpa hinta ja alennusmyyntihulluus houkuttivat minua ottamaan sen mukaani. 

Minkäänlaista erityistä juonikuvausta on vaikea, melkein mahdoton, tehdä, sillä tämä kirja koostuu kahdestatoista novellista, joissa Sherlock Holmes ratkoo toistaan oudompia tapauksia. Mikään novelleista ei ollut mielestäni ylitse muiden. Kaikki olivat viihdyttäviä, vaikka paria lukiessa arvasin loppuratkaisun ainakin osittain ennen sen kertomista. Sherlock Holmes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hahmo. Jos hänet kohtaisi, hän kertoisi sinulle yksityiskohtia elämästäsi, jotka ehkä olisit halunnut jättää salaisuudeksi. Kun ihmettelisit, miten hän onnistui, hän saisi sinut näkemään selvästi, mistä ne voi päätellä helposti. Watson on novellien minäkertoja. Hän on Holmesin uskollinen, mutta ei niin tarkkanäköinen apuri. Hän ihailee Holmesia eikä halua jättää tilaisuutta käyttämättä, jos hänellä on mahdollisuus olla osallisena jossakin Holmesin tutkimassa kiehtovassa tapauksessa.

Huono puoli tässä kirjassa on, että ei tätä ihan heti halua lukea uudestaan. Loppuratkaisut ovat jo selvillä ja hyvin muistissa. Tämä on siis ehkä hieman turha kirja olla itsellä, mutta luultavasti tämän voi sitten vuosien päästä kaivaa kirjahyllystä ja lukea seikkailuja uudestaan, kun ei enää muista, mitä tässä sitten kävikään.

Novellit ovat hyviä luettavia, sillä ne lukee nopeasti eikä jää harmittamaan, että joutuu lopettamaan lukemisen jännittävässä kohdassa. En oikein tiedä, miksi minä luen niin vähän novelleja. En edes muista, milloin viimeksi olisin novellikokoelman lukenut. Ehkä pitäisi yrittää lukea niitä enemmän, sillä ainakin tämä kirja oli kiinnostavaa ja joutuisaa luettavaa.

Sherlock Holmesin seikkailut voisi varmaan lukea klassikoksi, joten suosittelen kaikenlaisia lukijoita tutustumaan niihin.

Osallistun tällä kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.

Sherlock Holmesin kanssa ovat seikkailleet minun lisäkseni ainakin Sara, Jokke ja Katinka.

Seuraavaksi alan lukea minulle ensimmäistä kirjaa Joyce Carol Oatesilta. Jännittävää saada selville, mitä pidän. Tästä kirjasta en ole lukenut yhtään arvosteluakaan, mutta esittelytekstin perusteella vaikuttaa kiinnostavalta.

*** 1/2