Tanja Kaarlela: Menneen talven lumi

Kansi: Mervi Kattelus

Tanja Kaarlela: Menneen talven lumi 2014 Torni 251 s.
kirjailijalta pyydetty arvostelukappale

- Kyllä koulun sulkeminen oli semmoinen ratkaisu, että tätä menoa kylä kuihtuu ennätysvauhdilla. Eihän tänne tule lapsiperheitä, eivätkä vanhuksetkaan pysty asumaan kotonaan, kun ei ole palveluja. Meiltä viedään elämisen mahdollisuudet. Miksi ne kauppa-autonkin lopettivat? Kun ei muka kannata... Mihin tämä maailma on menossa, jos aina vain lasketaan sitä, mikä rahallisesti kannattaa? äiti huokaisi.
- Kauppa-auto ei ole kunnan heiniä, isä totesi kuivasti.
- Aivan sama. Mutta kaikki loppuu. Ja sekin tuntuu hullulta, ettei enää edes Hakomäeltä tahdo saada palveluja. Kaikki asiat pitää hoitaa naapuripitäjässä. Linja-autojakaan ei kulje muuta kuin kouluaikoina.
Mari tuhahti.
- No, miksi te ette tee mitään asian eteen, vaan veisaatte samaa virttä vuodesta toiseen. Tekisitte jotakin, ettekä vain valittaisi koko ajan.
- Äläpä sinä sekaannu asioihin, joista et tiedä yhtään mitään, isä sanoi.
- Ai, en tiedä vai?
Raija hymyili ymmärtäväisesti.
- Mari on aivan oikeassa, että jonkun pitäisi tehdä jotakin.
- Se on raha mikä ratkaisee, eivätkä kylät ole kuin rasitteena kunnille, Risto sanoi.
- Nuorena sitä jaksaa uskoa, että maailma voi muuttua paremmaksi.

Mari ja Henna ovat ystävykset, jotka asuvat hiljenevässä Leivonkylässä. Lapsuuden usko parempaan huomiseen on mennyt ja aikuisten valitus ilman tekoja tuntuu ärsyttävältä. Kun kylään saapuu Antti, tytöt saavat rohkeutta toimia hiljaisen hyväksymisen sijaan. 

Vaikka nykyään olen kaupunkilainen, suurimman osan elämästäni olen asunut pienissä paikoissa. Asumishistoriaani lukeutuu niin kaksi 2000-3000 asukkaan kuntaa kuin yksi pikkukaupungin sivukylä. Toinen entisistä asuinkunnistani ei ole enää itsenäinen vaan osa kaupunkia. Toisen ongelmana on iäkkäisiin painottuva ikärakenne. Kunta ei myöskään ole onnistunut kovin hyvin lapsiperheiden houkuttelussa. Nuoret lähtevät yleensä viimeistään lukion jälkeen muualle eikä suurin osa palaa takaisin. Lukio ilmeisesti jatkuu yhä parin vuoden takaisesta lopetusuhasta huolimatta, mutta saa nähdä, auttaako kolmas erikoislinja elvyttämään lukion elinkelpoiseksi. Sivukylästä palvelut ovat vain vähentyneet, kauppamatka on nykyään viitisentoista kilometriä ja asukkaat muuttavat mieluummin parempien palvelujen ääreen. Näistä syistä Kaarlelan nuortenromaanin aihe tuntui hyvinkin läheiseltä. 

Luen aika harvoin realistisia nuortenkirjoja. Onneksi kuitenkin tartuin Menneen talven lumeen, sillä lukuelämykseni oli harvinaisen tunteikas. Vaikka tapahtumat eivät olleet suoraan elämästäni, moni tapahtuma herätti mielessäni muistoja. Nuoruuden epävarmuus ja kaipuu johonkin parempaan tuntuivat hyvin tutuilta.

Tiedän kirjan aiheen vaikuttaneen siihen, miten paljon päähenkilöt puhuivat kylän kuolemisesta, mutta silti kylän näivettymisen jatkuva läsnäolo nuorten keskusteluissa ei tuntunut aivan uskottavalta. Ainakin minä omassa elämässäni olen kokenut, että nämä asiat olivat jatkuvasti hiljaisesti läsnä, mutta ne lausuttiin harvemmin ääneen. Keskustelin ystävieni kanssa yleensä aivan muusta kuin siitä, miltä kotikuntamme tulevaisuus näyttää. Tosin kirjailija on päättänyt valita hieman radikaalimman lähestymistavan aiheeseen, ja koska Mari, Henna ja Sähikäinen olivat poikkeuksellisen yhteiskunnallisesti aktiivisia nuoria, tavallaan oli ymmärrettävää, että he myös puhuivat aiheesta keskivertonuorta useammin.

Pidin siitä, että Kaarlela kuvasi uskottavasti Marin ja Hennan matkaa kohti aikuisuutta, vastuuta ja valintoja. Nuoruus on täynnä ristiriitaisia tunteita. Toisaalta aikuisuus on houkutteleva ja melkein kosketusetäisyydellä, mutta toisaalta välillä yllättää kaipuu turvalliseen lapsuuteen, jolloin kaikki asiat tuntuivat paljon yksinkertaisemmilta. Vanhemmat yrittävät välillä ymmärtää, mutta silti he eivät vain voi täysin muistaa, miltä tuntui olla teini-ikäinen varsinkaan, koska ajat ovat muuttuneet. Nuoruus on suloisenkitkerä sekoitus haikeutta ja helpottuneisuutta. 

Kaarlela oli valinnut kerrontaansa erään tavan, joka häiritsee minua. Dialogeissa ihmisistä voi käyttää se-pronominia, mutta kerronnassa se töksähtää korviin. Tosin totuin siihen kirjan edetessä enkä siihen lopulta enää kiinnittänyt huomiota, mutta aluksi se oli minulle pienoinen kompastuskivi.

Pääasiassa kuitenkin nautin Kaarlelan seesteisestä kirjoitustyylistä. Hän tekee hyviä huomioita arkipäiväisistä asioista ja ilmaisee huomionsa tarkkanäköisesti. Kaarlela on selvästi taitava kertomaan arkielämän pieniä tarinoita, jotka helposti jäävät suurien tapahtumien jalkoihin. Saara on kiinnostanut minua ennenkin, mutta Menneen talven lumen myötä se nousi vielä korkeammalle lukulistallani. 

♥♥♥¾

Kaarlelan nuortenromaani sai Rouva Huun haikailemaan tällaisen konstailemattoman realistisen nuoruuden kuvauksen perään.
Krista piti kovin paljon Kaarlelan tavasta kirjoittaa.
Mari Saavalainen toteaa Menneen talven lumen sopivan niin nuoren kuin aikuisen luettavaksi.
Maijan mukaan Kaarlela kirjoittaa sulavasti ja nuorten puhekieli tuntui Maijan korvaan luontevalta.
Anita sai kokea lukiessaan takaumia omasta nuoruudestaan.
Jonnan mielestä tarina on viehättävä ja todenmakuinen ja hän toivoo kirjan löytävän tiensä varsinaisen kohderyhmänsä käsiin.