 |
| Kannen kuva: Shutterstock |
lainattu kirjastosta
Noin puolitoista tuntia oli kulunut ja peli oli ohi: Pilade oli voittanut, Massimo ja Aldo olivat puolustautuneet hyvin, Ampeliolle ja Rimediottille taas oli käynyt kehnosti. Sillä välin kun Massimo, joka olosuhteiden pakosta oli palannut taas baarinpitäjäksi, kokosi laseja, nuo neljä nuorukaista käänsivät tuolinsa vaivalloisesti kohti kävelytietä. Noidankehän muututtua parlamentaariseksi amfiteatteriksi olivat he valmiina siihen, mikä todellisuudessa oli Pinetan varsinainen kansallisurheilulaji.
Toisten asioista huolehtiminen.
Baari-isäntä Massimo sotkeutuu aivan sattumalta murhatutkimuksiin, sillä hänen täytyy käydä tarkastamassa, pitävätkö humalaisen nuoren miehen puheet roskiksesta löytyneestä kuolleesta naisesta paikkansa. Massimo on varma, että syyllinen ei ole poliisien pääepäilty, joten hän kokee vastentahtoiseksi velvollisuudekseen puuttua asiaan. Tutkimuksia eivät kuitenkaan ainakaan helpota baarin kanta-asiakkaina olevat juorunhaluiset eläkeläismiehet.
En ole tämän vuoden aikana lukenut montaakaan dekkaria, koska lukufiilis ei ole ollut sopiva. Muutama päivä sitten alkoi kuitenkin taas tehdä mieli dekkaria, mutta en halunnut lukea mitään kovin raakaa ja väkivaltaista jännityskirjaa vaan kaipasin ennemmin jotakin christiemäistä. Olisin tietysti voinut lukea Christietä, mutta kirjastopinossani sattui olemaan Malvaldin Viiden korttipeli, joka takakannen perusteella oli juuri kaipaamanlaiseni kirja. Tiesin kirjan myös sopivan kahteen haasteeseen (Rikoksen jäljillä ja Pasto italiano), joten kirja tuntui oivalta valinnalta.
Malvaldi ei ole halunnut sijoittaa Bar Lumen murhat -sarjaa mihinkään oikeaan italialaiseen kylä vaan hän on keksinyt Italiaan uuden rantakylän nimeltään Pineta. Pineta tuntuu kuitenkin aivan todelliselta pieneltä kylältä, sillä juoruilu on monen kyläläisen lempipuuhaa. Rikoksesta epäillyksi joutuneen ongelmana on myös yhteisön epäilyksistä vapautuminen, sillä pelkkä poliisien kynsistä vapautuminen ei riitä. Yhteisö tekee nopeasti oman tuomionsa ja kyläläiset eivät unohda.
En muista aiemmin lukeneeni dekkaria, jossa salapoliisina olisi häärännyt baarinpitäjä. Bar Lumen isäntä Massimo tuntui ihan onnistuneelta päähenkilöltä ja lopussa lukija sai nauttia poirotmaisesta loppukohtauksesta. Massimo itsekin vertasi oivallustaan Christien kuuluisaan viiksekkääseen belgialaisetsivään.
Taidepaussi, kuin itsekseen syttyvä savuke, olen polttanut niitä tänä aamuna varmaan jo neljäkymmentä, rauhoitutaanpas. Se hetki oli ollut ratkaiseva, hetki jolloin hän oli todella tuntenut itsensä Poirotiksi, joka yhtäkkiä ymmärtää kaiken; mieli tyhjänä, vaivaamatta aivojaan, hän oli pannut merkille yhden asian, joka oli ollut aivan hänen nenänsä edessä.
En olisi osannut arvata syyllistä, mikä on tietenkin hyvä piirre dekkarissa. Tosin minusta tuntuu, että kirjailija ei kunnolla antanut siihen mahdollisuuttakaan. Viiden korttipeli ei ollut yhtä hykerryttävä ja onnistunut cozy mystery (onko tälle sanalle jotakin suomennosta?) kuin monet Agatha Christien salapoliisiromaanit, mutta kuitenkin se oli varsin miellyttävä paluu dekkareiden maailmaan.
Välillä kirja tuntui aika miehiseltä tissien tuijottamisineen, mutta se häiritsi vain hieman. Kirjassa oli viehättävällä tavalla omalaatuisia henkilöitä. Kiinnyin Massimoon ja Bar Lumen asiakkaisiin sen verran paljon, että todennäköisesti luen loputkin kolme Bar Lumen murhat -kirjaa, jos ne vain ilmestyvät suomeksi.
Suosittelen kirjaa lukijalle, joka ei kaipaa dekkarilta verisiä ruumiita ja kovin jännittävää tunnelmaa.
♥♥♥¼
Takkutukan mukaan kirja tarjoaa kevätlukemiseksi kertakaikkisen kevyenhilpeän stoorin ja hurttia huumoria.
Tuulevia kirja viihdytti sen verran hyvin, että hän lukee sarjaa mielellään lisääkin.
Tämä on kiinnostavan kuuloinen. Olen haeskellut italia-haasteeseen vähän kevyempää kirjaa, ja tämä kuulostaa juuri sopivalta. Veriset ruumiit tai erittäin kovaksikeitetty dekkaripuoli ei oikein nappaa, joten siinäkin mielessä tämä olisi hyvä. :)
VastaaPoistaUskoisin, että tämä voisi olla hyvä vaihtoehto hieman kevyemmän kirjan kaipuuseen. Minä luin ensimmäisenä Italia-haasteeseen tietokirjan mafian naisista, joten tämä oli kyllä hyvää vastapainoa sille.
PoistaLuin juuri kirjan, olin yllättynyt, että joku muukin on sen lukenut. Ihan kiva ja leppoisa kirja tämä oli.
VastaaPoistaJuu tätä ei ihan hirveän paljon ole blogeissa luettu. Minäkin kuvaisin tätä juuri ihan kivaksi ja leppoisaksi. Kovin suurta vaikutusta kirja ei jälkeensä jättänyt, ja lähinnä mieleeni on jäänyt persoonallinen baarinpitäjä.
PoistaLeppoisaa ja harmintonta huumoripitoista viihdettähän nämä Mavaldin Bar Lumen murhastoorit edustavat ja jollain tasolla sellaista vanhan hyvän ajan veijaritarinamaista kerrontaa; mikä parasta ilman veriroiskeita ja sinkoilevia suolenpätkiä... Uusin "Kolmen kortin temppu" odottelee parhaillaan passelia hetkeä ja mielentilaa. Pääsiäiskelitkin näyttäisivät suosivan lukutuokioita - valitettavasti - mutta niistä huolimatta: Iloisia juhlapyhiä!
VastaaPoistaMinäkin pidin siitä, ettei Malvaldin kirjassa ollut mitään raa'an väkivallan kuvausta. Osa nykyajan dekkareista menee jo hieman ylitse. Välillä niitäkin luen, mutta en kaikkein raadollisimpia kuvauksia pysty mielenrauhan vuoksi lukemaan kovin usein. Pitkä vapaa viikonloppu olisi tietenkin vielä mukavampi, jos aurinko näkyisi hieman useammin eikä vains sataisi, mutta onneksi on aina vaihtoehtona lukeminen. Hyvää pääsiäistä sinullekin! :)
Poista