lainattu kirjastosta
"Kiitos kun et tullut kotiin vieraiden ihmisten kanssa ja valvottanut minua koko yötä soittamalla Blue Mondayta." "Kiitos kun ostit tällä viikolla kananmunia etkä crackia." "Kiitos kun ehdit viime yönä vessaan etkä paskonut sohvalle." Ja sokerina pohjalla: "Kiitos Izzy kun hirttäydyit niin, että sinut oli helppo siirtää hiilipönttöön."
Että näin. Ihan tuntematon tunne minulle. Kuulostan varmaan tylyltä, mutta ei minua voi moittia, tällä lapsuudella minun pitäisi olla joku sarjamurhaaja. Parempi sentään näin.
Olisi silti pitänyt kiittää Nellyä siitä mahtavasta päivällisestä, jonka se laittoi yhtenä iltana. Siitä on tulossa oikea mestarikokki. Se teki meille simpukoita tomaattikastikkeessa. Lennie oli hirveän ylpeä. Me tanssittiin sinä iltana. Minulla oli tosi kivaa.
Tiedän että Lennielle pitäisi olla kiitollinen, koska se on ollut meille kamalan ystävällinen ja pitää meistä huolta, mutta minä en uskalla olla kiitollinen. En tiedä miksen. En vaan uskalla.
Nelly ja Marnie hautaavat isänsä pihalleen ja piilottavat äitinsä hiilipönttöön, koska he eivät halua joutua jonkun tuntemattoman elätettäviksi. Kaksistaan eläminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä rahat uhkaavat loppua kesken eivätkä selitykset vanhempien venyneestä ulkomaanmatkasta riitä kovin pitkälle. Naapurin Lennie alkaa huolehtia sisaruksista, mutta jos opettajille tai viranomaisille paljastuu, ettei Lennie olekaan tyttöjen etäinen sukulainen vaan pedofiliasta tuomion saanut mies, tyttöjen ja Lennien yhteiselo päättyy.
Olen viime aikoina kantanut aika paljon kirjoja takaisin kirjastoon lukemattomina ja niin harkitsin tekeväni tällekin, koska uusintakertoja ei enää ollut jäljellä. Onneksi kuitenkin päätin sittenkin lukea O'Donnellin esikoisromaanin.
Mehiläisten kuoleman alku on melko makaaberi. Sisarukset Marnie ja Lennie hautaavat isänsä takapihalle ja säilyttävät hirttäytynyttä äitiään hiilipöntössä. Ruumiiden hajua ja eritteitä kuvataan hyvinkin elävästi. Varsinainen kanteen painettu aloitus on mieleenpainuva. Se kertoo kirjasta jo paljon. Marnie ja Nelly menettävät vanhempansa liian nuorina ja heidän on opittava selviämään. Ei ole muuta vaihtoehtoja. Tyttöjen vanhemmat eivät olleet hyviä vanhempia, mutta silti varsinkin äitiä tulee välillä ikävä.
En pidä kirjoista, joissa ei ole mitään muuta sisältöä kuin ällöttävillä yksityiskohdilla mässäily ja joiden pääasiallinen tarkoitus on vain shokeerata ihmisiä. Mehiläisten kuolema ei onneksi ollut lainkaan sellainen vaan kirja on karu todellisuuskuvaus kahden lapsen elämästä. Nämä lapset eivät ole saaneet kovinkaan erikoisia lähtökohtia elämäänsä, sillä heidän molemmat vanhempansa keskittyivät eläessään enemmän päänsä sekoittamiseen kuin lasten kasvattamiseen. Välillä lapsille ei ollut tarjolla edes kunnon ruokaa, vaikka äidillä on toisessa kädessä savuke ja toisessa viinilasi.
Marnie aikuistuu liian nopeasti, myy huumeita ja on seksisuhteessa naimisissa olevaan työnantajaansa. Nelly ei halua aikuistua ja kokee poikien huomion ja kehonsa muuttumisen vain ahdistavana. Hän haluaisi pysyä vain lapsena ja antaa Marnien kantaa vastuun aikuisten jutuista. Marniekin on vielä kypsymättömämpi kuin miltä hän yrittää näyttää ja kokee nuoren elämänsä takaiskut kuten eron ensirakkaudesta todella raskaasti. Välillä hänellä ei ole ketään muuta, jolle puhua, joten hän puhuu kuolleelle äidilleen.
Kirjassa on kolme kertojaa. Joissakin kirjoissa useampi kertoja tekee kerronnasta jotenkin levotonta ja henkilöihin kosketuksen saamisesta vaikeaa, mutta Mehiläisten kuolemassa kerrontaratkaisu on onnistunut. Teos ei olisi ollut niin hyvä, jolleivät kaikkien kolmen, Marnien, Nellyn ja Lennien, äänet olisi tulleet kuulluiksi. Myöskin Marnien osuuksien lievä puhekielisyys tuntuu luontevalta valinnalta eikä häiritsevältä, vaikka puhekielisestä kerronnasta en usein pidäkään.
Mehiläisten kuolema on sydäntäriipivä kuvaus kahdesta tytöstä, joiden on opittava selviämään sillä vähällä, mitä he ovat saaneet elämältä. Sisaruksien välinen side vain vahvistuu koettelemuksien myötä. Kirja yllätti minut koskettavuudellaan enkä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni lukemisen aloitettuani.
♥♥♥♥½
Kirjasta muualla: Kirjat kertovat, Lukuneuvoja, Kirjakaapin avain, Ihminen välissä, Kirjavinkit, Kirjakaapin kummitus, Järjellä ja tunteella ja Lukuisa.
Todella kiinnostava arvio! Kirjan vähän erikoinen nimi on peräännyttänyt minut tästä, mutta nyt on pakko lisätä tämä lainauslistalle!
VastaaPoistaToisaalta mietin tuota kertomaasi Marnien liian nopeasta aikuistumisesta. Ahdistivatko sinua nuo kohdat? En ole erityisen herkkä lukiessani (telkkarin ääressä sitäkin enemmän), mutta aikuistuminen liian nuorena on asia joka saa minut surulliseksi.
Nimi ei oikein sovi kirjalle, sillä mehiläisten joukkokuolemat ovat hyvin pieni sivuseikka tarinassa. En tiedä, miksi kirjalle on tuollainen nimi valittu. Suosittelen kuitenkin lukemaan. :)
PoistaEn kokenut tätä kirjaa läheskään niin ahdistavaksi kuin aiheen perusteella voisi luulla. Kertaakaan en esim. itkenyt, vaikka olen aika kova koskettavien kirjojen parissa vollottaja, koska kirjan kuvaus tytöistä oli kuitenkin jollakin oudolla tapaa myös lohdullinen. En oikein osaa selittää, mutta en usko, että kokisit noita tosi karuilta kuulostavia kohtiakaan liian ahdistavina. Tämä kirja tosiaan kuulostaa surullisemmalta ja ahdistavammalta kuin on.
Tämä on kyllä todella mielenkiintoinen teos. Aiheen perusteella voisi odottaa jotain muuta, jopa jonkinlaista rimanalitusta, mutta O'Donnell onnistuu pitämään tarinan upeasti käsissään.
VastaaPoistaErikoinen aihe oli se juttu, joka kiinnitti huomioni, mutta sen perusteella olisin kyllä odottanut aika erilaista kirjaa. Yllätys oli kuitenkin todella positiivinen.
PoistaTämä kiinnostaa kovasti. Aihepiiri vaikuttaa siltä, että siitä saa paljon irti. Vielä kun osuisin tämän kirjan kanssa yhtä aikaa kirjastoon...
VastaaPoistaToivottavasti tienne kohtaavat. O'Donnell on saanut tästä aihepiiristä todellakin paljon irti. Käsittelytapa on myös hyvin tuore.
PoistaTämä kirja on lukulistalla ehdottomasti. Onneksi on tullut klikattua auki näitä postauksia kirjasta, sillä nimen perusteella en olisi ikinä suunnitellut lukevani kirjaa.
VastaaPoistaNimi ei kyllä oikein anna oikeuttaan kirjalle. Harmi, sillä se saattaa karkottaa joitakin potentiaalisia lukijoita. Onneksi on kuitenkin kirjablogit, joiden kautta voi löytää kirjoja, jotka muuten jäisivät huomioimatta. Toivottavasti pidät kirjasta.
PoistaHyvältä vaikuttaa ja onneksi, sillä ostin tämän parilla eurolla kirpparilta itselleni ja pian pitäisi lukeakin ;)
VastaaPoistaTeit todella hyvän löydön. Minäkin jo haikailen kirjaa myös omaan hyllyyni. Hyviä lukuhetkiä!
PoistaSama kuin Pihillä naisella, ilman blogiarvioita en todellakaan suunnittelisi tarttuvani tähän kirjaan. Liian makaaberin oloinen ollakseen minun kirjani, ellei tietäisi että sille on luvassa muutakin sisältöä.
VastaaPoistaOnneksi bloggaukset ovat saaneet pääsi käännetyksi. Alku on kirjan makaaberein osuus, joten heti ensisivuilla ei kannata luovuttaa, vaikka kirja saattaakin tuntua niiden perusteella aika kammottavalta. Sitä se ei kuitenkaan suurimmaksi osaksi ole, joten suosittelen kyllä lukemaan.
PoistaAlkuasetelma muistuttaa jotenkni Ian McEwanin Sementtipuutarhaa, joka oli erittäin erikoinen kirja ja usein toivon, etten olisi lukenut sitä. Kuulostaa kuitenkin siltä, että tämä kirja lähtee kulkemaan vähän eri suuntaan.
VastaaPoistaYhdessä kirjablogissa tätä suositeltiin Sementtipuutarhan ystäville. Kyseisen bloggauksen myötä laitoin Sementtipuutarhan lukulistalle, vaikka ennen olen sivuuttanut sen aika ankean kuuloisena kirjana.
PoistaMinusta tytöt hoitivat vahvalla otteella tilanteet johon joutuivat. He eivät olleet mitään itkupillejä. Musta huumori teki kirjasta mainion lukukokemuksen huolimatta tyttöjen kasvuolosuhteista.
VastaaPoistaKirjan nimi ei minustakaan sopinut kirjan tarinaan.
Olen samaa mieltä. Tytöt selvisivät vaikeista tilanteista todella hyvin.
Poista