Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti

Kansi: Satu Kontinen

Anu Holopainen: Ilmestyskirjan täti 2014 Myllylahti 290 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Oven savulasin läpi näkyi lähestyvä varjo, ja asettelin hymyä valmiiksi huulille. Ovi aukesi ja hymyni jäätyi irveeksi.
"Morjens", Liila tervehti savuke suupielessä roikkuen. Tapansa mukaan hän ei kunnioittanut perhetapaamista asuvalinnallaan, vaan oli pukeutunut violetin ja oranssin kirjavaan kaapumaiseen rytkyyn, jonka päälle oli kietaistu vihreä verkkomainen villatakki. Mustat hiukset olivat kahdella sykeröllä joista roikkui irrallisia suortuvia. Kampauksentapainen oli viimeistelty päälaelle nostetuilla myrkynvihreillä paksusankaisilla silmälaseilla, jalassa kolisivat maihinnoususaappaat. Hän näytti prätkäjengiläisen ja puunhalaajahipin rakkauslapselta, ja kun hän kiepautti tupakan suupielestä toiseen, ilmassa tuulahti viskin aromia. Mutta ainakin hän vielä tuli ulos polttamaan.
"Mitäs kuuluu!" Liila ei kysynyt vaan ikään kuin komensi. Pojat hyppäsivät halaamaan hänen laihoja kinttujaan.
"Mitäpä tässä." Jarno hymyili. "Töitä ja perhe-elämää."
"Just just", Liila totesi ja se kuulosti korvissani tuomitsevalta, ikään kuin hänellä olisi jotakin kunnollisten ihmisten tavallista elämää vastaan. Luultavasti olikin.

Airi Kivikko on todella ihastunut miehensä sukuun, mutta viime aikojen sukujuhlia on pilannut Lampisen suvun omalaatuinen Liila-täti. Airin mielestä Liila on aivan sietämätön ja hirveä, mutta muu suku tuntuu nauttivan Liilan seurasta. Onko Liilalla kenties maagisia lahjoja, joilla hän saa lumottua ihmiset puolelleen? Kun Liilasta tulee lähes sukulaisen lisäksi työkaveri ja työpaikalla alkaa tapahtua kummia asioita, Airi alkaa vakuuttua siitä, että Liilalla täytyy olla salaisia kykyjä.

Luin Anu Holopaisen fantasiakirjoja reilu kymmenen vuotta sitten. Pidin niistä suuresti, mutta silti hänen kirjojensa lukeminen jossakin vaiheessa jäi muun fantasian ohessa. Viime aikoina minua on alkanut houkutella ajatus varsinkin Welman tyttöjen pariin palaamisesta, ja kun huomasin Holopaisen tekevän uuden aluevaltauksen maagisen chick litin puolelle, Ilmestyskirjan tätikin alkoi kiinnostaa. Luinhan viime kesänä Sophie Kinsellan maagisella realismilla maustetun Twenties Girlin, joten arvelin, että Holopaisen uutuuskin voisi olla minulle mieleistä chick litiä.

Heti alku ei minua aivan vakuuttanut, mutta pikkuhiljaa pääsin kirjan maailmaan sisälle. Lopulta kirjan luettuani mietin, että tällaista voisin lukea lisääkin. Arkisen ja maagisen yhdistelmä on minun mieleeni. En olisi tätä todennäköisesti määritellyt chick litiksi, jollei jo kannessa kirjaa luokiteltaisi kyseisen genren edustajaksi. Vaikka tiedän, että tämänkin voi chick litin alaan laskea, sillä kirja todellakin käsitteli modernin naisen elämän ongelmia kevyesti ja humoristisesti, minulle chick lit merkitsee ennen kaikkea miespulmia ja ulkonäkökeskeisyyttä. Pidän enemmän tällaisesta hieman syvällisemmästä chick litistä. Vaikka kirja on kerrottu naisnäkökulmasta, Holopainen käsittelee kirjassaan monen ihmisen, niin naisten kuin miestenkin, elämää koskettavia huolia.

Kirjassa käsitellään työpaikkojen yt-neuvotteluja ja työstressiä. Kirja ei ole tarkoitettu vain pelkäksi ajankuluksi vaan siitä on luettavissa kritiikkiä kustannusten karsimiselle työntekijöiden kustannuksella. En ole itse vielä työelämässä, mutta voin kuvitella, että Airin ja Airin työkavereiden tuntemukset ja reaktiot irtisanomisiin ovat hyvinkin realistisia. Tietenkin kirjassa on myös maaginen vivahteensa, mutta suurimmaksi osaksi kirja voisi olla valitettavasti täyttä totta. En ole aiemmin lukenut kirjallisuutta, jossa keskitytään nykyisen työelämän ongelmiin, mutta uskallan silti arvella, että Ilmestyskirjan tädissä oli tartuttu aiheeseen melko tuoreella otteella. Airilla on myöskin vaikeuksia työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, ja uskon, että näihinkin ongelmiin moni lukija voi samaistua.

Airin suhtautuminen Liilaan tuntui melko ihmeelliseltä. Miten Airi voi olla niin ennakkoluuloihinsa jumittunut? Liila oli hänelle ystävällinen silloinkin, kun Airi ei pakosti ystävällisyyttä olisi osakseen ansainnut. Erilaiset luonteet ovat kirjassa todellisessa törmäyskurssissa. Luulisin kuitenkin, että tosielämässä ihmiset sietävät kumppaninsa ärsyttäviä sukulaisia paremmin kuin Airi. Tunsin aikamoista myötähäpeää, kun hän alkoi avautua Liilan kauheudesta sukujuhlissa. Liilan ja Airin suhteen oli varmasti tarkoituskin olla kärjistetyn räjähdysaltis, ja se oli tärkeä osa kirjan ideaa, mutta silti Airin käytös sai minut monta kertaa pyörittelemään silmiäni.

Ilmestyskirjan täti oli varsin mukava luettava, mutta aivot narikkaan -kirjallisuudeksi en tätä luokittelisi. Hyvä niin. Jos kaipaat viihdyttävää kirjaa, joka voi saada sekä nauramaan että ajattelemaan, Ilmestyskirjan täti on hyvä vaihtoehto.

♥♥♥♥

Kristan mielestä on ihanaa, että Suomessa kirjoitetaan hyvää viihdekirjallisuutta.