Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia

kansi: Jukka Aalto / Armadillo Graphics

Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia 2013 Gaudeamus 410 s.
lainattu kirjastosta

Miksi puhun "hulluuden" historiasta enkä esimerkiksi "mielisairauksien" tai "psykiatrian" historiasta? Kyse on siitä, että haluan katsoa ilmiötä lääketieteellistä näkökulmaa laajemmin. Haluan myös demedikalisoida hulluutta ja korostaa poikkeavan käyttäytymisen kulttuuri- ja tilannesidonnaisuutta. Aatehistorioitsijana olen herkkä sanoille ja käsitteille ja niiden muuttuville merkityksille, ja jo sana "hulluus" on hyvin monimerkityksinen. Historian kuluessa siihen on esimerkiksi liitetty erilaisia lääketieteellisiä tai juridisia merkityksiä ja määrittelyjä, ja niiden mukaan sanaa on joko pyritty käyttämään tai välttämään. Esimerkiksi Saksassa 1500-1600-luvuilla ihmiset eivät halunneet saada nimitystä "hullu" (Wahnsinnig), koska tällaiset henkilöt voitiin oikeuden päätöksellä asettaa holhouksenalaisiksi. "Hulluksi" luokiteltu saattoi lisäksi menettää omaisuutensa. Niinpä sairaat halusivat mieluummin olla fyysisen taudin seurauksena väliaikaisesti seonneita, vastoinkäymisten kolhimia tai jopa riivattuja. Toisaalta esimerkiksi suomalaisessa kulttuurissa "hulluutta" ei ole koettu kovin vastenmieliseksi termiksi, koska sillä on viitattu tyypillisesti kummalliseen ja ehkä huvittavaan mutta ei varsinaisesti mielenvikaiseen käyttäytymiseen. Sanaa "hulluus" on viljelty usein spontaanisti, kun joku on tehnyt tai sanonut jotakin epätavallista tai merkillistä. Onkin kiinnostavaa seurata, kuinka arkikielen hulluus muuttuu lääketieteellisen diagnoosin ja tulkinnan kautta mielisairaudeksi ja mielenterveyden häiriöksi. Kun psykiatria kehittyi 1800-luvun alkupuolen Länsi-Euroopassa, alkoi hulluus muuttua mielisairaudeksi ja ihmisen vieraantumiseksi sekä omasta itsestä että ympäristöstä.

1. Johdanto hulluuteen ja sen historiaan

OSA I. POIKKEAVA KÄYTÖS ANTIIKISTA VALISTUKSEN AIKAAN
2. Käsitykset hulluudesta varhaisista myyteistä keskiajalle
3. Hulluja, narreja ja riivattuja uuden ajan alusta valistukseen

OSA II. SUURI MURROS: 
HULLUUDEN MEDIKALISOITUMINEN 1800-LUVULLA
4. Psykiatrit hulluuden määrittelijöiksi
5. Hulluuden uudet nimet
6. Mielisairaalalaitos

OSA III. HULLUUDEN HOITO JA HALLINTA 1900-LUVULLA: 
PUHETERAPIAA, PSYKOKIRURGIAA JA PIENIÄ PILLEREITÄ
7. Psyykkistä ja somaattista hoitoa
8. Uusia ja uudistettuja diagnooseja
9. Psykofarmakologinen vallankumous

OSA IV. HULLUUDEN HISTORIAN KAKSI PUOLTA
10. Eristäminen, riiston ja tuhoamisen mekanismeja
11. Valonpilkahduksia hulluuden historiassa
12. Hulluus eilen, tänään ja huomenna

Hulluuden selitykset ovat vaihdelleet vuosisatojen kuluessa pahoista hengistä paikallisiin infektioihin, joita yritettiin parantaa suorittamalla hengenvaarallisia leikkauksia. Sairausmääritelmät vaihtuvat ajan mittaan, ja esimerkiksi homoseksuaalisuutta ei useimmissa maissa enää luokitella sairaudeksi. Nykyään ihan tavallinen luonteenpiirre kuten ujous voi aiheuttaa vaikeuksia työelämässä ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. Missä on hullun ja tervejärkisen raja? Onko raja vain häilyvä vai onko sellaista olemassakaan?

Luin Hulluuden historiaa poikkeuksellisen kauan, puolentoista kuukauden ajan. Kirjan aihe on raskas ja minulle sopivin tapa lukea kirjaa oli hitaasti ja muiden viihdyttävämpien teosten ohella. Hulluuden historia on järkyttävää, mutta kuitenkin sellaista, jonka pitäisi olla paremmin ihmisten tietoisuudessa. Koulun historian tunneilla oppii kyllä eri sotien käänteet, mutta hulluuden historiaan on varta vasten perehdyttävä, jotta siitä saa kuulla yhtään mitään.

1800-luvulla hulluuden merkkejä etsittiin ihmisten kasvonpiireistä ja kallonmuodosta. En tiennyt, että lobotomian keksijä sai saavutuksestaan lääketieteen Nobel-palkinnon. Lobotomia vaikuttaa nykyään lähinnä kauhuelokuvien pelottelulta, mutta viime vuosisadan puolenvälin tienoilla lobotomialla hoidettiin peräti 12-vuotiaita lapsiakin. Minulle uutta oli myös se, miten orjuuden lakkauttamisen jälkeen Yhdysvalloissa väitettiin, että orjat sekosivat vapaudesta.

Pietikäisen Hulluuden historia on todella hyvä tietopaketti hulluuden historian käänteistä. Olenpa onnellinen, että nykyisin asiat ovat eri tavalla, sillä vielä 1960-luvulla toteutetussa pseudopotilastutkimuksessa huomattiin muun muassa, miten mielisairaalapotilaita kohdeltiin kuin esineitä ja heihin kohdistettiin fyysistä ja sanallista väkivaltaa. Toisaalta Kiinassa on vieläkin mielisairaalaan teljettyinä ihmisoikeusaktivisteja. Näiden poliittisen psykiatrian uhrien määrästä ja oloista tiedetään tosin vähän.

Suosittelen kirjaa lukijoille, joita kiehtovat mielen hutera tasapaino ja varsinkin historiallinen lähestymistapa mielenterveysongelmiin.

Osallistun Hulluuden historialla kahteen haasteeseen: Mental cases ja Mieleni on rajaton. 

Jospa hulluus on ihmisyyttä ja täydellinen mielenterveys puolestaan toiseutta tai ainakin epärealistinen tavoite ja suvaitsemattomuutta lietsova kulttuurinen normi.

Pietikäisen Hulluuden historia muualla:
Savon sanomat