Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa

kannen kuva: Rick Krebsbach

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa 2009 (2008) (Dewey: A Small Town, a Library and the World's Most Beloved Cat 2008) Loisto-pokkarit 303 s. suom. Laura Beck
saatu blogiarvonnasta

Ensimmäinen mitä tunsin, oli jäätävän ilman tuulahdus. Joku oli ahtanut kirjan kiilaksi niin että luukku oli jäänyt auki. Laatikossa oli yhtä kylmä kuin ulkonakin, ehkä jopa kylmempää, koska laatikko oli metallia. Siellä olisi voinut säilyttää pakastelihaa. Minä haukoin vielä kylmästä henkeäni, kun näin kissanpennun.
Se kyyhötti laatikon vasemmassa reunassa pää painuksissa, tassut alleen kipristettyinä, ja yritti näyttää mahdollisimman pieneltä. Kirjoja oli epämääräisissä pinoissa laatikon yläreunaan asti ja ne peittivät pennun osittain näkyvistä. Nostin yhtä kirjaa varovasti nähdäkseni paremmin. Pentu nosti katseensa minuun, hitaasti ja surullisesti. Sitten se painoi päänsä ja kyyristyi koloonsa. Se ei yrittänyt näyttää rohkealta. Se ei yrittänyt mennä piiloon. En usko että se oli edes peloissaan. Se vain toivoi että joku pelastaisi sen.
Tiedän että sydämen sulaminen kuulostaa kliseeltä, mutta uskon että minulle tapahtui juuri niin tuona hetkenä: kaikki luunikin sulivat. En ole mikään sentimentaalinen ihminen. Olen yksinhuoltajaäiti ja maalaistalon tytär, ja olen puskenut läpi hyvinkin vaikeista paikoista, mutta tämä oli niin, niin... odottamatonta.

Spencer on pikkukaupunki, joka sijaitsee Iowan osavaltiossa, Yhdysvalloissa. Tämän pienen kaupungin kirjaston palautuslaatikkoon on eräänä päivänä ilmestynyt jotakin hyvin yllättävää, sillä palautuslaatikossa on kirjojen keskellä pieni ja kylmästä tärisevä kissanpentu. Kirjaston henkilökunta ja ennen kaikkea kirjastonjohtaja Vicki Myron ottavat kissanpennun hellään huomaansa. Kissa saa nimekseen Dewey Readmore Books, ja hän aloittaa matkansa monien ihmisten sydämiin Spencerin kirjaston omana kissana.

Sain kirjan sheferijmin blogissaan järjestämästä kirja-arvonnasta ja olin todella ilahtunut. Kirjastokissa on ollut lukulistalla siitä lähtien, kun alkuvuonna sain kuulla kirjasta ja Deweysta. Kissakirjat ovat sellaisia, jotka mielelläni haluan myös omaan hyllyyni, joten tämä arvontapalkinto onnistui ilahduttamaan minua todella paljon. En voinutkaan olla aloittamatta kirjaa heti, kun sen käsiini sain.

Aluksi pidin kirjaa hyvän mielen kirjana, koska nauroin niin monesti Deweyn keksinnöille. Pystyin kuvittelemaan Deweyn seikkailemassa lamppujen päällä ja metsästämässä salavihkaisesti kuminauhoja milloin mistäkin. Huomasin pian, että Deweyn tarinan rinnalla kuljetettava Vickin, Deweyn sijaisemon, elämäntarina oli kuitenkin harvinaisen surullinen. Silti vasta lopussa kyynelehdin vuolaasti ja sain poikaystäväni ihmettelemään, mikä minulla on hätänä. Vastaukseksi sopersin, että se kissa nukutettiin. Tiesin, että Dewey kuolee lopussa, mutta silti Deweyn viimeisistä hetkistä lukeminen oli todella vaikeaa. Deweyn vakava sairaus ja kuolema nostattivat pintaan surua, joka uinuu sisälläni. Menetin puolitoista vuotta sitten ensimmäisen kissaystäväni, ja perheenjäseneksi muodostuneen lemmikin menetys on todella kova paikka.

Deweyn lisäksi kirjan kiintoisinta antia olivat kertomukset kirjastolaitoksen kehityksestä ja kirjastossa työskentelystä. Kirjastokissan lukijalle tulevat tutuiksi sekä Spencerin kirjaston arki että juhla. Deweyn 19 vuoden pituisen elämän aikana kirjastolaitos ja Spencerin kirjasto ehtivät kokea monta muutosta. Kirjastokissassa kerrotaan jopa lyhyesti, millaista eräässä kirjastossa oli 1900-luvun alussa. Kirja tarjosi mielenkiintoista tietoa tällaiselle kirjastojen suurelle ystävälle. En osaisi kuvitella elämääni ilman kirjastoja, sillä ne tekevät elämästäni paljon rikkaampaa ja kirjaisampaa.

Olin odottanut saavani lukea 300 sivua Deweyn elämästä. Siksi olinkin hieman pettynyt, että kirjan kirjoittaja Vicky Myron keskittyi niin paljon myös omaan elämäänsä ja sen vaikeuksiin. Tavallaan tämän ratkaisun ymmärrän, koska kai Vicky Myron haluaa korostaa sitä, miten merkittävä osa Deweyllä on Vickyä välillä murjoneessa elämässä. Myönnän kuitenkin toivoneeni usein, että tarina palaisi jälleen takaisin kirjastoon ja Deweyn luokse. Monista surullisista elämänkohtaloista olen lukenut, mutta tämä oli ensimmäinen kirjastokissasta lukemani kirja. Pienoinen pettymys ei kuitenkaan paljon haitannut, vaan enimmäkseen kirja sai minut melkein kehräämään tyytyväisyydestä. Olisin kehrännyt, mutta ihmiset eivät harmi vain osaa tuottaa tuota taivaallista ääntä.

En tiedä, olisinko kokenut Kirjastokissan näin vahvasti, jollei minulla olisi ollut kunniaa tuntea montaa ihastuttavaa ja ainutlaatuista kissapersoonaa. Nyt peilasin kirjan tapahtumia omiin kokemuksiini kissoista, ja monia muistoja Dewey toikin mieleeni. 

Suosittelen kirjaa etenkin sekä kissojen että kirjastojen ystäville.

Dewey-kirjastokissa on seikkaillut ainakin Kirjavinkeissä, Kirjakaapin avaimessa, A pile of books and a cup of tea -blogissa, sheferijm-blogissa ja Onko kaunosieluista kyborgeiksi? -blogissa.