Andrei Pajanne: Autuaiden saari

Päällys: Ville Murtojärvi, ID BBN

Andrei Pajanne: Autuaiden saari 2013 Imogen 994 s.
kustantajan tarjoama arvostelukappale

Andreas veti henkeä ja puhui hiljaa: "Kaikki mainitsemani tunteet ovat nöyriä kamarineitoja olennolle, joka on kaikkein vaatimattomin mutta silti kaikkein suurin. Aivosaaren kuningatar. Rakkaus."
Elokuva heräsi eloon. Nainen ojensi kätensä koskettaakseen kuvaajaa. Hänen ilmeikkäät ja eläväiset kasvonsa kuvasivat elämänhalua, intohimoa, toivoa, luottamusta, vapautta ja armoa. Hän halusi antaa kaiken kameran takana seisovalle miehelle.
Andreas kuuli Alainan henkäisevän. Hän nielaisi ja jatkoi: "Rakkaus on tunne, jota meidät on luotu tuntemaan. Sen antaminen ja vastaanottaminen on jokaisen syntymäoikeus. Rakkaus tekee meistä sellaisia, joiksi meidät on tarkoitettu. Rakkaus saa meidät iloitsemaan ja kukoistamaan. Kuolema vie meiltä jotakin joka päivä, mutta jos voimme tuntea rakkautta, kestämme surun.
Kamera etääntyi naisesta, joka hymyili haikeana ja kohotti kätensä hyvästiksi. Hänen sormensa liikkuivat kuin näkymättömiä kieliä näppäillen. Nainen, torni ja kukkula katosivat näkyvistä. Kamera palasi merelle, jossa mainingit jatkoivat ikuista vaellustaan tyhjyydestä tyhjyyteen.
"Ilman rakkautta saari on vain autio luoto rannattomalla merellä", Andreas kuiskasi pala kurkussaan.
Alaina pyyhkäisi silmiään ja nyökkäsi myöntävästi.
"Rakkaus saa saaren viheriöimään ja kukkimaan kaikkina vuodenaikoina", Andreas jatkoi kuin runoa lausuen. "Se saa meidät elämään täyttä elämää surusta ja kuolemanpelosta huolimatta. Rakkaus saa meidät kävelemään mieli levollisena jäällä, joka voi murtua millä hetkellä tahansa."
Andreas tarkasteli pöydän takana istuvaa naista. "Rakkautta tulisi tavoitella kaikin käytettävissä olevin keinoin." 

Autuaiden saari on kuvaus Andreaksen elämästä, joka ei kuitenkaan ole mitenkään tavallinen. Andreas tuntee syyllisyyttä sisarensa kuolemasta, löytää elämänkumppanin Meristä ja haluaa keksiä, miten rakkautta on mahdollista luoda. Vaimonsa vastalauseitta huolimatta Andreas uppoutuu tutkimuksiinsa ja lopulta saavuttaa päämääränsä. Andreas joutuu kuitenkin lento-onnettomuuteen, kun hän on matkalla yhtiökumppaninsa luokse ja hän kohtaa Kuoleman. Tästä alkaa matka ikuisten olentojen seurassa ja alkuräjähdyksestä nykyhetkeen. 

Vierähtipä tämän kirjan lukemisessa tovi. Alun luin jo lokakuun lopulla, sitten pidin pari kuukautta taukoa, tartuin kirjaan uudelleen tammikuun alussa, jälleen muut kirjat veivät mennessään ja päätin lukea kirjan loppuun helmikuun alkupuolella. Välillä lukeminen takkusi, mutta välillä kirja oli uskomaton. Lukemisen hitaudesta huolimatta voin sanoa lopulta nauttineeni Autuaiden saaresta. En ole lukenut mitään tämänkaltaista aiemmin. Mietin jopa, onko mitään tällaista kirjoitettu tai ainakaan julkaistu ennen.

Kirjasta ei ole helppo kirjoittaa, sillä se pakenee määritelmiä. Välillä se on scifiä rakkauden luomisineen, ajoittain itsensä- ja rakkaudenetsimiskirjallisuutta (termi, jota ei taida olla olemassa, mutta kuvaa tätä kirjaa silti), muutaman sivun ajan mieleeni tuli jopa eroottinen kirjallisuus, hetken vertasin kirjaa Liisa ihmemaahan (kohtaus taikahiiren ja juustojen kanssa) ja oli Autuaiden saaressa muitakin sävyjä. Se kertoo maailman historian alkuräjähdyksestä lähtien ja on tarina rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta, etenkin rakkaudesta.

Pajanteen esikoisromaani ei ole todellakaan helppo- tai nopealukuinen. Se on kirja, jolle pitää antaa aikaa ja kärsivällisyyttä. Aluksi jopa epäilin, ettei tämä ole minun kirjani, mutta onneksi annoin kirjalle pari kertaa uuden mahdollisuuden. En voi sanoa, että kirja olisi täyttänyt odotuksiani, sillä en mitenkään osannut odottaa tällaista ihmetystä ja ajatuksia herättävää teosta.

Vaikka kirja on aivan uskomattoman runsas tyyliltään ja sivumäärältään, en olisi kaivannut tiivistystä kuin muutamassa kohdassa. Yleensä ne aluksi irtanaisiltakin tuntuneet kohdat paljastuivat lopulta olennaisiksi.

Eräs asia, josta erityisesti nautin oli se, ettei Andreas seurannut historiankirjoihin jääneitä tapahtumia. Lopulta hän itsekin ymmärsi, miksi tavallisten ihmisten kohtalot olivat paljon tärkeämpiä kuin ne, jotka hän olisi halunnut nähdä. Näiden vuosituhansien aikana unohtuvien ihmisten kohtalot tuntuivat paljon koskettavimmilta ja merkittävämmiltä kuin esimerkiksi löytöretket. Ne antoivat kirjan aiheeseen, rakkauteen, paljon enemmän.

Olen joitakin muita arvioita vilkuillut varovasti ja monelle tämä on tuntunut olevan melkeinpä elämänmullistava lukukokemus. Minä en nyt ihan sellaiseksi kirjaa voi kuvailla, vaikka kyllä se minutkin sai pohtimaan. Muutaman kerran jouduin pysähtymään ja pohtimaan lukemaani tarkemmin. Autuaiden saari antoi minullekin paljon: erilaisia tunteita, mietteitä ja tarinan, joka ei aivan heti unohdu.

Kansikuva ei olisi saanut minua tarttumaan kirjaan, mutta muuten pidin kirjan ulkoasusta. Paperikansien alta paljastuva toinen kansikuva oli silmääni miellyttävä ja kannessa olevaa kuviota tulikin ihasteltua tovi. Sisäkannen kartta näytti hienolta ja oli hyödyllinen lukijalle. Olin kiitollinen myös kirjanmerkkinauhasta, joka oli todella kätevä.

Minulle tuli hieman mieleen Johannes Lahtisen Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina.

Autuaiden saaresta on kirjoitettu myös Keskisuomalaisessa ja Pähkinäkukkula-blogissa.

♥♥♥♥