kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Kuten hänen saksalaisen kustantamonsa edustaja oli todennut hänelle: "Meidän ajallemme on ominaista se, että dystopioita voi luoda täysin realistisen materiaalin pohjalta. Enää ei tarvitse sepittää sellaisia todellisuuksia kuin Vuonna 1984 - riittää, kun katsoo ympärilleen." Valko-Venäjällä tapahtui yhä sellaista, mitä Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa ei ollut nähty sitten 1500-luvun. Vakaa ja yltäkylläinen elämä ei kirvoita shakepearemaisia tunnekuohuja. Minskin uutisista taas voi joka päivä lukea tarinoita petturuudesta ja jalomielisyydestä, uroteoista ja halpamaisuudesta, ja lukija haluaa tietää, mistä nuo ihmiset saavat voimaa elää, mitä he tuntevat, miten he rakastavat, mitä he ajattelevat katsellessaan öistä taivasta. Näihin kysymyksiin uutiset eivät anna vastausta, ja silloin koittaa Anatolin vuoro. Se seikka, ettei Anatalo ollut koskaan joutunut MGB:n kuulusteluun, tarkoitti sitä, että hänen mietteensä öisestä taivaasta vastasivat jotakuinkin MGB:n näkemyksiä siitä.
Kirja koostuu tutkintapöytäkirjoista ja Anatolin ja Elizavetan tarinasta Anatolin näkökulmasta kerrottuna. Anatoli on kirjailija, joka tapaa sattumalta Elizavetan. Hän ei saa naista mielestään, mutta Elizaveta kieltää Anatolia ottamasta naiseen enää yhteyttä. Anatoli ei kuuntele kieltoja vaan ajautuu osaksi vaarallista kolmiodraamaa.
Paranoian takakannessa kerrotaan kirjan hävinneen Valko-Venäjällä mystisesti kaupoista heti ilmestymisensä jälkeen ja kirjan alkusivuilla olevassa tekstissä kerrotaan, miten kaikki auktorisoimattomat rinnastukset historiallisiin henkilöihin tai elossa oleviin Valko-Venäjän kansalaisiin voidaan tulkita rikoksiksi, joista rangaistaan kansainvälisen ja kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Kirjailijan mukaan teos olisi parempi jättää lukematta. Alkusanojen vaikutus oli minuun käänteispsykologinen. Kirjan luettuani halusin lukea enemmän Valko-Venäjän tilanteesta, sillä vaikka kirja on fiktiota, kirjan yhteiskunnalla on pohjansa Valko-Venäjän todellisessa tilanteessa. MGB on tietenkin suora viittaus Valko-Venäjällä edelleen toimivaan KGB:hen. Valko-Venäjä on oikeastikin ainoa Euroopan maa, jossa käytetään edelleen kuolemanrangaistusta ja sanan- ja ilmaisunvapaus ei käytännössä toteudu. Presidentinvaalien tuloksien hämäryyksistä ei voinut välttyä kuulemasta muutama vuosi sitten.
Vainoharha pianolla säestettynä soi koko kirjan ajan taustamusiikkina. Elizaveta ja Anatoli epäilevät, että heitä tarkkaillaan eivätkä ole väärässä. He sopivat tapaamisia seinägraffiteilla ja mainoksiksi naamioiduilla tekstiviesteillä. Kielletty rakkaus on kliseinen aihe, mutta Martinovitš on kirjoittanut aiheesta tuoreella tavalla. Yhteiskuntakritiikki on Paranoiassa mielestäni yhtä tärkeässä osassa kuin rakkaustarina.
Nautin myöskin kirjan kielestä. Suomentaja on onnistunut työssään kiitettävästi. Pöytäkirjat ovat uskottavan virallisia, mutta Me ja Minä -osissa kertoja lähtee välillä lentämään aivan omiin sfääreihinsä. Elizaveta ja Anatoli ovat vetäytyneet omaan maailmaansa ja välillä heidän keskustelunsa menevät täysin ymmärryskykyni yli, mutta sekin kuului henkilöiden olemukseen.
Paranoia ei ole 1984-kopio, vaikka joitakin selviä yhtymäkohtia Paranoian ja Orwellin klassikkoteoksen välillä onkin. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei todellakaan ole, joten lukijan kannattaa varautua ahdistavuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen. Mielestäni kirjan takakansi kertoi hieman liikaakin enkä ole paljastanut bloggauksessani muutamaa jo takakansitekstissä ilmi tulevaa asiaa. Olisin halunnut lukea kirjan mieluummin tietämättä näitä asioita etukäteen. Alussa minulla oli pienoisia vaikeuksia saada otetta tarinasta, mutta lopulta ajauduin pitämään kirjasta erittäin paljon.
Muissa blogeissa: Kirjavinkit ja Kannesta kanteen, sivusta sivuille.
Minäkin pidin tästä kovasti, en ole vain vielä saanut ajatuksiani kirjattua. Anatolin epätoivoinen tilanne sai minut koko ajan miettimään, miten itse toimisin, jos joutuisin yhtä mielipuoliseen umpikujaan. Tunne on pelottava: jospa joskus joutuukin väärään aikaan väärään paikkaan, tutustuu henkilöön, jonka outoja taustoja ei tunne.
VastaaPoistaNiinpä. Anatoli ei tehnyt mitään väärää, hän vain rakastui. Koska itse on elänyt koko elämänsä Suomessa, tuntuu oudolta, että tuollainen voisi olla rikos. Jään odottamaan ajatuksiesi lukemista.
Poista