kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Yksi nykypäivän mantroista on, että yhteiskunta on väkivaltaistunut. Sitä toistellaan raskaasti huokaillen. Kyseessä on kuitenkin eräänlainen harha, sillä kukin pitää omaa elinhetkeään kaikkein merkittävimpänä. Ei meidän aikamme väkivaltaisuus ole mitään verrattuna sadan, viidensadan tai tuhannen vuoden takaiseen elämänmenoon.
Tärkeää ei olekaan väkivallan määrä. Tärkeää on sen muuttuminen. Tai se, miten väkivaltaan suhtaudutaan. Me teemme rahaa väkivallalla, myymme murhia, kaunistelemme kauhistelun myyvään muotoon. Mikään ei kiehdo niin kuin murha, ja mitä kaameampi, sitä enemmän. Väkivalta on leipää.
On erilaisia tapoja viehättyä väkivallasta. Minua kiinnostaa juuri kauhistelu. Kauhistelussa tiivistyy aikamme henki. Kauhistelua voi perustella järkisyin: esimerkiksi väkivaltarikoksista langetettujen tuomioiden lyhyys on kelpo kohde kauhistelulle. Toinen suosittu on maamme väkivaltaisuus yleensä. Kuinka paljon miehemme hakkaavat vaimojaan ja naiset lapsiaan. Kuinka paljon! Kuinka kauheaa!
Pauliina elää parisuhteessa, jossa ei ole enää pitkään aikaan ollut intohimo. Pauliinan mies Kerkko makaa sängyssä ja Pauliinan pitäisi yksin hoitaa koti ja lapset. Laukaisu on kertomus yhdestä päivästä, joka riittää muuttamaan perheen elämän suunnan.
Kuulin Laukaisusta sen julkaisun aikoihin tammikuussa ja ajattelin, että onpa Raevaara uskaltanut tarttua vaikeaan ja tärkeään aiheeseen. En muista aiemmin törmänneeni kirjaan, jonka aiheena on perhesurmat, sillä lähinnä niistä saa lukea iltapäivälehtien lööpeistä. En ollut kuitenkaan heti vakuuttunut siitä, että kirjan luen, mutta luettuani ainakin Eniten minua kiinnostaa tie -blogin arvion ja Ompun bloggauksen pari ensimmäistä kappaletta olin niin kiinnostunut, että kirja ponkaisi lukulistani kärkipäähän.
Laukaisu on Tiina Raevaaran viides teos. Raevaara on kirjailijan urallaan palkittu Runeberg-palkinnolla novellikokoelmastaan En tunne sinua vierelläni. En ollut aiemmin tutustunut Raevaaran tuotantoon, mutta ainakin hänen esikoisromaaninsa Eräänä päivänä tyhjä taivas kuulostaa aiheeltaan minua kiinnostavalta, joten ehkä luen sen jossakin vaiheessa.
En aivan ihastunut Raevaaran tyyliin. Varsinkin ajoittainen perhesurmien luettelointi tuntui vain tapahtumien luettelemiselta peräjälkeen. Oletan, että kirjassa mainitut perhesurmat oli otettu todellisesta elämästä, vaikka tunnistinkin vain Anneli Auerin tapauksen. Niistä kertominen sitoi kirjan todellisuuteen, mutta tässä kirjassa ne tulivat vyöryttämällä. Olisin ehkä kaivannut muunlaista esimerkkien kerrontatapaa.
Hieman ennen loppua Pauliina joutui mielestäni melko epäuskottavan pyynnön kohteeksi. Eipä kai ole mahdotonta, että sellaista rahanhankintamahdollisuutta ehdotetaan selvästi rahapulassa olevalle naiselle, mutta minusta ehdotus tuli tarinan kannalta liian otollisessa kohdassa. Koin kohtauksen liian erikoiseksi.
Raevaara johdattelee hyvin loppuratkaisuun. Henkilöiden valintojen syyt eivät jää epäselviksi. Tiesin kirjan aiheeksi perhesurmat ja saahan kirjan nimikin jo aavistelemaan aihepiiriä. Vaikka en olisi tiennytkään, olisin lukiessani aiheen hyvinkin pian huomannut.
Vaikka tiesin odottaa loppuratkaisua, viimeinen lause oli hätkähdyttävä. Näinkö se lopulta päättyi? Toisaalta rupesin miettimään kirjan luettuani josko loppu olikaan niin selkeä. Olisiko kirja ollut mahdollista tulkita myös toisella tavalla?
Vaikka Laukaisu on fiktiivinen kertomus, se voisi olla totta. Sitä muistuttavat tapaukset ovat valitettavasti todellisuutta ja niiden olemassaololta ei voi ummistaa silmiään.
Olen aiemminkin myöntänyt, että kärsin ennakkoluuloista pienoisromaaneja ja novelleja kohtaan. Molempien kohdalla pelkään, ettei sivumäärä riitä kunnollisen juonen ja kosketuspintaisten henkilöiden rakentamiseen. Raevaaran kirja ei kuitenkaan tuntunut liian lyhyeltä pintaraapaisulta. Vaikka en vaikuttunut niin paljon kuin jotkut muut lukijat, minunkin mielestäni Laukaisun kansien välistä löytyi väkevä tarina.
Muissa blogeissa: Kaiken voi lukea!, Lukukausi - kirjallisia elämyksiä, Kirjan pauloissa, Järjellä ja tunteella, Annelin lukuvinkit ja Nidottua.
Tässä kirjassa kenties hienointa oli se, että lukijaa pyöriteltiin oletuksesta ja tulkinnasta toiseen. Itse ainakin vaihdoin käsitystäni tapahtumista ja tekijöistä monta kertaa tarinan edetessä ja silti sain yllättyä.
VastaaPoistaNiinpä. Minäkin mietin lukiessa, kuka lopulta tekeekään mitä.
PoistaVoi kun nyt saisin tämän kirjan pian käsiini. Aihe on tärkeä ja kirja vaikuttaa todella kiinnostavalta!
VastaaPoistaToivottavasti saat kirjan pian luettavaksesi. Onneksi Raevaara on uskaltanut tarttua tähän aiheeseen, vaikka siitä kirjoittaminen on varmasti ollut aika raskasta.
PoistaVaikuttaapa tosiaan mielenkiintoiselta kirjalta. Ja aina vain parempi, jos lukija pääsee spekuloimaan ja tulkitsemaan itsekin. Täytyypä laittaa nimi ylös.
VastaaPoistaTämä voisi todellakin olla kirja, joka kiinnostaisi sinua. Toivottavasti saat tämän jostakin käsiisi.
PoistaTämä oli kyllä tosiaan järisyttävä pienoisnovelli!
VastaaPoistaEi tämä kyllä ihan heti unohdu.
PoistaSiut on haastettu :)
VastaaPoistaKiitos. Minun täytyy jokin päivä vastailla haasteisiin oikein urakalla.
PoistaMinna, sinua häiritsivät samat kohdat kuin minua. Taas tuli jotakin uutta näkökulmaa, kun luin tekstisi.
VastaaPoistaNuo kaikki tapaukset ovat totta. Muistan niistä useita. Siskoni vei minut Pomarkussa haudalle, jossa oli maalaistalon nuori isäntä ja pikkutytöt, kaksoset hekin. Kunnan töissä oleva äiti oli tullut koulutuksesta ja vastassa oli kolme ruumista. Mäen päällä vanhassa rakennuksessa asuvat miehen vanhemmat eivät olleet huomanneet mitään epänormaalia. Hirveä tilanne nuorella emännällä. Miten tuollaisen jälkeen jaksaa elää?
Tämä on kyllä tärkeä aihe käsiteltäväksi vaikka useammassakin kirjassa.
Arvelinkin, että ne valitettavasti ovat totta. Monista en kuitenkaan varmaan ole aikoinaan lukenut kuin lööppien otsikot kassajonossa, joten en tapauksia tunnistanut.
PoistaMarkku Pääskysen Vihan päivän on moni maininnut Laukaisun yhteydessä. En kirjaa ole lukenut enkä varmaan ihan heti jaksa lukea toista kirjaa tästä aiheesta, mutta todennäköisesti joskus Pääskysen kirjankin luen. Aihe on vaikea, mutta siitä ei pitäisi vaieta.
Minulle tämä ei tärähtänyt. Aloitin ja selasin mutta lukemisesta ei tullut mitään. Kalle Haatasen ohjelmassa Raevaara puhui aiheesta valtavan kiinnostavasti mutta kirjassa vahva aihe jäi minusta metakirjallisen taiteen alle. Emmanuel Carrere kirjoitti Valheessa aiheesta paremmin.,
VastaaPoistaEn ole lukenut muita kirjoja tästä aiheesta, mutta uskon, että aiheesta saisi pysäyttävämmänkin kirjan. Raevaaran tyyli ei täysin iskenyt minuunkaan. Tuota Carreren kirjaa voisi joskus kokeilla.
PoistaIhan samoihin seikkoihin minäkin kiinnitin huomiota Raevaaran teoksessa: liikaa raportointia tai "luennointia", ja seksikuvausjuttu tuntui ihan irralliselta. Luin itse kirjan jo viime keväänä, mutta vasta viimeviikkoinen Rautavaaran tapaus sysäsi minut kirjoittamaan siitä.
VastaaPoista