L. M. Montgomery: Runotyttö - Uuden Kuun Emilian tarina

L. M. Montgomery: Runotyttö - Uuden Kuun Emilian tarina 2005 WSOY 473 s.
oma ostos käytettynä

Runotyttö - Uuden Kuun Emilian tarina on yhteislaitos Emilian tarinan kertovista kolmesta kirjasta.

L. M. Montgomery: Pieni runotyttö 1961 uudistettu suomennos (Emily of New Moon 1923) suom. I.K. Inha

- Sinä olet kauhean ruma, sanoi lihava ja jäntterä pikku neiti, joka oli melkein yhtä leveä kuin pitkä. - Korvasi ovat kuin kissan.
- Suotta sinä olet ylpeä, sanoi mustasilmä. - Keittiönne laipio ei ole edes rapattu.
- Ja Jimmy-serkkusi on idiootti, sanoi kastanjakiharainen.
- Eikä ole! huudahti Emilia. - Hänellä on enemmän järkeä kuin kenelläkään teistä. Minusta voitte sanoa mitä tahdotte, mutta uskaltakaapa häpäistä sukuani! Jos sanotte heistä vielä yhdenkään sanan, katson teitä kaikki pahalla silmällä. 
Ei kukaan ymmärtänyt mitä tämä uhkaus tarkoitti, mutta se teki sen kahta tehokkaammaksi. Seurasi lyhyt hiljaisuus. Sitten kiusoittelu alkoi uudelleen toisella tavoin.
- Osaatko sinä laulaa? kysyi laiha pisamainen tyttö, joka tästä huolimatta luuli olevansa hyvin sievä.
- En, sanoi Emilia.
- Osaatko tanssia? 
- En.
- Osaatko laittaa ruokaa?
- En.
- Osaatko virkata pitsiä?
- En.
- Osaatko ristipistoja?
- En.
- Mitä sinä sitten osaat? kysyi pisamainen halveksivasti.
- Minä osaan kirjoittaa runoja, sanoi Emilia, vaikkei hänellä ollut aikomustakaan sanoa sellaista. Ja samassa silmänräpäyksessä hän tiesi, että todella osasi kirjoittaa runoja. Tämän omituisen, aiheettoman vakaumuksen mukana - tuli leimahdus. Ympäröivästä vihamielisyydestä ja epäluulosta huolimatta hänen sielunsa tuntui vapautuvan ja kohoavan tähtiin. Emilian kasvojen haltioitunut ilme hämmästytti ja suututti hänen kiusaajiaan. 

L. M. Montgomery: Runotyttö maineen polulla 1948 (Emily Climbs 1925) suom. I.K. Inha

Emilia sytytti kynttilänsä, veti sukat jalkaansa, otti ylleen paksun nutun ja kaivoi esiin toisen, puoleksi täytetyn Jimmy-kirjan. Hän ryhtyi kirjoittamaan ainoan kynttilänsä valossa, joka loi huoneen varjoihin kapean valokeitaan. Tässä keitaassa Emilia kirjoitti tumma pää kirjan yli kumartuneena, kun yön hetket hiipivät ohi ja Uuden kuun muut asukkaat nukkuivat rauhallisesti. Emiliaa alkoi viluttaa, hänen jäsenensä tuntuivat jäykiltä, mutta hän ei huomannut sitä. Hänen silmänsä paloivat, posket hehkuivat, sanat tulivat kuin tottelevaiset henkijoukot hänen kynänsä kutsusta.
Kun kynttilä vihdoin räiskyen ja pihisten sammui pieneen talilätäkköönsä, hän havahtui todellisuuteen huoahtaen ja väristen. Kello oli kaksi ja häntä väsytti ja vilutti kovasti. Mutta kertomuksena hän oli saanut valmiiksi, ja se oli paras, jonka hän milloinkaan oli kirjoittanut.
Hän hiipi kylmään pesäänsä tuntien voittajan tyydytystä ja nukahti vaimenevan myrskyn kehtolauluun. 

L. M. Montgomery: Runotyttö etsii tähteään 1949 (Emily's Quest 1927) suom. Laine Järventaus-Aav

- Tähti, mitä ne sitten ovat? Mitä sinä itse luulet niiden olevan? Olen iloinen, että voit huvittaa itseäsi kirjoittamalla. Hienoa kun on sellainen pieni harrastus. Ja jos vielä voit napata kirjoituksillasi muutamia pennosia - no niin, sekin on paikallaan tällaisessa maailmassa. Mutta olisin vihainen, jos uneksisit olevasi joku Brontë tai Austen ja heräisitkin huomaamaan, että olet tuhlannut nuoruutesi haaveiluun.
- En kuvittelekaan olevani Brontë tai Austen. Mutta aikaisemmin et puhunut tuolla tavoin, Dean. Ennen sanoit, että minä voisin tehdä kerran jotakin.
- Lapsen sieviä kuvitelmia ei murskata. Mutta on typerää elättää lapsen unelmia aikuisenakin. Parempi katsoa totuutta silmiin. Sinä kirjoitat omalla tavallaan viehättäviä juttuja, Emilia. Mutta tyydy siihen, älä tuhlaa parhaita vuosiasi pyrkimällä saavuttamattomiin, ponnistelemalla sellaisiin korkeuksiin, joihin kätesi ei yllä.

Lokakuussa Turun kirjamessuilla silmiini osui Runotytön tarina yhtenä niteenä, joka veti minua puoleensa erään antikvariaatin pöydällä. Minun ei ollut tarkoitus enää erityisesti ostostella, mutta hetken emmittyäni totesin, että minua kaduttaisi liikaa, jos jättäisin Montgomeryn kirjan hankkimatta. Kirja odotti muutaman kuukauden hyllyssäni, kunnes päädyin tarttumaan siihen hetkellisestä mielihalusta.

Ahmin Montgomeryn kirjoja lapsuudessani niin kuin moni muukin. Luin Annat, Runotytöt ja Jane Victoriat. Olin kovin ihastunut Montgomeryn tyttökirjojen tunnelmaan ja henkilöihin, mutta uudelleenluku oli jäänyt viime kuuhun asti aikomuksen tasolle. Kirjablogien seuraamisen myötä halu palata uudelleen Montgomeryn kirjoihin oli kuitenkin kasvanut ja etenkin Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogin ansiosta olen kaihonnut Annan ja Emilian tarinoiden pariin. Olen todella iloinen, että uusintaluin Runotytöt ja Annat lainaan varmasti jossakin vaiheessa luettavikseni. Annat tosin voisin lukea englanniksi, sillä suomennoksia on kuulemma lyhennetty ja alkuperäiskielellä lukiessa tavoittaa parhaiten sen, millaisen teoksen kirjailija on itse halunnut luoda. Runotytötkin päätyvät ehkä vielä jossakin vaiheessa luettavikseni alkuperäiskielisinä teoksina, mutta koska en voinut vastustaa suomenkielisen yhteispainoksen vetovoimaa, halusin lukea kirjat ensin suomennettuina. Lapsena pidin suuresti sekä Annasta että Emiliasta, mutta Emilia oli näistä kahdesta henkilöstä lähempänä sydäntäni. Osittain samaistuin Emilian luonteeseen, mutta varsinkin Emilian haave kirjailijuudesta sai minut rakastamaan Emiliaa.

Emilia Byrd Starr on orvoksi jäävä tyttö, joka pitää oman päänsä mutta on hyvin oikeudentuntoinen. Isänsä kuoltua Emilia päätyy äitinsä sukulaisten kasvatettavaksi. Emilian tädit ovat välillä järkyttyneitä, koska Emilia ei aina mukaudu aikansa käyttäytymissääntöihin. Ensimmäinen kirja kertoo rakkaan isänsä menettäneen Emilian vaiheista 10-13-vuotiaana, toisessa osassa kerrotaan Emilian tarina lähes 14-vuotiaasta 17-vuotiaaksi ja viimeisen kirjan aikana Emilia varttuu nuoreksi naiseksi.

Teoksissa näkyy hyvin Emilian kasvu. Ensimmäisessä kirjassa Emilia on kuollutta isäänsä haikaileva lapsi, joka kirjoittaa isälleen kirjeitä elämänsä tapahtumista. Hän kiintyy Laura-tätiinsä ja Jimmy-serkkuunsa ja hänen on välillä vaikea elää Elizabet-tädin sääntöjen mukaan. Toisessa osassa Emilia elää nuoruuttaan. Emilia myös lähettelee sinnikkäästi tekstejään lehtiin ja kuten jo kirjan nimestäkin Runotyttö maineen polulla voi päätellä Emilia alkaa saada tekstejään välillä julki. Viimeisessä osassa Emilia tuskailee, koska hänen ei enää annetakaan viettää aikaa kaksin vastakkaisen sukupuolen kanssa ja muutenkin ystävyyssuhteet miesten kanssa tuntuvat monimutkaistuneen. Emilia joutuu myös kohtaamaan uudelleen läheisen ihmisen kuoleman. Pelkäsin jo hetken, että Emilian tarina saa päätöksen, joka olisi tuntunut minusta niin väärältä, mutta onneksi pelkoni ei toteutunut.

Emilian kohtelu tuntui välillä hyvin epäoikeudenmukaiselta. Varsinkin Emilian ensimmäisen opettajan neiti Brownellin toiminta ei saanut minulta lainkaan ymmärrystä. Eikö ole aivan luonnollista, että juuri orvoksi jäänyt ja tutusta ympäristöstä temmattu lapsi saattaa itkeä ensimmäisenä koulupäivänään? Ei lapselta silloin penätä kiukkuisesti itkun syytä ja jätetä välitunneiksi sisälle. Olin niin iloinen, kun Emilian opettaja vaihtui, sillä neiti Brownell oli harvinaisen raivostuttava henkilö. Jaoin täysin Emilian tunteet ensimmäistä opettajaansa kohtaan.

Viimeisen kirjan luettuani jäin haikeisiin tunnelmiin. Emilia ei tuntunut vain kirjan sivuille luodulta henkilöhahmolta vaan oloni oli kuin ystävän hyvästelemisen jälkeen. Onneksi näihin kirjoihin on mahdollista vielä palata, sillä Runotytöt eivät todellakaan jääneet minulle vain lapsuuden rakkaudeksi. Seuraavalla lukukerralla todennäköisesti muistan tapahtumat paremmin, sillä reilussa kymmenessä vuodessa olin oikeastaan täysin unohtanut Runotyttöjen juonen. Minulle oli jäänyt vain mieleen trilogian kirjojen tunnelma ja vahva ihastus kirjoja kohtaan.

Runotytöistä on luonnollisesti kirjoitettu monessa blogissa, sillä ovathan Montgomeryn kirjat monen ahkeran lukijan lapsuuden suosikkeja. Linkitän tällä kertaa vain muutaman arvion, sillä haluan päästä jossakin vaiheessa nukkumaankin.
Maailman ääreen
Jokken kirjanurkka
Matkalla Mikä-Mikä Maahan (ensimmäinen osa & toinen ja kolmas osa)