 |
| kansikuva: Matthew Pugh/Arcangel Images |
lainattu kirjastosta
On the second day of December in a year when a Georgia peanut farmer was doing business in the White House, one of Colorado's great resort hotels burned to the ground. The Overlook was declared a total loss. After an investigation, the fire marshal of Jicarilla County ruled the cause had been a defective boiler. The hotel was closed for the winter when the accident occurred, and only four people were present. Three survived. The hotel's off-season caretaker, John Torrance, was killed during an unsuccessful (and heroic) effort to dump the boiler's steam pressure, which had mounted to disastrously high levels due to an inoperative relief valve.
Two of the survivors were the caretaker's wife and young son. The third was the Overlook's chef, Richard Hallorann, who had left his seasonal job in Florida and come to check on the Torrances because of what he called 'a powerful hunch' that the family was in trouble. Both surviving adults were quite badly injured in the explosion. Only the child was unhurt.
Physically, at least.
Dan Torrance oli Hohdon aikana viisivuotias pikkupoika, mutta nyt hän on varttunut aikuiseksi mieheksi. Hän vannoi, ettei hukuta lapsuuden kauhujaan pulloon, mutta lopulta menneisyys ja hohtamiskyky ovat liikaa ja hän ajautuu juomaan. AA-kokoukset saavat hänet kuitenkin takaisin kaidalle polulle ja hänestä tulee saattokodin Tohtori Uni, joka auttaa ihmisiä kuolemaan levollisemmin. Abra Stone on tyttö, joka hohtaa kirkkaasti jo vauvana. True Knot, jonka jäsenet elävät hohtavista lapsista saatavalla höyryllä, kiinnittävät huomiota Abraan ja haluavat saada hänet itselleen.
Luin yläasteen ja lukion aikana ainakin kuusi Stephen Kingin kirjaa: Carrien, Hohdon, Christine, tappaja-auton, Uinu, uinu lemmikkini, Sen ja Eksyneiden jumalan. Viimeksi mainitusta en pitänyt sitten yhtään, mutta muuten King onnistui pelottelemaan minua enemmän tai vähemmän. Hohto oli ehdoton suosikkini ja innostuinkin kuullessani, että King kirjoittaa menestysteokselleen jatko-osan.
Hohdossa minua viehättivät erityisesti klaustrofobinen tunnelma ja psykologinen kauhu. Kirja todella sai minut pelkäämään eikä mikään kirja ole tainnut onnistua luomaan mieleeni samanlaista kauhun ilmapiiriä. Olen melkoinen arkajalka, saan helposti elokuvista ja kirjoista kylmiä väreitä, ja niitä Doctor Sleepkin lähetti selkäpiihini, mutta Doctor Sleepin tunnelma ei ollut samanlainen kuin Hohdon. Tähän vaikuttivat erilainen miljöö ja tietenkin myös erilainen juoni. True Knot oli kauhistuttava, mutta ihmiseen hiipivä hulluus pelottaa minua enemmän. Ehkä syynä on, että se on todellisempaa ja mahdollisempaa, vaikka ei Hohtokaan ollut tietenkään realistinen.
Aluksi koin kirjan parissa jopa pitkästymisen tunteita. Onneksi jännitys tiivistyi kuitenkin loppua kohden ja välillä tunnelma oli jopa hyytävä, mutta Hohdon tasoiseksi en voi jatko-osaa mitenkään sanoa. Kirjan lukemisen jälkeen jäi tunne, että en olisi menettänyt paljoakaan, vaikka olisin jättänyt Doctor Sleepin lukematta. Tosin kirja sai ainakin aikaan vahvan halun lukea Hohto uudelleen, joten aivan turhaksi kirjan lukemista en voi sanoa.
Pettymyksestäni huolimatta kirjassa oli myös asioita, joista pidin. Abra Stone oli voimakastahtoinen ja rohkea tyttö, joka hohtaa hyvin kirkkaasti. True Knotin hohtavista lapsista saatavalla höyryllä elävät "vampyyrit" olivat melko onnistunut keksintö. Olin aluksi hieman pettynyt siihen, että King oli tehnyt aikuisesta Dannysta alkoholistin, mutta kirjan edetessä ymmärsin kyllä, miten niin sen piti ollakin. Dannya ajoivat alkoholismiin kuitenkin sukurasite, lapsuuden kauhut ja erikoinen kyky hohtaa.
Tapahtuma-aika tulee lukijalle hyvin selväksi. Kertoja tiputtelee aina välillä vuosilukuja, mutta myös WTC-isku ja populaarikulttuuriviittaukset kuten Catching Fire -kirjan mainitseminen yhdistävät kirjan selvästi 2000-lukuun. En enää muista, miten paljon Hohdossa oli ajankuvausta. Tosin perhe eristettynä lumen saartamaan hotelliin ei varmasti ollut kovin kiinni silloisessa ajassa.
Hohdon lisäksi toinen King-suosikeistani on Carrie. Tiedän yleistäväni sanoessani näin, mutta vaikuttaa siltä, että pidän Kingin alkupään romaaneista eniten ja siksi Carrien ja Hohdon välissä ilmestynyt Painajainen alkoikin kiinnostaa. Stephen King mainitsee kirjan jälkisanoissa, että Painajaista on pidetty yhtenä hänen pelottavimmista romaaneistaan Hohdon, Sen ja Uinu, uinu lemmikkini ohella, joten tämäkin lupaa hyvää.
Muualla:
Morren maailma, Kirjojen keskellä, Kirjoihin kadonnut, Kingiä, kahvia ja empatiaa, Linnunmaitoa ja vähän hunajaakin, Spefimies, Booking it some more, Elämää ja aspartaamia ja Bellan logi.
♥♥♥
No, et ainakaan ihan täysillä inhonnut! =D Kiva tuo kissakansi, mutta mielestäni suomennetussa versiossa on vielä hienompi kansi. Minä en ole muuten Painajaista lukenut, sitä ei nimittäin ole enää omissa kirjastoissani (haa, ikään kuin omistaisin kirjastoja!), mutta tod. näk. kaukolainaan sen joskus jostain.
VastaaPoistaNo joo en sentään. Minä en oikein osaa sanoa, kummasta tykkään enemmän. Ehkä tuosta kissakansi vie kuitenkin voiton, koska se vain on hieno (ja siinä on kissa). Täällä Painajainen näyttäisi olevan saatavilla. Sitä ei tosin pääkirjastossa ole yhtään kappaletta, mutta muista seudun kirjastoista sen saisi varausmaksulla.
PoistaEn oikein tiedä miten suhtautua tähän kirjaan, kun Liseyn tarina oli niin suuri pettymys ja Hohto taas yksi parhaista kirjoista ikuna. King on niiiiiin monen kammottavan hyvän elokuvakäsikirjoituksen takana myös. Harva kirjailija kirjoittaa yhtä vaihtelevan onnistuneesti. :D
VastaaPoistaMinäkin olen samaa mieltä Kingin vaihtelevasta tasosta. Pidin esimerkiksi tuosta Eksyneiden jumalasta todella vähän, mutta Hohdosta todella paljon. Doctor Sleep taas oli ihan ok. Tosin tästäkin ovat jotkut lukijat pitäneet suuresti. Makuja on monenlaisia.
PoistaPainajainen on ihan viihdyttävä, ja tähän mennessä lukemistani Kingin kirjoista ovat ne varhaistuotannoksi laskettavat olleetkin juuri niitä parhaimpia. Suosittelen myös novellikokoelmia, ne ovat ihan huippuja (varsinkin Ennen aamunkoittoa ja Jälkeen keskiyön)! Niin, ja Painajaisesta tehdyt minisarjat (1979 ja 2004) ovat myös hyviä. Pari kohtausta ovat oikeasti aika pelottavia, varsinkin kun en yhtään pidä ajatuksesta, että joku kurkistelee illalla ikkunan takana ;)
VastaaPoistaKivaa, että annoit novellikokoelmasuosituksia. Olen hieman novellikammoinen, mutta yritän vaihtelevalla menestyksellä lukea niitä välillä ja vinkit hyvistä novellikokoelmista ovat tervetulleita.
PoistaHohtoa pitää harkita, mieluiten enkuksi. Elokuvana oli raju. Minäkin pidin Carriesta, mutta Eksyneiden jumala ei osunut. Tämä kirja taas, hmmm, kuvauksesi perusteella epäilyttää.
VastaaPoistaKannattaa käydä lukemassa myös esimerkiksi tuo Kingiä, kahvia ja empatiaa -blogin arvio. Irene on aivan vastakkaista mieltä kuin minä ja hänen bloggauksensa ovat aina viihdyttäviä. Minuun kirja ei kolahtanut, mutta kyllähän jotkut siitä ovat tykänneet.
PoistaNyt minuakin alkoi kiinnostamaan tuo Painajainen, sillä Hohto ja Carrie ovat minunkin tähän astisia suosikkeja. :)
VastaaPoistaToivottavasti Painajainen on hyvä. :) Pidin Carriesta itse asiassa vielä enemmän toisella lukukerralla, kun luin sen toissakesänä uudelleen. Yläasteellakin pidin siitä, mutta toisella kerralla kolahti vielä enemmän.
Poista