Milja Kaunisto: Kalmantanssi

kansikuva: Getty Images suunnittelu: Tuomo Parikka

Milja Kaunisto: Kalmantanssi 2014 Gummerus 397 s.
Blogatin kautta kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Kuinka vaikeaa noituuden todistaminen olisi? Toki isäni oli valaissut minua koskemattomien impien erikoiskohtelusta Perkeleen silmissä, hän oli Johannes Suuripään tapauksessa muistuttanut, että Paholaisella ei juuri ole otetta neitsyihin. Mutta sittenhän kaikki naimattomat naiset pysyisivät synnittöminä, ja näinhän ei toki ollut asian laita. Maailmassa viuhtoi kosolti haureutta harjoittavia nuoria naisia, sen tiesi jokainen. Pirulla oli siis keinonsa päästä neitseenkin sieluun.
Pohdin myös, että nainen soturina oli niin kauhistuttava ja kumouksellinen ajatus että Pirulla oli varmasti siinäkin osuutensa. Minulle ei tullut mieleenkään ihmetellä, miksi Pierre Cauchonin kaltainen vaikutusvaltainen kirkonisä pyytäisi alhaiselta studiosukselta apua. Ehkä sotaisan naiseläjän pulma oli vain tavallista visaisempi vanhenevalle piispalle ja hän pestasi avukseen jokaisen pystyvän sielun?

Kalmantanssi on sarjan toinen osa, joten bloggaus sisältää paljastuksia ensimmäisen osan juonesta.

Kalmantanssi alkaa kertomuksella Olavi Maununpojan Miraclen lapsuudesta ja siitä, miksi hänet päätettiin kasvattaa poikana. Alun jälkeen palataan Olavi Maununpojan elämään. Olavi Maununpoika on saanut kirkkoherran viran, mutta joutuu luopumaan siitä jouduttuaan halujensa viettelemäksi. Hän saa isältään neuvon mennä jatkamaan opintojaan Pariisiin. Pariisissa häntä odottaa piispa Cauchon, joka ehdottaa vaihtokauppaa. Olavi Maununpojan on hankittava todisteita tyrmässä istuvan Jehanne Darcin noituudesta, jotta Olavin ystävä Miracle ei tarvitsisi todistaa oikeudessa sukupuolensa oikeellisuutta.

Reilu vuosi sitten luin Milja Kauniston Synnintekijä -esikoisromaanin ja pidin sitä riettaana mutta lahjakkaana keskiajan kuvauksena. Oli selvää, että haluan lukea myös jatko-osat, joten tartuin innolla tammikuussa ilmestyneeseen Kalmantanssiin.

En ole lukenut toista tämänkaltaista keskiajan kuvausta, ja Synnintekijä ja Kalmantanssi erottuvatkin mielestäni piristävästi historiallisen fiktion valtavirrasta. Olavi Maununpojan Pariisi on pahanhajuinen ja ruumiillisten nautintojen kyllästämä. Kalmantanssissa ei arastella seksuaalisuutta ja asiat kuvataan kaunistelematta. Vaikka kirjassa onkin vähemmän riettautta kuin ensimmäisessä osassa, Olavi taistelee tässäkin osassa viettelyksiä vastaan. Hänen itsehillintänsä on oikeastaan kasvanut, mutta kiusausta ei aina vain voi vastustaa.

Pidin Kalmantanssin juonta ensimmäistä osaa kiehtovampana ja jännittävämpänä. Lähinnä muistan ensimmäisestä osasta Olavin rietastelut ja paljastuksen Miraclesta, joten Synnintekijän juoni jäi hieman muiden seikkojen varjoon. Erään seikan Jehanne Darcista tosin osasin arvata jo etukäteen lähinnä erään arvion otsikon vuoksi, mutta eipä se paljoa lukukokemusta huonontanut.

Kaunisto käyttää ihailtavan rikasta kieltä. Ihastelin myös vanhahtavia sanoja kuten universitas, jotka saivat lukijan kirjan aikakauden tunnelmaan ja kertoivat runsaasta taustatyöstä.

Luen varsin mielelläni Kauniston historiallista sarjaa. Ilmeisesti Kaunisto kaavailee sarjasta trilogiaa, jonka viimeinen osa ilmestyy ensi vuoden puolella, joten jään taas mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.

♥♥♥♥

Muissa blogeissa: Girl of thousand lives, Oksan hyllyltä, Orfeuksen kääntöpiiri, Calendula, Hys, äiti lukee nyt, Kirjoihin kadonnut, Lukuneuvos, Ja kaikkea muuta, Kirsin kirjanurkka, Pihin naisen elämää, Kirjakko ruispellossa, Kaikkea kirjasta, Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja Kirjasähkökäyrä.