tiistai 29. tammikuuta 2013

Kirja-alelöytöjä

Minäkin tein löytöjä kirja-alennusmyynneistä. Olin vähän myöhään liikkeellä, sillä kohtahan ne loppuvatkin, mutta toisaalta sen takia sain kirjoja ihan uskomattoman halvalla. Valikoima olisi varmaan ollut parempi alen alussa, mutta seitsemän pokkaria nytkin ostin, joten ehkä oli ihan hyvä, etten mennyt kirjakauppoihin heti joulun jälkeen...

Akateemisesti hankin neljä pokkaria hieman reilulla kymmenellä eurolla, ja niiden joukossa oli se yksi todellinen löytö, josta jo yöllä kirjoitin.

Bernard Beckett: Genesis 

Arvion olen jo kirjoittanut, mutta sanon vielä, että lukekaa tämä. Luin tänään goodreadsista ihmisten arvioita, enkä näköjään ole todellakaan ainoa, jonka mielestä kaikkien pitäisi lukea tämä.

Alma Katsu: The Taker

Tämä oli ainoa Akateemisesta ostamistani kirjoista, josta olin kuullut jo aiemmin. Tein siis päätökset aika pitkälti takakansitekstien perusteella. Tämä on TBR-listallani, ja olen varmaan jokin vuosi sitten katsellut tätä juuri Akateemisessa, mutta en silloin raaskinut ostaa. Kannessa tätä kuvataan kuolemattomaksi rakkaustarinaksi. Mielestäni tässä on yksinkertaisen kaunis kansi. Toivottavasti tykkään. Huomasin goodreadsista, että tämähän on trilogian ensimmäinen osa. Saattaa olla siis, että tulee vielä lisää lukemista, jos tämä on mieleinen.

Joan Frances Turner: Dust

Takakansitekstistä voisi päätellä, että kerrankin kirjoitetaan zombista, jolla on tunteita. En ole mikään suuri zombifani siksi, että eivät ne herätä minkäänlaisia sympatioita, koska niillä on vain loputon halu purra ja syödä ihmisiä. Tämä vaikuttaa kuitenkin siltä, että minä ehkä voisin pitää. Tähänkin on näköjään kirjoitettu toinen osa.

Jonathan Barnes: The Domino Men

En ihan tiedä, mistä tämä kirja kertoo, mutta luulisi sen lukemalla selviävän. Takakannesta: This is the story that matters. This, the story of the war, the last prince, the fall of the House of Windsor.

Suomalaisen alesta mukaani poimin kolme pokkaria.

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Olen mielestäni joskus lukenut Sherlock Holmesia äidin hyllystä, mutta siitä on jo aikaa. Luen hyvin harvoin novelleja, mutta Sherlock Holmes olkoon poikkeus.

Agatha Christie: A Pocket Full of Rye

Luin Agatha Christien kirjoja paljon teini-ikäisenä. En muista, olenko tätä kyseistä kirjaa lukenut, mutta jos olen, en melko varmasti muista loppuratkaisua, joten ei se haittaa. Christie nyt on taattua laatua ja päihittää osan nykyisistä dekkarikirjailijoista mennen tullen.

Monica Ali: Untold Story

Tämän itse asiassa meinasin jättää kauppaan, mutta otin silti mukaani. Saa nähdä, kannattiko. Kirjassa kuvitellaan, että Diana olisikin selviytynyt hengissä. Missä hän olisi nyt? Mitä hän tekisi?

Olen seurannut ilahtuneena, että minulle on tullut pikkuhiljaa lisää lukijoita. Pidän tänne kirjoittamisesta, mutta onhan se mukava tietää, että joku näitä lukeekin ja toivottavasti saisi joskus innoitusta jonkin kirjan lukemiseen. Kysyn siis teiltä, oletteko te lukeneet mitään ostamistani kirjoista. Jos olette, kannattivatko ostokseni? Mitä löytöjä te olette tehneet tämän vuoden kirja-alennusmyynneistä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!