sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 lukuhaasteeni

Päätin haastaa itseni. Tämä todellakin vaikuttaa haastavalta, sillä en lue kovinkaan paljon 1900-lukua ennen ilmestynyttä kirjallisuutta, mutta toisaalta tämän avulla voin parhaassa tapauksessa löytää helmiä, joita en muuten olisi tullut lukeneeksi. Aion siis tarttua Ofelia Outolinnun aloittamaan 1800-luvulla ilmestyneiden kirjojen lukuhaasteeseen.

Aatelisarvot saavuttaa seuraavilla kirjamäärillä:

Herttua/herttuatar – 20 teosta
Markiisi/markiisitar – 16 teosta
Jaarli/kreivitär – 12 teosta
Varakreivi/varakreivitär – 8 teosta
Paroni/paronitar – 4 teosta
Aikaa on siis tämä vuosi eli 2013. Aloitan hieman myöhässä, mutta ei kuukausi nyt niin paljon ole. En aseta itselleni tavoitetta aatelisarvon suhteen, vaan yritän lukea 1800-luvulla julkaistuja kirjoja silloin, kun minusta tuntuu hyvältä ajankohdalta.

1. Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes 3.2.2013

Lisäksi osallistun Kirjavalaan mielenterveyslukuhaasteeseen.

Saavutukset ovat:

Suljettu: 8 kirjaa
Osasto: 5 kirjaa
Terapia: 3 kirjaa
Avohoito: 2 kirjaa

Tämä voi olla hieman helpompi haaste minulle, vaikka mielenterveyttä käsittelevät kirjat eivät saakaan olla fiktiota. Tähtään korkeimpaan mahdolliseen saavutukseen eli suljetulle.

Osallistun myös tätä sivuavaan Nooran aloittamaan Mieleni on rajaton -haasteeseen, jolla ei ole aikarajaa:

Haastan siis kaikki rohkeat lukemaan kirjallisuutta mielisairauksista, enkä välitä rajoittaa haastetta vain romaaneihin, vaan haasteen voi siis toteuttaa myös lukemalla runoutta, draamaa tai faktaa. Hyväksyn haasteeseen myös neurologisten sairauksien/vammojen kanssa painivan kirjallisuuden. Haasteella ei ole myöskään aikarajaa (jo ihan nimenkin takia). Myöskin kirjamäärän jätän avoimeksi - tarkoitukseni on lähinnä innostaa lukijoita tarttumaan kirjalliseen hulluuteen.

1. Joyce Carol Oates: Zombie 4.2.2013

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä haasteena valitsen Riinan kirjapinojen lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteen. Tässä on sen ohjeet suoraan kopioituna:

 Jokaisella meistä on takuulla niitä kirjailijoita, jotka keikkuvat kauan TBR-listoilla, mutta eivät silti kuitenkaan tunnu missään vaiheessa tulevan luetuiksi. Tämän haasteen myötä onkin hyvä tilaisuus kaivaa nämä unohdetut kirjailijat lukulistalle.

Mikä ihmeen lukemattomat kirjailijat-haaste?
Tarkoituksena on siis lukea teoksia sellaisilta kirjailijoilta, joita et ole aiemmin lukenut. Voit myös helpottaa haastetta niin, että valitset myös sellaisia kirjailijoita, joilta olet lukenut jotain tiettyä lajityyppiä. Jos siis vaikkapa olet aikoinaan lukenut kaikki Tuija Lehtisen nuorten kirjat, voit nyt valita lukulistallesi jonkun hänen aikuisten kirjoistaan. Sovitaan kuitenkin niin, että kyseessä ei saa olla esikoiskirjailija, vaan jokaiselta luettavalta on pitänyt ilmestyä ainakin pari teosta - millä kielellä ja mitä lajityyppiä, sillä ei ole väliä.

Miten monta kirjaa sitten pitää lukea?
Niin monta kuin haluat ja ehdit. Itse ajattelin lukea 12, mutta mukaan haasteeseen pääsee jo kuudella kirjailijalla.

Miten kauan haaste kestää?
1.1.2013-31.12.2013. Aikaa siis on kokonainen vuosi, joten 12 kirjankin vauhdilla se tarkoittaa sitä, että luet joka kuussa yhden sinulle entuudestaan 'tuntemattoman' kirjailijan teoksen.

Miten pääsen mukaan haasteeseen?
Ilmoittaudu mukaan täällä. Postaa blogiisi tieto haasteesta ja haasteen suoritettuasi kooste lukemistasi kirjoista. Postaa sitten tuon koostepostauksen linkki tähän ketjuun.

Hyödynkö tästä jotain?
Takuulla! Saatat löytää uusia lempikirjailijoita ja ainakin laajennat lukureviiriäsi. Ja vuoden lopussa arvotaan myös kaikkien osallistujien kesken 25 euron arvoinen lahjakortti voittajan valitsemaan kirjakauppaan.

Jollei vastaani tule jotakin aivan vastustamatonta haastetta vielä, niin tässä ne tämän vuoden lukuhaasteeni sitten olivat.  Saa nähdä vuoden lopussa, miten kävi.

1. Max Brooks: World War Z: An Oral History of the Zombie War 4.1.2013
2. Seth Grahame-Smith: Abraham Lincoln: Vampire Hunter 4.1.2013
3. Ally Carter: I'd Tell You I Love You, But Then I'd Have to Kill You 16.1.2013
4. Kathy Reichs: Déjà Dead 19.1.2013
5. Anna Godbersen: The Luxe 27.1.2013
6. Bernard Beckett: Genesis 28.1.2013
7. Joyce Carol Oates: Zombie 4.2.2013

Eiväthän nämä sitten riittäneet, vaan ahnehdin lisää haasteita. Osallistun Facebookissa Juulianna Huuskon aloittamaan 30koetus-haasteeseen

 30Koetus eli 30 000 sivun koetus on kirjallisuushaaste kaikille lukemisesta pitäville.
Haasteessa on tarkoituksena lukea 30 000 sivun verran kirjoja vuoden 2013 aikana eli aikavälillä 1.1.-31.12.2013.


Mukaan voit liittyä: Facebookin 30Koetus-ryhmässä

Haasteen aikataulu: vuosi 2013

luettuja sivuja: 6248/30 000

Olen laskenut tähän kirjat, jotka olen saanut loppuun vuoden 2013 aikana, vaikka pari ihan vuodessa alussa lukemaani kirjaa olinkin aloittanut jo viime vuoden puolella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!