Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2012 Sivumäärä: 359
Tuntematta täydellisesti ihmisen henkilökohtaista historiaa oli vaikea päätellä kuinka pitkälle tämä oli valmis menemään puolustaakseen omaisuuttaan, omaisuutenaan pitämäänsä ihmistä tai vaikkapa asemaansa yhteiskunnassa. Logiikka oli olennainen osa vain teoreettisen filosofian oppikirjoja, ei todellista elämää.
Arianna de Bellis on nuorena leskeksi jäänyt nainen, jolla on mystinen menneisyys sekä suomalaisia sukujuuria. Arianna ei kestä olla joutilaana, joten hän on suostunut etsivätoimiston osakkaaksi. Kyseinen etsivätoimisto saa selvitettäväkseen Amerikasta lähtöisin olevan Lily Montgomeryn murhan. Kaunis Lily ei ollut Tolfassa suuressa suosiossa, ja kylässä on monta ihmistä, joilla olisi ollut murhaan motiivi. Syyllisen selvittäminen ei ole siis helppo tehtävä. Kuitenkin Arianna pian huomaa olevansa liian lähellä murhan ratkaisua, sillä hän on lähellä liittyä Lilyn seuraan hautausmaan multiin. Jännityksen lisäksi kirjaan mahtuu myös romantiikkaa, joten voin taata, ettei lukija kyllästy tähän dekkariin.
Minulle ainakin oli uusi kokemus lukea suomalainen dekkari, joka sijoittuu Suomen rajojen ulkopuolelle. Vai voiko monta vuotta Italiassa asuneen kirjailijan teosta kutsua suomalaiseksi? No minä kutsun ainakin. Tietenkin Valan eläminen Italiassa näkyi kirjassa. Se ei vaikuttanut kirjalta, jonka olisi kirjoittanut vain Italiassa vieraillut ja Italiasta lukenut ihminen. Kuolema sypressin varjossa sai minut haluamaan entistä enemmän takaisin Italiaan vielä jonakin päivänä. Ainoasta vierailustani tuohon ihanaan maahan on kulunut lähes kymmenen vuotta, mutta vielä joskus minä Italiaan palaan ihan varmasti. Kirjan tapahtumapaikka oli siis yksi asia, josta tässä pidin.
Minä en ainakaan arvannut Lilyn murhaajaa ennen kuin se kirjassa paljastettiin. Toisaalta minusta tuntuu, että olen harvinaisen huono huomaamaan vihjeitä murhaajasta ja päättelemään murhaajaa niistä. Silti sanoisin, että Vala osasi hienosti istuttaa lukijan mieleen epäilyksen siemeniä monia kirjan henkilöitä kohtaan. Sehän dekkarikirjailijan tarkoituksena onkin.
Jos seuraavassakin lukemassani dekkarissa, tapetaan kissa, alan kiljua tai todennäköisemmässä tapauksessa itkeä. Olen lukenut viime aikoina aivan liikaa kirjoja, joissa kissoille on käynyt pahasti. Olen tästä jo aiemminkin valittanut, mutta en tiedä, miksi dekkaristeille on niin yleistä laittaa murhaaja tappamaan viaton kissa. Minusta vain tuntuu sellaisen lukeminen niin pahalta.
Kaksi perhosta lensi tien yli toisistaan huumaantuneina. Arianna jarrutti pehmeästi ja päästi keltasiipiset rakastavaiset tien toiselle puolelle lemmiskelemään. Hän avasi ikkunan, ja kesäinen keskipäivä tulvahti autoon sirkkojen sirityksen ja viikunapuun makean tuoksun mukana.
Paikoittain kirjan kieli oli mielestäni todella kaunista. Pidin siitä, miten lukijan huomio kiinnitettiin pieniin yksityiskohtiin esimerkiksi luonnossa. Harvoin dekkaria lukiessa kohtaa niin hienoa tunnelmointia kuin Valan esikoisteoksessa. Kirja sai minut muistamaan, miksi kirjoja kannattaa lukea välillä myös suomen kielellä. Kielen kauneutta ei ole niin helppo arvostaa, jollei kyseistä kieltä puhu äidinkielenään. Ehkä Kuolema sypressin varjossa -kirja innostaa minua lukemaan edes hieman tavallista enemmän suomenkielistä kirjallisuutta.
Kirjassa paljastettiin juuri sen verran Ariannan menneisyydestä, että jäin kaipaamaan lisää informaatiota. Luultavasti ja toivottavasti sitä on luvassa seuraavissa Ariannasta kertovissa kirjoissa. En malttaisi odottaa sarjan toista osaa, sillä aion ehdottomasti lukea Arianna de Bellis tutkii -sarjan muutkin osan sitten, kun ne ilmestyvät. Olen iloinen siitä, miten monta seuraamisen arvoista esikoiskirjailijaa olen löytänyt jo tänä vuonna, vaikka vuoden kolmas kuu on vasta aluillaan.
Valloitan tällä kirjalla Italian.
Uuteen dekkarilupaukseen ovat lisäkseni tutustuneet muun muassa Booksy, Norkku, Leena Lumi
ja Amma.
****
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa
Tunnisteet:
2000-luvun kirjallisuus,
2012,
Arianna de Bellis tutkii,
dekkari,
esikoisteos,
Gummerus,
Italia,
kirjastosta,
kotimainen kirjallisuus,
murha,
naiskirjailijat,
Vala Vera
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Anna Godbersen: Rumors
Anna Godbersen: Rumors
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008 Sivumäärä: 423 Suomenkielinen käännös: Juoruja
Luxe-sarjan toisen kirjan juonesta ei voi kertoa ilman pienoisia paljastuksia ensimmäisestä osasta. En siis suosittele lukemaan tätä arvostelua, jollei ensimmäistä kirjaa ole lukenut ja aikoo sen vielä lukea.
Elizabeth Hollandin uskotaan olevan kuollut ja Henry Schoonmakerin surevan menehtynyttä kihlattuaan. Elizabeth kuitenkin on lavastanut kuolemansa, jotta voisi karata rakastettunsa, entisen tallipoika Willin luo. Penelope Hayes, Elizabethin entinen paras ystävä, punoo juonia, kuinka hän saisi Henrystä oman aviomiehensä, mutta Henryllä on silmiä vain Elizabethin Diana-pikkusiskolle. Hollandien rahahuolet vain pahenevat, ja niille ei näytä olevan ratkaisua nyt, kun Elizabethista ei ole enää tulossa rikkaan Henryn aviovaimoa. Elizabethin entisellä palvelijalla, Lina Broudilla, menee kuitenkin entistä isäntäperhettään paremmin. Hän on pääsemässä seurapiireihin salaperäisenä New Yorkiin saapuneena orpona. Ei Linankaan elämä täysin ongelmatonta ole. Hän saa huomata, että seurapiirielämä on paljon kalliimpaa kuin olisi voinut olettaa.
Diana oli tässäkin osassa suosikkini ensimmäisen kirjan tapaan. Tässä kirjassa Diana oli suuremmassa osassa kuin The Luxe -kirjassa, joten minä ainakin olin tyytyväinen. Diana aikuistuu kirjan kuluessa ja kärsii mustasukkaisuudesta ja sydänsuruista. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä Diana kuuluu yhteen Henryn kanssa. Penelopesta en oikein pidä, sillä hänestä saa melko ilkeän ja juonittelevan kuvan. Tietenkään totuus ei ole ikinä näin mustavalkoinen, mutta en ole huomannut Penelopessa paljonkaan hyviä piirteitä. Ehkä vaikea rakkaus Henryyn on muokannut Penelopen luonnetta ja tekoja huonompaan suuntaan. Ainakin näin minä mietin, kun yritin pohtia, miksi Penelope on sellainen kuin hän on.
Lukujen alussa on aina katkelma jostakin käytösoppaasta tai lehden seurapiirisivulta. Mielestäni nämä ovat hyvä keksintö, sillä ne aina kertovat hieman siitä, mitä luvussa tapahtuu. Silti paljastukset eivät ole niin suuria, että ne pilaisivat lukukokemusta.
Kirja on melko kevyttä lukemista, mutta mielenkiintoisuutta lisää miljöö. Luen paljon mieluummin sotkuisista rakkauskuvioista silloin, kun niihin sotkeutuneet henkilöt asuvat 1800-luvun lopun New Yorkissa. Kirjan loppu oli surullinen, mutta myös mielestäni jännittävämpi kuin ensimmäisen osan. Odotan vielä suuremmalla mielenkiinnolla, mitä kolmannessa osassa tapahtuu kuin odotin toisen kirjan tapahtumia. Juoni oli muutenkin vaikeammin ennakoitavissa kuin ensimmäisessä osassa. Tämä oli ehdottomasti plussaa.
Aion ehdottomasti lukea vielä sarjan kolmannen ja neljännen osan. Toinenkin Godbersenin kirjoittama sarja houkuttelee minua paljon.
Tämänkin kirjan kohdalla on pakko mainita, miten hieno Rumorsin kansi on. Epäilisin tämän kannen esittävän Dianaa, kun ensimmäisessä oli kai Elizabeth. Ei visuaalinen kauneus kirjoissa tietenkään se tärkein asia ole, mutta mielenkiinnon kirjan ulkonäkö saa heräämään.
1800-luvun viimeisistä kohtalokkaista hetkistä ovat lukeneet myös muun muassa Kata, Emilie, Tiina ja Laura.
****
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2008 Sivumäärä: 423 Suomenkielinen käännös: Juoruja
Luxe-sarjan toisen kirjan juonesta ei voi kertoa ilman pienoisia paljastuksia ensimmäisestä osasta. En siis suosittele lukemaan tätä arvostelua, jollei ensimmäistä kirjaa ole lukenut ja aikoo sen vielä lukea.
Elizabeth Hollandin uskotaan olevan kuollut ja Henry Schoonmakerin surevan menehtynyttä kihlattuaan. Elizabeth kuitenkin on lavastanut kuolemansa, jotta voisi karata rakastettunsa, entisen tallipoika Willin luo. Penelope Hayes, Elizabethin entinen paras ystävä, punoo juonia, kuinka hän saisi Henrystä oman aviomiehensä, mutta Henryllä on silmiä vain Elizabethin Diana-pikkusiskolle. Hollandien rahahuolet vain pahenevat, ja niille ei näytä olevan ratkaisua nyt, kun Elizabethista ei ole enää tulossa rikkaan Henryn aviovaimoa. Elizabethin entisellä palvelijalla, Lina Broudilla, menee kuitenkin entistä isäntäperhettään paremmin. Hän on pääsemässä seurapiireihin salaperäisenä New Yorkiin saapuneena orpona. Ei Linankaan elämä täysin ongelmatonta ole. Hän saa huomata, että seurapiirielämä on paljon kalliimpaa kuin olisi voinut olettaa.
Diana oli tässäkin osassa suosikkini ensimmäisen kirjan tapaan. Tässä kirjassa Diana oli suuremmassa osassa kuin The Luxe -kirjassa, joten minä ainakin olin tyytyväinen. Diana aikuistuu kirjan kuluessa ja kärsii mustasukkaisuudesta ja sydänsuruista. En varmasti ole ainoa, jonka mielestä Diana kuuluu yhteen Henryn kanssa. Penelopesta en oikein pidä, sillä hänestä saa melko ilkeän ja juonittelevan kuvan. Tietenkään totuus ei ole ikinä näin mustavalkoinen, mutta en ole huomannut Penelopessa paljonkaan hyviä piirteitä. Ehkä vaikea rakkaus Henryyn on muokannut Penelopen luonnetta ja tekoja huonompaan suuntaan. Ainakin näin minä mietin, kun yritin pohtia, miksi Penelope on sellainen kuin hän on.
Lukujen alussa on aina katkelma jostakin käytösoppaasta tai lehden seurapiirisivulta. Mielestäni nämä ovat hyvä keksintö, sillä ne aina kertovat hieman siitä, mitä luvussa tapahtuu. Silti paljastukset eivät ole niin suuria, että ne pilaisivat lukukokemusta.
Kirja on melko kevyttä lukemista, mutta mielenkiintoisuutta lisää miljöö. Luen paljon mieluummin sotkuisista rakkauskuvioista silloin, kun niihin sotkeutuneet henkilöt asuvat 1800-luvun lopun New Yorkissa. Kirjan loppu oli surullinen, mutta myös mielestäni jännittävämpi kuin ensimmäisen osan. Odotan vielä suuremmalla mielenkiinnolla, mitä kolmannessa osassa tapahtuu kuin odotin toisen kirjan tapahtumia. Juoni oli muutenkin vaikeammin ennakoitavissa kuin ensimmäisessä osassa. Tämä oli ehdottomasti plussaa.
Aion ehdottomasti lukea vielä sarjan kolmannen ja neljännen osan. Toinenkin Godbersenin kirjoittama sarja houkuttelee minua paljon.
Tämänkin kirjan kohdalla on pakko mainita, miten hieno Rumorsin kansi on. Epäilisin tämän kannen esittävän Dianaa, kun ensimmäisessä oli kai Elizabeth. Ei visuaalinen kauneus kirjoissa tietenkään se tärkein asia ole, mutta mielenkiinnon kirjan ulkonäkö saa heräämään.
1800-luvun viimeisistä kohtalokkaista hetkistä ovat lukeneet myös muun muassa Kata, Emilie, Tiina ja Laura.
****
lauantai 2. maaliskuuta 2013
Richelle Mead: Vampire Academy
Richelle Mead: Vampire Academy
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2007 Sivumäärä: 332
Lissa Dragomir on moroi, kuolevainen vampyyri. Rose Hathaway on Lissan suojelija. Kirjan alussa Lissa ja Rose ovat paenneet Pyhän Vladimirin Akatemiasta, sillä Lissa on siellä vaarassa. Heidät kuitenkin löydetään ja viedään takaisin Akatemiaan. Rosea rangaistaan siitä, että hän oli vastuuton viedessään Lissan, joka sattuu vieläpä olemaan prinsessa, vaaralliseen ulkomaailmaan. Pian Lissan ja Rosen Akatemiaan paluun jälkeen Lissan huoneeseen alkaa ilmestyä kuolleita eläimiä. Yhden kerran kuolleen eläimen lisäksi Lissan huoneeseen on ilmestynyt viesti, jossa sanotaan, että kirjoittaja tietää, mikä Lissa on. Tämä saa varsinkin Rosen pelkäämään, että joku on saanut selville Lissan salaisuuden, joka oli osasyynä Rosen ja Lissan pakoon Akatemiasta.
Loppua kohden kirja oli paikoin niin jännittävä, että ahmin sivuja sivujen perään, sillä halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja oli paras lukemani vampyyrikirja tänä vuonna. Ehkä tämä tunnustus ei vaikuta paljolta, koska olen lukenut vuoden 2013 aikana vasta kaksi vampyyrikirjaa, mutta toinen niistä oli Anne Ricen Interview With the Vampire -klassikko. Siitäkin pidin, mutta tämä kuitenkin kohosi hieman sen yli.
Vampyyreista on kirjoitettu todella moni eri tavalla. Jotkin kuvaukset eivät enää oikein edes tunnu vampyyreilta, kuten Twilight-sarjan auringossa hohtavat ja eläinten verellä elävät vampyyrit. Mead on myös tehnyt vampyyreiden maailmasta omanlaisensa, mutta mielestäni Meadin luoma versio vampyyreista on mielenkiintoinen, vaikka ei olekaan ihan perinteinen. Vampyyreita on kahta lajia: moroi ja strigoi. Moroi on kuolevainen ja syntynyt vampyyriksi. Strigoi on kuolematon ja tehty vampyyriksi. Strigoit ovat moroin luontaisia vihollisia, ja siksi moroita suojelevat dhampirit. Dhampirit ovat syntyneet moroin ja ihmisen suhteesta eivätkä voi lisääntyä muun kuin moroin kanssa. Siksi he ovat valmiita jopa kuolemaan puolustaessaan moroita. Moroille on tärkeitä myös taikavoimat, ja heistä jokaiselle määräytyy oma elementti, jonka he hallitsevat.
Pidän yleensä kirjoista, jotka sijoittuvat sisäoppilaitoksiin. Yleensä ihastun erityisesti niihin kirjoihin, jotka kertovat kouluista, jollaisia ei oikeasti ole olemassa. Vampire Academyssakin varsinkin Lissan lukujärjestys näyttää mielestäni todella hyvältä. Lissa opiskelee muun muassa venäjää, muinaista runoutta, eläinten käyttäytymistä ja fysiologiaa, slaavilaista taidetta ja elementtien kontrolloinnin perusteita. Tässä kirjassa ei valitettavasti paljon koulupäiviä kuvattu. Yksi syy, miksi pidän niin paljon Harry Pottereista on se, että niissä oppitunteja kuvataan joskus hyvinkin tarkasti. Viime aikoina lukemissani sisäoppilaitoksiin sijoittuvissa kirjoissa niin ei valitettavasti ole ollut. Minua ei haittaisi, vaikka kirja olisi koulupäiväkuvausten takia hieman pidempi. Toisaalta eivätpä kai kaikki lukijat ole niin viehättyneitä lukemaan oppitunneista.
Kirjassa käsiteltiin myös masennusta, mikä oli mielestäni aika harvinaista fantasiakirjalle. Mielestäni tämä sopi kirjaan, varsinkin, kun kirjassa paljastuvat syyt, miksi Lissasta tuntuu pahalta.
Vampire Academy -sarjasta on ilmestynyt kuusi kirjaa, ja lisäksi Mead kirjoittaa tällä hetkellä Bloodlines-nimistä sarjaa, joka on Vampire Academyn spin off. Lukemista siis tämän maailman osalta riittää, ja siitä olen iloinen. En malttaisi odottaa, milloin saan käsiini tämän sarjan toisen kirjan.
Richelle Meadin kirjoja ei ilmeisesti ole ilmestynyt suomeksi. Toivottavasti tämä asia korjattaisiin, sillä vaikka pahin vampyyribuumi on ehkä ohi, uskoisin, että suomalaiset nuoret voisivat innostua näistä kirjoista. Löysin nettisivun, jonka mukaan Vampire Academysta oltaisiin tekemässä elokuva. Jos tämä uutinen on totta, ehkäpä elokuvan innoittamana Vampire Academy käännetään myös suomeksi. Ainakin sitä voi toivoa.
Osallistun tällä kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.
**** 1/2
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2007 Sivumäärä: 332
Lissa Dragomir on moroi, kuolevainen vampyyri. Rose Hathaway on Lissan suojelija. Kirjan alussa Lissa ja Rose ovat paenneet Pyhän Vladimirin Akatemiasta, sillä Lissa on siellä vaarassa. Heidät kuitenkin löydetään ja viedään takaisin Akatemiaan. Rosea rangaistaan siitä, että hän oli vastuuton viedessään Lissan, joka sattuu vieläpä olemaan prinsessa, vaaralliseen ulkomaailmaan. Pian Lissan ja Rosen Akatemiaan paluun jälkeen Lissan huoneeseen alkaa ilmestyä kuolleita eläimiä. Yhden kerran kuolleen eläimen lisäksi Lissan huoneeseen on ilmestynyt viesti, jossa sanotaan, että kirjoittaja tietää, mikä Lissa on. Tämä saa varsinkin Rosen pelkäämään, että joku on saanut selville Lissan salaisuuden, joka oli osasyynä Rosen ja Lissan pakoon Akatemiasta.
Loppua kohden kirja oli paikoin niin jännittävä, että ahmin sivuja sivujen perään, sillä halusin tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirja oli paras lukemani vampyyrikirja tänä vuonna. Ehkä tämä tunnustus ei vaikuta paljolta, koska olen lukenut vuoden 2013 aikana vasta kaksi vampyyrikirjaa, mutta toinen niistä oli Anne Ricen Interview With the Vampire -klassikko. Siitäkin pidin, mutta tämä kuitenkin kohosi hieman sen yli.
Vampyyreista on kirjoitettu todella moni eri tavalla. Jotkin kuvaukset eivät enää oikein edes tunnu vampyyreilta, kuten Twilight-sarjan auringossa hohtavat ja eläinten verellä elävät vampyyrit. Mead on myös tehnyt vampyyreiden maailmasta omanlaisensa, mutta mielestäni Meadin luoma versio vampyyreista on mielenkiintoinen, vaikka ei olekaan ihan perinteinen. Vampyyreita on kahta lajia: moroi ja strigoi. Moroi on kuolevainen ja syntynyt vampyyriksi. Strigoi on kuolematon ja tehty vampyyriksi. Strigoit ovat moroin luontaisia vihollisia, ja siksi moroita suojelevat dhampirit. Dhampirit ovat syntyneet moroin ja ihmisen suhteesta eivätkä voi lisääntyä muun kuin moroin kanssa. Siksi he ovat valmiita jopa kuolemaan puolustaessaan moroita. Moroille on tärkeitä myös taikavoimat, ja heistä jokaiselle määräytyy oma elementti, jonka he hallitsevat.
Pidän yleensä kirjoista, jotka sijoittuvat sisäoppilaitoksiin. Yleensä ihastun erityisesti niihin kirjoihin, jotka kertovat kouluista, jollaisia ei oikeasti ole olemassa. Vampire Academyssakin varsinkin Lissan lukujärjestys näyttää mielestäni todella hyvältä. Lissa opiskelee muun muassa venäjää, muinaista runoutta, eläinten käyttäytymistä ja fysiologiaa, slaavilaista taidetta ja elementtien kontrolloinnin perusteita. Tässä kirjassa ei valitettavasti paljon koulupäiviä kuvattu. Yksi syy, miksi pidän niin paljon Harry Pottereista on se, että niissä oppitunteja kuvataan joskus hyvinkin tarkasti. Viime aikoina lukemissani sisäoppilaitoksiin sijoittuvissa kirjoissa niin ei valitettavasti ole ollut. Minua ei haittaisi, vaikka kirja olisi koulupäiväkuvausten takia hieman pidempi. Toisaalta eivätpä kai kaikki lukijat ole niin viehättyneitä lukemaan oppitunneista.
Kirjassa käsiteltiin myös masennusta, mikä oli mielestäni aika harvinaista fantasiakirjalle. Mielestäni tämä sopi kirjaan, varsinkin, kun kirjassa paljastuvat syyt, miksi Lissasta tuntuu pahalta.
Vampire Academy -sarjasta on ilmestynyt kuusi kirjaa, ja lisäksi Mead kirjoittaa tällä hetkellä Bloodlines-nimistä sarjaa, joka on Vampire Academyn spin off. Lukemista siis tämän maailman osalta riittää, ja siitä olen iloinen. En malttaisi odottaa, milloin saan käsiini tämän sarjan toisen kirjan.
Richelle Meadin kirjoja ei ilmeisesti ole ilmestynyt suomeksi. Toivottavasti tämä asia korjattaisiin, sillä vaikka pahin vampyyribuumi on ehkä ohi, uskoisin, että suomalaiset nuoret voisivat innostua näistä kirjoista. Löysin nettisivun, jonka mukaan Vampire Academysta oltaisiin tekemässä elokuva. Jos tämä uutinen on totta, ehkäpä elokuvan innoittamana Vampire Academy käännetään myös suomeksi. Ainakin sitä voi toivoa.
Osallistun tällä kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen.
**** 1/2
Tunnisteet:
2000-luvun kirjallisuus,
2007,
fantasia,
kirjastosta,
Mead Richelle,
naiskirjailijat,
nuorten aikuisten kirjallisuus,
paranormaali romantiikka,
spefi,
taikuus,
vampyyrit
perjantai 1. maaliskuuta 2013
Helmikuussa luettua
Helmikuu oli mielestäni hyvä kuukausi kirjojen lukemisen suhteen. Sain luettua helmikuussa 17 kirjaa, vaikka helmikuu on vuoden lyhyin kuukausi ja kyllähän luennoillakin piti käydä ja pari tenttiä tehdä. Suurimmasta osasta helmikuussa luetuista kirjoista pidin, joten lukukuukautena eilen loppunut kuukausi oli siinäkin mielessä hyvä. Viime kuussa oli siis kirjojen suhteen sekä laatua että määrää. Mitä muuta olisin voinut toivoa?
Helmikuussa luin seuraavat kirjat:
Kathy Reichs: Death du Jour
Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Joyce Carol Oates: Zombie
Chris Brown & Kirsten Ainley: Understanding International Relations
Philip Pullman: Northern Lights
J.K.Rowling: The Casual Vacancy
Joyce Carol Oates: Rape - A Love Story
Amor Towles: Rules of Civility
Grace McCleen: The Land of Decoration
Sarah Winman: When God Was a Rabbit
Johannes Lahtinen: Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Ally Carter: Cross My Heart and Hope to Spy
Matti Wiberg: Politiikka Suomessa
Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot
Gail Carriger: Etiquette & Espionage
Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
Luin vain kolme kirjaa suomeksi, joista yksi oli tenttikirja. Tämä oli kuitenkin parannusta viime kuuhun, jolloin luin nolla kirjaa suomeksi enkä lukenut muutenkaan mitään kotimaista kirjallisuutta. Kuukauden aikana luin 5595 sivua. Keskiarvoksi tulee 329 sivua per kirja.
Parhaat helmikuussa lukemistani kirjoista olivat Joyce Carol Oatesin My Sister, My Love; Jeffrey Eugenideksen The Marriage Plot; Philip Pullmanin Northern Lights; Sarah Winmanin When God Was a Rabbit; J.K.Rowlingin The Casual Vacancy ja Grace McCleenin The Land of Decoration. Näistä kutakin voin suositella lämpimästi. Pettymyksiä joukkoon ei paljon mahtunut. Oikeastaan voin mainita vain Joyce Carol Oatesin Zombien. Tähänkin pettymiseni johtui lähinnä siitä, että en ollut aiemmin lukenut Oatesia, mutta lukemieni arvostelujen pohjalta minulla olivat todella korkeat ennakko-odotukset. Oatesin suhteen en kuitenkaan luovuttanut, vaan luin häneltä helmikuun aikana kolme kirjaa, joista viimeisintä (eli My Sister, My Lovea) pidin peräti kuukauden parhaana luettuna kirjana.
Luin myös ensimmäiset tänä vuonna ilmestyneet kirjat eli Johannes Lahtisen Alun, Milja Kauniston Synnintekijän ja Gail Carrigerin Etiquette & Espionagen. Kauniston Synnintekijän arvostelu on myös tällä hetkellä luetuin bloggaukseni suurella erolla muihin suosituimpiin. Luin myös kolme tenttikirjaa, joista yhden luin myös viime kuussa, joten sitä en enää uudestaan maininnut. Tenttikirjoja en arvostele, ja tuskin tämä päätös ketään erityisesti haittaa. Kaikista muista lukemistani kirjoista bloggasin. Luin ainoastaan kaksi omassa hyllyssäni olevaa kirjaa, joten tämän asian suhteen pitäisi parantaa tässä kuussa. Lukemattomia omia kirjoja on aivan liikaa.
Tällä hetkellä luen Richelle Meadin Vampire Academy -kirjaa. Tässä kuussa luen ainakin Hannu Rajaniemen Quantum Thiefin, Sarah Watersin The Little Strangerin, Haruki Murakamin Norwegian Woodin ja Lauren Oliverin Deliriumin. Sen enempää en tämän kuukauden lukemisia vielä suunnittele. Muutaman suomalaisen kirjan haluaisin saada luettua, ja oman hyllyn lukemattomien määrää olisi todellakin hyvä saada vähennettyä.
Helmikuussa luin seuraavat kirjat:
Kathy Reichs: Death du Jour
Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Joyce Carol Oates: Zombie
Chris Brown & Kirsten Ainley: Understanding International Relations
Philip Pullman: Northern Lights
J.K.Rowling: The Casual Vacancy
Joyce Carol Oates: Rape - A Love Story
Amor Towles: Rules of Civility
Grace McCleen: The Land of Decoration
Sarah Winman: When God Was a Rabbit
Johannes Lahtinen: Alku eli 4 1/2 miljoonan vuoden rakkaustarina
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Ally Carter: Cross My Heart and Hope to Spy
Matti Wiberg: Politiikka Suomessa
Jeffrey Eugenides: The Marriage Plot
Gail Carriger: Etiquette & Espionage
Joyce Carol Oates: My Sister, My Love - The Intimate Story of Skyler Rampike
Luin vain kolme kirjaa suomeksi, joista yksi oli tenttikirja. Tämä oli kuitenkin parannusta viime kuuhun, jolloin luin nolla kirjaa suomeksi enkä lukenut muutenkaan mitään kotimaista kirjallisuutta. Kuukauden aikana luin 5595 sivua. Keskiarvoksi tulee 329 sivua per kirja.
Parhaat helmikuussa lukemistani kirjoista olivat Joyce Carol Oatesin My Sister, My Love; Jeffrey Eugenideksen The Marriage Plot; Philip Pullmanin Northern Lights; Sarah Winmanin When God Was a Rabbit; J.K.Rowlingin The Casual Vacancy ja Grace McCleenin The Land of Decoration. Näistä kutakin voin suositella lämpimästi. Pettymyksiä joukkoon ei paljon mahtunut. Oikeastaan voin mainita vain Joyce Carol Oatesin Zombien. Tähänkin pettymiseni johtui lähinnä siitä, että en ollut aiemmin lukenut Oatesia, mutta lukemieni arvostelujen pohjalta minulla olivat todella korkeat ennakko-odotukset. Oatesin suhteen en kuitenkaan luovuttanut, vaan luin häneltä helmikuun aikana kolme kirjaa, joista viimeisintä (eli My Sister, My Lovea) pidin peräti kuukauden parhaana luettuna kirjana.
Luin myös ensimmäiset tänä vuonna ilmestyneet kirjat eli Johannes Lahtisen Alun, Milja Kauniston Synnintekijän ja Gail Carrigerin Etiquette & Espionagen. Kauniston Synnintekijän arvostelu on myös tällä hetkellä luetuin bloggaukseni suurella erolla muihin suosituimpiin. Luin myös kolme tenttikirjaa, joista yhden luin myös viime kuussa, joten sitä en enää uudestaan maininnut. Tenttikirjoja en arvostele, ja tuskin tämä päätös ketään erityisesti haittaa. Kaikista muista lukemistani kirjoista bloggasin. Luin ainoastaan kaksi omassa hyllyssäni olevaa kirjaa, joten tämän asian suhteen pitäisi parantaa tässä kuussa. Lukemattomia omia kirjoja on aivan liikaa.
Tällä hetkellä luen Richelle Meadin Vampire Academy -kirjaa. Tässä kuussa luen ainakin Hannu Rajaniemen Quantum Thiefin, Sarah Watersin The Little Strangerin, Haruki Murakamin Norwegian Woodin ja Lauren Oliverin Deliriumin. Sen enempää en tämän kuukauden lukemisia vielä suunnittele. Muutaman suomalaisen kirjan haluaisin saada luettua, ja oman hyllyn lukemattomien määrää olisi todellakin hyvä saada vähennettyä.
Joanne Harris: Chocolat
Joanne Harris: Chocolat
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1999 Sivumäärä: 320 Suomenkielinen käännös: Pieni suklaapuoti
Olen nähnyt Pieni suklaapuoti -elokuvan muutaman kerran ja pitänyt siitä. Tämä oli yksi syistä, miksi halusin lukea myös kirjan, johon elokuva perustuu. Toisaalta suurena suklaanrakastajana olisin voinut lukea sen myös pelkästään nimen perusteella, vaikka en olisi tiennyt kirjasta mitään muuta.
Vianne Rocher saapuu tyttärensä Anoukin kanssa Lansquenet-kylään ja perustaa pienen suklaapuodin. Kylän pappi, isä Reynaud, pitää Viannea pahana vaikutteena. Vianne ei käy sunnuntaisin kirkossa ja houkuttelee paastoaikana ihmisiä syömään suklaata. Suurin osa kylän muista asukkaista ei kuitenkaan voi olla ihastumatta Vianneen. Vianne myös tietää kaikkien suosikkisuklaan, joten pienellä suklaapuodilla riittää asiakkaita muustakin syystä kuin Viannen ihastuttava persoonallisuus.
Is this what she intends? A gathering of these people, a celebration of excess? How we fought to eradicate those remaining pagan traditions, père, how we preached and cajoled. The egg, the hare, still-living symbols of the tenacious root of paganism, exposed for what they are. For a time we were pure. But with her the purge must begin anew.
Osa luvuista on kerrottu Vianne Rocherin näkökulmasta, ja loput kertovat isä Reynaudin näkemyksen asioista. Mielestäni tämä oli hyvä ratkaisu, sillä he olivat kirjan vastakkaiset voimat: houkuttelevien uusien ajatusten tuulahdus ja perinteisten uskonnollisten oppien vakaa voima. Kumpi näistä voimista voittaa? Sen saa tietää vain lukemalla kirjan, mutta ainakin sen voin sanoa, että Rocherin ajatukset viehättivät minua enemmän kuin Reynaudin ennakkoluuloinen fundamentalismi.
Tämä oli aika pieni asia, mutta minua häiritsi se, miten kirjan koirarakas henkilö syötti koiralleen suklaapäällysteisiä keksejä. Koirillehan suklaa ei ole hyväksi, se voi olla jopa vaarallista, joten minua tällainen pieni yksityiskohta haittasi. Eihän tälle koiralle tästä syystä mitään käynyt kirjassa, mutta silti. Ehkä kirjailija ei tiennyt suklaan olevan haitallista koirille?
Chocolat on ihastuttava kirja, joka kuuluisi nauttia kaakaomuki kädessä tai suklaalevy käden ulottuvilla. Minulla ei valitettavasti ollut kumpaakaan, vaikka eilen aikomuksena olikin käydä ostamassa suklaata. Unohdin, enkä enää viitsinyt lähteä kauppaan illalla. Jos yhtään pitää suklaasta, Chocolatia lukiessa sitä todellakin alkaa tehdä mieli.
Minut ainakin Chocolat sai hyvälle mielelle, vaikka ei elämä Lansquenetissä aina auvoista ollut. Aion ehdottomasti lukea myös Joanne Harrisin Chocolat-sarjan muut osat. Haluan tietää, miten Viannen ja Anoukin elämät jatkuvat. Elokuvankin voisin katsoa pitkästä aikaa uudestaan nyt, kun kirja on tuoreessa muistissa.
Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen. Chocolat on myös TBR-listallani, joten sain luettua siltä 11. kirjan.
Pieneen suklaapuotiin ovat ihastuneet myös ainakin Villasukka kirjahyllyssä, Blanca, Anki ja Laura (Lukemattomia unelmia). Morre ei keksinyt kirjasta paljon mitään hyvää sanottavaa.
****
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1999 Sivumäärä: 320 Suomenkielinen käännös: Pieni suklaapuoti
Olen nähnyt Pieni suklaapuoti -elokuvan muutaman kerran ja pitänyt siitä. Tämä oli yksi syistä, miksi halusin lukea myös kirjan, johon elokuva perustuu. Toisaalta suurena suklaanrakastajana olisin voinut lukea sen myös pelkästään nimen perusteella, vaikka en olisi tiennyt kirjasta mitään muuta.
Vianne Rocher saapuu tyttärensä Anoukin kanssa Lansquenet-kylään ja perustaa pienen suklaapuodin. Kylän pappi, isä Reynaud, pitää Viannea pahana vaikutteena. Vianne ei käy sunnuntaisin kirkossa ja houkuttelee paastoaikana ihmisiä syömään suklaata. Suurin osa kylän muista asukkaista ei kuitenkaan voi olla ihastumatta Vianneen. Vianne myös tietää kaikkien suosikkisuklaan, joten pienellä suklaapuodilla riittää asiakkaita muustakin syystä kuin Viannen ihastuttava persoonallisuus.
Is this what she intends? A gathering of these people, a celebration of excess? How we fought to eradicate those remaining pagan traditions, père, how we preached and cajoled. The egg, the hare, still-living symbols of the tenacious root of paganism, exposed for what they are. For a time we were pure. But with her the purge must begin anew.
Osa luvuista on kerrottu Vianne Rocherin näkökulmasta, ja loput kertovat isä Reynaudin näkemyksen asioista. Mielestäni tämä oli hyvä ratkaisu, sillä he olivat kirjan vastakkaiset voimat: houkuttelevien uusien ajatusten tuulahdus ja perinteisten uskonnollisten oppien vakaa voima. Kumpi näistä voimista voittaa? Sen saa tietää vain lukemalla kirjan, mutta ainakin sen voin sanoa, että Rocherin ajatukset viehättivät minua enemmän kuin Reynaudin ennakkoluuloinen fundamentalismi.
Tämä oli aika pieni asia, mutta minua häiritsi se, miten kirjan koirarakas henkilö syötti koiralleen suklaapäällysteisiä keksejä. Koirillehan suklaa ei ole hyväksi, se voi olla jopa vaarallista, joten minua tällainen pieni yksityiskohta haittasi. Eihän tälle koiralle tästä syystä mitään käynyt kirjassa, mutta silti. Ehkä kirjailija ei tiennyt suklaan olevan haitallista koirille?
Chocolat on ihastuttava kirja, joka kuuluisi nauttia kaakaomuki kädessä tai suklaalevy käden ulottuvilla. Minulla ei valitettavasti ollut kumpaakaan, vaikka eilen aikomuksena olikin käydä ostamassa suklaata. Unohdin, enkä enää viitsinyt lähteä kauppaan illalla. Jos yhtään pitää suklaasta, Chocolatia lukiessa sitä todellakin alkaa tehdä mieli.
Minut ainakin Chocolat sai hyvälle mielelle, vaikka ei elämä Lansquenetissä aina auvoista ollut. Aion ehdottomasti lukea myös Joanne Harrisin Chocolat-sarjan muut osat. Haluan tietää, miten Viannen ja Anoukin elämät jatkuvat. Elokuvankin voisin katsoa pitkästä aikaa uudestaan nyt, kun kirja on tuoreessa muistissa.
Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -lukuhaasteeseen. Chocolat on myös TBR-listallani, joten sain luettua siltä 11. kirjan.
Pieneen suklaapuotiin ovat ihastuneet myös ainakin Villasukka kirjahyllyssä, Blanca, Anki ja Laura (Lukemattomia unelmia). Morre ei keksinyt kirjasta paljon mitään hyvää sanottavaa.
****
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



