Philip Pullman: Northern Lights

Philip Pullman: Northern Lights

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995 Sivumäärä: 403 Suomenkielinen käännös: Kultainen kompassi

On aina jännittävää lukea jokin kirjasuosikki monen vuoden takaa. Siitä voi hyvinkin olla kymmenen vuotta, kun olen viimeksi Universumin tomu -sarjaa lukenut, ja ikä saattaa useinkin muuttaa lukukokemuksia positiivisista negatiivisiksi. Onneksi tämän kirjan kanssa ei käynyt niin. Kirjojen lukemisesta on niin kauan, että en enää muistanut kuin lähinnä pääidean. Lukukokemus oli minulle siis melkein kuin olisin lukenut kirjaa ensimmäistä kertaa.

Olisin varmaankin ahminut kirjan todella nopeasti, jollei aina välillä pitäisi mennä luennolle ja lukea tenttiin. Valitettavasti vaikka olisi miten hyvä kirja kesken, ei voi lopettaa muuta elämää vaan muun elämän vuoksi tulee riistetyksi maailmasta, josta haluaisi nauttia täysillä. Varsinkin fantasiakirjoissa tämä on ongelma, sillä jos fantasiamaailma on hyvin luotu, todellisuus unohtuu eikä haluaisi palata kirjan maailmasta tylsään harmaaseen arkeen.

Lyran koti on Jordan collegessa, jossa hän leikkii muiden lasten kanssa talon katoilla ja välillä saa hieman koulutustakin, kunnes hän jättää tulematta oppitunneille ja tämä velvollisuus unohtuu. Lyran elämä kuitenkin muuttuu, kun hän piiloutuu kaappiin ja kuulee salaperäisestä tomusta. Pian tämän jälkeen Lyran huoleton elämä Jordan collegessa päättyy, ja hän päätyy rouva Coulterin avustajaksi. Coulter ei kuitenkaan ole niin hieno ihminen, miltä hän ensin vaikuttaa, ja Lyra päätyy karkaamaan Coulterin luota. Tämä johtaa seikkailuun, jonka päämääränä on pohjoinen.

Uskonnollisten piirien suhtautuminen kirjasarjaan on ollut ristiriitainen. Osa on ollut sitä mieltä, että kirjoissa kirkko ja uskonto kuvataan negatiivisesti. Uskonnolliset elementit ovat kirjoissa läsnä poikkeuksellisen vahvasti, mutta eivät mielestäni kuitenkaan häiritsevällä tavalla. Siihen en lähde ottamaan kantaa, onko tämä asia uskonnolle huono vai hyvä asia.

Mielestäni se, että jokaisella ihmisellä on daimoni on mielenkiintoinen idea. Daimonit muuttavat muotoaan ihmisten ollessa lapsia, mutta ne ottavat lopullisen muodon ihmisten aikuistuessa. Daimonin lopullinen muoto kertoo paljon ihmisestä ja hänen luonteestaan. Daimonit ovat ihmisen uskollisimpia kumppaneita eikä elämää ilman daimonia osata tai haluta kuvitella. Se olisi liian tuskallista. Ainakin ensimmäisessä osassa daimonit ovat hyvin keskeisessä osassa. Niiden kuvataan olevan se asia, joka erottaa ihmiset eläimistä. Tämä on kiehtovaa, sillä myös oikeassa maailmassa ihmisten ja eläinten suhdetta on pohdittu paljon. Erottavaksi piirteeksi ei tietenkään oikeasti ole ehdotettu daimoneita, sillä niitä on vain tämän sarjan maailmassa, mutta esimerkiksi rationaalisuutta on pidetty ihmiselle essentiaalisena piirteenä. Kirjassa on paljon kysymyksiä, joita ihmiset pohtivat oikeasti, ja vaikka vastaukset eivät ehkä ole samanlaisia kuin ne, joihin olemme tottuneet, tämä lisää sarjan kiehtovuutta ainakin minulle.

Aion ehdottomasti lukea myös kirjasarjan muut osat uudelleen. Suosittelen tätä kirjaa kaikille fantasian ystäville. Uskoisin myös, että fantasiaa tuntemattomillekin tämä on hyvä tapa tutustua fantasiakirjallisuuteen.

Tämän kirjan ovat lukeneet myös ainakin Salla, Satu, Maria ja Raisa.

*****

Le Masque Rouge täyttää 3 vuotta ja järjestää sen kunniaksi arvonnan.

Lisäksi epäilisin, että muitakin kirjabloggaajia saattaisi kiinnostaa osallistua Akateemisen kirjakaupan asiakaskyselyyn. Minua ainakin nuo lahjakortit houkuttavat, vaikka luottamukseni arpaonneani kohtaan on aika pieni.

Joyce Carol Oates: Zombie

Joyce Carol Oates: Zombie
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995 Sivumäärä: 181 Suomenkielinen käännös: ei ilmeisesti ole käännetty

Is Time outside me, I started wondering in high school. When things began to go fast. Or is Time inside me.
If OUTSIDE you have to keep pace with fucking clock & calendars. No slacking off. If INSIDE, you do what you want. Whatever. You create your own Time. Like breaking the hands off a clock like I did once so it's just the clock face there looking at you.

Edeltävä on ehkä mielestäni taidokkain kohta Zombie-kirjassa. Muita tuon kaltaisia oivalluksia ei mieleeni kirjasta jäänyt. Minua häiritsi varsinkin aluksi todella paljon, miten lauseita yhdisteltiin &-merkeillä. En muutenkaan ihastunut Oatesin tapaan kirjoittaa ainakaan tässä kirjassa.


Quentin P. on ehdonalaisessa jäätyään kiinni 12-vuotiaan pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän käy säännöllisesti terapiassa, mutta ei ensin tunnu edistyvän lainkaan. Yhtäkkiä terapeutin mielestä Quentin alkaa edistyä ja näyttää tunteitaan. Silti samaan aikaan Quentin haluaa luoda itselleen täydellisen ja tottelevaisen kumppanin lobotomian avulla, hän haluaa tehdä zombin. Quentin kehittää pakkomielteen pojasta, joka muistuttaa hänen lapsuuden, nyt jo kuollutta, parasta ystäväänsä. Tästä Squirreliksi kutsumastaan pojasta tulisi Quentinin mielestä täydellinen zombi.

A true ZOMBIE would be mine forever. He would obey every command & whim. Saying "Yes, Master" & "No, Master." He would kneel before me lifting his eyes to me saying, "I love you, Master. There is no one but you, Master."


Kirjan päähenkilö on vastenmielinen, enkä päässyt häntä kovin lähelle. Toisaalta en varmaan edes kovasti yrittänyt, sillä Quentin ei ollut ihminen, jota haluaisi ymmärtää.

Yleensä, jos kirjan lukee melkein yhdeltä istumalta, syynä on joko, että se on todella hyvä tai kevyt lukea. Tämän luin melkein yhtäjaksoisesti loppuun, mutta en kuitenkaan pidä tätä erityisen hyvänä enkä kevyenä lukemisena. Tietenkin nopealukuisuuteen vaikutti kirjan pituus. Loppua kohti lukeminen alkoi kuitenkin kangistella, ja minun piti melkein pakottaa itseäni eteenpäin. Loppu oli mielestäni epätyydyttävä. Ei Zombiessa ollut mielestäni mitenkään kunnollista lopetusta. Se vain loppui, ja ainakin minulle jäi mieleeni vastaamattomia kysymyksiä.

Vaikka tähän kirjaan en ihastunut, aion antaa Oatesille toisen mahdollisuuden, sillä lainasin Rape: A Love Storyn kirjastosta. Toivon, että se on parempi ja että Zombie oli vain huonompi kirja Oatesilta. En suosittele tätä ainakaan ensimmäiseksi kirjaksi Oatesilta, sillä minä en ainakaan tämän jälkeen lukisi Oatesilta mitään kirjaa, jollei Oatesia olisi ylistetty niin paljon. Ei tämä kirja surkea ollut, vaan tämä suuri pettymys johtuu suurista odotuksista.

Osallistun Zombiella Lukemattomat kirjailijat - ja Mieleni on rajaton -haasteisiin

Ainakaan nopealla googlaamisella en löytänyt Zombiesta muita suomenkielisiä arvioita.

***-

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes

Arthur Conan Doyle: The Adventures of Sherlock Holmes
Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1892 Sivumäärä: 365 Suomenkielinen käännös: on ainakin osa Sherlock Holmesin seikkailut I-II -kirjoja

Kaikkihan tuntevat tavalla tai toisella Sherlock Holmesin. Minä olen muistaakseni teini-ikäisenä lukenut äidilleni kuuluvia Sherlock Holmes -kirjoja, vaikka en niistä enää paljon mitään muistakaan, koska siitä on kulunut niin monta vuotta. Tämä kirja osui silmiini Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnissä, ja halpa hinta ja alennusmyyntihulluus houkuttivat minua ottamaan sen mukaani. 

Minkäänlaista erityistä juonikuvausta on vaikea, melkein mahdoton, tehdä, sillä tämä kirja koostuu kahdestatoista novellista, joissa Sherlock Holmes ratkoo toistaan oudompia tapauksia. Mikään novelleista ei ollut mielestäni ylitse muiden. Kaikki olivat viihdyttäviä, vaikka paria lukiessa arvasin loppuratkaisun ainakin osittain ennen sen kertomista. Sherlock Holmes on ehdottomasti tutustumisen arvoinen hahmo. Jos hänet kohtaisi, hän kertoisi sinulle yksityiskohtia elämästäsi, jotka ehkä olisit halunnut jättää salaisuudeksi. Kun ihmettelisit, miten hän onnistui, hän saisi sinut näkemään selvästi, mistä ne voi päätellä helposti. Watson on novellien minäkertoja. Hän on Holmesin uskollinen, mutta ei niin tarkkanäköinen apuri. Hän ihailee Holmesia eikä halua jättää tilaisuutta käyttämättä, jos hänellä on mahdollisuus olla osallisena jossakin Holmesin tutkimassa kiehtovassa tapauksessa.

Huono puoli tässä kirjassa on, että ei tätä ihan heti halua lukea uudestaan. Loppuratkaisut ovat jo selvillä ja hyvin muistissa. Tämä on siis ehkä hieman turha kirja olla itsellä, mutta luultavasti tämän voi sitten vuosien päästä kaivaa kirjahyllystä ja lukea seikkailuja uudestaan, kun ei enää muista, mitä tässä sitten kävikään.

Novellit ovat hyviä luettavia, sillä ne lukee nopeasti eikä jää harmittamaan, että joutuu lopettamaan lukemisen jännittävässä kohdassa. En oikein tiedä, miksi minä luen niin vähän novelleja. En edes muista, milloin viimeksi olisin novellikokoelman lukenut. Ehkä pitäisi yrittää lukea niitä enemmän, sillä ainakin tämä kirja oli kiinnostavaa ja joutuisaa luettavaa.

Sherlock Holmesin seikkailut voisi varmaan lukea klassikoksi, joten suosittelen kaikenlaisia lukijoita tutustumaan niihin.

Osallistun tällä kirjalla 1800-luvun kirjat -lukuhaasteeseen.

Sherlock Holmesin kanssa ovat seikkailleet minun lisäkseni ainakin Sara, Jokke ja Katinka.

Seuraavaksi alan lukea minulle ensimmäistä kirjaa Joyce Carol Oatesilta. Jännittävää saada selville, mitä pidän. Tästä kirjasta en ole lukenut yhtään arvosteluakaan, mutta esittelytekstin perusteella vaikuttaa kiinnostavalta.

*** 1/2

Kathy Reichs: Death du Jour

Kathy Reichs: Death du Jour

Julkaisuvuosi: 1999 Sivumäärä: 379 Suomenkielinen käännös: Pyhimyksen hauta

Hetki teki mieli jo jättää tämä koko arvostelu kirjoittamatta, sillä ilmeisesti blogger haluaa olla minua kohtaan ihan älyttömän ärsyttävä ja vaihdella tekstin kokoa, avata uusia ikkunoita ja nyt sitten hävittää koko kirjoittamani tekstin ja sitten tallentaa sen tyhjyyden luonnokseksi. Ei minä en mielestäni tee mitään väärin. Minä vain kirjoitan ja sitten tapahtuu tuollaisia asioita, joiden tapahtumiselle en ymmärrä syytä. Bloggerin haukkumisen ja parin kyyneleenkin jälkeen päätin kuitenkin yrittää uudestaan. Kirjoitan nyt tämän sitten ensin tekstinkäsittelyohjelmalla ja copypastean bloggeriin. Toivottavasti on parempi onni tällä kertaa.

Temperance Brennania pyydetään tutkimaan Elizabeth Nicoletin jäännöksiä, sillä edesmenneen nunnan pyhimykseksi julistamista harkitaan. Kanadassa talvella murhien tutkinta on vähäistä, sillä lumi peittää ruumiit, jotka yleensä löydetään vasta kevään koitettua. Brennan toivoo, että hän voi rauhassa keskittyä yli sata vuotta sitten kuolleen nunnan luiden tutkimiseen. Kuitenkin pian Brennan saa tutkimuspöydälleen myös murhapoltossa kuolleiden jäännökset. Kun näiden kahden tapauksen tutkimiseen liitetään vielä kultit ja Brennanin heräävät tunteet työtoveriaan kohtaan, ei lukija ainakaan pääse kyllästymään.

Kiinnitin jo ensimmäisessä osassa huomiota siihen, että kirjasarjan Brennan ja Bones-sarjan Brennan eivät ole sama henkilö. Nyt alan pikkuhiljaa tottua kuvaukseen Brennanista entisenä alkoholistina, jonka mieli tekisi edelleen ryyppyä rankan päivän jälkeen ja jolla on entisen aviomiehensä kanssa jo lähes aikuinen tytär. Luultavasti kirjasarjan edetessä opin jossakin vaiheessa olemaan vertaamatta näitä kirjoja tv-sarjaan, sillä ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Tv-sarja pohjautuu Reichsin kirjoihin hyvin löyhästi.

Minäkertoja tuo mielestäni päähenkilön lähemmäksi lukijaa. Joskus minua melkeinpä harmittaa, ettei jossakin kirjassa sellaista ole. En osaa päättää, ovatko kertojan viittaukset tuleviin tapahtumiin enemmän hyvä vai huono asia. Vaikka ne saavat lukemaan eteenpäin jännittyneenä, ehkä niitä ei ainakaan tässä sarjassa vaadittaisi. Mielestäni kirjat ovat muutenkin mukaansatempaavia.

SPOILER ALERT! Kun yhdessä vaiheessa luultiin Brennanin kissan tulleen tapetuksi, olin järkyttynyt ja pettynyt. Minusta on niin ikävää, että niin monissa dekkareissa murhaaja tappaa päähenkilön kissan varoitukseksi, miten paha kohtalo saattaa kohdata, jollei syyllisen jahtaaja luovuta tehtävässään. Minulle tulee tuollaisesta aina niin paha ja surullinen olo, että melkein meinaan jättää kirjan kesken. Tällä kertaa oli varsinkin onnekasta, että en tehnyt niin, sillä Birdie löytyi lopulta vahingoittumattomana. Muutenkin olen miettinyt, olenko jotenkin poikkeuksellinen yksilö vai onko jollakin muullakin niin, että dekkareissa kissan, tai ylipäätänsäkin eläimen, tappo herättää enemmän tunteita kuin ihmisten surman suuhun joutuminen. Ehkäpä tämä johtuu siitä, että dekkareissa on melkein poikkeuksetta murhatuiksi joutuvia ihmisiä, mutta eläimelle sellaista kohtaloa ei odota. Tässäkin kirjassa oli vaikka miten raakoja surmia. Vaikka ne eivät kylmäksi jättäneet, silti eniten kosketti Birdien oletettu kuolema. Tästä huolimatta kirjan ehkä koskettavinta antia olivat kohdat, joissa Brennanin syvää surua kuvattiin, kun hän luuli menettäneensä rakkaan kissansa ja voi sitä iloa, kun Birdie olikin elossa. SPOILERIT PÄÄTTYVÄT!

Kirjassa oli sen verran erilaisia juonikuvioita, että vaarana olisi saattanut mennä sekaisin. Yhdessä vaiheessa olin melkein unohtanut Elizabeth Nicoletin, ja olin hieman pöllämystynyt, kun hänen tapauksestaan alettiinkin yhtäkkiä puhua. Melko hyvin Reichs on kuitenkin onnistunut välttämään sekavuuden, ja pidinkin vilkkaita tapahtumia enemmän plussana kuin miinuksena.

Minua harmittaa, ettei Turun kirjastossa ole tämän kirjasarjan kolmatta osaa englanniksi. Déjà Dead ja Death du Jour ovat kyllä olleet sen verran hyviä, että voisin hankkia kolmannen osan omaksenikin, mutta olen päättänyt yrittää olla vähään aikaan hankkimatta uusia kirjoja. Mielestäni olen ostanut niitä vähän liikaa nyt alkuvuonna. Tietenkin voisin lukea kolmannen kirjan suomeksi, mutta en mielelläni lue alunperin englanniksi ilmestyneitä kirjoja käännöksinä. Ehkä teen tällä kertaa poikkeuksen, ehkä en.

Mielestäni Death du Jour oli hieman parempi kuin kirjasarjan ensimmäinen osa. Jos siis olet lukenut Déjà Deadin ja pitänyt siitä, tähän kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua. Suosittelen tätä myös muille dekkareiden ystäville.