keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Kirjallinen vuosi 2014

Vuosi 2014 vetelee viimeisiään. Siksi on aika tehdä vuosikooste. Viime vuoden kooste on luettavissa täällä. Blogin ulkopuolisessa elämässä tämä vuosi oli minulle surullinen, vaikka siihen mahtui tietenkin hienojakin hetkiä. Kirjallisena vuotena se ei ollut niin runsas kuin edeltäjänsä, mutta luettujen kirjojen joukkoon mahtui monia helmiä. Ensi vuonna elämässäni pitäisi olla suuria tapahtumia, jotka varmaan rajoittavat hieman lukuaikaa. Etenkin kandin kirjoittaminen ja kandiksi valmistuminen verottavat vapaa-aikaa oikein roimasti. Ensi syksyn tavoitteenani on siis valmistua valtiotieteiden kandidaatiksi. Jo nyt tiedän, että vuodesta 2015 on tulossa yksi elämäni merkittävimmistä ja ikimuistoisimmista. Blogia en aio tietenkään unohtaa, mutta täällä voi olla välillä hiljaisempia aikoja niin kuin tänä ja viime vuonnakin oli. Blogi kukoistaa silloin, kun minulla on aikaa lukea ja blogata ja on säästöliekillä silloin, kun luku- ja bloggausaikaa ei ole kovin paljoa. Olen kuitenkin iloinen siitä, että blogi on pysynyt hengissä ja bloggausinto on aina palannut hiljaisempien aikojen jälkeen. Ensi vuosi on Kirjan vuosi. Ei taida olla kovin yllättävää, että kirjabloggaajat ovat ideoineet erilaisia tempauksia vuoden kunniaksi. Ensimmäinen on jo ensi viikolla, ja siihen minäkin aion osallistua.

Blogirintamalla kaikki ei ole enää ollut niin uutta kuin viime vuonna. Olen ymmärtänyt, että kaikkia blogihuomiota saaneita kirjoja ei tarvitse tai ehdi lukea, ja olen oppinut kuorimaan blogisuosituksia saaneista kirjoista sen kerman, joka todennäköisesti kolahtaa itseeni parhaiten. Osallistuin toistamiseen Turun kirjamessuille ja haaveilen pääseväni ensi vuonna sekä Helsingin että Turun kirjamessuille. Kävin myös kuuntelemassa Anu Holopaista keväällä. Emännöin kesällä Blogistanian kolmatta yhteistä lukumaratonia. Maratoonaasin kolmatta ja neljättä kertaa. Luin vanhan kirjan arvostuspäivää varten Asko Martinheimon Tuhkanaaman ja taivaantakojan, vietin kesän parhaan lukuhetken J. R. R. Tolkienin The Lord of the Rings -teoksen parissa ja keväällä luin viikon verran lastenkirjoja. Kesällä vietin Omien kirjojen kesää, jonka aikana luin 16 oman hyllyn ennestään lukematonta kirjaa. Kesällä myös kirjabingoilin monen muun tavoin.

Olen tavannut vuoden aikana monia bloggaajia ja olen ollut erityisen iloinen siitä, että Turun kirjabloggaajien tapaamisia on järjestetty useampi. Seuraava onkin jo ensi viikolla. Olen myös tämän vuoden aikana blogannut ensimmäistä kertaa muusta kuin kirjoista. Vaikka blogin pääpaino on ollut kirjoissa, välillä blogissa on näkynyt myös elokuvia ja muita kiinnostavia juttuja. Olen kokenut tämän uuden linjani aika hyväksi, sillä näitä muuhun kuin kirjoihin liittyviä bloggauksia on ollut aika vähän ja niitä on ollut mukava kirjoittaa. Niitä varten ei kannata perustaa erillistä blogia, ja mielestäni ne ovat sopineet ihan sulavasti osaksi Anna minun lukea enempää. Blogini rantautui maaliskuun aikana Twitteriin.

Luin vuoden aikana 107 kirjaa, johon ei ole tällä kertaa laskettu mukaan opiskelun takia luettuja kirjoja. Kirjoista 11 olin lukenut aiemminkin. Lista kaikista tänä vuonna luetuista kirjoista löytyy täältä. Viime vuonna luin 163 kirjaa, jossa oli tosin mukana myös tenttikirjat. Luin vuoden 2014 aikana selvästi vähemmän kuin blogini ensimmäisenä vuonna. Sivuja lukemissani kirjoissa oli 34 247 (luvun katsoin Goodreadsista ja siksi siinä on hieman vääristävästi mukana myös tenttikirjat), kun taas vuonna 2013 luin huimat 52 237 sivua. Kuuntelin tänä vuonna myös yhden äänikirjan, jonka kuunteluun aikaan kului 4 tuntia 47 minuuttia.


Tiesin, että luen paljon spekulatiivista fiktiota ja halusin tarkastella, miten paljon sitä onkaan tullut luettua. Aika lailla puolet (53 kpl) vuoden aikana lukemistani kirjoista oli maagista realismia, scifiä (etenkin dystopiaa), fantasiaa tai yliluonnollista kauhua. Eniten kirjoja luin touko- ja kesäkuussa, joina kumpanakin kirjoja tuli luetuksi 17 kappaletta. Kun kesäloma päättyi ja palasin takaisin yliopiston penkille syyskuussa, ehdin lukea koko kuun aikana vain yhden kirjan.

Viime vuonna kolmasosa lukemistani kirjoista oli mieskirjailijoilta ja kaksi kolmasosaa naiskirjailijoilta. Tänä vuonna kirjailijoiden sukupuolijakauma pysyi täysin samana. Mieskirjailijoiden kirjoja luin 31 ja naiskirjailijoiden 74. Lisäksi luin kaksi kirjaa, joiden kirjoittajissa oli sekä mies että nainen.

Kotimaisten kirjojen osuus lukemistostani oli viime vuonna vajaa kolmannes. Tänä vuonna ulkomaisten kirjojen osuus kasvoi, sillä kotimaisia kirjoja luin vain 28 eli niitä oli suunnilleen neljännes kaikista lukemistani kirjoista.

Hieman yli puolet (55) lukemistani kirjoista oli lainattu kirjastosta. Suunnilleen kolmannes (33) kirjoista on joko itse hankittuja tai muilta saatuja. Arvostelukappaleiden osuus luetuista on vajaa viidennes (17). Muu-kategoriaan kuuluu yksi bookcrossing-kirja ja yksi tutulta lainattu kirja.
Suomeksi luin 66 kirjaa, englanniksi 40 ja ruotsiksi yhden. Suomenkielisten kirjojen osuus on kasvanut viime vuodesta, sillä silloin luin aika lailla puolet kirjoista suomeksi ja puolet englanniksi. Kaksi ruotsinkielistäkin mahtui vuonna 2013 mukaan, ja tänä vuonna niitä tuli luettua vain yksi.

Top11

Parhaimpien kirjojen lista meinasi paisua pariinkymmeneen nimikkeeseen, mutta päätin olla lopulta armoton ja laittaa listalle vain ne, joille olen antanut vuoden aikana viisi tähteä Goodreadissa. Tällaisia kirjoja oli yksitoista, ja ne kaikki ovat minulle omalla tavallaan tämän vuoden parhaimpia.

Emily Brontë: Humiseva harju
Victoria Schwab: The Archived
Markus Zusak: Kirjavaras
Hugh Howey: Wool
Parinoush Saniee: Kohtalon kirja
Catherynne M. Valente: Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa
James Bowen: Katukatti Bob - kissa joka muutti elämäni
Jenna Kostet: Lautturi
Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot
Neal Shusterman: UnDivided 
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
---------------

Kirjasirkus-blogin Anne vinkkasi minulle tästä vuosikyselystä. En jaksa täyttää kyselyä kokonaan, mutta osaan vastaan vielä lopuksi.


kirja, joka ei täyttänyt korkeita odotuksiani: Sarah Lotz: Kolme

positiivisin yllättäjä: Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

paras sarja, jonka aloitin: Hugh Howeyn Siilo-sarja

paras jatko-osa: Marissa Meyer: Cress

paras päätösosa: Neal Shusterman: UnDivided (oikeastaan myös paras jatko-osa, mutta en halunnut laittaa samaa kahteen kohtaan)

paras kirjailija, jonka löysin vuonna 2014: todella vaikea valita vain yhtä, mutta sanon Victoria Schwab

paras kirja genrestä, jota en usein lue: Graeme Simsion: Vaimotesti

kirja, jossa oli mukaansatempaavin juoni: Michelle Gagnon: Kukaan ei kaipaa sinua

kaunein kansikuva: Victoria Schwab: The Archived

kauneimmin kirjoitettu kirja: Jenna Kostet: Lautturi

olen ihmeissäni, miksen ole lukenut tätä kirjaa aiemmin: Emily Bronte: Humiseva harju

lyhyin kirja: Tove Jansson: Muumit - sarjakuvaklassikot I (96 s.)

pisin kirja: Andrei Pajanne: Autuaiden saari (994 s.)

kirja, joka järkytti minua eniten: Lirio Abbate: Mafian naiset

paras esikoiskirja: Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

kirja, joka itketti eniten: Linnea Parkkonen: 112 - vihaan itseäni

omaperäisin kirja: Libba Bray: Beauty Queens

kirja, joka sai minut vihaisimmaksi: Marissa Meyer: Cinder

Hyvää ja kirjaisaa uutta vuotta 2015!

18 kommenttia:

  1. Sullapa on ollut kirjatäytteinen vuosi :) Toi kysely vaikuttaa kivalta, joten taidan itsekkin vastailla siihen omassa blogissani. Hyvää uutta vuotta myös sinulle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppuvuodesta oli vähän huonosti aikaa lukea, mutta muuten vuosi on jälleen ollut aika kirjaisa. :) Eiköhän ensi vuosikin ole. Jos vastaat kyselyyn, mielenkiintoista nähdä, millaisia vastauksia olet keksinyt. Kiitos.

      Poista
  2. Oletpa lukenut paljon! Ja meillä oli vuoden parhaissa yksi sama - Kirjavaras!

    Ihanaa uutta vuotta ja mukavaa tulevaa häähumua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen harkinnut Kirjavarkaan lukemista niin pitkään, että onneksi se tuli tänä vuonna vihdoin ja viimein luetuksi. Taisin bongata Kirjavarkaan vielä jonkun muunkin vuoden parhaista kuin meidän. No onhan se vain hyvä, että ei mikään ihme.

      Kiitos, ihanaa uutta vuotta sinnekin!

      Poista
  3. Ihanaa uutta vuotta! Paljon olet mielenkiintoisia kirjoja lukenut, samoja on minunkin top-listoillani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden lopussa huomaa aina, miten hyviä kirjoja on tullut lukeneeksi. TOP-listoilta joutuu aina jättämään joitakin todella hyviä pois. Odotan mielenkiinnolla sinun vuosikoostettasi ja parhaat kirjat -listaasi.

      Poista
  4. Hyvä vuosi näyttää sinullakin olleen. Ihanaa vuotta 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavuosi oli tälläkin kertaa tosi hyvä. Kiitos.

      Poista
  5. Olet ehtinyt lukemaan niin paljon! Aika moni noista listaamistasi kirjoista on minunkin lukulistallani.

    Oikein hyvää uutta vuotta ja paljon onnea tulevan vuoden tärkeille hetkille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten ensi vuonna käy. Tosin eihän määrä ole tärkeintä vaan laatu.

      Kiitos sitä samaa sinulle! :)

      Poista
  6. Autuaiden saari taisi olla minullakin vuoden pisin (ehkä myös lukuaikansa puolesta). :) Kaikkea hyvää vuodelle 2015!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin Autuaiden saarta jo vuoden 2013 puolella, ja se oli jonkin aikaa tauolla. Kiitos samoin!

      Poista
  7. Onpas kiinnostava kooste! Lisa O 'Donnellin kirja lukeutui minunkin mielestäni vuoden positiivisiin yllättäjiin. Kerrassaan mainio tarina.
    Alkanut vuosi näyttää sinun kohdallasi tarjoavan paljon odotettavaa. Eiköhän noista aineksista synny mainio vuosi niin kirjallisesti kuin muutenkin. Hyvää tätä vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti Lisa O'Donnelilta ilmestyisi pian jotakin muutakin. Mehiläisten kuolema oli vain niin hyvä. En muista lukeneeni mitään samankaltaista.

      Eiköhän tästä tule ihan hyvä vuosi, toivotaan niin. :) Samaa sinulle!

      Poista
  8. Tykkäsin Mehiläisten kuolemasta kovasti ja sehän sopii viime vuoden lukuhaasteeseenikin. Kirja oli huumorintajuinen ja sisälsi aika lailla komiikkaa ja farssia ikävästä aiheesta huolimatta.
    Katukatti Bobin tarina oli koskettava.
    Linnea Parkkosen kirja oli hieno ja kun ottaa huomioon kirjoittajan iän, häneltä voi odottaa vielä useita uusia kirjoja. Nuorelta nuorille.
    Luen itsekin enemmän naiskirjailijoita, joten otan välillä itseäni niskasta kiinni ja luen mieskirjailijoiden kirjoja. Lokakuu oli pyhitetty miehille, melkein ;)
    Hyvää uutta lukuvuotta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehiläisten kuolema palautui melkein kirjastoon lukemattomana, mutta onneksi päätin viime hetkellä lukea kirjan. Se oli positiivinen yllättäjä aiheestaan huolimatta.
      Linnea Parkkosen kirja on todellakin uskomattoman hyvä kirjailijan iän huomioon ottaen. Sehän tavoittelee Topelius-palkintoa, jonka saaja julkistetaan parin viikon päästä.
      Olen viime aikoina lukenut enemmän miehiä kuin naisia poikkeuksellisesti. Kiitos samoin!

      Poista
  9. Sinähän olet lukenut paljon vuoden aikana!! :) Listallasi olevat kirjat vaikuttavat mielenkiintoisilta, vaikkakin Humisevasta harjusta olemme näemmä aivan eri mieltä. :D Luin sen itsekin viime vuonna opintoja varten, enkä ilmeisesti oikein ymmärtänyt sen hienoutta. Varsinkin ärsyttävät hahmot haittasivat omaa lukukokemustani ja ehkä sekin, että teos oli "pakko" lukea.

    Tämä vuosi vaikuttaa olevan sinulle aivan erityisen jännittävä, siispä oikein hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulihan sitä jonkin verran luettua, vaikka syksyllä lukuaikaa olikin välillä ihan ärsyttävän vähän. Opiskelu on mukavaa, mutta tarvitsen vastapainoksi myös vapaa- (eli luku-)aikaa. :) Kaikki eivät pidä samoista kirjoista. Minulle Humiseva harju oli upea klassikko, jonka lukemisesta olen iloinen.

      Tästä vuodesta pitäisi todellakin tulla todella jännittävä. Kiitos toivotuksesta ja samaa sinulle. :)

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!