lainattu kirjastosta
What made me finally recognize the indifferent cruelty of my own past wasn't the constraints put on me by the U.S. government, nor the debt I had amassed for legal fees, nor the fact that I could not be with the man I loved. It was sitting and talking and working with and knowing the people who suffered because of what people like me had done. None of these women rebuked me - most of them had been intimately involved in the drug business themselves. Yet for the first time I really understood how my choices made me complicit in their suffering. I was the accomplice to their addiction.
A lengthy term of community service working with addicts on the outside would probably have driven the same truth home and been a hell of a lot more productive for the community. But our current criminal justice system has no provision for restorative justice, in which an offender confronts the damage they have done and tries to make it right to the people they have harmed. (I was lucky to get there on my own, with the help of the women I met.) Instead, our system of 'corrections' is about arm's-length revenge and retribution, all day and all night. Then its overseers wonder why people leave prison more broken than when they went in.
Piper temmataan turvallisesta ja auvoisesta elämästään, kun hän joutuu vankilaan yli kymmenen vuotta tehdyn huumerikoksen vuoksi. Hän ei lainkaan tiedä, mikä häntä odottaa. Hän saa huomata, että vankila on täynnä erilaisia ihmisiä ja ihmiskohtaloita, joiden parissa eläminen jättää elämänpituisen jäljen.
En ole nähnyt suosittua Netflix-sarjaa Orange is the New Black jaksoakaan. Kuitenkin kun keväällä huomasin, että sarja perustuu kirjaan, Kermanin omaelämäkerrallinen teos meni välittömästi lukulistalle. Aluksi luin kirjaa innostuneesti eteenpäin, mutta noin puolivälin tienoilla muut kirjat veivät voiton. Mielestäni kirja sopiikin parhaiten pieninä annoksina nautittavaksi. Vaikka kyseessä on yhden ihmisen vankilakokemus, kerronta eteni melko episodimaisesti. Pysyin hyvin kärryillä tapahtumista, vaikka luinkin kirjaa kokonaisen kuukauden ajan.
Kirjassa näkyy selvästi kontrasti Kermanin entiseen elämään. Hän on elänyt nuoruuden erehdystensä jälkeen varsin kunnollista elämää, ja menneet lainrikkomukset tulevat täytenä yllätyksenä niin hänen miesystävälleen kuin suvulleenkin. Vankilaelämänkin piirteitä Kerman vertaa usein vankilan ulkopuoliseen elämään. Kaunokirjallisesti teos ei ole mitenkään huikea, mutta joissakin kirjoissa sisältö on sanoja ja tyyliä tärkeämpää.
Kerman joutuu odottamaan vankilatuomiotaan vuosia, ja ennen vankilaan astumista hän kokee vahvaa syyllisyyttä perheelleen aiheuttamasta tuskasta. Vaikka tämä syyllisyys säilyy vankilassa vietetyn ajankin, vankilassa ollessaan hän oppii myös ymmärtämään, millainen vaikutus hänen osuudellaan huumebisneksessä on. Vaikka Kerman oli vain pieni ratas suuressa huumebisneskoneistossa, hän näkee, miten pahasti huumeet voivat pilata ihmisten elämän. Tosin hän on sitä mieltä, että tämän ymmärtämiseen olisi ollut yhteiskunnalle paljon hyödyllisempikin tapa: yhdyskuntapalvelu huumeriippuvaisten parissa.
Kerman esittää tiukkaa kritiikkiä Yhdysvaltain vankilajärjestelmää kohtaan. Jotkin rikokset olisi järkevämpi sovittaa esimerkiksi yhdyskuntapalvelulla, ja kirja sisälsi muutaman sydäntäsärkevän kuvauksen joko liian nuorista tai liian vanhoista vankilaan laitetuista. Yhdysvalloissa huolehditaan liian huonosti siitä, miten vangit sopeutuvat uudelleen osaksi vankilan seinien ulkopuolista maailmaa. Kermanin kuvailemat pian vapautuville vangeille annetut vinkit olivat täysin riittämättömiä.
Kirja on kertomus vankilassa selviämisestä, mutta se on myös koskettava tarina ystävyydestä ja toisten auttamisesta. Heti kun Kerman saapuu vankilaan, hänelle ollaan tarjoamassa erilaisia vankilaelämässä tarpeellisia asioita suihkutossuista käytännön vinkkeihin.Vankilasta vapautumisen jälkeen hänelle jäi elinikäisiä ystäviä, joista tosin osa on valitettavasti joutunut uudelleen vankilaan.
Orange Is the New Black oli vihdoinkin ensimmäinen lukemani kirja Hei me lusitaan! -haasteeseen. Pääsin eristyksestä tavalliseen selliin.
Piper Kerman puhuu kokemuksistaan ja kirjaan perustuvasta televisiosarjasta.
Muualla: Kirjavinkit, Rakkaudesta kirjoihin, Vinttikamarissa, Kaiken voi lukea!, Todella vaiheessa, Eilispäivän kirjat, Kirjasirkus, Diary of the Page Turner, Tuhansia sivuja ja Lukutoukan kulttuuriblogi
Tämä oli todella mielenkiintoinen!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä. Pitäisi ehkä joskus kokeilla televisiosarjaakin. :)
PoistaJes, hyvä! Tämän kohdalla suosittelen ehdottomasti lukemaan ensin kirjan ja vasta sitten katsomaan sarjan. Monet nimittäin ovat pettyneet kirjaan kun se ei osottaudukaan niin dramatisoiduksi kuin sarja.
PoistaSarja on kyllä hyvä, ehdottomasti suosikkejani.
Olen yleensä lukenut mieluummin kirjan ennen elokuvan/tv-sarjan katsomista, ja yleensä se on ollut ihan kannattava ratkaisu. Kirja ei varmaan ihan sellaisenaan edes toimisi sarjana, joten en ihmettele, että sarja ei ole suora kirjan kopio.
PoistaHiplasin tätä kirjaa tänään kirjastossa, mutten jaksanut lainata koska jostain syystä tämä ei vain innosta. Toisaalta jos tässä on kantaaottavuutta, niin ehkä sitten kiinnostaakin. Minulla esiintyy pelkoa, että tämä on sellainen höttöinen jenkkipinnallisuus, mutta ilmeisesti kirjasta löytyy syvyyttäkin?
VastaaPoistaOnnea yhden kirjan lukemisesta haasteeseen - se on kuule hieno saavutus! Pitäisi varmaan uskaltaa laskea ne omatkin luetut kirjat, koska tuskin tulee vankilajuttuja luettua enää tänä vuonna. :D
Kyllä minä ainakin löysin tästä syvyyttäkin eikä ollut mielestäni jenkkihöttöä. :)
PoistaNo onneksi sentään yksi kirja tuli luetuksi. Olen aina alussa tosi innoissani haasteista ja mietin, mitä voisin lukea, mutta sitten ne jotenkin unohtuvat vuoden aikana. :D