Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot & kirjastolöydöt

Johan Egerkrans: Pohjoismaiset taruolennot 2014 (Nordiska Väsen 2013) Minerva 122 s. suom. Eero Ojanen
lainattu kirjastosta

Näkki on mestarillinen pelimanni, joka voi sekoittaa ihmisten päät sulosävelillään. Se soittaa useimmiten aamuhämärässä, istuen kivellä virtaavan veden ääressä, koskien ja myllyjen luona tai siltojen alla. Kun ihmiset kuulevat ihmeellisen musiikin, he voivat lumoutua niin, että he ovat helppo saalis näkille. Joskus musiikki voi olla niin mukaansatempaavaa, että väki ei voi lopettaa tanssia, ennen kuin aurinko nousee. Näkin lempisoitin on viulu, mutta se soittaa myös huilua tai harppua. Musiikki voi olla niin kaunista, että jokainen, joka sen kuulee, puhkeaa kyyneliin. Jos huomataan, että virtamies itse puhkeaa itkuun soittaessaan, se on selvä varoitus jostain uhkaavasta onnettomuudesta.
Niin leikkisän iloista kuin Näkin soitto onkin, siinä on silti aina taustalla jotain painostavaa ja surumielistä, aivan kuin se kantaisi suurta surua. Ehkä mukana on tieto siitä, että se ei tule koskaan saamaan rauhaa, koska siltä puuttuu ihmisen sielu. Ehkä yksinäisyys, joka saa sen vetämään ihmisiä alas valtakuntaansa, vain huomatakseen, että nämä eivät selviydy veden alla ja pian jättävät sen jälleen yksin.

Pohjoismaiset taruolennot lukemalla saa tietää muun muassa, miksi on vaarallista mennä liian varhain joulukirkkoon. Lukija oppii myös, että ei kannata kieltäytyä, jos kaunis neito tarjoutuu ostamaan laivan lastin keskellä merta. Minä en ainakaan tiennyt ennen kirjan lukemista, että haamu ja kummitus ovatkin kaksi eri taruolentoa, vaikka yleensä sanoja käytetään toistensa synonyymeina.

Innostuin Johan Egerkransin Pohjoismaisista taruolennoista heti, kun kuulin teoksesta ensimmäisen kerran keväällä. En kuitenkaan ehtinyt lukea sitä heti ilmestymisen jälkeen, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kirja nimittäin kuuluu ehdottomasti vuoden ihastuttavimpiin lukuelämyksiin. 

Rakastin sitä, miten todelliset historialliset tapahtumat ja uskomukset yhdistetään tarun kanssa niin, että kirjan olentojen olemassaoloon alkaa melkein uskoa. Erilaiset uskomusperinteet ovat vallan kiehtovia, ja vaikka useista taruolennoista olin kuullut jo aiemmin, mukaan mahtui täysin uusia tuttavuuksia ja ennestään tutuistakin opin paljon uutta.

Kirjan kuvat tukevat upeasti taruolentojen esittelyjä, ja niitä teki mieli jäädä ihastelemaan pitkäksi aikaa. Tämä onkin kirja, jonka aion jossakin vaiheessa hankkia myös omaan hyllyyni, sillä vain yksi lukukerta ei ollut riittävästi.

Voin kuvitella, että olisin ihastunut kirjaan jo lapsena, mutta jotkin taruolennot ovat sen verran kammottavia, että kovin herkille ja pienimmille lapsille en ehkä kirjaa lukisi. Olin ainakin itse lapsena sen verran herkkä saamaan hiemankin pelottavista asioista painajaisia, että voisin kuvitella esimerkiksi liekkiön, joka on äitinsä surmaama kastamaton lapsi, olevan todella järkyttävä perheen pienimpien mielestä.

Kirjan lopussa on lista muusta taruolentoihin liittyvästä kirjallisuudesta. Laitan loppuun listan kirjoista, jotka kiinnittivät erityisesti huomioni niin oman muistini tueksi että muillekin aiheesta kiinnostuneille vinkiksi.
John & Caitlin Matthews: The Element Encyclopedia of Magical Creatures - The Ultimate A-Z of Fantastic Beings from Myth and Magic
Katharine Mary Briggs: The Vanishing People - a Study of Traditional Fairy Beliefs
Rosemary Ellen Guiley: The Encyclopedia of Vampires, Werewolves and Other Monsters

Pohjoismaiset taruolennot on huikean hieno aloitus Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haasteelle.

Muualla: Kirjojen keskellä, Hyllytontun höpinöitä ja Kaisa-Reetta T.

Keskiviikkona minulla alkoi vihdoinkin odotettu loma. Syyslukukauden viimeisen opiskeluviikon aikana palautin yhden esseen ja tein kolme tenttiä, joten loma tuntuu todellakin ansaitulta ja tarpeelliselta. En ole syksyn aikana ehtinyt lukea niin paljon kuin yleensä, joten loman aloitukseen kuului tietysti reissu kirjastoon, vaikka lukemattomia kirjoja olisi ollut kotonani muutenkin.

Muistin tänään, miten paljon rakastan päämäärätöntä haahuilua kirjaston hyllyjen välissä. Kirjastoon sisään astuessani tiesin vain, että Jim Thompsonin Lumienkelit lainaan, sillä se kuulosti hyvin joulunaikaan sopivalta dekkarilta. Innostuin kuitenkin myös katsastamaan hyllyjä ilman mitään varsinaista etsinnän kohdetta. Joanne Harrisin Runemarks, Daniel Handlerin Why We Broke Up ja Ernest Clinen Ready Player One tuntuivat sellaisilta kirjoilta, jotka sattuivat kiinnostamaan eniten juuri tänään. Huumaannuin kirjaston lukemattomista vaihtoehdoista ja olisin voinut viettää kirjoja valikoiden paljon pidemmänkin hetken. Nämä kirjat saivat kuitenkin tällä kertaa riittää. Kaikki kolme olivat herättäneet kiinnostukseni jo aiemmin, mutta en ollut ennen tätä päivää päätynyt kantamaan niitä kirjastosta kotiin. Why We Broke Upia aloittelinkin jo hieman kirjastossa.