sunnuntai 26. tammikuuta 2014

J. S. Meresmaa: Mifongin aika

J.S. Meresmaa: Mifongin aika 2013 Karisto 494 s.
lainattu kirjastosta

Hän katsoi sisälehteä. "Tämä on ensipainos. Arran nylkisi sinut jos tietäisi miten sinä käsittelet hänen arvotavaroitaan."
Murhe häivähti heidän välillään.
Heidän isoveljensä oli ollut kuolleena yli neljä vuotta, mutta tuska tuntui yhä. Arran ei ollut lakannut vierailemasta heidän keskusteluissaan. Kaikki Sudhaerissa muistutti hänestä, joten se olisi ollut mahdotontakin. Perheen antikvariaatti oli ollut Arranin ylpeys ja intohimo, ja Dante oli jäänyt auttamaan Roania sen ja heidän vanhan isänsä hoitamisessa. Järjestelyn oli pitänyt olla vain väliaikainen, mutta kun Fata oli kuollut vuosi hänen kotiinpaluunsa jälkeen, Dante oli ymmärtänyt, ettei Roanista ollut yksin liiketointa hoitamaan. Jos maalauskausi alkoi, veli ei kiinnittänyt mitään huomiota sellaisiin seikkoihin kuin vuorokauden aika tai peseytyminen, toimeksiannoista ja asiakkaista puhumattakaan. Roan saattoi myös unohtua valloitustensa lakanoihin ja palata vasta kun intohimon liekki himmeni. Dante oli kaukana kauppiaasta, mutta hänellä oli sentään sotilaan kuri ja järjestelmällisyys.
"Jos se minusta olisi kiinni, ne kaikki saisi polttaa", Roan mutisi.
Dante tunnisti katkeruuden särmän lauseen takana. Ilman rakkautta kirjoihin Arran ei olisi kuollut, mutta juuri Arranin muiston vuoksi he jatkoivat antikvariaatin pitoa.

Belonen kuningas Landis Duverney on kuolemaisillaan ja käskee Bran Capimontia etsimään Landisin pojan Ciaranin, jolla on oikeus kruunuun Landisin kuoltua. Ciaranin äiti Ardis on joutunut olemaan erossa pojastaan, mutta lähtee noutamaan häntä luokseen, kun hänelle selviää, että Ciaranin kaksoissisko Fewrynn tarvitsee veljeään. Mifongeista kaksi, Dargrún Punainen ja Haldor Sininen, on nyt hereillä. Jostakin syystä Haldor Sininen on kuitenkin alkanut kylvää tuhoa ympärilleen, ja hänet on saatava aisoihin.

Luin Mifonki-sarjan aloitusosan Mifongin perinnön vajaa puoli vuotta sitten. Pidin kirjasta kovasti, mutta syksyn kiireiden lomassa en ehtinyt etsiä Mifongin aikaa käsiini ennen kuin vasta nyt. Koska tämä bloggaus käsittelee Mifonki-sarjan toista osaa, tätä ei kannata lukea, jos ensimmäinen osan lukeminen on vasta aikomuksen tasolla. Onneksi ensimmäisen osan tapahtumat alkoivat vähitellen palautua mieleen, mutta jotkin juonenkäänteet olivat jo päässeet unohtumaan. Tämä ehkä ajoittain häiritsi hieman lukemista. Alun henkilölista oli tarpeen, ja siitä muutaman kerran kurkin, kuka oli kukakin.

Mifongin aika alkaa hieman hitaasti, mutta pikkuhiljaa vauhti kiihtyy juuri sopivaksi ja alun jälkeen kirja oli hyvinkin mukaansatempaava ja nopealukuinen. Meresmaa on onnistunut punomaan juoneen koukkuja, joita ainakaan minä en osannut aavistella ja viimeisen sivun luettuani jäin miettimään, mitäköhän seuraavassa kirjassa tapahtuu. Toinen osa täytti odotukseni. Sivumäärästään huolimatta kirjan luki yhdessä hujauksessa, sillä alkukankeuden jälkeen juoni sai otteeseensa.

Olen hullaantunut Meresmaan kehittelemään fantasiamaailmaan. Mielestäni on ihanaa, että Suomessa julkaistaan tällaista fantasiaa. Suomessa on tietysti omat myyttinsä, joiden perustalle voi rakentaa hyviä tarinoita, mutta tällaista kotimaisesta kynästä tullutta yleismaailmallisempaa fantasiaakin on todella mukava lukea.

Ensimmäisen Mifonki-kirjan tavoin Mifongin aika jätti minulle janon fantasiaan. Haluaisin lukea pian - tai oikeastaan heti nyt - George R.R. Martinin A Game of Thronesin ja Patrick Rothfussin The Name of the Windin. Aloin jo lukea erästä lempikirjoistani J.R.R. Tolkienin The Lord of the Ringsiä ensimmäistä kertaa englanniksi. Suomeksi se kun on tullut muutamaan kertaan luettua ja sain vihdoinkin hankittua sen myös alkuperäiskielellä omaan hyllyyni.

Meresmaan blogista löysin tiedon, että Mifonki-sarjan kolmas osa Mifongin mahti ilmestyy elokuussa Myllylahden kustantamana.

Muita arvioita kirjasta löytää täältä.

6 kommenttia:

  1. Olen aika samaa mieltä tästä kirjasarjasta. Piristävää suomalaista fantasiaa! Harmittelen vain sitä, että seuraava osa ilmestyy vasta elokuussa, tietenkin haluaisin lukea sen mahdollisimman pian :) Tämä toinen osa muuti tarinaa yllättävään suuntaan ja haluan päästä lukemaan, mitä siitä seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkuthan ilmeisesti odottavat, että sarjasta ilmestyy kaikki osat ennen kuin alkavat sarjaa edes lukea. Silloin ei tarvitsisi kärsiä näistä piinaavista odotuksista, mutta olen sen verran malttamaton, että en jaksa ikinä tarkoituksella odottaa sarjan kaikkien osien ilmestymistä.

      Poista
  2. Samaa mieltä minäkin, hienoa, että on tämänkaltaista suomalaista fantasiaa.

    Vastaan tässä samalla laiskasti siihen kommenttiin, jonka olit jättänyt blogiini eli kopsasin tämän suoraan sieltä: Kiva, että joku muukin on kiinnittänyt huomiota samaan. Olen lueskellut netissä arvioita Mifongin ajasta ja tulin jo siihen tulokseen, että taisin kuvitella omiani, kun kukaan muu ei tuntunut asiaa huomanneen. Tuo siis liittyi siihen Connail-vihjailuun. ;)

    Minulla on sinulle tunnustus blogissani! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä seuraavassa kirjassa paljastuu, osuvatko epäilymme oikeaan. :) Kiitos.

      Poista
  3. Samoilla linjoilla mennään kanssasi. En malta odottaa kolmannen osan ilmestymistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kolmannen osan ilmestymiseen ei taida olla kovin kauaa. :)

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!