perjantai 15. maaliskuuta 2013

Gail Carriger: Soulless

Gail Carriger: Soulless
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2009 Sivumäärä: 357

Luin muutamia viikkoja sitten Gail Carrigerin uuden nuortensarjan aloittavan Etiquette & Espionage -kirjan. Se sai minut kiinnostumaan myös Carrigerin aikuisille suunnatuista Alexia Tarabotti -kirjoista.

Alexia Tarabotti on naimaton nuori nainen, jolla ei ole sielua. Sieluttomat ihmiset ovat hyvin harvinaisia, ja he ovat menneisyydessä metsästäneet vampyyreja, sillä sieluttomat ihmiset pystyvät neutralisoimaan yliluonnolliset voimat pelkällä kosketuksellaan. Kirjan alussa Alexia tappaa vahingossa häntä vastaan hyökänneen vampyyrin. Vampyyrin hyökkäys on perin omituista, sillä yleensä vampyyrien pitäisi tietää sieluttomista ja jättää heidät rauhaan ainakin ruokamielessä. Pian alkaa selvitä, että kuljeksivia yksinäisiä vampyyreja on viime aikoina ilmestynyt alueelle enemmänkin. Yksinäisiä vampyyreja  ja ihmissusia on myös kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Joiltakin osin kirja oli mielestäni melko ennalta-arvattava. Ainakin yhden mielestäni keskeisen juonenkäänteen arvasin melko varhaisessa vaiheessa. En pitänyt tätä siis kovin jännittävänä kirjana. Kannessa Soulless-teosta myös mainostetaan häijyn hauskaksi kirjaksi. Huomasin joitakin kohtia, joiden tiesin kirjailijan tarkoittaneen hauskoiksi, mutta minun huumorintajuuni ne eivät täysin kolahtaneet. Tästä huolimatta pidin kirjaa viihdyttävänä ja aion lukea myös muut Alexia Tarabottista kertovat kirjat. Romanttinen juoni oli suuressa osassa, joten jos ei piittaa romanttisesta kirjallisuudesta, tätä kirjaa ei oikein voi suositella. Kirjan romanssi ei ollut kovinkaan omaperäinen, sillä tietenkin kirjan alussa toisiaan muka inhoavat ihmiset päätyvät yhteen.

Myös Etiquette & Espionage -kirjassa oli ihmissusia sekä vampyyreja, mutta tässä kirjassa ne olivat tärkeämmässä osassa. Toisin kuin ensimmäisessä Carrigerilta lukemassani kirjassa vampyyrit ja ihmissudet eivät ole vain sivuroolissa vaan tärkeä osa juonta. Ihmissusi on toinen osapuoli kirjan romanttisessa juonessa ja kirjan seikkailujuoni keskittyy siihen, kuka kidnappaa yliluonnollisia olentoja. Vampyyreista annan aina kirjalle plussaa, sillä minua nuo yön olennot kiehtovat kovasti. Tämän kirjan vampyyrit olivat kuitenkin ehkä hieman liian kesyjä minun makuuni.

Minua on jo hieman alkanut ärsyttää se, miten monissa kirjoissa romanttisesti toisistaan kiinnostunut pari on hengenvaarassa ja kuitenkin vain lemmiskelevät. Tekisi mieli kiljua heille, eikö teillä oikeasti ole muuta tekemistä. Tässä kirjassa oli kohtaus, jossa Alexia ja eräs nimeltä mainitsematon mies ovat vankisellissä ja heillä on vain tunti aikaa ennen kuin heidän vangitsijansa palaavat. Silti he tekevät kaikkea muuta kuin kehittävät pakosuunnitelmaa, vaikka Alexia aina välillä toteaa, että heidän pitäisi niin tehdä.

Kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Satu ja Raija.

*** 1/2

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Neal Shusterman: Unwind


Neal Shusterman: Unwind
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2007 Sivumäärä: 335

Tunnustan pitäväni dystopia-kirjoista todella paljon. Nuorille aikuisille suunnatuissa kirjoissa on viime vuosina tuntunut olevan jonkinlainen dystopiabuumi. On ollut Nälkäpeliä, Delirium-sarjaa ja Tarkoitettu-trilogiaa. Neal Shustermanin Unwind on ainakin Suomessa tuntemattomampi genren edustaja, eihän kirjaa ole ainakaan vielä edes käännetty suomeksi. Kirjan luettuani voin sanoa, että toivottavasti tämä huutava vääryys korjataan.

Kirja kertoo yhteiskunnasta, jossa on abortin vastustajien ja kannattajien välisen sodan jälkeen päädytty hyvin äärimmäiseen ratkaisuun. Abortti on laitonta, mutta 13. ja 18. ikävuoden välillä ihmiset ovat niin sanotusti vapaata riistaa. Jos vanhemmat kokevat nuoren liian vaikeaksi kontrolloida tai muusta syystä epätoivotuksi, he voivat ilmoittaa lapsensa purettavaksi* osiin, jotka menevät elinsiirtoina eri ihmisille. Tätä ei pidetä lapsen kuolemana, vaan hän jatkaa elämäänsä vain jakautuneena. Tällainen näkemys on niin juurtunut ihmisten mieliin, että yksi purettavaksi määrätty nuori jopa toteaa: "I was never going to amount to much anyway, but now, statistically speaking, there's a better chance that some part of me will go on to greatness somewhere in the world. I'd rather be partly great than entirely useless."

Connor, Risa ja Lev ovat kolme nuorta hyvin erilaisista taustoista. Heitä kuitenkin yhdistää yksi asia: heidät kaikki on tarkoitus purkaa. Connor on luokkansa häirikkö, jonka käytökseen hänen vanhempansa kyllästyvät. Risa on ollut epätoivottu jo syntymässään ja päätynyt valtion holhokiksi. Lapsia kuitenkin hylätään enemmän kuin valtiolla on varaa kasvattaa, joten Risa päätetään säästösyistä purkaa, sillä hän ei anna rahalle tarpeeksi vastinetta. Lev on lahjakas poika, joka on tiennyt kohtalonsa pienestä pitäen, sillä hän on uskonnollisesta perheestä, joka antaa aivan kaikesta kymmenesosan Jumalalle. Lev on perheen kymmenes lapsi ja siksi hänet aiotaan purkaa. Sattuma tuo nämä kolme nuorta yhteen, ja heidän on opittava selviytymään kolmistaan, sillä heillä on vielä monta vuotta ennen odotettua 18 vuoden ikää.

Shusterman ei olisi voinut valita päähenkilöitä paremmin. Koska kaikilla kolmella on erilaiset taustat ja hieman erilainen suhtautuminen kohtaloonsa, heidän elämistään on hyvin mielenkiintoista lukea. Levin asennetta ei ensin voi ymmärtää. Miten kukaan voi odottaa niin innokkaasti, että hänet puretaan osiin ja jaetaan eri ihmisten palasiksi? Pikkuhiljaa lukija kuitenkin alkaa ymmärtää, miten Lev on kasvatettu kohtaloonsa.

"Of course, if more people had been organ donors, unwinding never would have happened... but people like to keep what's theirs, even after they're dead. It didn't take long for ethics to be crushed by greed. Unwinding became big business, and people let it happen."

Lukiessa tulee vääjäämättä mieleen ajatuskoe, jota on käsitelty etiikan tunneilla. Jos sairaalaan tulisi yksi täysin terve ihminen, jolta voitaisiin saada elimet monen sairaan ihmisen pelastamiseen, pitäisikö uhrata yksi ihminen muiden hyväksi? Automaattinen vastaus on, että ei. Ei ihmistä voi uhrata, sillä hänellä on oikeuksia. Yhden ihmisen uhraaminen muiden hyväksi olisi brutaalia, epäinhimillistä, ei niin vain voi tehdä. Unwind kertoo yhteiskunnasta, jossa ihmisten vastaus on muuttunut myönteiseksi. Näin kuuluu tehdä. Se on yhteiskunnan, jopa purettavaksi joutuneen, parhaaksi, sillä hänestä saattaa olla enemmän hyötyä palasina kuin kokonaisuutena.  

On järkyttävää, miten kirjan vanhemmat vain pystyvät uhraamaan lapsiaan. Todennäköisesti he näkevät lastensa purettavaksi joutumisen niin kuin yhteiskunta on heidät opettanut näkemään. He ajattelevat, että heidän lapsensa tekevät hyvää päätyessään tarvitsevien ihmisten osasiksi ja eivät edes sanan varsinaisessa merkityksessä kuole vaan jatkavat elämäänsä eri muodossa. Silti vanhempien päätöksiä on mahdotonta ymmärtää saatikka hyväksyä, varsinkin kun heidän päätöksensä syynä vaikuttaa usein olevan se, että lapsi ei ollutkaan sellainen kuin olisi haluttu. Eihän tämä ole mikään syy hankkiutua lapsestaan eroon! Kaikki nuoret ovat murrosiän ollessa pahimmillaan hankalia, jotkut vain enemmän kuin toiset. Ei silloin vanhempien kuulu unohtaa, miksi lapset ovat heille niin rakkaita ja päättää lastensa kohtalosta kysymättä heidän mielipidettään. Lukijan näkökulmasta purettavaksi määrääminen on kuolemantuomio, joten vanhempia pitää melkeinpä murhaajina.

Kirjassa nousee esille myös filosofisia kysymyksiä identiteetin pysyvyydestä. Miten paljon ihmisestä voi vaihtaa niin, että hän kuitenkin säilyy samana ihmisenä? Missä vaiheessa ihminen lakkaa olemasta, jos hänestä otetaan osia pois? Voiko ihminen todella jatkaa elämäänsä, vaikka hän on enää vain palasia, jotka on jaettu eri ihmisille? Ensimmäiseksi mainittua kysymystä käsitellään vielä enemmän Shustermanin sarjan toisessa Unwholly-nimisessä kirjassa.

Minulle tuli hieman mieleen toinen dystopiaromaani, nimittäin yksi suurista suosikeistani The Handmaid's Tale. Molemmista kirjoissa abortin kieltäminen on johtanut kaameisiin seuraamuksiin. Seuraukset ovat kieltämättä hyvin erilaisia, mutta niiden kauheutta tuskin käy kiistäminen. Minulle tuli hieman mieleen myös Frankensteinin hirviö. Tässäkin ihmisiä koottiin palasista, ja varsinkin toista osaa lukiessa mielleyhtymiä tuskin on mahdollista välttää. Toinen osa kertoo nimittäin ihmisestä, joka on tehty kokonaan purettujen osista. Hänessä ei ole jäljellä enää mitään omaa.

Kirjan lopussa paljastuu, miten purkaminen tapahtuu, ja tämän lukeminen oli todella kauheaa. Mieleeni tuli taaskin, miten nuortenkirja määritellään. Joskus tuntuu, että nuortenkirjoiksi luokitellaan kaikki kirjat, joissa on nuoria päähenkilöinä. Mielestäni tämä ei kuitenkaan riitä tekemään kirjasta nuorille suunnattua. Unwind oli ainakin joiltakin osin niin järkyttävä, että en kovin nuorille tätä suosittelisi. Onhan young adult -genreen kuuluvat kirjat tietenkin suunnattu vanhemmille kuin varhaisnuorille, mutta silti en täysin ymmärrä luokittelua. Minä ainakin nautin tästä kirjasta todella paljon, vaikka en olekaan 12-18-vuotias nuori. Sen ikäisille young adult -romaanit ovat ilmeisesti pääasiassa suunnattu, ainakin Wikipedian mukaan. Toisaalta Wikipedia osaa myös kertoa, että tutkimusten mukaan yli 18-vuotiaat hankkivat hieman yli puolet young adult -romaaneista. En ole yllättynyt tästä tiedosta.

Aion ehdottomasti lukea myös sarjan seuraavat osat. Toinen osa ilmestyi viime vuonna, ja tänä vuonna on luvassa kolmas osa. Pidin Nälkäpeli-trilogiastakin paljon, mutta jotenkin Unwind onnistui ehkä herättämään vielä enemmän tunteita minussa. Kirjailija onnistui yllättämään minut monta kertaa, joten ennalta arvattavaksi tätä kirjaa ei ainakaan voi sanoa. Jännitystä riitti loppuun asti, enkä välillä olisi malttanut laskea kirjaa käsistäni, kun luennot kutsuivat.


Osallistun tällä kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen, ja Unwind on myös 13. luettu kirja TBR100-listaltani.


* En keksinyt unwindille tässä yhteydessä parempaakaan suomennosta, mutta en ole myöskään tyytyväinen bloggauksessa käyttämääni. Silti käytän sitä mieluummin kuin jatkuvasti englanninkielistä sanaa "unwind".

*****

Nina Marille Unwind on yksi karmeimmista, pysäyttävimmistä, pelottavimmista ja koskettavimmista kirjoista, mitä hän on ikinä lukenut.
Kirjaneidon mielestä kirjan visio on todella kammottava ja myös hurjalla tavalla uskottava ja todella pitkälle mietitty.
Marjaana piti erittäin paljon Unwindin kerronnasta ja juonenkäänteistä - sekä erityisesti kirjan henkilöistä.

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Chuck Palahniuk: Fight Club

Chuck Palahniuk: Fight Club
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 1996 Sivumäärä: 218 Suomenkielinen käännös: Fight Club

Noin kuukausi sitten tein TBR10-listan kirjoista, jotka lupasin lukevani tämän vuoden aikana. En aloittanut noiden kymmenen kirjan lukemista George Orwellin 1984-klassikosta tai Audrey Niffeneggerin kehutusta The Time Traveler's Wife -kirjasta, vaikka niin aluksi suunnittelin vaan tartuin ensimmäisenä Fight Clubiin, josta tehty elokuva on yksi suosikeistani.

"You are not a beautiful and unique snowflake. You are the same decaying organic matter as everyone else, and we are all part of the same compost pile."

Kirjan minä-kertoja kärsii vakavasta unettomuudesta. Hän löytää helpotuksen oloonsa tukiryhmistä, jotka on tarkoitettu erilaisiin tauteihin kuoleville ihmisille. Ne auttavat siihen asti, kunnes tukiryhmissä alkaa käydä myös toinen ei-kuolemansairas huijari, Marla Singer. Kirjan kertoja ei enää pysty itkemään ryhmätapaamisissa, kun Marla katselee. Kertoja tapaa Tyler Durdenin, jonka ansiosta hän saa uuden helpotuksen ongelmiinsa. Tyler pyytää kertojaa lyömään häntä niin kovaa kuin on mahdollista. Tämä pyyntö muuttaa kertojan elämän, ja Fight Club saa alkunsa.

Kaduttaa hieman, etten lukenut kirjaa ensin ja katsonut elokuvaa vasta kirjan luettuani. Koska elokuvan olen nähnyt, tiesin kirjan lopussa olevan twistin. Nyt kun yllätyksen tiesi, huomasi, että siitä vihjaillaan kirjan alusta lähtien. Jos en olisi elokuvaversiota katsellut, en kuitenkaan varmaan olisi loppuratkaisua arvannut.

Suosikkihenkilöni Fight Clubissa oli elokuvan tapaan Marla Singer. Elokuvassa osa Marlan viehätystä on se, että Marlaa esittää yksi lempinäyttelijöistäni, Helena Bonham Carter. Kirjaa lukiessani näin myös Marlan Helena Bonham Carterin tulkitsemana. Kuitenkin pitäisin Marlasta todennäköisesti ilman elokuvan loistavaa näyttelijävalintaakin.

Marla's philosophy of life, she told me, is that she can die at any moment. The tragedy of her life is that she doesn't.

En ole suuri väkivallan ystävä elokuvissa saatikka kirjoissa. Fight Clubissa on muutama kohtia, jotka saavat minut melkeinpä voimaan pahoin. Silti olen katsonut elokuvan useasti, ja pidin tästä kirjasta. Ehkä kyse on siitä, että Fight Clubissa on muitakin aiheita kuin yletön väkivalta. 

Aion ehdottomasti lukea lisää Chuck Palahniukin kirjoja. Jos muissa kirjoissa on yhtä onnistuneita twistejä kuin Fight Clubissa, nautin varmasti niiden lukemisesta paljon. Varsinkin kun niitä lukiessani, en twistiä tiedä etukäteen. Vaikka muissa Palahniukin teoksissa ei yhtä taidokasta twistiä olisi, voisin kuvitella silti pitäväni kirjoista, sillä ainakin Fight Clubin perusteella, pidän Palahniukin kirjoitustyylistä.

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen. Kirja on myös ensimmäinen luettu kirja TBR10-listaltani ja 12. luettu teos TBR100-listaltani.

**** 1/2

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Julian Barnes: The Sense of an Ending

Julian Barnes: The Sense of an Ending
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2011 Sivumäärä: 163 Suomenkielinen käännös: Kuin jokin päättyisi

Todennäköisesti tämä kirja ei olisi päätynyt luettavakseni, jollei se nauttisi niin suurta blogisuosiota, että tuli Blogistanian Globalia 2012 -äänestyksessä kolmanneksi. Kansi ei houkuttele ainakaan minua tarttumaan kirjaan, ja goodreadsin kuvaus kirjasta ei myöskään herätä mielenkiintoani. Mutta koska niin moni muu kirjabloggaaja on suorastaan rakastunut Barnesin uusimpaan romaaniin, halusin kokeilla, rakastunko minäkin.

Mielestäni kirjan juonta ei ole helppo kuvata ainakaan tekemättä liikaa paljastuksia. Kirja alkaa siitä, kun kolmen koulupojan, Colinin, Alexin ja Tonyn, ystäväporukkaan liittyy uusi poika, Adrian Finn. Hän riistää Alexin aseman porukan filosofina ja on ehkä liiankin fiksu omaksi hyväkseen.

Another detail I remember: the three of us, as a symbol of our bond, used to wear our watches with the face on the inside of the wrist. It was an affectation, of course, but perhaps something more. It made time feel like a personal, even a secret, thing. We expected Adrian to note the gesture, and follow suit; but he didn't.

Poikien koulu loppuu, ja pojat suuntaavat eri suuntiin. Adrian saa odotetusti stipendin Cambridgeen, Tony alkaa lukea historiaa Bristolissa, Colin suuntaa Sussexiin, ja Alex jatkaa isänsä jalanjäljillä. Pojat vannovat pitävänsä tiiviisti yhteyttä, vaikka heidän polkunsa kulkevat eri suuntiin. Lupaus ei kuitenkaan pidä. Kirjan minäkertoja, Tony, löytää itselleen tyttöystävän Veronicasta, joka pitää runoudesta eikä tanssi. Kirja on pitkälti Tonyn elämäntarina, vaikka elämäntarina on ehkä huono sana kuvaamaan tarinaa, kun osa Tonyn elinvuosista sisältyy vain yhteen lauseeseen.

Kirjan käännekohtaa en halua kertoa, sillä se pilaisi lukukokemusta. Jos haluatte siis tietää, miksi tämä on niin ainutlaatuinen kirja, suosittelen lukemaan. Minä en kuulunut rakastuneisiin, mutta pidin tätä todella hyvin kirjoitettuna teoksena. Laitan yleensä lukiessani ylös sivunumeroita, joilta ehkä lainaan jonkin kohdan arviooni. Vaikka The Sense of an Ending oli lyhyt, silti sivunumeroita kertyi kahdeksan. Olisi voinut kertyä enemmänkin, jollen olisi ajatellut, että en minä tätä kaikkea kuitenkaan voi lainata arviooni. En minä noilta kaikilta merkkaamiltanikaan sivuilta lainauksia kirjoita, vaikka kaikki niistä olisivat huomion arvoisia. Kirjaa ei mielellään päästänyt käsistään, mikä tietenkin kertoo myös kirjan laadusta. Barnesin taitavuudesta kertoo myös se, miten paljon hän onnistunut kuvaamaan alle kahdessasadassa sivussa kuitenkaan aiheuttamatta lukijalle ähkyä.

We discussed this until Adrian redirected our interests.
"Camus said that suicide was the only true philosophical question."
"Apart from ethics and politics and aesthetics and the nature of reality and all the other stuff." There was an edge to Alex's riposte.
"The only true one. The fundamental one on which all others depend."

Adrian on ehkä kirjassa suosikkihenkilöni. Tonysta tietenkin kerrotaan eniten, koska hän on kirjan kertoja, mutta Adrian oli hieman salaperäinen ja filosofinen, joten hänestä tuli minun suosikkini.

Haluan jossakin vaiheessa lukea lisääkin Julian Barnesin kirjoja. Osalla Barnesin kirjoista on ainakin kiinnostava nimi. Huomioni kiinnittivät muun muassa A History of the World in 10 1/2 chapters ja Love, Etc..

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen.

Kuten alussa mainitsin tämä kirja on ollut suuressa blogisuosiossa, joten siitä on luonnollisesti kirjoitettu monessa blogissa. Mainitsen Susan, Kirsin, Hannan ja Leena Lumin arvostelut.

****+

torstai 7. maaliskuuta 2013

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief

Hannu Rajaniemi: The Quantum Thief
Alkuperäinen ilmestymisvuosi: 2010 Sivumäärä: 330 Suomenkielinen käännös: Kvanttivaras

Näin tämän kirjan lukemisen eteen enemmän vaivaa kuin yleensä näen. Ensin luin tätä noin sivulle 70, ja minusta tuntui, että en minä ymmärrä ja olen pudonnut täysin kärryiltä. Sitten katsoin muun muassa Rajaniemen haastattelun netistä, luin pari helpompaa ja kevyempää kirjaa ja aloitin The Quantum Thiefin kokonaan alusta. Tällä kertaa koin riemastuttavia tunteita, että ai näin, näinhän tämä menee, eihän tämä niin mahdotonta ymmärtää ole sittenkään. Oli tämä silti vaikea kirja, enkä varmasti ymmärtänyt kirjasta kaikkea. Koen myös arvostelun kirjoittamisen tästä haastavaksi. Silti en halua jättää arvostelua kirjoittamattakaan, sillä tähän mennessä olen kirjoittanut kaikista blogin aloittamisen jälkeen lukemistani kaunokirjallisista teoksista. Arvostelun laatu voi olla kuitenkin kyseenalainen, joten teitä on varoitettu.

Jean le Flambeur on taitava varas, joka on lahjoistaan huolimatta joutunut dilemmavankilaan. Dilemmavankilaan joutuneiden pitää loputtomiin käydä käytännössä läpi peliteoreettisia ongelmia, muun muassa siis vangin ongelmaa ja jänishousua. Le Flambeur kuitenkin pelastuu vankeudestaan Mielen ja hänen avaruusaluksensa Perhosen avustuksella. Mielellä on tietenkin myös syy siihen, miksi hän le Flambeurin vankilasta halusi pelastaa. Le Flambeurilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua Mielen suunnitelmaan, johon sisältyy ensin sen varastaminen, mitä le Flambeur ennen oli. Le Flambeur on menneisyydessään tehnyt syystä tai toisesta kovasti töitä, jotta hän ei muistaisi mennyttä elämäänsä. Mieli ja Jean le Flambeur päätyvät Marsiin Oubliette-nimiseen kaupunkiin. Siellä Mieli ja le Flambeur joutuvat jännittäviin seikkailuihin, ja le Flambeuria jahtaa amatöörietsivä Isidore Beautrelet.

Ensin olin aivan innoissani. Vangin ongelma ja jänishousu ovat useammalta tämän lukuvuoden luennolta tuttuja, ja mielestäni ne ovat mielenkiintoisia ongelmia. Olisin ehkä pitänyt kirjasta enemmän, jos le Flambeur olisi ollut kauemmin dilemmavankilassa ja seikkailu olisi alkanut vasta hieman myöhemmin. Toisaalta hyvin todennäköisesti joitakin lukijoita tällainen ratkaisu olisi kyllästyttänyt. Dilemmavankilan kiehtovuus oli kuitenkin yksi syy, miksi tämän kirjan halusin lukea, joten olin hieman pettynyt, kun le Flambeur pääsi karkaamaan sieltä kirjan alkupuolella.

Vaikka Rajaniemi on kuulemma kirjoittanut The Quantum Thiefin kohderyhmänään hän itse, lopulliseen teoksen olisin kaipaillut jonkinlaista sanastoa. Lukukokemusta huonontaa ihmeesti se, kun teksti on täynnä sanoja, joita ei ymmärrä. Säieteoriasta tohtoriksi väitelleen kirjailijan sanavarasto on hieman erilainen kuin tavallisen lukijan.

Kirjassa oli mielenkiintoisia teemoja. Oublietessa "Aika on rahaa." -sanonta on kirjaimellisesti totta. Tästä aiheutuu esimerkiksi se, että Oublieten kaduilla on aikakerjäläisiä. The Quantum Thiefissä tärkeänä teemana on myös identiteetin pysyvyys. Onko Jean le Flambeur enää sama ihminen kuin menneisyydessään, koska hän on luopunut muistoistaan?

Myönnän, että en ole suuri science fiction -kirjallisuuden fani. Varsinkin The Quantum Thief kovana scifinä olisi voinut hyvin jäädä lukemattakin, jollen olisi kohdannut kehuvia arvosteluja ja pitänyt ideaa mielenkiintoisena. Ensimmäisellä lukukerralla ajattelin, että en Rajaniemen kirjoittaman sarjan toista osaa varmaankaan lue. Nyt kun olen lukenut kirjan loppuun, olen kuitenkin melko varma, että sen jossakin vaiheessa luen. Se jossakin vaiheessa ei kyllä ole ihan heti, sillä nyt kaipaan jotakin hieman helpompaa ja omia mieltymyksiä lähempänä olevaa luettavaa. 

Osallistun kirjalla Lukemattomat kirjailijat -haasteeseen. 

Tämän kirjan ovat lukeneet muun muassa RaijaJori ja Maukka.

Koen vaikeaksi antaa tälle kirjalle tähtiä, sillä mielestäni tämä ei oikein ole verrattavissa siihen kirjallisuuteen, millaista yleensä luen. Mutta kun tähtiä yleensä blogissani annan, tämäkin saa tähtiä. Tähdet kertovat siis enemmän lukukokemuksestani kuin siitä, miten laadukas kirja jokin on. Vaikka en scifiä paljon lue, huomasin silti, että tämä oli hyvä genrensä edustaja. 

*** 1/2