13.00 Nyt se alkaa! Olen lukenut kirjaa hieman eilen ja tänään, joten nyt olen jo Elrondin neuvonpidossa. Vielä ei kuitenkaan ole päätetty, ketkä ovat Sormuksen ritareita. Kirjoitan tätä hieman yli kaksitoista, ja minun täytyisi vielä kipaista lähikaupassa ostamassa jääteetä ja mehujäätä. Aamulla jyrähteli hieman ukkonen. Nyt ei enää sada, mutta ainakaan ihan heti en uskalla ulos lähteä lukemaan.
14.50 Lukunopeus on vajaa kolmannes normaalista maratontahdistani, mutta ah ja voih, että TSH on ihana. Sormuksen ritarit ovat lähteneet Rivendellistä ja joutuneet jo lumimyrskyn koettelemiksi. Syön mehujäätä ja voisin käydä hieman kurkkimassa, miten muiden maraton edistyy.
18.03 Sormuksen ritarit on nyt luettu ja kohta jatkan Kahteen torniin. Olen myös syönyt mansikoita, vaihtanut kuulumisia kaverini kanssa tekstiviestitse ja lukenut parvekkeella. Kauemmas en ole kotoa uskaltanut, vaikka sää näyttääkin nyt kauniilta ja aurinkoiselta.
21.44 Entit. <3 Olen hieman yli koko teoksen puolenvälin. En yleensä niin tykkää taistelukohtauksista, mutta Gimlin ja Legolaksen kilpailu siitä, kumpi tappaa enemmän örkkejä, on aina piristävää.
01.00 Nyt täytyy mennä nukkumaan, jotta unirytmi ei sekoa, koska perjantaina on herättävä aikaisin. Luulisin, että saan luettua Kaksi tornia loppuun aamulla, koska sitä on jäljellä enää vajaa sata sivua. Vaikka muistan suuren osan teoksen tapahtumista, silti jokainen lukukerta tuo mukanaan jotakin uutta. Tämä on ollut ensimmäinen kerta alkuperäiskielistä teosta lukiessa, joten varsinkin se on tuonut ennestään kokematonta lukuelämykseen.
13.00 Heräsin yhdeksän aikoihin ja pääsin Kuninkaan paluussakin alkuun. En täysin keskittynyt vain lukemiseen vaan tein myös listaa matkalle otettavista asioista. Teos jäi maratonin loppuessa sivulle 812/1031. Loppuviikkoon sisältyy sen verran monta autossa istuttavaa tuntia, että saan varmasti pian lopunkin luettua. Keski-Maa-maraton ei oikeastaan tuntunut edes maratonilta ja sujui todella hyvin. Tiesin jo etukäteen, että sivumäärä ei ole lähelläkään tavallisia maratonlukemiani, mutta se ei haittaa. Olen aika tyytyväinen siihen, miten paljon kirjaa sain eteenpäin ja miten maraton sujui.
Vau, tämä onkin varmasti oiva maratonkirja!
VastaaPoistaTämä on kyllä hyvä. En uskaltanut valita mitään ennalta lukematonta, mutta tämän kanssa maratoonaaminen on sujunut hyvin. Ei kovin nopeasti mutta nautiskellen.
PoistaOnnea urakkaasi! Kirja vaikuttaa hurjasti lukunopeuteen; minullakaan ei Tikli tunnu edityvän "normaalivauhtia" - mutta ilman suorituspaineitahan tässä luetaan :)
VastaaPoistaKirja vaikuttaa todella paljon. Luen englanniksi hieman hitaammin kuin suomeksi ja muutenkin TSH on aiemminkin ollut hidaslukuinen. Silti maraton on mennyt mielestäni todella hyvin, enkä mitään sivumääräennätyksiä lähtenytkään hakemaan. Tsemppiä Tiklin kanssa! :)
PoistaHieno kirjavalinta lukukokemuksena! Itselläni oli tällä kertaa tarkoituksella helppolukuisia kirjoja, ja se todellakin näkyy myös lukuvauhdissa. Tsemppiä loppumaratoniin.
VastaaPoistaMinäkin olen aiemmin keskittynyt maratonilla helppolukuisiin kirjoihin, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla jotakin aivan muuta. Maraton sujui hyvin näinkin. Kiitos.
PoistaTsemppiä ja nautinnollista maratonia :)!
VastaaPoistaKiitos. Maratonini oli todellinen nautinto. :)
PoistaKuulostaa houkuttelevalta TSH:n lukemiselta! Melkein tekisi heti mieli hypätä kelkkaan... Tsemppiä loppukiriin!
VastaaPoistaJuu, tämä oli aika hyvä tapa lukea TSH:tä. Kiitos, loppukirikin sujui hyvin. :)
PoistaOlet ilmiselvästi tehnyt hyvän kirjavalinnan. :) Tsemppiä loppurutistuksen!
VastaaPoistaJuu, kirjavalintani onnistui hyvin. Ehkäpä uskallan seuraavan kerran kokeilla tiiliskivimaratonia ennestään tuntemattomalla teoksella. Kiitos.
PoistaAivan mahtava maratonkirja sinulla, nautinnollista loppumaratonia :)
VastaaPoistaNiinpä. ♥ Kiitos, koko maraton oli huikea kokemus.
PoistaTsemppiä loppurutistukseen! Kivasti näyttää maratonisi sujuneen – ja mansikoita, ah! <3
VastaaPoistaKiitos, maratonini sujui todellakin kivasti. Yksi parhaita hetkiä oli, kun luin TSH:tä parvekkeella ja söin mansikoita. :)
PoistaTSH kuulostaa oikein oivalliselta maratonkirjalta :) Minunkin pitäisi joskus kokeilla tiiliskiven lukemista maratonilla!
VastaaPoistaNiin se olikin. :) Suosittelen tiiliskivimaratonin kokeilemisesta. Minulle se sopi oikeastaan paremmin kuin perinteisempi maraton.
Poista