Mia Vänskä: Valkoinen aura

Kansi: Jussi Karjalainen

Mia Vänskä: Valkoinen aura 2014 Atena 287 s.
kustantajalta pyydetty arvostelukappale

Lisää asuntojen ovia: Norman Bates, Hannibal Lecter, Steven Marcato ja Annie Wilkes, jonka nimen viereen oli liimattu Tehyn tarra. Iina värähti kylmästä. Vaaleat käsivarret mustan t-paidan hihojen alla olivat kananlihalla. Hän alkoi hieroa niitä, mutta veti kätensä äkkiä pois - iho tuntui kosketusaralta.
Päästyään käytävän päähän hän huomasi lattialla päätyasunnon oven edessä jotain. Hän kyykistyi poimimaan sen käteensä.
Punainen ruusunnuppu.
Iina ojentautui nuppu kämmenellään seisomaan. Asunnon postiluukussa ei lukenut mitään. Hän sulki sormensa samettisen kukan ympärille ja antoi silmiensä painua kiinni. Jossain aivan lähellä... oven toisella puolella... 
Äkkiä Iinan mielessä vilahti ajatus: ehkä hänen ei olisi kannattanut poimia ruusua.
Hänen silmänsä revähtivät auki ja nyrkki avautui. Ruusunnuppu putosi lattialle, ja ilmaan lehahti niin voimakkaan imelä tuoksu, että hän melkein yökkäsi. Hän nielaisi ja veti vaivalloisesti ilmaa keuhkoihinsa. Hetken ajan päässä humisi, ja adrenaliinin ryöpsähdys sumensi katseen. Sitten kummallinen tunne oli poissa, ja ympärillä oli vain tyhjä, äänetön käytävä.

Iina aloittaa opiskelut ja muuttaa opiskelija-asuntolaan. Iinan elämään tulee kuitenkin muutakin uutta kuin opiskelukiireet, sillä hän alkaa nähdä kummallisen todentuntuisia unia. Asuntolan yläkerrassa oleva asunto, jossa on vuosia sitten murhattu opiskelijatyttö, vetää Iinaa mystisesti puoleensa. Pikkuhiljaa Iinan menneisyydestä alkaa paljastua karmivia muistoja.

Luin juuri Valkoista auraa ennen Harstadin Darlah - 172 tuntia kuussa ja kyseinen kirja oli karminut selkäpiitäni. Vänskän kirjan kauhu olisikin ehkä onnistunut kauhistuttamaan enemmän, mutta nyt . En ole aiemmin lukenut Mia Vänskää enkä erityisesti myöskään kotimaista kauhukirjallisuutta, mutta tutustuminen molempiin on houkuttanut jo kauan. 

Iina haluaa aloittaa itsenäisen elämän eikä tiedä, haluaako sisällyttää uuteen alkuunsa vanhaa poikaystäväänsä Jarnoa. Jarno on hänelle ennemminkin turvallinen ja tuttu vaihtoehto kuin suuren rakkauden kohde. Kuten tavallisestikin uudellen opiskelijalle ensimmäinen opiskeluvuosi on Iinalle matka kohti itsenäisyyttä ja aikuisuutta. 

Mielestäni kirjassa oli juuri sopiva sekoitus yliluonnollisia elementtejä ja realistista kuvausta. Pystyin samaistumaan yliopistoelämän aloittamiseen, mutta jännitystä kirjaan toivat henkimaailman jutut. Tosin pidän paljon myös realistisemmasta kauhusta, sillä se on vielä pysäyttävämpää. Sellaista lukiessa tai katsoessa tuntuu vielä vahvemmin, että tämä voisi oikeasti tapahtua.

Loppua kohden kirjan tunnelma latistui. Olisin toivonut Vänskältä jonkinlaista tuoreempaa keksintöä loppuratkaisuksi. Kun aloin lukea muiden bloggauksia kirjoista, huomasin, että loppu on jakanut mielipiteitä. Osa on pitänyt loppuratkaisua loistavana. No, totuushan on, että kaikkia lukijoita ei mitenkään voi miellyttää.

Moitteen aiheista huolimatta luin kirjan todella nopeasti, joten tarina onnistui saamaan minut pauloihinsa.

Mielestäni kotimaista kauhukirjallisuutta ei ole kovinkaan paljon ilmestynyt. Vaikka Valkoinen aura ei ollutkaan pelottavin lukemani kirja, aion jossakin vaiheessa tutustua myös Vänskän aiempiin teoksiin, sillä sen verran kiinnostuneeksi vielä jäin.

♥♥♥½

Jussi K. Niemelä kuvaa loppuratkaisua hienoksi. 
Annille kirja ei ollut tippaakaan liian pelottava, mutta hän nautti sen tarjoamista jännityselementeistä.
Aamunkajo olisi kaivannut kirjaan hieman samanlaista syvyyttä kuin Vänskän aiemmassa kirjassa Saattajassa oli.
Ulla kuvailee Vänskän kirjoittamaa kauhua enteileväksi, vihjailevaksi tai kuiskailevaksi, mutta ei niinkään painostavaksi, ahdistavaksi tai piinaavaksi.