lainattu kirjastosta
"We have received a report from the Special Defense Forces and the government that the Program in Kagawa Prefecture ended yesterday at 3:12 p.m. It has been three years since the last Program was conducted here. The subject class was Third Year E Class from Zentsuji No. 4 Junior High School. The undisclosed location was Shidakajima Island, four kilometres away from Tadotsu-cho. The winner emerged after 3 days, 7 hours, and 43 minutes. Furthermore, with the retrieval of the corpses and autopsies conducted today, the causes of deaths for all 38 students have been determined: 17 from gunshot wounds, 9 from knife or blade wounds, 5 from blunt weapons, and 3 choked to death..."
An image of what appeared to be "the winner", a girl clad in a tattered sailor suit uniform came on the screen. Pressed between two Special Defense Forces soldiers, she looked back at the camera, her face twitching. Under her long messy hair, some dark red substance stuck to her right temple. Shuya could still clearly recall how her twitching face occasionally formed what appeared to be, strangely enough, a smile.
He realized now that this was the first time he had seen an insane person. But at the time he had no idea what was wrong with her. He only felt inexplicably afraid, as if he'd seen a ghost.
42 japanilaisen oppilaan luokka luulee olevansa matkalla luokkaretkelle, mutta päätyykin tahtomattaan yhdeksi Ohjelmaan (engl. Program) osallistuvaksi luokaksi. Satunnaisesti valitut viisikymmentä junior high schoolin (vastaa suurinpiirtein yläastetta) kolmannen vuoden luokkaa joutuu osallistumaan hallituksen järjestämään Ohjelmaan, jossa heidän täytyy tappaa luokkatovereitaan. Viimeiseksi hengissä oleva oppilas on voittaja. Jos Ohjelman aikana kuluu 24 tuntia ilman yhtään kuolemaa, kaikki kuolevat.
Luin kaksi vuotta sitten pääsykoekiireiden ohella Suzanne Collinsin The Hunger Games -trilogian. The Hunger Gamesin yhteydessä olen usein kuullut vertauksia japanilaiseen kulttiklassikkoon Battle Royaleen, jonka nimi taisi olla minulle tuttu jo entuudestaan, mutta lukulistalle se ei ollut aikaisemmin päätynyt. Pidin Collinsin trilogiasta, joten sen vuoksi päätin, että Battle Royalekin on jossakin vaiheessa luettava. Lainasin kirjan jo syksyllä, mutta jouduin palauttamaan sen lukemattomana kirjastoon, koska lukuaikaa ei ollut riittävästi. Toisella lainauskerralla onneksi löysin aikaa kirjan lukemiselle, vaikka se paksukainen onkin.
Ymmärrän hyvin, miksi monet ovat huomanneet yhtäläisyyksiä The Hunger Gamesiin. Perusasetelmassa on paljon samaa. Satunnaisesti valitut nuoret laitetaan taistelemaan toisiaan vastaan siihen asti, että vain yksi on hengissä. Peli on jokavuotinen ja sen kanssa on opittu elämään, vaikka perustelut pelin järjestämiselle ovatkin aika kyseenalaisia.
Lähestymistapa on kuitenkin erilainen. The Hunger Gamesissa peliä tarkastellaan minä-kertojana toimivan Katnissin näkökulmasta, kun taas Battle Royalen kaikkitietävän kertojan tarkastelukohteet vaihtelevat. Tosin Battle Royalessakin palataan erityisen usein muutamiin henkilöihin ja pari pitkäänkin hengissä säilyvää oppilasta jäävät vain vähäiselle huomiolle. Vaikka sekä The Hunger Games että Battle Royale luokitellaan nuorten aikuisten kirjallisuudeksi, Battle Royalen väkivaltaisuus on paljon yksityiskohtaisempaa kuin Collinsin menestystrilogiassa. Kovin herkälle lukijalle en kirjaa siksi suosittelekaan.
Lisäksi Battle Royalen oppilaiden kohtalosta ei tiedoteta mitään yksityiskohtia saaren ulkopuolelle ennen kuin voittaja on selvinnyt. The Hunger Gameshan on eräänlainen karmiva tosi-tv-ohjelma, jota kansalaiset voivat seurata kotoaan. Battle Royalen oppilaita ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa ja heillä on vain heille alussa jaetut varusteet, joihin kuuluu muun muassa jonkinlainen ase. Ase saattaa olla mitä vain konekivääristä laitteeseen, jonka avulla saa tietää, miten paljon oppilaita on lähistöllä. Battle Royale tuntui vielä julmemmalta kuin The Hunger Games siitäkin syystä, että henkilöt joutuvat surmaamaan omia luokkatovereitaan. He tuntevat toisensa ainakin jotenkuten toisin kuin The Hunger Gamesin osanottajat.
Tein myöskin hauskan huomion, kun otin myös The Hunger Gamesin kirjahyllystäni vertailtavaksi. Sekä omistamani The Hunger Gamesin pokkariversion että lukemani pehmeäkantisen Battle Roaylen kannessa on ylistyssanoja samalta kuuluisalta kirjailijalta. Stephen King kehuu Battle Royalea sanoilla an insanely entertaining pulp riff ja ylistää The Hunger Gamesia lausahduksella: Constant suspense... I couldn't stop reading.
Erityisen mielenkiintoista oli se, miten eri oppilaat suhtautuvat peliin ja miten he käyttäytyvät sen edetessä. Osa liittoutuu läheisten ystäviensä kanssa, osa piilottelee ja osa päättää surmata muita kylmäverisesti. Erään oppilaan mielestä hänellä on suurempi oikeutus jäädä henkiin, koska hän on erityislahjakas ja siksi maailma tarvitsee häntä enemmän kuin hänen koulutovereitaan.
Odotin, että Battle Royale olisi vielä järisyttävämpi lukuelämys. Pidin kirjasta todella paljon enkä sitä varmasti unohda, mutta olisin kaivannut vielä lisää jotakin. Loppu oli ehkä hieman epätyydyttävä ja minusta tuntuu, etten täysin tajunnut viimeisen lauseen merkitystä. Loppua kohden väkivalta muuttuu myös hyvin irrationaaliseksi, mutta toisaalta on aika ymmärrettävää, että vainoharhaisuus ja jopa suoranainen hulluus saivat oppilaita valtaansa pelin edetessä.
Battle Royalea ei ole suomennettu. Kirjan pohjalta on ilmestynyt japanilainen elokuva, jota en ole nähnyt, mutta jonka todennäköisesti aion katsoa, vaikka elokuvan väkivaltaisuus arveluttaakin.
Sinisen kissan mukaan teoksessa nähdään monenlaisia esimerkkejä siitä, mihin luottamus tai sen puute voivat johtaa. Mielestäni se olikin yksi kirjan mielenkiintoisimmista puolista.
♥♥♥♥½
Olen nähnyt leffan, pidin siitä, vaikka raakaa meininkiähän se on. Nälkäpeli leffana ei mielestäni yllä sinne päinkään. Mulla Hunger Games viimeinen osa yhä lukematta en ole jaksanut, kun niin ärsytti se kaksososa. =D
VastaaPoistaBattle Royalestakin oli tarkoitus tehdä myös jenkkiversioleffa, mutta luin netistä kahdenlaista selitystä tuotannon jäädyttämiselle. Toinen oli se, että Nälkäpeli on liian samankaltainen ja toinen, että jokin Yhdysvaltainen koulusurmista tekisi elokuvasta liiankin kamalan yhdysvaltalaisille katsojille.
PoistaMinä tykkäsin The Hunger Gamesin toisestakin osasta, mutta viimeinen osa oli hieman pettymys.
Tämä kirja on ollut jo pienen ikuisuuden lukulistalla ja aion sen vielä joskus lukeakin. Elokuvan olen nähnyt ja pidin siitä, vaikka pieni ylinäytteleminen ja turhan pitkälle viedyt tappokohtaukset (kun yhtä ammutaan 25+ kertaa keskivartaloon ja tämä vielä kiemurtelee tuskissaan) saivatkin aikaan ärsytystä. En pitänyt tällaisesta väkivallalla ja tappamisella mässäilystä. Kuitenkin pidin elokuvasta kokonaisuudessaan. Kannattaa katsella, jos käsiin saa.
VastaaPoistaUskon, että pitäisit myös kirjasta. Olen melko varma, että elokuvan vielä katson, mutta yletön väkivalta saattaa saada minut aika pahoinvoivaksi. En kestänyt edes kunnolla katsoa, kun Divergentin valintaseremoniassa nuorten piti viiltää itseään käteen ja tiputtaa verta valitsemansa osaston astiaan. Se taisi olla aika pientä Battle Royalen verisyyteen nähden. :D
PoistaOlen myös katsonut leffan (ja sen jatko-osan), mutta kirjaa en ole lukenut. Onhan se veristä menoa ja japanilaiseen tapaan ylinäyteltyä, mutta pidin silti. Oli mielenkiintoista lukea tämä kirja-arviosi!
VastaaPoistaOlen aika vakuuttunut jo siitä, että elokuvakin on katsomisen arvoinen, vaikka arvelenkin, että joudun aika usein katsomaan muualle, koska veren näkeminen ei ole lempijuttuni.
PoistaVaikuttaa mielenkiintoiselta! Pitää varmaan harkita tämän lukemista.
VastaaPoistaKirja oli todellakin mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen. Uskon, että sinäkin voisit kirjasta pitää. :)
PoistaItsekin suosittelen leffaa josta pidin kyllä, vaikken kauheasti tuollaisista leffoista pidä. Katsoin sen jopa uudestaan :)
VastaaPoistaIlmeisesti leffakin on katsottava, vaikka olen todella huono katsomaan väkivaltaisia elokuvia. En erityisen paljon tykkää väkivallasta lukemisestakaan, mutta se onnistuu kuitenkin paremmin kuin väkivaltaisten elokuvien katsominen.
PoistaKuulostaa hurjalta, mutta en ole herkästi ällööntyvää tyyppiä, joten tämän voisi tosiaan lukea joskus. Näyttäisi löytyvän kirjastostakin, tosin on tällä hetkellä lainassa. Nälkäpelistä en niin välittänyt, aivan hyvä nuortenkirjaksi, mutta Irenen tavoin kolmas osa on edelleen lukematta, koska toinen osa oli niin kakka. :(
VastaaPoistaMinä ällöönnyin aluksi, mutta sitten väkivaltaan ehkä hieman turtui ja yksityiskohtaisiakin kuvailuja pystyi lukemaan, vaikka eivät ne tietenkään mitään miellyttävää luettavaa olleet.
PoistaKuten Irenelle jo totesinkin, minä pidin Nälkäpelin toisestakin osasta. Tosin tykkäsin oikeastaan kaikista kirjoista, jotka luin pääsykokeisiin pänttäämisen ohella, joten silloin tasovaatimukseni kirjoille olivat aika matalalla. Lähinnä olin vain, että jee jotakin muuta kuin pääsykoekirjallisuutta, onpa tätä kiva lukea.
Minua kiinnostaa se, että mitä ovat ne tekijät, jotka saavat kirjailijan kirjoittamaan tämän tyyppisiä teoksia. Vastauksia tietysti tulee aika helpostikin mieleen, mutta kirjoittamisen lähtökodista olisi mielenkiintoista kuulla. Mitä nämä peilaavat? Miksi tämä muoto? Mihin sillä pyritään?
VastaaPoistaMinulle tuli vahvasti tunne, että kirjailija halusi pohtia sitä, miten pitkälle hirmuvalta voi mennä. Monesti mieleeni tuli, että eihän tällaista nyt voitaisi hyväksyä, pakosti ihmiset nousisivat kapinaan, mutta toisaalta kirjassa (niin kuin valitettavasti joissakin oikeissakin valtioissa) tukahdutettiin vähäisetkin vastarinnan ilmaukset mahdollisimman pian. Kuinka moni on valmis uhraamaan henkensä, jotta muut eivät kuolisi? Varsinkaan kun se, että nousee vastarintaan ei pakosti johda minkäänlaiseen parannukseen, koska vastarintaan nousija surmataan ennen kuin minkäänlainen muutos on mahdollista.
PoistaKirjan idea on tietenkin shokeeraava ja joku voisi pitää tätä lähinnä ylettömänä väkivallalla mässäilynä, mutta mielestäni kirjassa oli paljon muutakin. Miten lojaaleja loppujen lopuksi olemme ystävillemme? Erilaiset reaktiotavat, moraaliset pohdinnat ja luottamus tai luottamuksen puute olivat myös hyvin kiintoisia.
Todella mielekiintoista tuo pohdintasi. Joskus mietin sitä, että kun ns. kauheuden ja väkivallan rimaa vedetään koko ajan ylöspäin, jotta ihmiset havahtuisivat (jostain tällaisesta oletan olevan kysymys tässä arvioimassasi teoksessa), niin tuleeko joku yläraja vastaan? Käykö jossain vaiheessa niin, että jossakin vaiheessa siirrymme aivan vastakkaiseen, kokemaan suuria tunteita jostakin aivan pienesti kuvatusta? Tässä näen jotakin samaa kuin ihmisruumiin muokkaamisessa yhä täydellisemmäksi, yhä tietyllä tavalla konemaisemmaksi.
Poista