Elokuvissa: Divergent - Outolintu

Divergent
ikäraja: K12
kesto: 2 h 19 min

Vaikka en ole menettänyt sydäntäni Veronica Rothin dystopiatrilogialle, sen verran kuitenkin trilogian aloitusosasta tykkäilin, että elokuvakin täytyi mennä mahdollisimman pian katsomaan. Kaksi joululahjaksi saaduista elokuvalipuistakin sattui olemaan vielä käyttämättä, joten tänään suuntasimme elokuvateatteriin.

Tris (Shailene Woodley) elää tulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa on sodan estämiseksi päädytty jakamaan ihmiset viiteen osastoon: Teräviin, Vaatimattomiin, Uskaliaisiin, Rehteihin ja Sopuisiin. Trisin elämän tärkein valinta lähestyy, mutta taipumustestin epäselvä tulos vaikeuttaa Trisin valintaa. Kuuluuko hän Vaatimattomiin, Teräviin vai Uskaliaisiin? Hän valitsee rohkeutta arvostavat Uskaliaat, mutta Trisille alkaa pian selvitä, että valinta ei välttämättä ollutkaan turvallinen vaihtoehto.

Tarina oli tietenkin tuttu, koska olin lukenut kirjan syksyllä. Elokuva oli ihan hienosti toteutettu, mutta niin kuin melkein poikkeuksetta kirjoihin pohjautuvien elokuvien kanssa käy elokuva ei aivan päässyt kirjan tasolle. Esimerkiksi osastoihin jako tuntui vieläkin ihmeellisemmältä kuin kirjoja luettaessa. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että mitä enemmän minulla on aikaa miettiä jaotteluperusteita, sitä tyhmemmiltä ne tuntuvat. Eivät ihmiset ole niin yksipuolisia ja ei ole mitään järkeä yrittää pakottaa heitä joustamattomaan muottiin. Terävien johtaja Jeanine Mathews (Kate Winslet) toteaa, että ihmisluontoa vastaan pitää taistella (tai jotakin sinne päin). Luonteenpiirteet on kärjistetty osittain jopa tunnistamattomiksi. Esimerkiksi Uskaliaiden käytös on minusta usein ihan muuta kuin sitä, mitä pidän rohkeutena. Mielestäni on rohkeaa uhmata määräyksiä silloin, kun ne ovat selvästi vääriä eikä ole rohkeaa ampua lähimmäistään silloin, kun niin käsketään tekemään.

Kirjan yhteiskunnan futuristisuus tuntui elokuvassa vielä vahvemmalta. Tietenkin esimerkiksi simulaatiot ovat selvästi tulevaisuuden teknologiaa, mutta kirjaa lukiessani en ajatellut, että esimerkiksi tatuointeja ei tehdä tavallisella tatuointikoneella. Kirjassa tatuoinnin ottaminen oli osa muodonmuutosta Vaatimattomasta Uskaliaaksi, mutta elokuvassa yhtäkkiä todettiin vain, että hei mennäänpä ottamaan tatuoinnit. Kirjassa tatuoinnin ottamisella oli suurempi merkitys. Tris haluaa kuulua joukkoon ja jättää vanhan minänsä taakseen. Elokuvassa tapahtumaa ei ole kuvattu niin hyvin.

Rakkaustarina, jossa Tris on toisena osapuolena, tuntui minusta teennäisemmältä elokuvakatsojana kuin lukijana. Kirjassa heidän tunteidensa kehitystä kuvattiin mielestäni hyvin, mutta jostakin syystä elokuvan romanttiset kohtaukset saivat minut lähinnä pyörittelemään silmiäni.

Myös kirjaa lukiessa tuntui, että viimeisille sivuille oli tungettu toimintaa jo liiankin kanssa. Elokuvan loppu tuntui myös aikamoiselta toiminnan ja tunteikkaiden tapahtumien vyörytykseltä. Toimintakohtaukset eivät yleensä saa pidettyä mielenkiintoani yllä ja tälläkin kertaa huomasin vilkuilevani kelloa lopun lähestyessä.

Toinen elokuvaseuralaiseni luonnehti Divergentiä Harry Potterin (ryhmiin jako luonteenpiirteiden perusteella) ja Nälkäpelin yhdistelmäksi. Toinen totesi, että elokuva oli ihan hyvä perusteinileffa.

Blogeissa Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?, Todella vaiheessa ja Lukunurkka on myös kirjoitettu Divergent-elokuvasta.

♥♥♥¼