maanantai 27. tammikuuta 2014

Blogistania-ääneni

Tämä on ensimmäinen kerta, jolloin saan antaa ääneni Blogistanian kirjaäänestyksissä. Olen miettinyt ehdokkaitani koko viime vuoden ja seuraavien kirjojen koen ansaitsevan pisteeni.

Blogistanian Finlandia -ehdokkaani ovat

3 pistettä: Leena Krohn: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia
2 pistettä: Sarianna Vaara: Huomenkellotyttö
1 piste: Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Hotel Sapiens herätti ajatuksia, Huomenkellotyttö oli koskettava ja Auringon ydin tempasi mukaansa. Luin muitakin kotimaisia kirjoja, jotka olisivat voineet ansaita ääneni, mutta silti minusta tuntuu, että nämä kolme kohosivat hivenen ylitse muiden.

Blogistanian Globalia -ehdokkaani ovat
3 pistettä: Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2 ja osa 3)
2 pistettä: Marisha Pessl: Yönäytös

Päädyin äänestämään vain kahta, koska vaikka luin muitakin hyviä ulkomaisia kirjoja, nämä olivat ehdottomasti ravisuttavimmat. Muut eivät jättäneet minuun niin syvää jälkeä. Mietin pitkään, kummalle annan enemmän pisteitä. Ennen 1Q84:n kolmannen osan lukemista olin aivan varma, että 1Q84 on minulle viime vuoden paras käännöskirja, mutta viimeinen osa sai minut epäröimään. En ollut aivan tyytyväinen lopetukseen, mutta silti kirja kokonaisuudessaan teki niin suuren vaikutuksen, että päädyin antamaan sille eniten pisteitä. Pesslin Yönäytös oli myös lukuelämys, jota en kovin hevillä unohda.

Blogistanian Kuopus -ehdokkaani ovat
3 pistettä: John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
2 pistettä: J.S. Meresmaa: Mifongin aika

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe on kerrankin kirja, joka ansaitsee saamansa hypetyksen. Kirja itketti, hymyilytti ja sai laittamaan muut Greenin kirjat lukulistalle. Meresmaan Mifongin ajan luin varta vasten nyt tammikuussa, koska epäilin ensimmäisen osan perusteella, että voisin haluta äänestää toista osaa Kuopuksessa. Olin oikeassa. Toinen osa jatkoi tarinaa mukaansatempaavasti ja yllättävästi. 

Blogistanian Tieto -ehdokkaani on
3 pistettä: Petteri Pietikäinen: Hulluuden historia

Vaikka en lukenutkaan paljon viime vuonna ilmestynyttä tietokirjallisuutta, uskallan kuitenkin antaa ääneni Petteri Pietikäisen Hulluuden historialle. Kirja oli niin hyvä tietopaketti minua kiinnostavasta aiheesta, että koen sen ansaitsevan kolme pistettä, vaikka minulla ei paljon vertailukohtaa olekaan muihin vuoden 2013 tietokirjoihin.

21 kommenttia:

  1. Kiinnostavat listat! Tähtiin kirjoitettu virhe kiinnostaa etenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähtiin kirjoitettua virhettä voin suositella (eipä se nyt muuten olisikaan listallani :D). En huomannut sen saaneen pisteitä muilta kuin minulta ja yhdeltä toiselta bloggaajalta, joka oli äänestänyt sitä Globaliassa. Kirjalla kun on kaksoisluokitus, niin on vähän ongelmallista, että sama kirja voi saada ääniä kahdessa eri kategoriassa. No eipä se voittokahinoihin olisi päässyt vaikka äänet olisivat tulleet samassa kategoriassa, mutta satuin vain tällaisen jutun huomaamaan.

      Poista
  2. Hienot ehdokkaat sinulla! Hotel Sapiens oli minullakin vahvasti mietinnässä kärkikolmikkoon, mutta painotin valinnassa loppujen lopuksi enemmän henk. koht. koskettavuutta ja muutenkin olin lukenut ihan hirmu paljon hienoja kotimaisia.

    Minulle kävi 1Q84:n kanssa samoin kuin sinulla; kolmas osa ei vain kolahtanut samoin kuin kaksi ekaa. Luin eilen arviosi kirjasta ja jos olisin ehtinyt, olisin kommentoinut, että minustakin maagisuus jotenkin laimeni loppua kohden. Tiedä nyt sitten, oliko se teoksen vai lukuhetken/tilanteen ominaisuus.

    Tähtiin kirjoitetun virheen haluan joskus lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin, annanko kolme pistettä Hotel Sapiensille vai Huomenkellotytölle. Huomenkellotyttö kosketti vielä syvemmältä, mutta Hotel Sapiensia pidin kuitenkin parempana teoksena. Äänestin sitten näin. :)

      Kolmas osa ei todellakaan yltänyt kahden ensimmäisen tasolle. Aika moni on vaikuttanut olevan sitä mieltä.

      Voin suositella, mutta kannattaa varata lähelle nenäliinoja.

      Poista
  3. Ai niin, Huomenkellotytöltä odotan paljon, ja tänään haen kirjastosta Sarianna Vaaran äidin nuortenkirjan Annansilmät, joka on kai jonkinlainen "sisarteos" sille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, periaateessa on sisarteos, ehkä kuitenkin "äititeos" pikemminkin, hih. :) Kiinnostaa lukea, mitä pidit siitä, sillä mie luin sen viime syksynä ja en kuitenkaan vaikuttunut siitä tarpeeksi. Huomenkellotyttö sen sijaan on hyvä!

      Poista
    2. En ole Annansilmiä lukenut, mutta Likaiset legendat ei koskettanut minua niin paljon kuin Huomenkellotyttö. Annansilmät haluaisin jossakin vaiheessa lukea ja toivottavasti pidät Huomenkellotytöstä. Minusta se oli todella koskettava.

      Poista
  4. Tähtiin kirjoitettu virhe on vieläkin minulta lukematta. Yönäytös näkyy monilla, mutta olen kaihtanut sitä sen jättiläismaisen koon vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata pelästyä Yönäytöksen pituutta. Siinä on kuitenkin sen verran paljon muutakin kuin tekstiä ja sen verran vetävä juoni, että minusta se ei tuntunut 700-sivuiselta.

      Poista
  5. 1Q84. <3 Huomenkellotytön aion lukea tässä talven mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni näytti antaneen 1Q84:lle kolme pistettä. ♥ Huomenkellotyttö on todella koskettava ja voin suositella sitä.

      Poista
  6. Oho, enpä olekaan lukenut ehdokaslistaltasi yhtäkään kirjaa. Listalla on kyllä useita minua kiinnostavia kirjoja, joten varmaankin puute korjautuu jossain vaiheessa. Tuo Hulluuden historia kiinnostaa erityisesti, samoin Huomenkellotyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listoillani taisi olla pari, joita moni muukaan kirjabloggaaja ei ole lukenut. Esim. tuo Hulluuden historia ei tainnut saada keneltäkään muulta ääniä. Harmi, sillä se on todella hyvä tietokirja.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niinpä. Huomenna nähdään, miten se sijoittuu. :)

      Poista
  8. Auringon ydin on äänestämistäsi ainoa, jonka olen lukenut. Minulta jäi äänestämättä, mutta haastoin sinut vastaamaan kymmenen kysymykseen:
    http://tuulevi.wordpress.com/2014/01/27/vastauksia-kymmeneen-kysymykseen/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. En ehkä tällä viikolla ehdi vastaamaan, mutta yritän ensi viikolla vastailla.

      Poista
  9. Auringon ydin oli mulla jaetulla neljännellä sijalla :) Ja se pahuksen Murakami on kai vain luettava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että Auringon ydin ei aivan yltänyt listallesi, mutta saihan se jonkin verran pisteitä kuitenkin. Ei Murakamin pituutta kannata pelästyä. Se on niin hyvä, ettei se tunnu yli 1000-sivuiselta. :)

      Poista
  10. Huomenkellotyttö jäi listallani neljännelle sijalle, upea kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittelen vähän, ettei Huomenkellotyttö saanut muilta ääniä, mutta kiva kuulla, että se oli sinulla noin lähellä pisteille pääsyä. :) Se on todellakin upea, mutta sitä ei ole vielä kovin moni bloggaaja tainnut lukea.

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!