lauantai 12. lokakuuta 2013

Turun kirjamessujen viimeinen päivä (tärinää, kissoja ja ikimuistoinen kirjailijakohtaaminen)

Sunnuntaiaamuna olin jo niin uupunut kahdesta edellisestä messupäivästä, että en olisi jaksanut lähteä enää messuilemaan. En kuitenkaan voinut jättää Marisha Pesslin näkemistä väliin, sillä pidin sitä jo etukäteen yhtenä kirjamessujen kohokohdista. Luin Yönäytöksen viime kuussa enkä ole vieläkään toipunut. Lukuelämykseni oli ravistuttava ja ehdottomasti yksi vuoden parhaita. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka pitävät jännityskirjallisuudesta. Olin jo monta viikkoa ollut innoissani siitä, että näen Yönäytöksen luoneen kirjailijan ja siksi raahauduin uupuneena ja laittautumattomana vielä kerran Messukeskukseen.
Marisha Pessl ja Juha Itkonen

Olin perillä hieman ennen yhtä, joten kulutin aikaani kierrellen vielä kerran messuilla ja kuunnellen hetken Marisha Pessliä ennen esiintynyttä Raija Orasta, joka kertoi mielenkiintoisia faktoja Kekkosen ajoista. Kun Marisha Pessl vihdoin lavalle saapui, räpsäisin yhden kuvan, jota ottaessa käteni taisivat jo hieman täristä. Marisha Pessliä haastatteli Juha Itkonen. Pessl kertoi saaneensa innoituksen Stanislas Cordovaan Stanley Kuprickista. Yönäytöstä kirjoittaessaan Pessl sai innoitusta myös Rosemaryn painajaisen ohjanneen Roman Polanskin elokuvista ja Pessl luki paljon Truman Capotea. Etenkin Capoten Kylmäverisesti-romaanin moniäänisyys inspiroi Pessliä. Jos joku oikeasti kiinnostuu julkisuuden henkilöstä, hän todennäköisesti menee tietokoneelle ja googlettaa ihailemansa ihmisen. Internet tarjoaa heti monia artikkeleita ja muuta tietoa googlatusta julkkiksesta. Yönäytöksessä Stanislas Cordovan hahmo avautuu lukijalle samalla tavalla. Pessl työstää tällä hetkellä kahta kirjaa, joista ei vielä suostunut mitään paljastamaan. Yönäytöksen kirjoittamiseen Pessliltä kului kolme vuotta, joten ehkä ihan heti Pessliltä ei ole ilmestymässä lisää romaaneja. Haastattelun loputtua Pessl antoi omistuskirjoituksia, ja tietenkin käytin ainutkertaisen tilaisuuden hyväkseni. Onnistuin vain tärisemään ja sanomaan: "It was amazing. I loved it." Marisha Pessl hymyili ja taisi ilahtua näistä ei kovin syvällisistä sanoistani. Minun ei pitänyt hankkia viimeisenä messupäivänä enää yhtään kirjaa, mutta kuinkas siinä sitten kävikään. Yönäytös minulla oli mukana, mutta yhtäkkiä huomasin omistavani myös Marisha Pesslin esikoisromaanin Special Topics in Calamity Physicsin, joka ollaan ilmeisesti myös suomentamassa.
Always live your life with your biography in mind.

Marisha Pesslin tapaamisen jälkeen menin vielä kuuntelemaan Kissojen Suomi -tietokirjan esittelyä. Minna Keinäsestä huokui rakkaus kissoihin ja hän epäilikin olevansa jäävi vastaamaan haastettelijan kysymykseen, miksi kissat ovat niin suosittuja lemmikkieläimiä. Keinänen arveli, että kissat vain sopivat nykyiseen elämäntyyliin. Kissojen elämäntyylistä voisi Keinäsen mukaan ottaa kahdessa asiassa oppia. Kissat ovat mestarillisia rentoutujia ja terveellä tavalla itsekkäitä, ja nämä ominaisuudet olisivat hyödyksi myös ihmisille. Kissakeskustelun jälkeen suuntasinkin jo kotia kohden, sillä messuväsymys painoi. Ensi vuoteen Turun kirjamessut! Uskon seuraavankin kohtaamisemme olevan nautinto.
kirjahyllyni uusimmat tulokkaat
Muuten en shoppailusta niin välitä, mutta kirjat saavat minut välillä sekaisin. En aikonut ostaa kovin montaa kirjaa messuilta, mutta eipä tuo ostettujen pino kovin matalaksi jäänyt. Enpä taida erityisesti ostaa kirjoja loppuvuonna. Runotyttö- ja Hätävara-kirjat ovat antikvariaattilöytöjä, ja Maarit Verrosen Karsintavaihetta en voinut vastustaa, sillä sen hinta oli vain viisi euroa. Laura Gustafssonin Anomalian sain arvostelukappaleeksi bloggaritapaamisessa. Eniten minua houkuttavat Marisha Pesslin Special Topics in Calamity Physics ja Johanna Sinisalon Auringon ydin. Tämä bloggaus taitaa antaa aika hyvän kuvan siitä, miten innoissani olen juuri nyt Marisha Pesslistä, ja Auringon ytimen idea kuulostaa todella kiehtovalta.

8 kommenttia:

  1. Kiva kun olet jaksanut kirjoitella näitä messuraportteja, niitä on mukava lukea etenkin kun itse ehdin vain piipahtaa messuilla yhtenä päivänä.

    Minna on ystäväni, vinkkasin hänelle tästä bloggauksestasi. :) Kissojen Suomi on hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin innoissani näistä ensimmäisistä kirjamessuistani, että jaksoin olla joka päivä paikalla. Saattaa olla, että ensi vuonna läsnäolo jää vain kahteen päivään, sillä kolme messupäivää alkoi olla jo ehkä hieman liikaa. Vaikka oli todella mukavaa, olin myös todella uupunut sunnuntaina.

      Kesti hetken, kun mietin tuota lausetta "Minna on ystäväni - -." Hämmennyn, kun puhutaan muista Minnoista. :) Aion ehdottomasti lukea Kissojen Suomen, sillä kaikki kissakirjallisuus kiinnostaa. Esittelyn perusteella Kissojen Suomi on vielä hieman erilainen kuin aiemmin lukemani kissakirjat, joten haluan kirjaan tutustua.

      Poista
  2. Kirjashoppailua ei minusta voi laittaa samaan ryhmään muun shoppailun kanssa. :) En uskalla edes ajatella, millaisen kirjasäkin kanssa itse tulisin messuilta, jos sinne asti saisin lähdettyä (tähän asti ovat tuntuneet olevan niin kaukana, ettei pääse käymään).

    Olen Marian kanssa samaa mieltä, nämä messuraportit ovat olleet kivaa luettavaa! Aitoa messutunnelmaa olet onnistunut välittämään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan ensi vuonna pitää parin kuukauden kirjanostolakon ennen messuja ja messujen jälkeen. Messujen kirjatarjonta oli aika huimaava ja olisi sieltä helposti saanut hankittua paljon enemmänkin kirjoja kuin hankin.

      Kiitos. :) Olin todella innoissani ensimmäisistä kirjamessuistani ja hyvä, jos messutunnelma on välittynyt myös bloggauksistani. Ensi vuonna en ehkä mene messuille ihan joka päivä, mutta tietysti messuinto voi kasvaa tässä vuoden aikana taas sellaiseksi, että huomaankin olevani paikalla taas kaikkina kolmena päivänä.

      Poista
  3. Ihanaa, että uskalsit mennä pyytämään omistuskirjoituksen ihailemaltasi kirjailijalta. Varmasti hän ilahtui sanoistasi! Minulle kyseinen kirjailija on outo nimi, pitää painaa mieleen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voinut jättää ainutkertaista tilaisuutta väliin, vaikka minua jännittikin aivan huimasti. :) Kaikki eivät Yönäytöksestä ole pitäneet, mutta minulle kirja oli unohtumaton lukuelämys. Jos kaipaat joskus psykologista jännitystä, suosittelen Yönäytöstä sellaiseen hetkeen. :)

      Poista
  4. Mukavia nämä sinun messuraporttisi ja mahtavaa, että pääsit tapaamaan Pessliä ihan kasvotusten ja sait vielä omistuskirjoituksen :) Olisipa mahtavaa tavata joskus Stephen King ja saada omistuskirjoitus, voisi tosin olla, että pyörtyisin jännityksestä :D Eli sinä suoriuduit vallan hyvin kun sait kehuttua kirjaa :)

    Odotan innolla arviotasi Sinisalon uutukaisesta, minä pidin kirjasta kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyörtyminen oli melko lähellä. :D Kirjailijoiden tapaaminen on vallan jännää, mutta toivottavasti Stephen Kingkin tulisi joskus Suomeen sinun uhriksesi.

      Aloin juuri eilen illalla lukea Auringon ydintä, joten piakkoin saat odottamasi arvion. :)

      Poista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!