Turun kirjamessujen ensimmäinen päivä (nuortenkirjoja, dystopiaa ja kirjarunoilua)

Turun kirjamessut ovat tältä vuodelta ohi. Kirjamessut ovat olleet minulle aivan uusi kokemus, ja olenkin ollut hämmentynyt jatkuvasta kirjailijoiden bongailusta ja kirjojen mahtavasta määrästä. Sen voin sanoa, että tämänvuotiset Turun kirjamessut eivät suinkaan jää elämäni viimeisiksi. Vaikka jalkani valittavat kolmesta messupäivästä, viikonloppu oli unohtumaton elämys.

Saavuin perjantaina messupaikalle puoli kahdentoista aikaan, joten aamulla jäi näkemättä muun muassa Sara Kokkosen haastattelu, jota olisin ehdottomasti mennyt katsomaan ja kuuntelemaan, jos olisin ehtinyt. Saran omasta messubloggauksesta minulle selvisi, että häntä haastateltiin toistamiseen vielä iltapäivällä, mutta minun silmäni eivät olleet huomanneet myöhempää esiintymistä ohjelmavihkosesta. Saavuttuani kiertelin messukojuja ja Animalian pisteeltä nappasin mukaani Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut. Sitten suuntasin katsomaan, kun J.S. Meresmaa ja Ansu Kivekäs puhuivat kirjailijuudesta. J.S. Meresmaan Mifongin perintöön tykästyin reilu kuukausi sitten. Ansu Kivekkään tuotantoon en ole tutustunut, mutta todennäköisesti hänen lapsille ja nuorille suunnatut dekkarinsa minua kiinnostaisivat, jos kuuluisin vielä kohderyhmään. Nuortenkirjallisuutta luen vieläkin, mutta nuorille suunnattuihin dekkareihin en ole moneen vuoteen tarttunut.

J.S. Meresmaa ja Ansu Kivekäs

J.S. Meresmaa kertoi kirjoittavansa lähes päivittäin apurahakautensa vuoksi. Hän pitää tällä hetkellä yleensä vain yhden vapaapäivän viikossa. Jos tekstiä ei jonakin päivänä synny, toisena päivänä onkin kirjoitettava kahden päivän edestä. Ansu Kivekäs totesi, että hän ei pystyisi kirjoittamaan teoksiaan yhtä säännöllisesti. Hänkin kirjoittaa lähes joka päivä, mutta joskus hänen tulee kirjoitettua vain päiväkirjamerkintöjä. Ansu Kivekkäälle on erittäin tärkeää, että hänellä on deadline. Dediksen lähestyminen pakottaa kirjoittamaan. Jos kirjoittaminen ei suju, Kivekäs saattaa lähteä kotipaikastaan muualle. Vieraassa ympäristössä ei ole tuttuja, joille puhua. Meresmaa totesi myös, että sama paikka ei anna loputtomasti virikkeitä. Joskus on hyvä siirtyä esimerkiksi kahvilaan tai vanhempien luokse kirjoittamaan. Kahvilat tuovat inspiraatiota Kivekkäällekin. Hän salakuuntelee kahvipöytäkeskusteluja ja poimii niistä sopivia repliikkejä romaaneihinsa. Lopuksi haastattelija kysyi, millaisen neuvon kirjailijat antaisivat kirjailijan urasta haaveilijoille. Ansu Kivekkään sanoin kannattaa lukea ja kirjoittaa, jotta oma tyyli löytyy, ja J.S. Meresmaa kehoitti olemaan sinnikäs, jos todella haluaa kirjailijaksi.

Siiri Enoranta ja koululaiset

Seuraavana halusin osallistua Amerikkalainen ja suomalainen fantasiakirjallisuus napit vastakkain -paneeliin. Paneelikeskustelua odotellessani kiertelin tutustumassa messukojuihin. Oi miten paljon kirjoja messuilla onkaan! Useat kirjailijabongaukset saivat minut hykertelemään, ja kirjamessut tuntuvat juuri minun jutultani. Perjantaina väkimääräkin oli vielä kohtuullinen, ja törmäykset muiden kanssa olivat helposti vältettävissä. Asia olikin sitten aivan toinen lauantaina...

Amerikkalainen vs. suomalainen fantasiakirjallisuus -taistoon osallistuivat Siiri Enoranta, Sari Peltoniemi ja kaksi koululaista. Eräs selvä syy amerikkalaisen kirjallisuuden menestykselle on valtava markkinointikoneisto. Paneeliin osallistujat valittelivat, ettei suomalaisessa katukuvassa mainosteta erityisesti kotimaisia kirjoja. Muistan itse nähneeni viime keväänä bussipysäkeillä mainoksia Salla Simukan Punainen kuin veri -romaanista, mutta muuten etenkin kotimaisen nuortenkirjallisuuden mainonta on todella olematonta. Keskustelun aikana kritisoitiin myös sitä, miten kirjakaupat laittavat yleensä paremmin näkyville menestyksekkäitä ulkomaisia kirjoja suomalaisten sijaan. Jos asiakas astuu sisälle kirjamyymälään ilman kummempia ostosuunnitelmia, hän päätyy helpommin hankkimaan romaanin, joka osuu silmiin ensimmäisenä. Siiri Enoranta epäili suomalaisten marinoituneen amerikkalaisviihteessä ja -kulttuurissa, joten amerikkalaisen kirjallisuuden suosiminen on todennäköisesti osittain myös tottumuskysymys. Toinen koululaisista totesi, että kirjan sijoittuminen vieraaseen miljööhön kiehtoo ja tarjoaa mahdollisuuden eskapismiin. Viimeisenä haastattelija halusi vielä kuulla, mitkä kotimaiset kirjat ovat panelistien mukaan niitä hyviä kotimaisia. Siiri Enoranta pitää Seita Vuorelan Karikosta, ja Sari Peltoniemi kehoitti tutustumaan Jenny Kangasvuon Sudenvereen. Koululaisten suositukset olivat Siiri Enorannan Nokkosvallankumous ja Emmi Itärannan Teemestarin kirja.

Olen odottanut innoissani Johanna Sinisalon Auringon ydin -uutuutta. Kävin kuuntelemassa, kun Minna Lindgren haastatteli Johanna Sinisaloa uuden kirjan tiimoilta. Sinisalon uutuus sijoittuu nykyajan Suomeen. Suomen historia on kuitenkin kulkenut eri polkua kuin meidän tuntemamme Suomen, ja Suomi on kuin Euroopan Pohjois-Korea. Käytännössä kaikki mielihyvän ja riippuvuuden aiheuttajat ovat kiellettyjen listalla, ja chili tunnetaan äärimmäisen vaarallisena nautintoaineena. Johanna Sinisalo kertoi rakastavansa tulista ruokaa ja totesi, että chili saa oikeasti aikaan endorfiiniryöpyn, vaikka ei huumausaine olekaan. Vaihtoehtohistoriallisessa Auringon ytimessä naiset haluavat miellyttää aviomiehiään, ja on olemassa opistoja, joissa naisia koulutetaan hyviksi vaimoksi. Naiset elävät tyydyttääkseen miehien tarpeet ja suorastaan tyrkyttävät ruumistaan miesten käytettäväksi. Intoni kirjaa kohtaan vain kasvoi Sinisalon vastaukset kuultuani, ja nyt kirjahyllyssäni odottelee dystopinen romaani kera kirjailijan omistuskirjoituksen. En ole lukenut Sinisalolta vielä muuta kuin Enkelten verta -kirjan, mutta uskon vahvasti pitäväni myös muista Finlandia-palkitun kirjailijan teoksista. En ollut ikinä aiemmin pyytänyt kirjailijalta omistuskirjoitusta. En uskaltanut kuin esitellä itseni ja sanoa, että omistuskirjoituksen haluan itselleni ja sitten kiiruhdinkin pois Kansallisesta kirjakaupasta hymyillen ja täristen.

Ehdin päivän aikana osallistua myös kaksi kertaa kirjabingoon, jossa ensimmäisellä kerralla bingo jäi yhden kirjan nimen päähän. Seuraavan kirjan nimen jännääminen oli silti hauskaa, ja jos olisin ehtinyt ja jaksanut, olisin varmaankin kirjabingoillut muinakin päivinä. Kirsti Kuronen kertoi, että kirjabingon idea lähti runobingosta, jossa osallistujat saivat valita viisi mieleistään sadasta runosäkeestä. Bingoilun ohella he muodostivat omia runojaan. Kirsti Kuronen toivoi, että kirjabingonkin sivutuotteena syntyisi modernia runoutta, mutta kirjan nimistä ei saatu valitettavasti aikaan kovin hienoa runoutta. Oma kirjannimirunoni kuului näin: Welman tytöt/Mifongin aika/Kellopelikuningas/Toisaalla/Khao Lakin sydämet. Oma bingolappuni ei ollut mitään kovin klassikoksi muodostuvaa runoutta, mutta ehkä pidemmillä kirjan nimillä olisi syntynyt hieman runomaisempaa. Ensimmäinen messupäiväni jäi vähän tyngäksi, sillä minulla oli illalla muuta ohjelmaa ja suuntasinkin kohti kotia jo ennen neljää.

P.S. Muutin kuvat mustavalkoisiksi, koska punasilmäisyys harmitti minua niin paljon. Mietin jopa jättäväni kuvat kokonaan pois, koska ne eivät olleet kovin onnistuneita, mutta ainakin opin olemaan käyttämättä salamaa enää muina messupäivinä. Johanna Sinisalon esiintymisestä en ottanut lainkaan kuvia, koska olin niin kyllästynyt kuvien epäonnistumiseen. Siihen mennessä olin kokeillut kuvien ottamista ilman salamaakin, mutta onnistuin ilmeisesti kuitenkin ottamaan nekin kuvat muiden kameroiden salamavalojen välkkyessä. Kirjoittaminen on enemmän minun juttuni kuin kuvien ottaminen, mutta yritän harjaantua paremmaksi myös valokuvaamisessa. Nyt minua jäi kovasti harmittamaan kirjamessujen aikana ottamani epäonnistuneet kuvat.