Kristina Ohlsson: Nukketalo

kansi: Nina Leino

Kristina Ohlsson: Nukketalo 2010 (Askungar 2009) Schildts 425 s. suom. Outi Menna
ostettu alennusmyynnistä

Peter Rydh seurasi epäluuloisesti Fredrikan säälittäviä lohdutusyrityksiä. Fredrika taputti Sara Sebastianssonia yhtä vastahakoisesti kuin joku saattaisi paijata luotaantyöntävää koiraa, jota on kuitenkin pakko paijata siksi, että sen omistaja on hyvä ystävä. Fredrikan kaltaisilla tyypeillä ei ollut mitään virkaa poliisintyössä, siihen tarvittiin ihmisiä, jotka osasivat kohdella muita luontevasti. Kaikkia muita. Peder huokaisi ärtyneesti. Siviilien palkkaaminen poliisilaitokseen ei todellakaan ollut mikään hyvä idea. 
- Viranomaistahoilla tarvitaan uutta huippuosaamista, olivat organisaation silmäätekevät selittäneet päähänpistoaan.
Fredrika oli useaan otteeseen kertonut, mitä kaikkea hän oli opiskellut yliopistossa, mutta Pederiä asia ei suoraan sanottuna olisi voinut vähempää kiinnostaa. Fredrika käytti puhuessaan liikaa ja liian pitkiä sanoja. Hän monimutkaisti asioita. Hän ajatteli liian paljon ja tunsi liian vähän. Hän ei yksinkertaisesti soveltunut poliisintyöhön. 

Nuori äiti on junamatkalla tyttärensä kanssa. Äiti poistuu hetkeksi junasta ja juna ehtiikin lähteä jatkamaan matkaansa kyydissään vain tytär ilman äitiään. Kun juna pysähtyy päätepysäkillään, pieni tyttö on kadonnut. Onko tytär joutunut vanhempiensa avioeron välikappaleeksi vai onko hänelle tapahtunut jotakin vielä pahempaa?

Kirsi Hietanen sai minut kesällä kiinnostumaan Kristina Ohlssonin dekkareista. Olin jopa niin vakuuttunut Ohlssonin kirjojen laadukkuudesta, että ostin sarjan ensimmäisen osan itselleni, kun se osui alennusmyynnin aikana silmiini. Yritän hankkia kirjahyllyyni kirjoja, joiden arvelen kestävän monta lukukertaa, ja siksi dekkarit lainaan yleensä kirjastosta. Olen kuitenkin iloinen, että Ohlssonin Nukketalo on omassa hyllyssäni. Mielestäni teos voisi hyvinkin kestää toisen lukukerran ennen kuin kaikki tapahtumat ovat haihtuneet päästäni ja tämän voisi hyvillä mielin tyrkyttää myös kaverille lainaan.

Nukketalon aihe on melko karmea. Lapsiin kohdistuva väkivalta tuntuu vielä ahdistavammalta kirjoissa kuin aikuisiin kohdistuvat hirmuteot. Sieppaajan motiivia en tosin joutunut jännäämään, sillä se valkeni minulle paljon aiemmin kuin tapauksen tutkijoille. Tällä kertaa minua ei oikea arvaukseni kuitenkaan häirinnyt, sillä muuten kirja onnistui pitämään minut otteessaan loppuun saakka. Nukketalo on erinomainen jännityskirja. Olen huomannut tykästyneeni psykologisiin trillereihin, sillä ihmisen pimeä puoli kiehtoo pelottavuudessaan.

Peder Rydhiä pidin aluksi sovinistin perikuvana. Hänestä paljastui onneksi hieman pidettävämpiäkin piirteitä kirjan edetessä, sillä muuten hän olisi ehkä jäänyt epäuskottavan mustavalkoiseksi hahmoksi. Fredrika Bergmanille poliisina työskentely aiheuttaa sopeutumisvaikeuksia ja miespuolisten työkavereiden suhtautuminen Fredrikaan on melko alentuvaa. Nukketalossa henkilöiden väliset suhteet ja jännitteet nousevat tärkeäksi tarinan sivujuonteeksi. Odotan myös seuraavalta osalta onnistunutta henkilökuvausta ja lukijan mukaansa nappaavaa juonta.

Pidän myös Nukketalon kannesta. Kansikuva oikeastaan olikin asia, joka ensimmäisenä kiinnitti huomioni. Sitten kun sain tietää myös perusidean, olin varma, että haluan Ohlssonin kirjoihin jossakin vaiheessa tutustua.

Muissa blogeissa: Nenä kirjassa, Kuristava kirsikka -lukupäiväkirja ja Luettua elämää.