Lukumaraton-innostus on vallannut kirjablogimaailman. Noin viikon kuluessa on maratoneja pidetty useammassa blogissa (ainakin Pihin naisen elämää, Nannan kirjakimara, Tea with Anna Karenina, Elegia ja Yöpöydän kirjat). Yöpöydän kirjat -blogin Nafisan itse asiassa lukee ahkerasti juuri tällä hetkellä. Keväällä seurasin innostuneena montaa kirjamaratonia ja laitoin jo pari kuukautta sitten kalenteriini kesäkuun 18. päivän kohdalle lukumaratonin. Nyt on tuo päivämäärä vihdoinkin koittanut. Tarkoituksenani olisi lukea 24 tunnin ajan. En aio laskea nukuttuja tunteja tuntimäärään mukaan. En laita itselleni mitään tavoitteita, vaan tavoitteenani on antaa kirjojen maailman viedä mukanaan ja nauttia lukemisen riemusta. Myönnän olevani hieman ennakkoluuloinen lyhyitä alle 200-sivuisia kirjoja kohtaan, joten toivottavasti maraton auttaa ennakkoluulojen voittamisessa.
Kirjat eivät ainakaan ole loppumassa kesken, sillä niitä odottaa pöydän nurkalla vino pino. Halusin antaa itselleni valinnanvaraa ja innostuin ehkä hieman liikaakin kirjavaihtoehtojen valikoimisessa. Yritin valita tasapuolisesti hieman vakavampia ja sopivasti keventäviä kirjoja. En tietenkään ehdi lukea kaikkia pinossa olevia kirjoja, vaan valitsen luettavaa fiiliksen mukaan.
Lukumaratonpinossani ovat seuraavat kirjat:
Nancy A. Collins: Sunglasses After Dark
Aloitin tämän vampyyrikirjan jo keväällä, mutta en ole pariin kuukauteen lukenut kirjaa lainkaan. Ajattelin vihdoinkin lukea kirjan loppuun ja aionkin aloittaa lukumaratonin Sonja Bluen seurassa.
Hanna Hauru: Paperinarujumala
Nancy A. Collinsin jälkeen aikomuksena olisi tutustua Hanna Hauruun.
Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä
Helen Wells: Kitty saa hopeasiivet
Helen Wells: Kitty lentoemäntä
Helen Wells: Ursula palaa kotiin
Helen Wells: Ursula yksityishoitaja
Kymmenisen vuotta sitten luin innolla Helen Wellsin Kitty-nimisestä lentoemännästä ja Ursula-nimisestä sairaanhoitajasta kertovia sarjoja. Muistelisin kirjojen olleen viihdyttäviä, ja maratonissa on hyvä olla hieman nostalgiaakin.
Monica Hughes: Tietokoneen vangit
Monica Hughes: Uniensieppaaja
Nämä kaksi Hughesin kirjaa olivat nuoruuteni suosikkeja. Sain tänä keväänä vihdoinkin hankittua kirjat myös omaan hyllyyn ja haluan ehdottomasti lukea nämä uudelleen. Ainakin Tietokoneen vangit luen varmaankin maratonin aikana. Jos oikein innostun, luen myös Uniensieppaajan.
Anja Snellman: Ivana B.
Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta
Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
Tämä on myös kirja, jonka parissa viihdyin kymmenisen vuotta sitten.
Maria Syvälä: Lähtö
Luin viime kesänä Syvälältä Älä sylje minua syliisi -runoteoksen. Ehkä maratonin aikana kokeilen, pidänkö Syvälän romaanista yhtä paljon.
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema
Doris Lessing: Erittäin kissamaista
Tämän haluaisin ehtiä lukea. Syy on ihan yksinkertaisesti rakkaus kissoihin. Alussa voi kuulemma olla kissanystävää järkyttäviäkin tapahtumia, mutta ehkä minä kestän.
Patricia C. Wrede: Dealing with Dragons
Olen lukenut tämän sarjan suomeksi varmaan kymmenisen vuotta sitten. Silloin pidin ainakin paljon.
David Colbert: The Magical Worlds of Harry Potter
Olen tainnut tämän joskus jo lukea, mutta eipä taida olla edes mahdollista, että kyllästyisin mihinkään Pottereihin liittyvään.
Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa
Olen fanittanut Kelaa Nummelasta lähtien. En ole uskaltanut tarttua hänen kirjoihinsa vielä ehkä juuri siksi, että Kelan musiikki on tehnyt niin suuren vaikutuksen. Maratonin aikana ehkä uskallan tai sitten jätän Kelan kirjoihin tutustumisen myöhemmäksi. Katsotaan nyt, miltä tuntuu maratonin aikana.
John Boyne: The Boy in the Striped Pyjamas
Taina Latvala: Arvostelukappale
Isaac Marion: Warm Bodies
Antoine de Saint-Exupéry: Pikku Prinssi
Sain kirjan joululahjaksi, kun olin 8-vuotias. Minulle on jäänyt mielikuva, että rakastuin kirjaan niin suuresti, että luin sen joululoman aikana useampaan kertaan. Rakkaus on säilynyt tähän päivään asti enkä oikein usko, että rakkauteni Pikku Prinssiä kohtaan hiipuisi.
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie
Petteri Hannila: Kaukamoinen
Aion vielä kipaista kaupassa hakemassa ainakin pussillisen täytelakuja, ja kolmen aikaan olisi suunnitelmissa aloittaa lukeminen. En ole tänään vielä lukenut lainkaan kirjaa. Eilisiltana piti mennä hieman tavallista aiemmin nukkumaan, koska yritin silloinkin olla lukematta. Oli äärimmäisen vaikeaa ja myönnän hieman huijanneeni, sillä eihän yksi luku filosofiaa ole oikeastaan edes lukemista. Päivitän tähän bloggaukseen edistymistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Tervetuloa seuraamaan! Hieman minua kieltämättä jo jännittää.
klo 15.00-18.19 Nancy A. Collins: Sunglasses After Dark sivuja luettuna: 193 aikaa kulunut: 3 h 19 min
Aloitin lukumaratonin lukemalla Nancy A. Collinsin Sunglasses After Darkin loppuun. Olin lukenut kirjasta 60 sivua muutama kuukausi sitten, joten jäljellä oli 193 sivua. Kirja on keskivertoa parempi vampyyrikirja. Onneksi en lopettanut kirjaa kesken, vaikka alku ei temmannutkaan mukaansa. Kun jatkoin tauon jälkeen lukemista, Sonja Bluen menneisyydestä alettiin paljastaa mielenkiintoisia asioita. Keväällä ehdin lukea lähinnä, miten Sonja Blue -niminen vampyyri karkaa mielisairaalasta, jossa hän on ollut lukittuna kuuden kuukauden ajan. Alkuasetelma ei ollut niin kiintoisa kuin miltä kuulostaa, mutta onneksi kirjan kiehtovuus lisääntyi kirjan edetessä.
klo 18.20-18.31 Hanna Hauru: Paperinarujumala (95 s.) sivuja luettuna: 288 aikaa kulunut: 3 h 31 min
Hanna Haurun Paperinarujumala kertoo Lainasta, jonka Jumala puhelimitse käskee perustamaan uskonnollisen liikkeen. En oikein saanut kunnolla otetta kirjasta ennen kuin se jo loppui. Kuitenkin Hauru onnistui odottamaani paremmin kertomaan tarinan todella lyhyesti. Kirjan taitto on sen verran väljää, että tämän lukee todella nopeasti. Ehkä kokeilen Haurua vielä joskus uudelleen. Kiitos kommenteista! Vastailen niihin maratonin päätyttyä.
klo 18.45-19.47 Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä (124 s.) sivuja luettuna: 412 s. aikaa kulunut: 4 h 47 min
Lui tapaa Aman, jolla on halkaistu kieli. Lui ihastuu ja haluaa myös itselleen samanlaisen. Kirjassa oli joitakin melko ällöttäviä kohtauksia ja kirjan tatuoija-lävistäjän kommentit olivat välillä vähintäänkin outoja. En olisi ehkä jaksanut lukea kirjaa loppuun, jollei kirjassa olisi vain hieman yli 100 sivua. Kirjassa ei ollut oikein kunnollista ja kiinnostavaa juonta. Vaikka lävistykset minua kiinnostavatkin, huomasin, että ehkä kirjan rakentaminen pitkälti sille, että joku haluaa halkaistun kielen, ei oikein jaksanut kiinnostaa. Tai no kyllä kirjasta voi jonkin syvällisemmänkin idean löytää, mutta minulle kirja jäi vaisuksi vaikkakin ajoittain pahoinvointia herättäväksi kokemukseksi. Tämän kirjan jälkeen oli pakko lukea jotakin kevyempää ja iloisempaa.
klo 20.05-22.07 Helen Wells: Kitty saa hopeasiivet (151 s.) sivuja luettuna: 563 s. aikaa kulunut: 7 h 7 min
Pidin ennen Wellsin Kitty-sarjan aloitusosaan tarttumista pienen ruokatauon. Huomasin jo ensimmäisellä sivulla, että tein oikean kirjavalinnan, sillä se, että Kittyn kuvaillaan näyttävän pehmeältä kuin kermakaakku, sai minut nauramaan. Kitty pyrkii lentoemännäksi, vaikka ei ole ikinä ollut lentokoneessa eikä hänellä ole ikää aivan riittävästi. Kitty kuitenkin vaikuttaa soveltuvan niin hyvin lentoemännän toimeen, että hänet hyväksytään kurssille, vaikka ikää puuttuu muutama kuukausi alaikärajasta. Kiinnitin lukiessani huomiota esimerkiksi siihen, miten lentoemäntäkoulutukseen osallistuvien naisten arviointiin vaikuttaa myös heidän ulkonäkönsä. Tuntuu melko oudolta nykyihmisen näkökulmasta, mutta kaipa asia on voinut kirjan ilmestymisaikaan olla eri. Kirjassa oli hersyvän hauskoja kohtia, hieman ihastusta ja sopivasti vielä jännittävyyttäkin. Todennäköisesti luen toisenkin Kitty-kirjan maratonin aikana, sillä nämä sopivat aivan mainiosti keventäjiksi. Kitty saa hopeasiivet on itse asiassa tähän mennessä paras kirjoista, jotka olen lukenut maratonini aikana.
klo 22.30-23.15 Les Martin: Salaiset kansiot - Bellefleurin kadotetut (112 s.) sivuja luettuna: 675 aikaa kulunut: 8 h 15 min
Aamunkajon lukukokemukset -blogin pitäjä kysyi ystävällisesti, sattuisinko haluamaan luettavaksi Salaisten kansioiden pohjalta kirjoitetun kirjasarjan aloitusosan luettavaksi. Tämä kirja ei ole tuolla varsinaisella lukumaraton-listalla, mutta tuntui sopivalta kirjalta tähän väliin. Mulder ja Scully alkavat selvittää, miksi moni vuonna -89 valmistunut kuolee. Kuolemat eivät tietenkään ole kovin luonnollisia, kun on Salaisista kansioista kyse. Kirja on ihan luettava, mutta suosittelen ennemmin katsomaan tv-sarjan, joka on aivan loistava. Ei ainakaan tässä kirjassa ole yhtään niin mystistä tunnelmaa kuin televisioversiossa. Salaiset kansiot -ohjelman faneille kirja on kuitenkin ihan tyydyttävä lukukokemus, mutta enpä mitään erityistä olisi menettänyt, jos kirja olisi jäänyt lukematta. Minua alkaa hieman väsyttää, joten nyt kirja oli kuitenkin sopivan helppo luettava eikä edes mitenkään liian jännittävä. Jos joku sattuisi haluamaan tämän kirjan omakseen tai ainakin luettavaksi, hihkaiskoon kommenttilaatikkoon. En kuitenkaan tätä lue toistamiseen, niin voisin mielihyvin lähettää kirjan eteenpäin.
Nyt alan lukea Anja Snellmanin Ivana B. -kirjaa. Aion mennä nukkumaan viimeistään yhden aikaan, joten nyt toivotan teille hyvät yöt. Aamulla jatkan sitten maratonia yöunien piristämänä. Ei tämä maraton-lukeminen ihan helppoa ole.
klo 23.43-01.00 Anja Snellman: Ivana B. (166 s.) sivuja luettuna: 841 aikaa kulunut: 10 h
Ehdinkin lukea ensimmäisen Anja Snellmanini ennen kuin menin nukkumaan. Ivana B. on mediaseksikäs tuleva kirjailija, joka alkaa ahdistella vanhaa kollegaansa. Ivana B. haukkuu kollegaansa blogissaan ja lähettelee tälle ahdisteluviestejä. Ivana B. oli kyllä harvinaisen ärsyttävä henkilö, ja pyörittelin silmiäni, kun hän vaikka selitti kirjailijan elämän varjopuolista. Onhan se nyt niin rasittavaa, kun kirjailijoiden pitäisi peräti lukea muutama kirja, jotta voisivat keskustella kirjallisuudesta. Onneksi netissä on sen verran hyviä juoniselostuksia, ettei pakosti tarvitse lukea. Aika ihmeellinen kirjailija tuo Ivana B., jos haluaa selviytyä kirjailijana lukematta muiden kirjailijoiden tuotoksia... Anja Snellman vaikuttaa Ivana B.:n perusteella sen verran mielenkiintoiselta kirjailijalta, että aion ehdottomasti lukea hänen muitakin kirjojaan vielä joskus.
klo 10.00-12.29 Monica Hughes: Tietokoneen vangit (221 s.) sivuja luettuna: 1062 s. aikaa kulunut: 12 h 29 min
Ymmärrän kyllä hyvin, miksi olen näistä Hughesin Arkki 1 -kirjoista pitänyt niin paljon nuorempana. En varmasti ollut niin ihastunut kuin kymmenisen vuotta sitten, mutta joskus maratonin jälkeen luen sarjan toisenkin osan Uniensieppaajan. Aion kirjoittaa tästä kirjasta myöhemmin bloggauksen, joten en nyt kerro enempää kirjan herättämistä ajatuksista. Saatte halutessanne lukea niistä sitten myöhemmin.
klo 12.31-14.02 Helen Wells: Kitty lentoemäntä (148 s.) sivuja luettuna: 1210 s. aikaa kulunut: 14 h 2 min
Kitty saa hopeasiivet oli sen verran hurmaava kokemus vieläkin, että minun oli tartuttava vielä toiseen Kitty-kirjaan. Kitty palaa töihin loman jälkeen ja tapaa lentokoneessa Joanin, joka on karannut kotoa. Joaniin tutustumisen myötä Kitty tempautuukin jälleen mukaan seikkailuihin. En pitänyt tästä kirjasta niin paljon kuin ensimmäisestä osasta, koska tässä oli vähemmän lentoemännän työtä ja enemmän seikkailua. Seikkailu ei kuitenkaan ollut kovin jännittävä, joten jotakin jäi puuttumaan. Silti tunnelma ja Kitty ovat ihastuttavia, joten voisin maratonin jälkeen katsoa, onko näitä lisää kirjaston hyllyssä. Enempää en Kitty-kirjoja nimittäin valitettavasti omista.
Seuraavaksi aion syödä ja sitten ehkä lukea yhden kirjan ennen kuin lähden hetkeksi ulos ilman kirjaa. Yli puolenvälin tämä urakka on. On välillä ollut todella hauskaa, mutta pää oli yöllä aivan pyörällä. Onneksi yöunet piristivät, ja varmaan jaksan loppuun asti varsinkin, kun pidän tuon pienen happihyppelytauon.
klo 14.43-16.13 Inka Nousiainen: Kirkkaat päivä ja ilta (125 s.) sivuja luettuna: 1335 aikaa kulunut: 16 h 13 min
Tämä kirja on tähän mennessä lukumaratonini nautinnollisin lukuelämys. Olen iloinen, että tutustuin Nousiaiseen, ja nyt tekisi mieli lainata heti seuraavalla kirjastoreissulla lisää hänen kirjojaan. Kirkkaat päivä ja ilta saa vielä oman bloggauksensa.
klo 16.16-17.34 Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema (181 s.) sivuja luettuna: 1516 aikaa kulunut: 17 h 34 min
Päätinkin odottaa poikaystävää töistä, jos saisin hänet lähtemään kanssani iltakävelylle. Barberyn esikoisromaani oli pienoinen pettymys, koska Siilin eleganssi on niin upea. Ei Kulinaristin kuolemakaan pinnallinen kirja ole, mutta siinä ei ollut samanlaista syvyyttä kuin Siilin eleganssissa. Ihastuin kuitenkin siihen, miten puheenvuoro annettiin yhdessä luvussa ravintolakriitikko Pierre Arthensin kissallekin. Kulinaristin kuolemassahan on osittain sama tapahtumapaikka kuin Siilin eleganssissa, joten lukija pääsee hetkeksi myös ovenvartijarouva Renéen seuraan. Ravintolakriitikko on kuolemassa ja hän käy mielessään lävitse elämänsä makuelämyksiä ja samalla myös elämäänsä. Häntä lähellä olevat ihmiset (ja myös se kissa) kertovat myös oman näkemyksensä asioista. Ei kirja huono ollut, mutta en ihastunut.
klo 17.53-19.37 Doris Lessing: Erittäin kissamaista (161 s.) sivuja luettuna: 1677 aikaa kulunut: 19 h 37 min
Oi tämä oli ihana! Kirjassa oli kissakohtaloita, jotka saivat itkemään, mutta nauroin myös ääneen monta kertaa. Inka Nousiaisen kirjan ohella lukumaratonin parhaimmistoa, vaikka hyvin eri tavalla. Voin suositella tätä kirjaa kaikille kissojen ystäville, vaikka toisaalta tässä kirjassa on kyllä niitä surullisiakin juttuja riittävästi. Mutta sitten on esimerkiksi kissa, joka vain istuu pöydällä ja katselee lattialla olevia paria hiirtä ilman pienintäkään aikomusta pyydystää niitä. Oi oi ja vielä kerran oi. <3
klo 19.47-21.29 ja 22.30-22.45 Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili (160 s.) sivuja luettuna: 1837 aikaa kulunut: 21 h 29 min
Pidin tunnin tauon kirjan lukemisessa, koska kävin nyt sitten vihdoin ulkoilemassa. Pieni lenkki teki kyllä hyvää, että energiaa riitti loppuun asti. Nuoren opettajattaren varaventtiilistä muistan pitäneeni reilu kymmenen vuotta sitten. Pidin kirjasta tälläkin kertaa, ja nautin erityisesti kielestä, joka oli hauskaa ja tunnepitoista. Liisa Harju on oman päänsä pitävä nuori opettajatar, joka ei anna uuden kotipaikkansa juorujen hätkäyttää. En ole tainnut jostakin kumman syystä lukea mitään muita Valtosen kirjoja, joten pitäisi varmaan tutkailla kirjaston tarjontaa.
klo 22.47-00.00 Patricia C. Wrede: Dealing with Dragons sivuja luettuna: 1919 s. aikaa kulunut: 24 h
Tämä kirja jäi kesken, joten vielä reilu sata sivua olisi vielä luettavaa. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi olen ollut niin ihastunut tähän sarjaan lapsena. Kerron kirjasta enemmän ajatuksiani sitten, kun olen saanut sen luettua loppuun.
Huh, se on ohi. Olipa kyllä erikoinen kokemus. Lopussa tuntui siltä, että olisin voinut jatkaa lukemista, sillä onnistuin valitsemaan viimeiseksi kirjaksi todella viihdyttävän teoksen. Olen kuitenkin lukematta ainakin iltapäivään asti, sillä pää on melko pyörällä. Kerron maratonin jälkitunnelmia aamulla. Kiitos kannustuksesta. Kommenttinne piristivät todella, sillä jokaisen kyllä luin maratonin aikana, vaikka en vielä ole vastannut.
Onnea maratonille!
VastaaPoistaKivan oloinen lista täälläkin maratonia varten. Itse olen tainnut lukea noista vain Ursula-kirjat. (Tai en ehkä juuri noita, mutta samaa sarjaa.) Aika löperöitä, mutta ihania silti! :)
Kiitos. En tällä kertaa Ursuloja lukenut, mutta varmaan jossakin vaiheessa nekin luen uudestaan, sillä Kitty-kirjat hurmasivat vieläkin. :)
PoistaHurjasti tsemppiä!! :)
VastaaPoistaItse olen lukenut noista vain Kirkkaat päivä ja ilta sekä Poika raidallisessa pyjamassa. Huippuja molemmat!
Kiitos ahkerasta tsemppauksesta. :) Boynen kirja jäi vielä hyllyyn lukemista odottamaan, mutta Nousiaisen teokseen ihastuin kyllä suuresti.
PoistaVoi hyvänen aika! Hengästyin, kun näin listasi, vaikka en edes osallistu maratoniin. Miksi näitä maratoneja järjestetään? En kässää. Onnea kuitenkin projektiisi!
VastaaPoistaLukumaratonhan on suorastaan nautinto meille kirja-ahmateille. Kokonainen vuorokausi vain lukemista on ihanaa. :)
PoistaPihi nainen ehtikin jo vastailla. Kai minä tällaiseen ryhdyin lähinnä siksi, että kuulosti jännittävältä idealta ja olihan maraton ihan antoisa vaikkakin pökerryttävä kokemus. Luin monta lapsuuteni suosikkia uudelleen ja kynnys tarttua ohuisiin kirjoihin toivottavasti madaltui, joten positiivisen puolelle kokemus kuitenkin jäi. :) Kiitos.
PoistaPikku Prinssi on ihana kirja! Haurusta tykkäsin myös, muita en vissiin olekaan lukenut. Kiintoisa lista siis, jään kuulolle. :)
VastaaPoistaPikku Prinssin luen kyllä vielä uudelleen (ties monetta kertaa), vaikka en maratonilla siihen tarttunutkaan. :)
PoistaOnnea matkaan!
VastaaPoistaHurjan monella tuntuu olevan Pikku Prinssi varattuna maratoonia varten. Mäkin lainasin sen itse asiassa tänään kirjastosta omaa suoritustani varten (koska nyt sitten koittaakaan) :D
Kiitos. :) En sitten tarttunut Pikku Prinssiin maratonilla, mutta uusintalukua suunnittelen edelleen. Pikku Prinssi on ehdottomasti yksi lempikirjoistani, ja viime lukukerrasta taitaa olla muutama vuosi jo kuitenkin.
PoistaTsemppiä maratonille! Jään seurailemaan. :)
VastaaPoistaKiitos. :)
PoistaOnnea maratoniin, hyvin se menee! :) Jään seuraamaan.
VastaaPoistaErittäin kissamaista ja Warm Bodies kiinnostaa minuakin, hauska kuulla mielipiteesi niistä jos päätät ne lukea.
Erittäin kissamaista ihastutti suuresti, joten suosittelen kirjaa suurella lämmöllä. :) Warm Bodiesin luen varmaankin myös piakkoin, sillä sen pitäisi palautua muutaman viikon päästä kirjastoon.
PoistaTsemppejä täältäkin! Muutama kiintoisa kirja listassasi, toivottavasti ehdit ainakin ne lukea ;)
VastaaPoistaKiitos. Nyt jäi mietityttämään, luinkohan mitään niistä kiintoisista kirjoista. :)
PoistaOi, odotan, että luet noita Helen Wellsin tyttökirjoja! Ursuloita olen lukenut lapsuudessani, mutta Kitty-sarjaa en ole koskaan ja olisi kiva kuulla mietteitäsi siitä. :) Tsemppiä lukumaratoniin!
VastaaPoistaKitty-kirjat ehdin lukea, mutta Ursuloiden uusintaluku jäi myöhempään ajankohtaan. Kitty-kirjoista pidin kyllä edelleen ja jo mietin, pitäisikö lainata niitä kirjastosta lisää, sillä kesälukemiseksi ovat ainakin viihdyttäviä ja sopivan kepeitä. :) Kiitos. Suosittelen joskus tutustumaan varsinkin, kun tyttökirjat ovat niin lähellä sydäntäsi. Eivät ehkä tyttökirjojen aatelia, mutta varsin kiinnostavia silti. Tietysti minulla vaikuttaa sekin, että luin niitä lapsuudessani, joten Kitty-kirjojen lukemisessa on oma nostalgiansa.
PoistaMinäkin rakastan Pikku Prinssiä! Lapsuudessa luin Ursula-sarjaa ja halusin tulla sairaanhoitajaksi. Ei minusta tullut. Ja Valtosen olen lukenut. Hanna Haurua suunnittelen lukevani. Tsemppiä!
VastaaPoistaPikku Prinssi. ♥ Jossakin vaiheessa se on kyllä luettava jälleen uudelleen, vaikka maratonilla sen lukeminen jäi vain aikomukseksi. Minäkin taisin haluta ainakin Ursuloita lukiessani sairaanhoitajaksi ja Kitty-kirjojen maailmaan uppoutuneena lentoemännäksi. Eipä minusta kyllä tule kumpaakaan. :) Kiitos.
PoistaEi varmasti ole helppoa! Itse en välttämättä jaksaisi pysyä paikoillani noin pitkään :-D ja keskittymiskykynikään ei maailman paras ole... Toivottavasti nukuit hyvin, voimia!
VastaaPoistaT. Annika puhelimella
Ihan mahtavaa, että Nousiainen kolahti! Minäkin ihastuin tähän pieneen suureen kirjaan.
VastaaPoistaJostakin syystä en nyt pysty laittamaan tuohon ylempään kommenttiin vastausta, joten vastaan kahteen kommenttiisi yhdellä. :) Vähän jännitti, käynkö niin ylikierroksilla, ettei uni meinaa tulla, mutta nukuinkin vallan mainiosti. En edes lukenut unissani koko yötä, vaikka sitäkin jo epäilin. :) Kirkkaat päivä ja ilta oli ihana. Täytyy lukea joskus lisää Nousiaista.
PoistaOi, minullakin on mielessä pyörinyt viime aikoina, jos uskaltaisi lukumaratoonin tempaista! Ehkä vielä tänä kesänä? Hieno idea tuo, että varaa pinoon mukaan yllin kyllin luettavaa ilman, että tarkoituskaan lukea kaikkea. On sitten valinnan varaa. Varsin nopea lukutahti sinulla mielestäni.
VastaaPoistaMaraton oli uuvuttava mutta antoisa kokemus. En tiedä, uskallanko enää kokomaratonia pitää, mutta ehkä puolikasta joskus vielä kokeilen. Onnea jo nyt mahdolliselle tulevalle maratonillesi! :) Tuo ylimääräisen luettavan varaaminen sopi ainakin minulle loistavasti eikä mitään suuria valinnanvaikeuksia tullut missään vaiheessa.
PoistaMelkoinen kisakunto mimmillä! Maraton on kyllä niin hauskaa, että jossain vaiheessa kokeilen minäkin taas. Viime kesänä vetäisin sellaisen ensimmäistä kertaa. Nämä lukemasi eivät ole tuttuja, tai siis osa on nimenä, mutta yhtään en ole itse lukenut. Lyhyet kirjat ovat lukumaratonin suola, ehdottomasti!
VastaaPoistaLyhyet kirjat sopivat hienosti maratonille. Onneksi kokeneemmilta maratonin pitäjiltä sai poimittua tuon hyvän neuvon sille, millaisia kirjoja maratonin varalle kannattaa valita. Ehkä hieman rauhallisempi lukeminen on enemmän minun juttuni, sillä päässä pyöri aika paljon, kun tarinat vaihtuivat noin nopeaan. Antoisa kokemus silti, vaikka en ainakaan ihan heti ole maratonia uusimassa. :)
Poista