J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire

J. K. Rowling: Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 Bloomsbury 636 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Harry Potter ja liekehtivä pikari)
lainattu kirjastosta

'The Triwizard Tournament was first established some seven hundred years ago, as a friendly competition between the three largest European schools of wizardry - Hogwarts, Beauxbatons and Durmstrang. A champion was selected to represent each school, and the three champions competed in three magical tasks. The schools took it in turns to host the Tournament once every five years, and it was generally agreed to be a most excellent way of establishing ties between young witches and wizards of different nationalities - until, that is, the death toll mounted so high that the Tournament was discontinued.'
'Death toll?' Hermione whispered, looking alarmed. But her anxiety did not seem to be shared by the majority of students in the Hall; many of them were whispering excitedly with each other, and Harry himself was far more interested in hearing more about the Tournament than in worrying about deaths that had happened hundreds of years ago.

Ennen neljännen lukuvuoden alkua Harry pääsee nauttimaan huispauksen maailmanmestaruuskisoista, mutta kisat eivät suju vain riemukkaissa merkeissä. Voldemortin kannattajat kuolonsyöjät Voldemortin pelätty merkki pimeän piirto ilmestyy taivaalle. Kun Harry palaa kouluun, hänet valitaan Tylypahkan toiseksi edustajaksi Kolmivelhoturnaukseen. Kuka ilmoitti Harryn mukaan ja millä aikeilla, sillä Harry itse ei nimeään Liekehtivään pikariin tiputtanut?

Pottereiden ties mones uusintalukukierros keskeytyi muutamaksi kuukaudeksi, koska oma neljäs Potterini on sen verran surkeassa kunnossa, että minun on jo jonkin aikaa pitänyt korvata huonokuntoinen pokkari uudella kovakantisella. En kuitenkaan ole vielä niin raaskinut tehdä ja siksi päädyin lopulta lainaamaan neljännen Potterin kirjastosta. 

Kolmas kirja on mielestäni lasten- ja nuortenkirjallisuuden rajamailla, mutta neljäs Potter on jo selvästi nuortenkirja. Kirjassa vallitsee synkkä tunnelma alusta alkaen. Lisäksi kirja on huomattavasti aiempia paksumpi. Itse luin neljännen Potterin ensimmäistä kertaa neljännellä luokalla, ja viidennen ilmestyessä olin onneksi jo yläasteella. Samanaikaisesti kun Rowling siirtyy lastenkirjallisuudesta nuortenkirjallisuuteen, Potter-kirjojen päähenkilöt kasvavat lapsista nuoriksi. Neljännessä kirjassa on romantiikkaa ja murrosiän oikkuja. 

Synkkyydestä huolimatta kirjassa pilkahtelee aika ajoin Rowlingille tyypillinen huumori. Se on varmasti yksi syy, miksi kirjat eivät tunnu niin raskailta kuin aiheiden perusteella voisi kuvitella.

Hermione ottaa kotitontut sydämen asiakseen, ja minusta Hermionen kotitonttuaktivismi on yksi neljännen Potterin juonen kiehtovimpia sivujuonteita. Vaikka kirjat sijoittuvat suurimmaksi osaksi taikamaailmaan, monet taikamaailman piirteet ovat tai ainakin ovat olleet nähtävissä oikeassa maailmassakin. Kotitonttujen oloista tulee väistämättä mieleen orjuus, johon Hermione asiaa vertaakin, ja nykyään ajankohtaisempi vähemmistöjen kohtelu.

Rowling esittelee nelosessa muutamankin mielenkiintoisen hahmon. Villisilmä Vauhkomieli ja Rita Luodiko lukeutuvat näihin. Rita Luodiko on varsin oivaltava karikatyyri sensaationhakuisesta journalistista. Luodiko on yksi sarjan raivostuttavimpia henkilöitä, mutta olen iloinen, että Rowling on kirjoittanut hänet mukaan sarjaan.

Muualla: Kirjaneidon tornihuone, La petite lectrice, Cilla in Wonderland, Satun luetut, Todella vaiheessa, Maailman ääreen, Sallan lukupäiväkirja, Uusi kuu ja Kirja käsilaukussa

Harry Potter
Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997 (Harry Potter ja viisasten kivi)
Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 (Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban 1999 (Harry Potter ja Azkabanin vanki)
Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 (Harry Potter ja liekehtivä pikari)
Harry Potter and the Order of the Phoenix 2003 (Harry Potter ja Feeniksin kilta)
Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005 (Harry Potter ja puoliverinen prinssi)
Harry Potter and the Deathly Hallows 2007 (Harry Potter ja kuoleman varjelukset)

J. K. Rowling: Harry Potter and the Prisoner of Azkaban

Harry Potter and the Prisoner of Azkaban 1999 Bloomsbury 317 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Harry Potter ja Azkabanin vanki)
ostettu uutena

But after ten minutes alone in the dark street, a new emotion overtook him: panic. Whichever way he looked at it, he had never been in a worse fix. He was stranded, quite alone, in the dark Muggle world, with absolutely nowhere to go. And the worst of it was, he had just done serious magic, which meant that he was almost certainly expelled from Hogwarts. He had broken the Decree for the Restriction of Underage Wizardry so badly, he was surprised Ministry of Magic representatives weren't swooping down on him where he sat. 
Harry shivered and looked up and down Magnolia Crescent. What was going to happen to him? Would he be arrested, or would he simply be outlawed from the wizarding world? He thought of Ron and Hermione, and his heart sank even lower. Harry was sure that, criminal or not, Ron and Hermione would want to help him now, but they were both abroad, and with Hedwig gone, he had no means of contacting them.
He didn't have any Muggle money, either. There was a little wizard gold in the moneybag at the bottom of his trunk, but the rest of the fortune his parents had left him was stored in a vault at Gringotts Wizarding Bank in London. He'd never be able to drag his trunk all the way to London. Unless...

Harry pelkää tulevansa erotetuksi Tylypahkasta, kun hän suuttuu Vernon-sedän sukulaiselle niin, että tekee taikoja. Hän ei voisi olla yllättyneempi, kun taikaministeri Cornelius Toffee ottaakin hänet lämpimästi vastaan Vuotavassa noidankattilassa eikä anna Harrylle minkäänlaista rangaistusta. Pian Harrylle paljastuu syy taikaministerin hellämielisyyteen. Voldemortin pelätty kannattaja Sirius Musta on karannut velhovankila Azkabanista, ja hänen epäillään jahtaavan Harrya.

Suunnitelmissani ei ollut tarttua kolmanteen Harry Potteriin ihan näin pian toisen osan lukemisen jälkeen. Kuulin kuitenkin tällä viikolla suru-uutisia. Eräs kaverini on menehtynyt, ja oloni on viime päivien ajan ollut yhtaikaa surullinen ja epäuskoinen. En aluksi jaksanut lukea muuta kuin tuttua ja turvallista, ja minulle kaikkein tutuin ja turvallisin kirja on kolmas Harry Potter. Olen lukenut sen lukemattomia kertoja. Tällä kertaa luin sitä välillä kyyneleisin silmin, mutta ajoittain eskapismi myös onnistui.  

Olen aiemminkin maininnut, että suosikki-Potterini on Harry Potter and the Prisoner of Azkaban. Sen näkee kuvassa olevan pokkariversion kunnosta ja olen lukenut kirjan varmaan ainakin kolmekymmentä kertaa. Osittain se johtuu jo aiemmin mainitsemastani asiasta: kolmas Potter on minulle turvasatama. Kun elämässäni on ollut vaikeaa, kirja on lohduttanut ja tarjonnut pakopaikan. Voisin sanoa, että mikään kirja ei ole minulle niin rakas kuin kolmas Potter. 

Syitä kiintymykseeni on myös muita. Tässä osassa tutustutaan ensimmäistä kertaa yhteen lempihahmoistani Sirius Mustaan. Harryn kolmantena kouluvuonna Tylypahkassa on mielestäni paras pimeyden voimilta suojautumisen opettaja Remus Lupin, jonka järjestämät käytännön harjoitukset tuovat vallan kiinnostavaa tietoa taikaolennoista. Sarja menee synkempään suuntaan, ja Harry saa tietää enemmän vanhempiensa menneisyydestä. Minulle yksi tärkeimpiä kirjan piirteitä on kuitenkin Hermionen elämän kuvailu. Hän uurtaa koulutöidensä parissa ja riitelee parhaiden ystäviensä kanssa. Hän on romahtamisen partaalla perfektionisminsa ja ystävyyssuhteidensa vaikeuksien takia. Kolmannen kirjan tapahtumien vuoksi Hermione on fiktiivinen hahmo, johon pystyn parhaiten samaistumaan.

Kirja taitaa olla sarjassa ainoa, jossa Voldemort ei ole varsinaisesti läsnä edes takaumissa, mutta loppuratkaisu on vallan tärkeä Voldemortin voimiin nousun kannalta. Sarjan kokonaisjuoni etenee tässäkin osassa hyvää vauhtia, ja varsinkin Harryn taustaa syvennetään. 

Kolmas kirja tuo mukanaan myös ankeuttajat, jotka ovat minusta oikeastaan jopa pelottavampia kuin Voldemort. Olen siis Harryn kanssa samaa mieltä. J. K. Rowling on kertonut luoneensa ankeuttajat kuvaamaan masennusta, ja hän on onnistunut tavoitteessaan. En voisi kuvitella paljon ankeuttajia vastenmielisempiä olentoja, sillä kaikkien onnellisten ajatusten imeminen on varsin pelottava kyky.   

♥♥♥♥♥

Harry Potter
Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997 (Harry Potter ja viisasten kivi)
Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 (Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban 1999 (Harry Potter ja Azkabanin vanki)
Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 (Harry Potter ja liekehtivä pikari)
Harry Potter and the Order of the Phoenix 2003 (Harry Potter ja Feeniksin kilta)
Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005 (Harry Potter ja puoliverinen prinssi)
Harry Potter and the Deathly Hallows 2007 (Harry Potter ja kuoleman varjelukset)

Muualla:  La petite lectrice, Cilla in Wonderland, Luettua elämää ja Maailman ääreen. 

Harry Potter and the Prisoner of Azkaban
2004
2 h 22 min
ohjaaja: Alfonso Cuarón

Katsoin juuri ennen kirjaan tarttumista kolmannen Potterin elokuvaversion. Potter-elokuvat ovat jääneet minulle aina kirjojen varjoon, vaikka nautinkin elokuvien visuaalisuudesta ja monista onnistuneista näyttelijävalinnoista. Alan Rickman on kuin professori Kalkaroksen ruumiillistuma, enkä voisi kuvitella ketään muuta Rubeus Hagridiksi kuin Robbie Coltranen.

Kohtauksiin on lisätty dramatiikkaa, jotta ne olisivat näyttävämpiä. Esimerkiksi lopun kohtaaminen tällipajun kanssa on elokuvassa paljon rajumpi. Tällipaju kieputtaa Hermionea (Emma Watson) ympäriinsä, vaikka kirjassa tällipaju ei ollut tällä kertaa ihan noin väkivaltainen. Harryn (Daniel Radcliffe) matkustus Poimittaislinjan bussilla on myös kirjaa vauhdikkaampi, ja se onkin mielestäni yksi onnistuneimmin kuvattuja kohtauksia. Kahden aiemman Potter-elokuvan katsomisesta on kulunut hetki, mutta muistelen aiemmin huomanneeni, että ohjaajan vaihtumisen myötä esimerkiksi jotkin asiat Tylypahkassa näyttävät hieman erilaisilta. Liikkuvat portaat taisi olla yksi visuaalisesti aiemmista elokuvista eroava juttu.

Elokuvaversioista on pakko jättää aina osa kirjan tapahtumista pois, jotta elokuva saataisiin mahtumaan ihanteelliseen elokuvamittaan. Esimerkiksi Ronin (Rubert Grint) ja Hermionen riitely on paljon vähäisempää, mutta rypyt ystävyydessä eivät olleetkaan kovin olennaisia juonen kannalta. Osa poisjätetyistä kohtauksista oli kuitenkin sen verran olennaisia, että ne voisivat herättää ihmetystä tarkkaavaisessa katsojassa, joka ei ole lukenut kirjaa. Spoilerivaroitus! Miten Sirius Musta on saanut tietää Kutkasta? Kirjassa mainitaan uutinen, jossa kerrotaan Weasleyn perheen voittaneen kultaa ja jossa on Kutkan sisältävä valokuva. Elokuvassa ei mainita mitään tällaisesta. Elokuvassa vain Harry lausuu Karkotaseet-loitsun, joka saa Kalkaroksen menettämään tajuntansa. Karkotaseet-loitsu on aseistariisuntaa varten eikä sen yhden ihmisen tekemänä pitäisi saada kohdettaan menettämään tajuntaansa. Kirjassa tajunnanmenetys on selitetty sillä, että kaikki kolme, Ron, Hermione ja Harry, lausuvat loitsun yhtaikaa. Spoilerit päättyvät!

Saan ruksata kirjabingossa Kirja & elokuva -ruudun.

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets

J. K. Rowling: Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 Bloomsbury 251 s. (ilmestynyt suomeksi nimellä Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
ostettu uutena

Life at The Burrow was as different as possible from life in Privet Drive. The Dursleys liked everything neat and ordered; the Weasleys' house burst with the strange and unexpected. Harry got a shock the first time he looked in the mirror over the kitchen mantelpiece and it shouted 'Tuck your shirt in scruffy!' The ghoul in the attic howled and dropped pipes whenever he felt things were getting too quiet, and small explosions from Fred and George's bedroom were considered perfectly normal. What Harry found most unusual about life at Ron's, however, wasn't the talking mirror or the clanking ghoul: it was the fact that everybody there seemed to like him.
Mrs Weasley fussed over the state of his socks and tried to force him to eat fourth helpings at every meal. Mr Weasley liked Harry to sit next to him at the dinner table so that he could bombard him with questions about life with Muggles, asking him to explain how things like plugs and the postal service worked.
'Fascinating!' he would say, as Harry talked him through using a telephone. 'Ingenious, really, how many was Muggles have found of getting along without magic.'

Harry Potter ei malta odottaa paluutaan Tylypahkaan. Dursleyt kohtelevat häntä edelleen kurjasti ja Harrylla on ikävä uusia ystäviään. Tosin hän ei ole kuullut Ronista ja Hermionesta lainkaan koko kesän aikana. Ovatko he unohtaneet Harryn? Eräänä päivänä Harryn huoneeseen ilmestyy Dobby-niminen kotitonttu, joka kieltää Harrya palaamasta Tylypahkaan, koska siellä odottavaa kauhea vaara. Varoituksista huolimatta Harry palaa Tylypahkaan ja pian Harrylle selviää, ettei toisesta kouluvuodesta ole tulossa ensimmäistä rauhaisampaa.

J. K. Rowlingin kynästä syntynyt Harry Potter -sarja on minulle ehdottomasti elämäni rakkain kirjasarja. En usko, että asia muuttuu, sillä tuskin enää ikinä suhtaudun mihinkään sarjaan lapsuuden ja nuoruuden fanaattisuudella ja innolla. Kasvoin Harryn, Ronin ja Hermionen parissa ja ensimmäisen Potterin luin varmaankin 8-9-vuotiaana ja viimeisen 17-vuotiaana. Viimeinen piti hakea kirjakaupasta ilmestymispäivän aamuna ja vietin erään kauniin festaripäivän lähinnä lukemalla Potteria festarialueella. Ystäväni kävi välillä raahaamassa minut katsomaan myös festareiden esiintyjiä, mutta aika moni bändi soi vain lukuhetkieni taustamusiikkina.

Olen lukenut neljä ensimmäistä Harry Potteria montakymmentä kertaa. Viime vuonna minun piti ostaa pari Potteria toistamiseen, koska toisen, kolmannen ja neljännen Potterin hankkiminen pokkareina ei ollut kovinkaan hyvä päätös. Neljäs Potter on minulla edelleen vain pokkarina, koska kirjakaupoista on melko vaikea löytää kovakantisia englanninkielisiä Pottereita. Kaipa täytyy vain taipua tilaamaan kirja netistä. Pehmeäkantisia kirjoja ei ole tehty kestämään lukuisia lukukertoja ja monia kilometrejä repun tai muuttolaatikon pohjalla. Nyt pääsinkin lukemaan Harry Potter and the Chamber of Secretsin upouutena ja lukunautintoa vain lisäsi se, ettei tarvinnut koko ajan pelätä kirjan hajoavan käsiin.

Toisen Potterin viime lukukerrasta on poikkeuksellisesti ehtinyt kulua jo pari vuotta, mutta silti kirjan tapahtumat olivat säilyneet hyvin mielessäni. Minua ei kuitenkaan Pottereiden kohdalla lainkaan haittaa se, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu, koska siitä huolimatta uppoudun joka kerta taikamaailmaan ja elän tapahtumia päähenkilöiden rinnalla.

Ristiriitaisuuksilta tuskin kovin moni kirjailija pystyy välttymään. Nyt huomasin, että toisessa kirjassa valvojaoppilaat saavat vähentää tuvilta pisteitä, mutta viidennessä kirjassa selvästi mainitaan, että valvojaoppilailla ei tuollaista oikeutta ole. Juu tiedän, että ei tuollaista huomaa kukaan muu kuin sellainen, joka todella on lukenut Potterit niin usein, että osaa ne melkein ulkoa. Muitakin ristiriitaisuuksia muistan joskus huomanneeni, mutta en enää muista sen tarkemmin millaisia. Todennäköisesti muistaisin, jos törmäisin niihin uudestaan.

Olen aiemminkin ihmetellyt, miksei kukaan muu tunnu kuulevan mitään silloin, kun Harry kuulee outoja ääniä. Vaikka he eivät tietenkään voi ääniä kuulla samalla tavalla tietystä syystä, kaipa muutkin kuitenkin jonkinlaista ihmeellistä ääntä kuulisivat.

Toinen Harry Potter on viimeisen osan ohella minulle vähiten mieluinen. Koko sarjan lukeneena tiedän, että toinen osa on tärkeä sarjan juonen kannalta, mutta minuun kirjan tapahtumat eivät ole kolahtaneet niin hyvin kuin muiden Pottereiden. Ensimmäisten osien lastenkirjamaisuudesta en usko asian johtuvan, koska ensimmäinen ja kolmas osa ovat suosikkejani. Ensimmäisen osan viehätys perustuu osittain siihen, miten kaikki on niin uutta. Rakastan kuvausta siitä, miten Harry käy ensimmäistä kertaa Viistokujalla ja on hämmästynyt monesta taikamaailman ihmeestä. Kolmannessa esitellään yksi suosikkihahmoni (Sirius Musta), ja Hermionen elämänvaiheet kolmantena kouluvuonna tarjoavat minulle samaistumispintaa. Toinen osa on vain aina ollut minulle laimeampi lukuelämys kahden loistavan kirjan välissä. Vaikka kirjassa on esimerkiksi Gilderoy Lockhart, joka on mielestäni julkisuuden kirojen mainio ruumiillistuma ja ärsyttävyydessään hulvaton eikä kirjaa malttaisi laskea käsistään, silti en pidä siitä niin paljon kuin suurimmasta osasta muita Pottereita.

Henkilöt ovat ensimmäisten Pottereiden aikana hieman mustavalkoisia, mutta tiedän, että sarjan edetessä inhottavistakin henkilöistä paljastuu myös hyvyyttä ja joistakin liian täydellisistä henkilöistä virheitä. Päähenkilöt myös kypsyvät eivätkä ehkä toimi aina yhtä impulsiivisesti kuin ensimmäisissä kirjoissa. Välillä etenkin Ronin ja Harryn edesottamukset tuntuvat hieman liiankin harkitsemattomilta. Esimerkiksi lentävän auton varastaminen ja sillä lentäminen Tylypahkaan voi olla jännittävä ajatus, mutta hetken harkinnan jälkeen se ei ehkä enää tuntuisi maailman parhaalta idealta.

♥♥♥♥¼

Harry Potter
Harry Potter and the Philosopher's Stone 1997 (Harry Potter ja viisasten kivi)
Harry Potter and the Chamber of Secrets 1998 (Harry Potter ja salaisuuksien kammio)
Harry Potter and the Prisoner of Azkaban 1999 (Harry Potter ja Azkabanin vanki)
Harry Potter and the Goblet of Fire 2000 (Harry Potter ja liekehtivä pikari)
Harry Potter and the Order of the Phoenix 2003 (Harry Potter ja Feeniksin kilta)
Harry Potter and the Half-Blood Prince 2005 (Harry Potter ja puoliverinen prinssi)
Harry Potter and the Deathly Hallows 2007 (Harry Potter ja kuoleman varjelukset)

Elina luki toisen Harry Potterin lapsilleen.
Katrin mielestä kirja jää ensimmäisen osan varjoon.
Pii pohtii, miten toimiva ratkaisu on luoda päähenkilöiksi kolme erilaisista taustoista tulevaa hahmoa.
Fable nautti, kun kirjassa kerrottiin ihan tavallisesta koulunkäynnistä, mutta vähän ihmetystä aiheutti, kun "äksöniä" alkoi tapahtua vasta ihan kirjan loppupuolella.
Cilla toteaa, että velhomaailmaan jää edelleen koukkuun.