maanantai 1. joulukuuta 2014

Kirjallinen retki Pohjoismaissa -haaste

Ensi vuoden Turun kirjamessujen teemamaana on rakas naapurimaamme Ruotsi. Olen kuitenkin melko varma siitä, että moni suomalainen lukija lukee ruotsalaista kirjallisuutta muutenkin, joten en halunnut pistää pystyyn vain ruotsalaiseen kirjallisuuteen keskittyvää haastetta vaan laajensin haasteen koskemaan Pohjoismaita. Tosin Suomea en ota mukaan siksi, että kotimaista kirjallisuutta koskevia haasteita on ollut jo aiemmin useampi. Tässä haasteessa pysytellään Suomen rajojen ulkopuolella.

Haasteen säännöt

Lukuaikaa on tasan vuosi. Haaste alkaa tiistaina 2.12.2014 ja päättyy vuoden päästä keskiviikkona 2.12.2015. Haasteaika on siis 2.12.2014-2.12.2015. Haasteeseen saa laskea mukaan tänä aikana luetut ja blogatut kirjat. Jos haluat osallistua haastearvontaan, ilmoita 2.12.2015 klo 23.59 mennessä lukemanne kirjat sekä linkit joko yksittäisten kirjojen blogipostauksiin tai haastekoontiin. Haasteeseen sopivat islantilaisten, ruotsalaisten, tanskalaisten ja norjalaisten kirjailijoiden kirjoittamat teokset. Kirjailijan kotimaan voi kukin osallistuja määritellä parhaaksi katsomallaan tavalla.

Minimisuoritus haasteeseen on kaksi kirjaa, jotka eivät saa olla samasta maasta. 
Jos luet kustakin maasta yhden kirjan, olet Pohjoismaissa reissaaja.
Jos luet kustakin maasta kaksi kirjaa (eli yhteensä kahdeksan kirjaa), olet Pohjoismaiden tuntija.
Jos luet jostakin maasta vähintään neljä kirjaa (muista kuitenkin minimisuoritus!), olet kyseisen maan kirjallisuuden taituri.

Kirjavinkkilistat eivät todellakaan ole kattavia, mutta olen liittänyt kunkin maan kohdalle myös joitakin linkkejä, joista on mahdollista etsiä lisäinspiraatiota lukuvalintoihin.

Islantilaista kirjallisuutta

Tietoni islantilaisesta kirjallisuudesta ovat hyvin minimaaliset, joten tyydyn linkittämään tämän kirjaluettelon. Listalta vaikutti löytyvän aika lailla kirjat, joita löysin muistakin lähteistä. Islantilaista kirjallisuutta googlatessani minulle myös selvisi, että Islannilla oli vuonna 2011 kunnia olla Frankfurtin kirjamessujen kunniavieraana. Linkittämässäni artikkelissa kerrotaan myös, että asukaslukuun suhteutettuna Islannissa eniten kirjailijoita maailmassa. Varsin kiintoisaa! Islantilaiseen kirjallisuuteen tutustumista odotan erityisen innoissani, sillä se on aina tuntunut minusta kiehtovan mystiseltä.
Lisään vinkiksi: Arní Thorarínsson: Ylitse muiden (rikoskirjallisuutta)

Norjalaista kirjallisuutta

Norjalaisten kirjailijoiden joukossa minulla on sentään jopa ehdoton oma suosikki. Jostein Gaarder vei sydämeni jo ala-asteella. Reetan emännöimä Les! Lue! -blogi on erinomainen norjalaisen kirjallisuuden vinkkien lähde. Myös Sonjan lukuhetkissä on keskusteltu norjalaisesta kirjallisuudesta ja jaettu vinkkejä.

Fossum, Karin: esim. Konrad Sejer -sarja (rikoskirjallisuutta) ja Hullujenhuone
Gaarder, Jostein: esim. Sofian maailma, Joulumysteerio ja Pasianssimysteerio (suurimmaksi osaksi lanu-kirjallisuutta)
Hamsun, Knut: esim. Nälkä ja Mysteerioita
Harstad, Johan: Darlah - 172 tuntia kuussa (nuortenkirja), Ambulanssi ja Buzz Aldrin - taviksena olemisen taito 
Heivoll, Gaute: Etten palaisi tuhkaksi
Holt, Anne: Hanne Wilhelmsen -sarja ja Inger Johanne Vik -sarja (rikoskirjallisuutta)
Hovden, Magne: Viisuviikingit ja Saamelandia (humoristisia)
Ibsen, Henrik: esim. Nukkekoti (näytelmä) 
Loe, Erlend: esim. L, Supernaiivi ja Doppler
Nesbø, Jo: Harry Hole -sarja (rikoskirjallisuutta) ja Tohtori Proktori -kirjat (lastenkirjallisuutta)
Pettersson, Per: Hevosvarkaat, Kirottu ajan katoava virta ja En suostu
Sandemose, Aksel: esim. Pakolainen ylittää jälkensä, Kadonnut on vain unta ja Jerikon muurit (tanskalais-norjalainen kirjailija, mutta hänen koko tuotantonsa on julkaistu hänen asuessaan Norjassa, joten siksi laitoin hänet norjalaisen kirjallisuuden listaan)
Ullman, Linn: esim. Armo ja Kun olen luonasi
Undset, Sigrid: esim. Kristiina Lauritsantytär ja Yksitoista vuotta
Vesaas, Tarjei: esim. Jäälinna
Wassmo,  Herbjørg: Lasi maitoa, kiitos ja Seitsemäs kohtaaminen
Örstavik, Hanne: esim. Pappi

Ruotsalaista kirjallisuutta

En varmasti ole ainoa suomalainen, jolle tutuinta pohjoismaista kirjallisuutta kotimaisen lisäksi ovat ruotsalaiset dekkarit. Olen myös kasvanut monien muiden lasten tavoin Astrid Lindgrenin kirjojen parissa. Vinkkejä voi käydä poimimassa myös Koko lailla kirjallisesti - ja Sonjan lukuhetket -blogeista.

Axelsson, Majgull: esim. Huhtikuun noita
Ekman, Kerstin: esim. 30 metriä murhaa ja Kolme pientä mestaria (salapoliisiromaaneja), Sudentalja-sarja ja Huijareiden paraati
Fredriksson, Marianne: esim. Anna, Hanna ja Johanna, Vedenpaisumus ja Rakas lapsi 
Gardell, Jonas: esim. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia
Gripe, Maria: esim. Varjo-sarja (lanukirjallisuutta)
Guillou, Jan: esim. Pahuus
Inger, Nan: esim. Piglet-kirjat (hevoskirjoja)
Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi (humoristinen)
Lagerlöf, Selma: esim. Nils Holgerssonin ihmeellinen matka, Peukaloisen retket villihanhien seurassa, Peikkoja ja ihmisiä (lastenkirjallisuutta) ja Gösta Berlingin taru
Larsson, Stieg: Millenium-trilogia (rikoskirjallisuutta) 
Lee, Mara: Ladies
Lindgren, Astrid: muun muassa Peppi Pitkätossut; Mio, poikani Mio; Ronja, ryövärintytär ja  Veljeni Leijonamieli (lastenkirjallisuus)
Lindqvist, John Ajvide: muun muassa Ystävät hämärän jälkeen, Kuinka kuolleita käsitellään, Ihmissatama ja Kultatukka, tähtönen
Mankell, Henning: esim. Kurt Wallander -dekkarit
Marklund, Liza: esim. Annika Bengtzon -dekkarit
Ohlsson, Kristina: Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat ja Paratiisiuhrit (rikoskirjallisuutta)
Olsson, Linda: Laulaisin sinulle lempeitä lauluja ja Sonaatti Miriamille
Theorin, Johan: Hämärän hetki, Yömyrsky, Verikallio ja Sankta Psykon kasvatit

Tanskalaista kirjallisuutta

Perehtymiseni tanskalaiseenkin kirjallisuuteen on jäänyt lähinnä Andersenin tunnettujen satujen tasolle (esim. Pieni merenneito, Lumikuningatar ja Keisarin uudet vaatteet). Lumikuningatar on muuten yksi eniten mieleeni jääneitä satuja lapsuudestani, vaikka varsinaista satua en ole ikinä tainnut kuulla vaan olen nähnyt siihen perustuvan elokuvan. Vaikka oma tanskalaisen kirjallisuuden tuntemukseni aika olematon onkin, yksi viime vuoden positiivisimmista yllättäjistä Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät on tanskalainen. Sonjan lukuhetkissä on keskusteltu myös tanskalaisesta kirjallisuudesta.

Aabye, Karen: esim. Aurinko kiertää rataansa ja Käy Aurinkoa kohden
Adler-Olsen, Jussi: esim. Vanki, Metsästäjät ja Pullopostia (rikoskirjallisuutta)
Altschuler, Sally: Zone 5 -sarja (lanu)
Andersen, Hans Kristian: esim. Keisarin uudet vaatteet, Ruma ankanpoikanen ja Lumikuningatar (satuja)
Blixen, Karen: esim. Talvisia tarinoita ja Seitsemän salaperäistä tarinaa (novellikokoelmia)
Brøgger, Suzanne: Kyllä ja Vapauta meidät rakkaudesta
Dons, Aage: Hyveen palkka ja Jäähyväislahja
Høeg, Peter: esim. Lumen taju ja Hiljainen tyttö
Holst, Hanne-Vibeke: muun muassa Mitä he toisilleen tekivät, Theresen valinnat ja Onnellinen nainen
Ib, Michael: esim. Vaniljatyttö
Kaaberbøl, Lene: esim. W.I.T.C.H. -kirjat ja Näkijän kirja -sarja (fantasia) (myös yhdessä Agneta Friisin kanssa kirjoitetut rikosromaanit Poika matkalaukussa ja Hiljainen, huomaamaton murha)
Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan (lastenkirjallisuus)
Marx, Vibeke: Onnea matkaan, Robinson (lastenkirjallisuus)
Nansen, Peter: esim. Hääilta ja Onnellinen avioliitto
Nielsen, Niels E.: Vartija (sci-fi)

91 kommenttia:

  1. Aivan mahtava haaste, olen niin mukana! Rakastan erityisesti norjalaista ja ruotsalaista kirjallisuutta, joten eiköhän niiden suhteen 4 kirjaa/maa onnistu helposti ja nopeasti. Tanskakin on vielä helpohko, mutta Islannissa on jo hieman enemmän haastetta. Lähden joka tapauksessa tavoittelemaan parasta mahdollista suoritusta, eli 4 kirjaa/jokainen maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, ettemme ole ainoita, joille Islannissa on haastetta. :) Sinulla on kunnianhimoinen tavoite, onnea sen suorittamiseen!

      Poista
  2. Minulla taas on hyllyssä odottamassa saagoja joten Islanti tulee nopeasti, mutta muuten skandinaavit ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle...no, kaipa sitä jotain keksii edes minimisuoritukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hyvä, että haasteessa on edes hieman haastetta. :)

      Poista
  3. Oih, ihana haaste, Annami! Minä hyppää heti mukaan pohjoismaiseen retkueeseen! Etenkin tuo haasteen Islanti-osuu alkoi nyt kiehtoa!

    En uskalla etukäteen laittaa kirjata tähän kovin suuria tavoitteita, mutta: reippaalla mielellä mukana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että haaste miellyttää. Islantilainen kirjallisuus kiehtoo minuakin näin retken alkutaipaleella. Uskon, että se tuo mukanaan yllätyksiä, sillä siihen tutustuminen on aiemmin jäänyt aika olemattomaksi.

      Tavoitteita ei tarvitse tietenkään vielä asettaa. Tervetuloa mukaan!

      Poista
  4. Mielenkiintoinen haaste. .oon mukana!:)

    VastaaPoista
  5. Taidanpa olla mukana :D Voisin sorvata tästä jonkinlaisen dekkariversion itselleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän taitaa olla varsin helppo osallistua dekkareilla. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
  6. Mukana jollakin panoksella (eli ainakin Ruotsi ja Tanska, ehkä sitten Norja ja Islantikin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä "panokseni" tähän:

      http://jokkenrunot.blogspot.fi/2015/08/kirjallinen-retki-pohjoismaissa.html

      Kiitos haasteesta.

      Poista
  7. Ihanaa, kiinnostava haaste! Tajusin noita listoja lueskellessani, että tanskalainen kirjallisuus taitaa olla minulle vierainta. Nytpä onkin hyvä tietämystä kartuttaa. :)

    VastaaPoista
  8. Maahaasteet ovat mieluisia, joten ilman muuta lähden mukaan tähän.

    VastaaPoista
  9. Aikaa on reilusti, joten kurkkaan vuoden päästä mitä tähän haasteeseen löytyy omilta luettujen listalta. :) Pohjoismaista kirjallisuutta luen tosi vähän, joten tämä on minulle hyvä haaste.

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihana haaste! Mukana, tietysti <3

    VastaaPoista
  11. Voisihan tätä yrittää, aikaa on kuitenkin niin reippaasti.... :D

    Mukana!

    VastaaPoista
  12. No mutta mukana ehdottomasti! Ruotsalaista kirjallisuutta tulee helposti luettua, mutta nuo muut pohjoismaat eivät olekaan niin "helppoja" - osittain myös sen takia, että enkkukäännöksiä tuntuu tulevan eniten juuri Ruotsista. Mutta minusta osa näiden haasteiden suolasta on myös sopivien kirjojen etsiminen ja noista listoista on suuri apu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tulla heti hekumoimaan, että eka kirja haasteeseen on jo luettu! Jos siis kelpaa sellainen, että kirja oli minulla jo kesken (ihan alussa tosin vasta) tämän haasteen alkaessa, mutta luin sen loppuun haasteen aikana. Eli nyt on Ruotsi luettu. Kunnianhimoinen haaveeni on lukea kaikista maista ainakin yhdet kirjat. Ruotsista tulee luettua varmasti enemmänkin.

      Poista
    2. Tervetuloa mukaan ja onnea ensimmäisestä kirjasta! Lukemasi kirja kelpuutetaan ehdottomasti mukaan. :) Toivottavasti löydät muihinkin maihin sopivat kirjat.

      Poista
  13. Mukana. Ostinkin jo yhden kirjan tässä taannoin juuri tästä haastetta ajatellen.

    VastaaPoista
  14. Mukana ehkä jotenkin. Katsotaan, saanko yhtään pohjoismaista kirjaa luettua, mutta voi olla, että saan sen neljäkin. Katsotaan. Kiva haaste!:)

    VastaaPoista
  15. Mukana mukana mukana! Periaatteessa maksimisuoritus on kiikarissa, mutta toi Islanti ei tule olemaan helppo kohde.

    VastaaPoista
  16. Mukana myös! Vähintään yksi kirja joka maasta löytyy hyllystä, ja sellaista suoritusta lähden tavoittelemaan.

    P.S. Lisään tämän haasteblogiin, kuvaa saanee käyttää haasteen yhteydessä...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa!

      Kuvaa saa käyttää haasteen yhteydessä. Lisäänkin sen tuonne bloggaukseen vielä. :)

      Poista
  17. Norjalainen kirjallisuus erityisesti on mnua kiinnostanut, ja Islanti, joten pistämpä tämän haasteen muistiin, mielenkiintoiselta kuulostaa.

    VastaaPoista
  18. Oi, tähän on kyllä pakko osallistua! Islanti kiehtoo maana erittäin paljon, joten minäkin odotan innolla sen kirjallisuuteen tutustumista. En ole tainnut koskaan lukea mitään islantilaista. Näköjään lukulistaltani löytyy joka tapauksessa jokaisesta maasta vähintään kaksi kirjaa, eli ehkä vuoden aikana tulee luettua jonkin verran :) Kiitos taas mukavasta haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja Lumikuningatar on muuten yksi lempisatujani. Ehkä innostun lukemaan jonkun Andersenin satukokoelmankin.

      Poista
  19. Lähden ehdottomasti mukaan. Jos joku etsii hyvää islantilaista kirjaa, niin suosittelen tätä Kristín Steinsdóttir Omaa tietä. Ihana haaste.

    VastaaPoista
  20. Varmasti mukana! Varsinkin kun juuri sain kaksi lukuhaastetta loppuun.

    Ruotsalaista kirjallisuutta Ekmanilta ainakin tulee lukuun, Pettersson Norjasta ja Hoeg Tanskasta. Muutakin toki olisi haasteellista lukea....

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Mukana ollaan! Yritän lukea ainakin yhden kirjan jokaisesta maasta.

    VastaaPoista
  23. Vielä vinkkinä norjalaiseen kirjallisuuteen: Dag Solstad, jota juuri luin ja Anne B. Radge, jota ajattelin lukea.

    VastaaPoista
  24. Kiva haaste, sillä pohjoismaisia kirjoja tulee luettua aika paljon. Pohjoismaat ovat oikein dekkarikansaa, joten lukemista löytyy siltä saralta. Islantilaisista olen lukenut tänä vuonna islantilaisen nobelistin Halldόr Laxnessin (1902–98) Salka Valka teoksen ja Guðrún Eva Minervudόttirin Nukentekijän (hauska ja joululahja-arvonnassani palkintona). Tanskalaisista useamman. Ruotsi ja Norja jyrää. Hyvä kun on lukemista. Ruotsalaisen Torgny Lindgrenin Kimalaisen mettä on voittanut Finlandia-palkintoa vastaavan August-palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2014/05/poika-nimelta-kuukivi.html
      Islantilainen kirjailija Sjǒn on kirjoittanut upean ja mystisen kirjan, jonka arvoituksellinen nimi on Poika nimeltä Kuukivi.

      Poista
  25. Mukana minäkin. Kyllä vuoden aikana tulee muutama pohjoismainen kirja luetuksi.

    VastaaPoista
  26. Aivan ehdottomasti mukana. Viime keväänä haastoin itseni lukemaan yhden dekkarin jokaisesta 5 Pohjoismaasta (Suomi mukana siis). Nyt voin laajentaa aiherepertuaaria ja tavoittelen vähintään yhtä kirjaa joka maasta, mutta jostakin saattaa kertyä vaikka neljäkin kirjaa. Katsotaan.

    Islantilaista dekkaristia Arnaldur Indriðasonia on käännetty suomeksi monen kirjan verran. Bloggasin Räme-kirjasta ja aloitin kirjoittamalla, että oli harvinaisen hyvä ja koukuttava dekkari.

    VastaaPoista
  27. Hei, tulen mukaan! Jospa saisin vihdoin luettua sen Lumen tajun...

    VastaaPoista
  28. Tämä on kyllä niin mielenkiintoinen haaste, että pakkohan tähän on osallistua! Sopivia kirjojakin löytyy hyllystä ihan mukavasti.

    VastaaPoista
  29. Olen mukana! Huomasin, että olen jo hyvällä alussa, kun bloggasin juuri joulukuulla kaksi Selma Lagerlöfiä ja yksi Nesbö ja Ibsenin Nukkekoti odottavat bloggausta. Islanti ja Tanska ovat siis vielä edessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet todellakin jo hyvässä vauhdissa. :) Tervetuloa mukaan!

      Poista
    2. Ehdin kuin ehdinkin, ja tässä koontipostaukseni: http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2015/11/kirjallinen-retki-pohjoismaissa.html

      Kiitos mukavasta haasteesta!

      Poista
  30. Mukana ollaan. Ensimmäinen kirjakin tuli juuri luettua, joten eiköhän se tästä lähde! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan ja onnea ensimmäisestä luetusta kirjasta. :)

      Poista
  31. Lähden mukaan. Yritän löytää tyttökirjoja. Islannin osalta epäilen kyllä, ettei rajaus onnistu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! Islantilaisia ja suomennettuja tyttökirjoja on todennäköisesti aika hankala löytää (jos niitä on olemassa).

      Poista
  32. Olen tätä haastetta kurkkinut aiemmin jo. Luen parhaillaan Lumen tajua ja rakastan norjalaista kirjallisuutta, joten eiköhän tästä hypätä haasteeseen mukaan! :-) Islantilaista kirjallisuutta en ole lukenut koskaan, tanskalaistakin kovin vähän.

    Per Pettersonilla sopii listaan myös tuorein, En suostu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan!

      Kiitos vinkistä. Poimin tietoja suomennoksista aika pitkälti Wikipediasta, joka ei tietysti aina ole ihan ajan tasalla.

      Poista
  33. Minäkin olen mukana! Ruotsalaisia olen jo ehtinyt lukea kolme. Islantilaista kirjallisuutta en muista koskaan aiemmin lukeneeni, joten siihen tutustuminen on tämän haasteen ehdoton kohokohta minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan! :) Ruotsalaiset ovat minullekin helpoimpia ja islantilaiseen kirjallisuuteen tutustuminen on ihan uusi kokemus vaikkakin odotan sitä mielenkiinnolla. Ties, millaisia helmiä islantilaisen kirjallisuuden joukosta löytyy.

      Poista
  34. Luulin jo ilmoittautuneeni mukaan mutta hyvä kun tarkistin sillä postausta ei näkynytkään. Mukana joka tapauksessa :-)

    VastaaPoista
  35. Annami, kiinnostava haaste. Mikä harmi, että olen lukenut noista listaamistasi kirjoista jo tosi monta ja mm. paljon norjalaista kirjallisuutta, kuten vaikkapa Aksel Sandemosea. Toivottavasti tämä vuosi tuo hyviä ehdokkaita. Yhden dekkarin nappasin just kirjastosta...

    <3

    VastaaPoista
  36. Tanska: Peteri Høegin Susanin vaikutus: http://leenalumi.blogspot.fi/2015/05/peter-heg-susanin-vaikutus.html

    VastaaPoista
  37. Ruotsi: Lena Anderssonin Vailla henkilökohtaista vastuuta: http://leenalumi.blogspot.fi/2015/05/lena-andersson-vailla-henkilokohtaista.html

    VastaaPoista
  38. Ruotsi: Hjorth&Rosenfeldtin Mykkä tyttö http://leenalumi.blogspot.fi/2015/06/hjorth-mykka-tytto.html

    VastaaPoista
  39. Mukana ollaan. Norja ja Islanti ovat minulle täysin mysteeri maita kirjallisuutensa osalta!

    VastaaPoista
  40. RUOTSI
    Mari Jungstedt: Viimeinen näytös
    Carl-Johan Vallgren: Varjopoika
    Lars Kepler: Vainooja
    Stefan Ahnhem: Pimeään jäänyt
    Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee
    Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä
    Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt: Mykkä tyttö
    Viveca Sten: Sotilaiden salaisuudet

    NORJA
    Jørn Lier Horst: Suljettu talveksi

    TANSKA
    Jussi Adler-Olsen: Tapaus 64

    ISLANTI
    Arnaldur Indriðason: Reykjavikin yöt

    VastaaPoista
  41. Minä pitäydyn norjalaisessa kirjallisuudessa. Tarjei Vesaasin Lehtokurppa odottaa samoin tuo Marin mainitsema Jörn Lier Horstin Suljettu talveksi. Dag Solstadin kirjasta Ujous ja arvokkuus olen kirjoittanut täällä: http://kirjallisestikiitos.blogspot.fi/2014/12/kirja-arvostelu-joululahjakirjasta.html

    VastaaPoista
  42. Uusi ruotsalainen suosikkini on Michael Mortimer. Aika tuntematon vielä, mutta jos vähänkin tykkää seikkailusta tai tieteiskirjallisuudesta, niin suosittelen lämpimästi. Itse odotan kuumeisesti syyskuussa ilmestyvää kolmatta kirjaa.

    VastaaPoista
  43. Minäkin lähten mukaan näin loppusuoralla. Bloggasin jo tänä aikana lumkemani pohjoismaalaiset kirjat, suurin osa on ruotsalaisia. Ehkä sieltä löytyy ideoita joillekin muille mukana olijoille.

    http://madonluvut.blogspot.se/2015/08/kirjallinen-retki-pohjoismaissa-haaste.html

    VastaaPoista
  44. Norja: Linn Ullmann Kun olen luonasi http://leenalumi.blogspot.fi/2015/07/linn-ullmann-kun-olen-luonasi.html

    VastaaPoista
  45. Tanska: Lene Kaaberbøl&Agnete Friis Satakielen kuolema http://leenalumi.blogspot.fi/2015/08/lene-kaaberblagnete-friis-satakielen.html

    VastaaPoista
  46. Norja: Linn Ullmann Ennen unta http://leenalumi.blogspot.fi/2015/09/linn-ullmann-ennen-unta.html

    VastaaPoista
  47. En tiedä, saanko haastetta loppuun Islannin takia, mutta varmuuden vuoksi laitan nämä.
    Tässä on Ruotsini.
    Ruotsi

    Kristina Olhsson Daavidintähdet
    Torgny Lindgren Akvaviitti
    Torgny Lindgren Kimalaisen mettä
    Michael Mortimer Fossiilivaltiatar
    Anna Lihammer Pimeys peittää maan
    Michael Hjorth & Hans Rosenfeldt Mykkä tyttö
    Mari Jungstedt Joka yksin kulkee
    Mari Jungstedt Viimeinen näytös
    Denise Rudberg Yksi tappava syrjähyppy
    Henning Mankell Ruotsalaiset saappaat
    Henning Mankell Juoksuhiekka
    Henning Mankell Italialaiset kengät
    Lena Andersson Vailla henkilökohtaistavastuuta

    VastaaPoista
  48. Tein koontini tänne
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/11/vuoden-2015-haasteet-saivat-paatoksensa.html

    VastaaPoista
  49. Norjani

    Gard Sveen Raskaat varjot
    Per Petterson En suostu
    Siri Pettersen Odininlapsi


    VastaaPoista
  50. Tanskani
    Sara Blædel Hyvästit vapaudelle
    Peter Høeg Susanin vaikutus
    Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat
    Lene Kaaberbøl ja Agnete Friis Satakielen kuolema

    Lisään Islannin, jos saan luettua yhdenkin.

    VastaaPoista
  51. Aikaa vielä olisi mutta laitoin haasteen pakettiin jo nyt. Kiitos hauskasta retkestä.

    http://hdcanis.blogspot.fi/2015/11/kirjallinen-retki-pohjoismaissa-kooste.html

    VastaaPoista
  52. Sain Islannista yhden kirjan. Arnaldur Indriđason Varjojen kujat
    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/11/arnaldur-indriason-varjojen-kujat.html

    VastaaPoista
  53. Haastekoontini on blogissani Tarukirja.

    Kiitos mukavasta haasteesta!

    VastaaPoista
  54. Kiitokset haasteesta! Koontini löytyy täältä: http://oksanhyllylta.blogspot.com/2015/11/haastekoonti-kirjallinen-retki.html
    Ruotsin ja Tanskan osalta pääsin taituritasolle, ja noin yleisesti olen reissaaja (Islannin osalta haaste jäi harmittavasti yhteen kirjaan, mutta se olikin sitten oikein hyvä :)).

    VastaaPoista
  55. Luin neljä ruotsalaista ja yhden norjalaisen kirjan: https://sockerslott.wordpress.com/2015/11/28/litterar-utflykt-i-norden-sammanfattning/ Vähän vähemmän kuin mitä suunnittelin...

    VastaaPoista
  56. Neljä ruotsalaista ja yksi norjalainen luettu ja blogattu: https://sockerslott.wordpress.com/2015/11/28/litterar-utflykt-i-norden-sammanfattning/ Vähemmän kuin mitä suunnittelin...

    VastaaPoista
  57. Minun haasteeseen lukemani kirjat löytää http://sivusivultakirjablogi.blogspot.fi/2015/11/kirjallinen-retki-pohjoismaihin.html

    VastaaPoista
  58. Tässä haastekoontini: http://kirjakaapinkummitus.blogspot.fi/2015/11/kirjallinen-retki-pohjoismaissa.html
    Kiitos kivasta haasteesta!

    VastaaPoista
  59. Täällä minun koontipostaus. Kiitos kivasta haasteesta.

    VastaaPoista
  60. Tässä postauksessa lista ja linkit lukemiini teoksiin: http://www.kannestakanteen.com/2015/12/lukuhaasteiden-koonti-ja-seuraavia.html
    Kiitos mukavasta haasteesta! :-)

    VastaaPoista
  61. Huih, vielä ehtii! :D Haasteeseen luin:

    Martin Widmark: Biblioteksmysteriet http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2014/12/biblioteksmysteriet.html
    Krístin Ómarsdóttir: Olipa kerran tarinoita http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2015/10/olipa-kerran-tarinoita.html
    Elsa Beskow: Sesselin seikkailu http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2015/10/lasten-ja-nuortenkirjallisuuden_15.html
    Gudbergur Bergsson: Joutsen http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/2015/10/joutsen.html

    Eli kaksi islantilaista ja kaksi ruotsalaista. Tämä haaste todellakin herätti minut tajuamaan miten naurettavan vähän luen pohjoismaista kirjallisuutta, täytynee ryhdistäytyä!

    VastaaPoista
  62. Päivitin sivuni ja kaikkein vähiten Bloggerin myötämielisellä avulla.
    Ihana haaste, löysin vasta lopulla itseni.

    http://ullankirjat.blogspot.fi/2015/11/vuoden-2015-haasteet-saivat-paatoksensa.html

    VastaaPoista
  63. Tässä lukemani kirjat haasteeseen postaukseni linkki. osallistun arvontaan.
    http://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2015/11/kirjallinen-retki-pohjoismaissa.html

    VastaaPoista
  64. Tässä minun koontini, kiitos mukavasta haasteesta! :)
    http://elegiakirjat.blogspot.fi/2015/12/kirjallinen-retki-pohjoismaissa_2.html

    VastaaPoista
  65. Luin aika monta haasteeseen sopivaa kirjaa, mutta sain blogattua aikarajan puitteissa vain kahdesta (on ollut aika hurja syksy... :-P). En ehtinyt edes koostepostausta kirjoittaa, mutta laitan oheen linkit postauksiini. Kiitos kivasta haasteesta! :)

    Norja: http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/2015/01/karin-fossum-carmen-zita-ja-kuolema.html
    Ruotsi: http://psrakastankirjoja.blogspot.fi/2015/11/camilla-lackberg-leijonankesyttaja.html

    VastaaPoista
  66. Unohdinkohan minä linkittää tämän tänne, kirjoitin kyllä postauksen ennen määräaikaa, mutta...
    http://sheferijm.blogspot.fi/2015/12/kirjallisella-retkella-pohjoismaissa.html

    VastaaPoista

Kommentit ovat kirjabloggaamisen suola ja sokeri. Kiitos!